Summing up 2008

Varmaan olisi tarvetta laittaa myös politiikan vuosi 2008 pakettiin. Se jää nyt kuitenkin tekemättä ellen jostain syystä innostu sitä vielä ensi viikolla tekemään. Ajattelin, että josko sitä mieluummin yrittäisi muistella omaa polkuaan kohta loppuunkuluvana vuonna. Mitä elämä heitti eteen ja mikä muuttui.

Parisuhdentilanne ei muuttunut, mutta vakiintui. Aloin seurustelemaan vuoden 2007 loppupuolella ja vuonna 2008 (viimeistään) vakuutuin päätöksen oikeellisuudesta. On mukavaa, kun löytää ihmisen, jonka kanssa on hyvä elää, olla ja jota rakastaa täydestä sydämestään.

Asuinpaikka muuttui kahteen tai melkein kolmeen kertaan. Muutin pois Jakomäen asunnostani ja majailin ensin vähän aikaa Mikkolassa ennenkuin löysimme yhteisen aso-kodin Nikinmäestä. Tarkoitus oli perustaa pysyvä pesä tuohon asokotiin, mutta sen avaimetkin on jo nyt palautettu asokodeille. Koti on edelleen Nikinmäessä, mutta nyt rankalla lainarahalla rahoitetussa paritalon puolikkaassa, joka on kyllä erinomainen koti.

Vantaalaistuminen. Tuota sanaa pitää vieläkin makustella suussa, vaikka ei sattunut yhtää loppujen lopuksi. Outoahan se olisi ollutkin, jos etäpirkanmaalainen olisi rakastunut Helsinkiin niin paljon ettei olisi osannut muuttaa sieltä pois. Mutta vantaalaisia ollaan ja ensi vuonna päästään siitä hyvästä maksamaan verotkin tänne.

Sairalaavisiitti ja sairastuminen. En ole ollut sairalaassa hoidetttavana sitten risojen poiston pentuna, joten viikon visiitti tänä vuonna jää mieleen. Varsinkin kun tätä keuhkosarkoidoosia on nyt sitten tarkkailtava vähintään se pari vuotta. Toivon vaan, että pöpö jää tähän vuoteen eikä keksi uusia joskus tulevaisuudessa.

Lapset ovat kasvaneet ja hauskoja hetkiä on vietitty. 2008 oli varmaan se vuosi, jossa nämä vierailukuviot asettuivat viimein avioeron jälkeen jokseenkin vakiintuneeseen uomaan. Että elämä sen osalta sujuu ja soljuu eteenpäin.

Työ löytyy edelleen Suurimmasta ja Kauneimmasta eli JHL:stä. Se on vakiintunut ja tehtävät vähän uusiutuneet. Pidän työstäni ja työyhteisöstäni joten mikäs siinä.

Ei kai sitä omalle kohdalle ihmeempiä. Menestyksellistä vuotta joka ihmiselle ja rauhaa jokaiseen sydämeen!

Joulurauhaa

Joulurauhaa kaikille. Toivoisi joulurauhan koskevan niin perheiden sisäisiä kuin niiden välisiäkin suhteita. Ja ihan samalla tavalla se saisi koskea myös valtioiden välisiä suhteita. Mutta saahan sitä aina toivoa.

Markkinoille taas ei kai nykyisi pitäisi rauhaa toivoakaan, vaan kasvaaa aktiivisuutta ja toimeliaisuutta. Siis että vältyttäisiin pahimmalta mahdolliselta taantumalta.

Onko tämä muuten ihan sisäsyntyinen tämä tapamme sirotella tuhkaa päällemme ja oikein lietsoa lamaa? Siis a'la Katainen:"Tämä on pahempi kuin 1990-luvun lama..." Pahemminhan ei suomalaisia voisi pelotella. Vai onko vielä käynnissä sellaiset kulutusjuhlat ettei talous sitä kestä ja porukka pitäisi saada säästämään? Sitä Suomen Toivoa kaivattaisiin nyt sen Suomen Pelon sijasta. Ehkä Jyrki saa joululahjaksi puolueensa vaaliteemat?

Eroon valtion tuloverosta?

Verotus keskusteluttaa taas tai oikeastaan aina. Hallitus laskee veroja ja oppositio sanoo, että väärin laskettu. Lisäksi vielä moni kunta joutuu taas kerran miettimään täytyykö heidän alenevien tulojensa kattamiseksi nostaa omaa veroprosenttiaan.

Sinällään on ongelmallista, että kun periaatteessa oikein, on hienoisesti työn verotusta kevennetty, ovat kunnat vastaavasti joutuneet lisäämään omaa rahankeruutaan. Toki ansiotulovähennyksen sorvaaminen on tehnyt kunnallisverostammekin alemmilla tulotasoilla progressiivisen, mutta on se silti epäoikeudenmukaisempi kuin kunnollisella asteikolla varustettu valtion vero. Lisäksi kunnallisverotuksen kiristäminen asettaa ihmiset, joilla ei ole ansiotuloja entistä hankalampaan asemaan.

Tämän kahtiajakoinen ongelma on ratkaistavissa. Koska ehdotukset kunnallisveron saattamisesta menevät kuuroille korville niin on aika esitetään vaihtoehtoinen malli. Hommahan voisi toimia niin, että valtiollinen ja kunnallinen verotus on yhtenäistetään yhdeksi tuloveroksi, jota peritään progressiivisella tulotaulukolla, joka määriteltäisiin jollakin vaihteluvälillä valtakunnallisesti. Veron perisivät kunnat, joita sitten valtio edelleen verottaa saman progressiivisen periaatteen mukaisesti.

Tässä verotusjärjestelmässä olisi se etu, että päästäisiin eroon kunnallisveron tasaverona aiheuttamasta epätasa-arvoisuudesta kansalaisten kesken. Malli olisi myös selkeämpi ja huomattavasti helpommin ymmärrettävä kuin nykyinen kahden veron malli.

Väitän myös, että uudistuksella päästäisiin eroon nyt vallitsevasta kuntien välisten erojen tasausongelmasta. Tämä siis tapahtuisi tuon mainitun progression puitteissa, kun valtio verottaisi kuntia. Näin kuntien välisiä eroja tasattaisiin suoraan niiden verotuksessa. Tämä pienentäisi, joskaan ei varmaan kokonaan poistaisi, tarvetta tehdä kuntien välisiä tulonsiirtoja.

Olisi se ainakin vaihtoehto.

Uusi Uljas Turvallisuusjärjestelmä

Siitä saakka, kun kuulin Venäjän avauksesta uudesta eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelmästä, olen leikkinyt ajatuksella. Tiedän toki, että Venäjän avaus on osa heidän poliittista peliään. Mutta ajatus on kiehtova.

Siis ajatus siitä, että siististi pakkaisimme pois nykyiset turvallisuusjärjestömme –ja järjestelmämme ja laittaisimme ne nätisti leimatuissa laatikoissa historian arkistoihin. Suunnittelijan unelma, tyhjä piirustuspöytä. Vapaat kädet rakentaa ja tehdä.

Rakennusperustaa siis ei olisi, uutta ei rakennettaisi vanhojen rakenteiden pohjalle vaan aloitettaisiin alusta.

Ensimmäinen asia olisi rakentaa globaali turvallisuusjärjestelmä eurooppalaisen sijasta. Ei Euroopalla voi olla erityistä tarvetta itsensä suojelemiseen.

Toisekseen järjestelmän pitäisi olla sitoutunut ihmisoikeuksiin ja demokratiaan. Näitä periaatteita olisi hyvä myös käytännössä noudattaa.

Jäsenyyskriteerien pitäisi olla läpinäkyvät ja selvät. Eli jos hakijamaa täyttää ehdot, se pääsee automaattisesti ilman poliittista harkintaa jäseneksi. Ja jos ei, niin ei. Selvää pitäisi olla myös se, mitä jäsenyydestä seuraa: niin oikeuksien kuin velvollisuuksien puolesta.

Sitoutuminen keskinäiseen puolustusvelvoitteeseen pitäisi olla mukana. Velvoitteen pitäisi ehkä olla vahvempi kuin Natolla, jossa se on aina kansallisen parlamentin päätös. Toisaalta suvereniteettia on tässä aika paha käydä rajoittamaan.

Järjestelmän hallinto pitää olla puhtaasti siviilien käsissä. Sotilaita ei parane päästää sotkeutumaan turvallisuushallinnon asioihin – he ovat ammattilaisia toteutuksessa. Demokraattinen hallinto ja tasapuoliset edustukset.

Näillä aineksilla voisi päästä alkuun.

Viisas mies sanoi

Viisas mies sanoi, tai puhui, tai siis haastateltiin. Korpinen on fiksu, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Sen sijaan, että olisi syytä tuntea jonkinlaista käänteistä ylpeyttä siitä, että meillä menee toistaiseksi paremmin kuin Ruotsilla, pitäisi kääntää katse historiaan. Näin Korpinen tekee ja muistuttaa siitä suurimmasta totuudesta:"Ei ole yhtä totuutta tai vaihtoehtoa". Tuo siis ei ole suora sitaatti.

Meillä olisi muitakin tapoja regaoida talouskriisiin kuin nyt hallituksen käyttämättä. On tietysti ylipäätään kyseenalaista voiko passiivisuutta pitää reagointina. Vaikka on kaunista poliittista retoriikkaa kutsua jo ennalta sovittuja veronalennuksia elvytykseksi, niin niiden luonne ei siitä kyllä muutu.

Elvytyspolitiikalle olisi kysyntää. Ja se olisi tehokkainta hoitaa julkisen sektorin kautta - tulisi kokoomuksellekin mahdollisuus antaa niille hoitajille, joista se aikanaan vaalikampanjassa puhui.

Suvaitsevaisuuden rajat

Edellisen merkinnän inspiroimana jatkan aihetta sivuamalla sitä. Aina, kun aletaan puhua 'erilaisista' ihmisistä tai 'erilaisuudesta' ylipäätään, otetaan esille suvaitsevaisuus. Meillä opetetaan olemaan suvaitsevaisia erilaisia ihmisiä, ilmiöitä ja asioita kohtaan.

Suvaitsevaisuuden rajat tulevat yleensä vain kovin pian vastaan. Suvaitsevat ihmiset ovat kovin huonoja suvaitsemaan suvaitsemattomuutta, noin esimerkiksi. Meiltä pääsee usein myös unohtumaan se, mitä suvaitseminen oikeastaan tarkoittaa.

Siinähän on kyse siitä, että vaikka emme jostain asiasta pitäisi - vaikka itseasiassa vihaisimme sitä syvästi - emme tee asialle mitään. Emme käy riehumaan tai osoittamaan väkivalloin tai kiusanteon konstein sitä, että emme asiasta tai ihmisestä pidä. Hirvittävän jalo asenne lopulta.

Mutta riittäkö pidemmän päälle pelkkä suvaitsevaisuus? Pitäisikö meidän lisäksi miettiä niitä syitä, miksi jotain asiaa pitää suvaita ja pureutua niihin? Oppia ja opettaa ymmärtämään ja hyväksymään asioita, sen sijaan että vai suvaitsemme niitä? Kyllä, kyllä meidän pitäisi.

Halla-ahon viesti ei ole vitsi

Kovin moni, tekisi mieli sanoa kukkahattutäti - oikea tai henkinen - on päivitellyt Jussi Halla-ahon nousua blogillaan ja siinä esittämillään mielipiteillään valtuustoon. Ja ennenkaikkea keskusteluun.

Kovain valitettavasti asennoituminen on juuri tuota ihmettelyä ja kauhistelua. Juuri samoja aineksia, jotka ovat mahdollistaneet vaikkapa perussuomalaisten menestyksen. Maahanmuuttopolitiikasta on vaiettu kaikissa puolueissa, mitään kriittistä nyt ei ainakaan uskalleta sanoa.

Maahanmuutosta aiheuttuu myös ongelmia. Ei, ne eivät johdu suoraan maahanmuuttajista itsestään, vaan siitä miten heitä kohdellaan tai ei kohdella. Ja vaikka poliitikot kuinka yrittäisivät sanoa ettei ongelmia ole, niin liian moni on sitä mieltä, että ongelmia on. Ja ongelmia on silloin, kun ihmiset kokevat, että niitä on.

Ja silloin menestyvät sellaiset kuin Halla-aho, joka ennenkaikkea on monikulttuurisuuskriitikko - rasistia hänestä on kovin vaikea mennä tekemään. Se että hän esittää kärjekkäit mielipiteitä ja provosoi on kokonaan toinen juttu. Mutta sanoma sisällä ei ole mikään vitsi ja monen tahon soisi alkaa ajatella näitä teemoja. Samaa mieltä JH:n kanssa niistä ei tietenkään tarvitse olla.

Mutta aidolla muukalaisvastaisuudellakin on kasvutilaa niin kauan kuin Halla-ahon sanomaa ei oteta vakavasti politiikan kentässä. Maahanmuuton ongelmiakin pitää pystyä käsittelemään avoimesti ja pelkäämättä rasistin leimaa.

Voi pyhä kirkollisuus

Jotkut saavat vapaasti väittää, että kirkko ja valtio ovat jo erotetut toisistaan. Mutta niin kauan kun koululaiset ja kansanedustajat käyvät kirkossa, niin kauan kuin jotkut kirkot keräävät jäsenmaksunsa veroina tai niin kauan kuin uskonnonopetus tarkoittaa yhden opin opetusta näin ei ole.

Tämä vain tulee aina näin joulun alla mieleen. Yrittävät vielä tästäkin tehdä kristillisen pyhän, mitä se ei alunperin ole.

Koskakohan voisi koittaa se aika, kun yhteiskunta on tarpeeksi maallistunut katkaistaakseen kirkollisen napanuoransa?

perushyödyke ja/tai luksusta

Keskustelin tänään mielenkiintoisia ja älykkäitä energiapolitiikasta. Virkistävää.

Suomen ilmastostrategia olettaa sähkön - ja energian - kulutuksen lähtevän laskuun. Sehän on kohteliaasti sanottuna mielenkiintoinen oletus ja väite. Kumma juttu miten tämä sähköintensiivinen yhteiskuntammealkaa yhtäkkiä kuluttaa vähemmän sähköä, kun hallitus leikkii kaksivuotiasta ja huutaa "tahtoo,tahtoo!".

Sähkö on hyvinvointitekijä, perushyödyke. Kaukana ei ole tosin se aika, kun se oli luksusta. Mutta nykyisessä tilanteessa siitä pitäisi taas tehdä luksusta, jotta sen kulutus pienenisi. Suomeksi siis sen hinnan ja/tai saatavuuden pitäisi olla tolkuton.

Sähkönkulutus ei tule pienenemään - sen olettaminen on haihattelua. Pitää keskittyä siihen, miten tätä perushyödykettä tuotetaan mahdollisimman tehokkaasti ja kestävästi.

Pysäköintisakko. Perkele.

Ei, en ole saanut sakko tai tätä nyt kuuluisaa "yksityisoikeudellista pysäköintivirhemaksua" saamaan. Kyse on tästä periaatteesta, mikä oikeus näillä yksityisillä firmoilla (ParkCom ja ParkPatrol) on harjoittaa yksityista pysäköinninvalvontaa ja jakaa siitä näitä virhemaksuja.

Valvontaa saa toki yritys suorittaa, siitä ei ole mitään epäselvää. Nyt kuitenkin jo hovioikeudessa saakka on todettu, että sakonluonteisten maksujen jakaminen on viranomaisilla kuuluva yksinoikeus. Tämä tuskin korkeimmassakaan oikeusasteessa muuttuu, sen verran selvä laki tästä asiasta on.

Myönnän itseki kokevani vahingoniloa, kun näitä firmoja kuritetaan. Sen verran on muutaman kerran ottanut päähän näiden lappuja maksella. Kuitenkin homman nimihän on se, että olen ihan itse pysäköinyt sellaisille paikoille, joissa on kyllä ollut näkyvät kyltit pysäköinnin ehdoista. Lähinnä voisi olla vihainen taloyhtiöiden ja kiinteistöyhtiöiden päätöksille palkata firma töihin - monessa tapauksissa valvontaa suoritetaan paikoissa, joissa siihen ei olisi todellista tarvetta.

Toisaalta tuntuu järkevältä, että yrityksillä on mahdollisuus rangaista "asiakkaitaan", kun nämä laiminlyövät ehdot. Firmat suorittavat pysäköinninvalvontaa usein alueilla, joihin polisii tai muu viranomaisvalvonta ei ehdi - eikä koskaan tule ehtimään.

Lainsäädännön muuttamista tältä osin tullaan varmasti pohtimaan. Käytännössä se lienee mahdollista, mutta ehkä periaate pitää keskutella vielä kunnolla läpi. Onko oikein siirtää viranomaistehtäviä yksityiselle yritykselle?

Maatalous

Suomessa on juhlittu, ainakin maalaisliiton piirissä (mikä selviää valtioneuvoston tiedotteestakin), sitä että Suomessa saadaan edelleen käyttää ihan ikiomaa verorahaa maatalouden tukemiseen. Mikäänhän ei varsinaisesti muutu, Suomi saa tukirahaa eu:n kautta suurinpiirtein saman verran kuin ennenkin. Sitä haetaan vähän eri lomakkeilla ja eri asioita varten, mutta ongelmaan ei kosketa.

Järjestelmähän on kiero kuin poliittinen lobbari saunaillassa. Suomi antaa rahaa unionille, joka sen ehdoilla varustettuna palauttaa takaisin tänne ja lisäehdoin antaa luvan käyttää lisää omaa rahaa maatalouden tukemiseen. Järjen hiventäkään ei tässä systeemissä ole.

Maataloustukipoltiikalla pitäisi olla vain ja ainoastaan yksi tavoite: maataloustukien täydellinen hävittäminen. Maatalousyrittämiselle pitää toki sallia samat yritystuet kuin muullekin teollisuudelle, rahaa innovaatioihin, kehittämiseen, investointeihin ja niin edelleen. Nykyinen tukijärjestelmä lähinnä pistää kehityksen polkemaan paikallaan.

En suoraan sanottuna usko, että suomalainen ruuantuotanto katoaisi yhtään mihinkään tukien lakatessa. Sen muoto saattaisi kyllä muuttua ja tilakoot edelleen kasvaa hyvin paljon.

Elämmeko sellaisessa kriisin pelossa, että haluamme huoltovarmuuden takia varmistaa oman ruuantuotantomme? Vai vieläkö elää kansallisromanttinen käsitys viljelijästä tekemästä työtään ja kasvattamassa leipää pelloista? Jompi kumpi pitänee paikkansa, koska poliittinen järjestelmä edelleen laajasti tukee rahan kaatamista pelloille lannoitteeksi.

Metsäteollisuutta pelastamaan

Jos (ja kun) seuraavaa paperitehtaan lakkauttamista aletaan metsäyhtiöissä puuhata, niin hallitusta ei parane enää uskoa, jos se sanoo, että asiaan ei voi puuttua. Valtion omistajapolitiikkaahan uudistettiin niin, että elvytettiin tämä Solidium. Samalla linjattiin, että sen kautta valtio voi käydä myös ostoksilla, mikä jo Elisan tapauksessa - jo ennen Solidiumia - nähtiin.

No niin, paperitehdasta kun ei lakkauteta ihan äkkiä, niin tämä avaa mahdollisuuksia. Kun tulee ilmoitus - varsinkin kannattavan - tehtaan lakkauttamisesta, Solidium ryntää ostamaan kaikki osakkeet, joita se suinkin käsiinsä saa. Kun riittävä määrä on kasassa, onkin sitten ylimääräisen yhtiökokouksen paikka. Siellä voidaan sitten tehdä tarvittavat toimet toimivan johdon erottamisesta yhtiön strategian muuttamiseen niin, että tehtaan lakkauttaminen perutaan tai ajetaan se uudelleen ylös.

Tai jos paperiteollisuuden työpaikoista ollaan oikeasti kiinnostuneita, aletaan omistusta niissä kasvattaa jo etukäteen. Ei kai Solidiumi tai valtio-omistajaa voi syyttää siitä, että se omistajana on kiinnostunut pitkäaikaisesta tuotosta eikä tuon maksimoinnista lyhyellä aikavälillä. Tai jos Solidium (valtio) tarkastelee kokonaistaloudellista tilannettaan sen kannattaa puolustaa työpaikkoja tarjoavaa teollisuutta ja näin pitää oma taloudellinen pohjansa terveenä.

Nämä operaatiot olisivat toki olleet mahdollisia aikaisemminkin. Nyt ne vain on helpompi toteuttaa. Mielenkiintoinen työkalu tämä Solidium, voi kun sitä pääsisi käyttämään...

Valheita, edunvalvontaa ja valtapeliä

Yle kertoo, ettei Super innostu uudesta liitosta. Tätähän siis on ehdottanut julkisuudessa Tehyn taisteleva lakkomarsalkka Jaana Laitinen-Pesola(kok). Toki erikoista on se, että toiselle liitolle ehdotellaan tällaisia julkisuudessa ilman neuvottelukosketusta. Liittojen välit ovat toki tällä hetkellä niin huonot, että koskettelu ei taida niiden välillä olla sallittua paitsi järjestönyrkkien muodossa.

Jo tutuksi tulleet JLP valheet toistuvat tahi jatkuvat tässäkin ulostulossa. Aamutelevisossa tehyn puheenjohtaja kertoi, että hän haluaa nimenomaan yhdistää hoitoalan liitot ja luetteli jo mainittujen lisäksi terveydenhoitajaliiton ja terveydenhuollon akateemiset johtajat. Nämä viimeksi mainitut ovat kooltaan sekä painoarvoltaan pieniä työmarkkinavaikuttajia.

Niin se valhe, tai siis unohdus, suuremmat hoitajaliitot Tehyn ja Superin lisäksi ovat JHL ja oman keskusjärjestön sisältä löytyvä Jyty. Jos liittoja ruvetaan hoitajamielessä yhdistelemään ja jos tarkoituksena on kantaa huolta edunvalvonnasta niin näitä (isoja) liittoja ei voi unohtaa. Mutta ilmeisenä tarkoutksena JLP:llä on pelata valtapeliä, jonka tarkoituksena on varmistaa Tehyn asema sekä edistää heidän tulkintaansa, että saivat viime kierroksella oman sopimusoikeuden (mitä näkemystä kukaan muu ei hyväksy).

Kokoava hoitajaliitto voisi oman neuvotteluoikeuden saada. Siksi kyse onkin samalla taistelusta sen välillä noudatetaanko ammattikuntapohjaista vai työnantajakohtaista järjestäytytysmisperustaa. Ja juuri tästä syystä viimeksimainittua edustavat isot liitot on jätetty puheista ulos. Ammattikuntapohjaisuus järjestäytymisperusteena on etujen kalastelua tiukalle kohderyhmälle sen sijaan, että valvottaisiin koko työntekijäkentän etuja. Kyse on elitismin ja solidaarisuuden välisestä kamppailusta.

Virkamiesruotsi - tjänstemansvenska

Huhuu, virkamiesruotsi on vaikeaa monelle. Tämäpä uutinen kaikille korkeakouluissa opiskelleille. Kaikki ovat ainakin kuulleet ja todennäköisesti tavanneet opiskelijakollegoita, joiden tutkinto on kiinni tuosta virkamiesruotsin vaatimuksesta. Todennäköisesti monet (kaikki?) ovat noita hukkaan heitettyjä oppintunteja.

Mitä virkamiesruotsin suorittaminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa hikoilua, turhaa tunneilla istumista ja kokeesta stressaamista. Ja meidän systeemissä sitten on kätevä todistus, että juu kyllähän minä ruotsia puhun. Allekirjoittanutkin on tutkintonsa suorittanut, hyvin tiedoin, mutta se että antaisin palvelua, jossain tehtävässä ruotsiksi onkin ihan kokonaan toinen juttu.

Virkamiesruotsin vaatimuksen voisi lopettaa kokonaan. Se ei takaa ihmisten kielitaidosta yhtään mitään. Rahaa tuon koulutuksen pyörittämiseen heitetään aika paljon.

Musta hevonen, kiitos

Sosialidemokraatit hävisivät vaaleissa semmoiset 30 kiloääntä (plus äänestysaktiivisuuden kasvu). Siitä sellaiset 12 kiloääntä hävittiin Helsingissä.

Pitäisi alkaa muutos, sillät tavalla isolla alkukirjaimella kirjoitettuna. Marssittaa esille uusi sukupolvi, ottaa vastuuta ja antaa ohjat eteenpäin, aloittaa uudistuminen uusilla kasvoilla. Ja tottakai elävässä kansanliikkeessä tapahtuu juuri näin.

Lauantaina 22.11. valitaan Helsingin demareille uusi puheejohtaja. Ehdolle on saatu tuoretta voimaa urakalla, Ulpu Iivari ja Risto Kolanen. Kummallakin toverilla on ansionsa, mutta öh, hei eikö meiltä oikeasti löydy uusia ja varteenotettavia ehdokkaita, mielellään semmoiset 10-20 vuotta nuorempia (Iivari on 60v, ja Kolanen 54). Tai edes tuoreita.

Kolanen olisi varma järjestövalinta eli juuri niin demaria kuin meiltä voi odottaakin, Iivari tietyistä kyvyistään huolimatta imagokatastrofi. Sori, Ulpu, ei voida vastata vaalitappioon kaimalla pitkäaikaista poliitikkoa naftaliinista. Se nyt vain on väärä vastaus. Mieluummin olisi pitänyt puhua vaikka valtuuston sos.dem ääniharava Eero Heinäluoma piirin puheenjohtajaksi.

Musta hevonen, kiitos.

Osta nyt hyvä sotakone!

Ilmavoimat haluaa uusia leluja mieluummin aiemmin kuin myöhemmin. Ei liene kenellekään, joka puolustuspolitiikkaa seuraa, yllätys, että näissä sotaleluissa on hintaansa nähden hävytön lyhyt aika ennenkuin parasta ennen päiväys tulee vastaan. Niinpä jotta sotakone ei happane hangaariin, niin täytyy alkaa pohjustamaan uusien hankintaan ajoissa.

Samalla voi sopivasti aloittaa informaatiosodankäynnin, jotta tilaus saadaan aikanaan myös vetämään. Spekulointi sillä, mikä voisi olla sopiva konetyyppi, upotettiin mukavasti uutiseen siitä, että koneita halutaan. Keskustelulla Suomella sopivista koneista voidaan sopivasti peittää sitä, paljonko hankinta maksaa ja vaimentaa keskustelua siitä, mitä ja millaista kalustoa meidän ylipäänsä järkevää hankkia.

Kai kyse on viime kädessä siitä, että jos haluaa uskoa Suomella nytkin olevan uskottavan puolustuksen, niin sitä pitää ylläpitää. Jos ei usko, niin asia on oikeastaan aivan yhdentekevä, paitsi että Puolustusvoimien leluihin uppoaa tolkuttomasti rahaa.

Ja helmenä uutisesta:
"Valintaa pitäisi kuitenkin edeltää alustava selvitystyö. Lindbergin mukaan siihen ollaan ilmavoimissa lähivuosien aikana hyvinkin valmiita. "

Koneiden hankintaa ja malleja pitää vertailla vuosia. Tässä ei mitään epäselvää. Ai, että ovat ilmavoimissa halukkaita ja jopa valmiita hommaan, ja jopa heti. Vau. Yllättävää, sehän - selvitystyö - on noille kavereille sama kuin lelukuvasto joulun alla lapsille.

Ydinvoima.Nyt.

Tai ei välttämättä ihan nyt, mutta tällä eduskuntakaudella kumminkin. Mikä siis asioiden laajemmassa katsantokannassa on koko lailla nyt.

Aiemmin on Suomessa saatu melkoisia spektaakkeleja aikaan siitä, kun on äänestetty luvasta yhdelle voimalalle. Tämä historia kohottaa odotusarvoja, sillä odotettavissa on, että tällä kertaa lyödään pöytää kerralla peräti kolme hakemusta. Hakijoita ovat Teollisuuden voima TVO, Fortum ja Fennovoima.

Periaatteessa ydinvoiman lisärakentamisella ei pitäisi olla hätää, ydinvoimaa puoltavia edustajia istuu kivikalterien takana n. 113 henkeä. Mielenkiintoista onkin sitten se, onnistuuko teollisuus tyrimään haluamansa lisäenergian itse. Ei ole ollenkaan poissuljettua, että yksikään kolmesta hakemuksesta ei mene läpi, vaikka yksi hakemus menisikin.

Näinhän käy, jos edustajat linnoittautuvat "omien" hakemustensa eli niiden hakemusten, joita heitä syystä tai toisesta - voimala omaan vaalipiiriin, omalla kotikunnalla omistusosuus yhtiössä, valtionomistuksen puolustaminen... - kannattavat. Silloin ainakin osa ydinvoimaa kannattavista saattaa äänestää muita hakemuksia vastaan, jotta se on juuri se oma, mikä menee läpi.

Mikään ei tietysti estä eduskuntaa antamasta kolmea rakennuslupaa. Se on kuitenkin kovin epätodennäköistä, vaikka kannatettavaa saattaisi ollakin (Suomesta energianviejä!).

Pian meillä keskustellaan ja väitellään taas ydinvoimasta.

Obama, muutto ja pankit

Tänään mitä ilmeisemmin pitäisi innostua Obamasta. Hooray O! No niin, hoidettu.

Kyllä ihmisen elämä on välillä ihmeellistä. Kun puolisen vuotta sitten kannoimme ystävien avustukselle tavaroitamme asumisoikeusasuntoon, huokasimme tyytyväisinä. Oli koti kunnossa, tähän jäädään. Ja nyt ollaan taas muuttamassa.

Kävelyllä nyt vain tuli asunto vastaan, Se Asunto, Meidän Koti. Kun pankkikin sanoi kosiskeluumme "tahdon", niin siinähän se oli: taas on muutto edessä. Nyt homman nimi on se, että muuto erinomaisen hieno asia, mutta muuttaminen ei innosta yhtään. Ensimmäiset laatikot tuli onneksi kannettua jo eilen, muuttomatka kun on sellaiset 600 metriä.

Ja sitten vielä pankit. Ajatus on vielä keskeneräinen, niin kuin useimmat ajatukset maailmassa ovat. Mutta mikä tämä tämmöinen liiketoiminnan muoto on, jota ei voi päästää menemään konkurssiin. Koko kapitalistinen maailma pelastaa pankkeja veronmaksajien rahoilla säilyttääkseen toimintakykynsä.

Jos kriisin sattuessa, seuraavakin kun tulee, pankkeja ei voi päästää menemään nuriin, niin pitääkö niiden olla (kokonaan) yksityisiä sitten ollenkaan? Jos pankkitoimintakerran on niin keskeistä meidän yhteiskuntajärjestyksellemme, niin pitäisikö se järjestää hieman toisin? Toivottavasti vastaus ei ole ihan niin itsestäänselvä, kuin nyt tuntuu.

Unelmahöttöä

Jaa. Ei mitään uutta auringon alla. Tuomiojan sangen varomattomat ja epä-älylliset kommentit heti vaalien jälkeen ovat aiheuttaneet sekä varsin niljakkaita reaktioita, että jotain älyllistäkin kritiikiä. Toki Tuomiojan pitäisi muistaa, että hän on kiviä heitellessään siinä kuuluisassa lasikaapissa, vaikka eihän Eki siellä lasikaapissa, mitään kiviä heittelisi - Eki lukisi kirjaa.

Reaktion käytännössä aiheutti yhdistelmä Tuomiojan persoonaa ja vaalitappion tuomaa katkeruutta. Niljakkaimmissa reaktioissa kyse on myös oman egon ja statuksen pönkittämisestä sekä julkisuudenkaipuun täyttämisestä. Saahan sitä keskustella mistä vaan.

Mutta entä se asia. Oliko SDP:n unelmointi höttöä, vai saako politiikassa vielä unelmoida?
Minusta katsoen unelmakampanja kyllä veti SDP:n mopoa metsään, vaikka ei varmaan aiheuttanutkaan itse ulosajoa.

Vantaa demaripomo Markku J. "Asterix" Jääskeläinen kyseli päivän Pravdassa, että eikö politiikassa saa enää unelmoida. Hän muistuttaa - aivan aiheesta - että eräästä Tarjasta tehtiin Linnan emäntä unelmaretoriikalla. Siinä on vain se keskeinen ero, että Tarja oli uskottava ja Jutta ei. Jutan epävarmuus - luonnollinen, suoraan tuleen valinnan jälkeen - näkyi, ja muutti unelmat unelmoinniksi, tavoitteellisen paremman maailman rakentamisen taivaanrannan maalaamiseksi.

SDP:n retoriikka epäonnistui, koska kokoomus puhui työstä ja toimeentulosta demarien unelmointia vastaan. Samaan aikaan taloustilanne synkkeni entisestään. Jos toinen haluaa unelmoida ja toinen antaa toivoa, kumpi kuulosta paremmalta? Jos toinen kerää unelmia ja toinen puhuu työstä, niin kumpi toimii? Osin aavistamaton aikojen muuttuminen, osin huono tilanteenluku: Siinä unelmaretoriikan sudenkuoppa.

Oliko Tuomioja oikeassa? Kyllä, osittain. SDP:n unelmaretoriikka oli höttöä, joka ei toiminut. Olisiko Tuomiojan kannanotto viisas. Ei, älykkään miehen olisi pitänyt nähdä mihin hänen huomionsa keskustelua vie. Muuta - ja mitään älykästä - minulla ei aiheesta ole sanottavana.

Ei pelkkää imagopolitiikkaa

Kokoomuksen vaalivoitto kuitataan kovin kevyesti imago - ja mainoskampanjavoitoksi. En käy tietenkään kiistämään itsestäänselvyyttä eli näiden kampanjoiden tehokkuutta ja hyvää tasoa. Ja vielä vähemmän käyn kiistelemään niiden myönteisestä vaikutuksesta vaalitulokseen.

Vaalituloksia vain ei pidä erehtyä selittämään kokonaan näillä syillä. Jos kokoomuksen menestys perustuisi pelkästään imagon kohennukseen ja mainontaan, olisi se voitettavissa pelkästään niillä aseilla.

Menestys kaupunkiporvarillisessa puolueessa perustuu kuitenkin yhdistelmään määrätietoista järjestötyötä, pitkäjänteisyyttä ja sitten sitä mainostehokkuutta. Kuinka moni muistaa - ei niin kovin kaukaisia aikoja - kokoomuksen alennustilan Ville Itälän johdolla. Innokkaimmat ehtivät jo tuomita puolueen jatkuvaan tappiokierteeseen ja hiljattaiseen kuihtumiseen.

Mutta jo niitä aikoja saattoi lehtien pikku-uutisista löytää mainintoja kokkareiden jäsenhankintakampanjoista, tavaran jakamisesta palkintoina jäsenille ja niin edelleen. Joku oli jo aloittanut määrätietoisen uudistamisen. Samalla taidettiin jo ainakin luoda pohjaa rakenteiden ravistelelulle puolueessa.

Ilman pitkäjänteisyyttä - ja sitä järjestötyötä - ei myöskään olisi pystytty ylläpitämään sitä hypeä, joka Sauli "tyhjät housut" Niinistön ympärille syntyi presidentinvaaleissa. Ei pidä erehtyä uskomaan, että kokoomuksen jäsenmäärän kasvu tai kunnallisvaaliehdokasmäärän kasvu olisivat seurausta vain gallupmenestyksestä ja hiton hyvästä imagosta. Taustalla on aimo annos onnistunutta järjestötyötä.

Kokoomuksen menestys ei ole pelkkä imago, mainonta -tai mediakupla. Sen puhkaisemiseen tarvitaan muutakin kuin hyvä mainostoimisto.

Uudistetaan, mutta mihin suuntaan?

Puheenjohtaja Urpilainen löi uudistustyön pöytään päivän UP-Demarissa. Valitettavasti ei taida verkosta löytyä tätä ”SDP:n uudistaminen on nyt päätehtävämme” kirjoitusta. Hienoa, että puheenjohtaja avaa keskustelun pian vaalien jälkeen, pisteet siitä. Jatketaan keskustelua.

Tosiasiat on tunnustettava
On aivan oikein todeta, että puolueen kannatuksessa on rakenteellinen, siis ikärakenteellinen ongelma. Sosialidemokraattinen puolue ei puhuttelu nuoria ikäluokkia yhtä paljon kuin sosialidemokraattinen aate.

Toivottavasti tämä ei ole se ainoa tosiasia, jonka haluamme tunnustaa. Peilistä saattaa lisäksi pilkottaa poliittinen sisällöttömyys, organisaation rakenteelliset ongelmat ja retorinen toimimattomuus.

Millainen SDP?
Puheenjohtaja toteaa aiheellisesti, että kyse on pitkälti SDP:n identiteetistä. Sisälukutaitoni mukaan hänen määritelmänsä kuuluu suurin piirtein seuraavasti:

”SDP on Suomen johtava työväenpuolue, joka kantaa vastuunsa Suomen taloudesta. SDP on lisäksi sopimisen ja työmarkkinayhteistyön puolue ja sen tulee olla myös johtava tulevaisuus –ja perhepolitiikan puolue. Lisäksi SDP on entistä vahvemmin johtava ympäristöpuolue.”

Nyt on pakko olla vähän ilkeä. Kävikö niin, että vaalitappion kylmä tuuli puhalsi pois keskustalaisuuden puolueesta ja palattiin kauas taaksepäin, aina työväenpuolueeksi asti? Poliittista keskustaa emme ole, emmekä toivottavasti sellaiseksi edes halua tulla. Mutta ei nyt ainakaan retorisesti palata ’työväki’ termiin. Se ei kovin montaa uutta kannattajaa houkuttele.

Ollaan ihan rehellisesti sitä mitä ollaan, vasemmistopuolue. Jahka itsetuntomme on kunnossa riittää, että sanomme olevamme sosialidemokraattinen puolue. Sosialidemokratia on riittävä kiintopiste poliittisella kartalla.

Ei kai noista määrittelyistä muuten voi kovin eri mieltä olla. Tuollaistahan sosialidemokratia on. Tuskin kuitenkaan meidän kannattaa määritellä itse itseämme ”johtavaksi”, tehdään omat linjauksemme ja toimitaan niiden eteen. Niistä tulee johtavia ja totta, kunhan ne ovat riittävän hyviä ja työmme niiden eteen uskottavaa. Julistamalla itsemme johtavaksi puolueeksi, meistä ei sellaista enää tule.

Jatkossa tarvitsemme kyllä tarkempaa määrittelyä identiteetillemme. Jotta voimme uudistua, meidän pitää tietää mihin haluamme mennä. Nyt tätä suuntaa ei ole olemassa.

Asia ja oleellisempi asia

Ensin asia: Unohtakaa Tehykriisi, unohtakaa vaalirahasotkut, unohtakaa globaali finanssikriisi! Nyt meillä on Papukaijakohu!

Tämä on naurettavaa, juunou N-A-U-R-E-T-T-A-V-A-A. Vilkaiskaa vaikka IS:n tekstiä.

Jokainen vaalilähetyksiä seurannut huomasi Urpilaisen toiston. Kaikista se varmasti oli kummallista ja vähän hassuakin. Kaikki sen varmaan osasivat pistää jännityksen ja kokemattomuuden piikkiin.

Että elkää nyt puoluetoimistolla kehdatko, "korniuden huippu", arvostella tätä. Olihan se kömpelöä esiintymistä - ja hauskaa. YouTube video on hauska vitsi - ja sellaisena sitä pitäisi kohdella. Get real, Saariniemenkatu 6!.

Ja oleellisempi asia: Maalaisliiton puoluehallitus haluaa vaihtaa johtoa. Oleellista tässä on se, että tuuletus alkoi maalaisliitossa heti vaalituloksen selvittyä. Demarileirissä pohditaan katastrofaalisen eduskuvaalituloksen jälkeen vieläkin, että pitäisikö tuulettua. Nyt kuntavaalituloksen jälkeen pitäisi ehkä aloittaa ikkunoiden avaaminen. Oleellista ei ole tässä johdon vaihtuminen tai vaihtaminen, vaan toimintapojen uudistaminen.

Jotain hyvääkin

Jotain hyvääkin näyttää seuraavan kokoomuksen vaalivoitosta Vantaalla. Liitosta Helsingin kanssa aletaan selvittää nopealla aikataululla. Tai ei selvityksessä mitään hyvää ole, ellei se johda myös nopeisiin toimenpiteisiin.

Tämä on sarjassa niitä käsittämättömiä juttuja. En ymmärrä miksi Vantaan demarit ovat suhtauneet niin nihkeästi kuntaliitokseen. Sitä omaa valtaa ei pitäisi rakastaa niin kovin paljon. Toivottavasti eivät rupea meuhkaamaan asiaa vastaan valtuustossa sitten aikanaan.

Ja jotain muuta käsittämätöntä: edustaja Tuomiojalla ei saisi olla puhevaltaa vaalitappion jälkeen. Ihan sama oikeus Ekillä on parjata puoluejohtoa ja analysoida tilannetta kuin minullakin. Siinä ei ole mitään uutta, että Eki ei ollut ehdolla - ja hänellä on siihen myös hyvä syy. Ei ole tervettä, että entiset korkeat kaupungin virkamiehet ehdolle asettuvat. J

Pika-analyysit

Pika-analyysit

SDP sai vaaleissa sellaisen torjuntavoiton, ettei se kestä sellaisia montaa. En oikein jaksa uskoa, että se kestää edes toista. Merkittävin muutos on se, että demareista tuli pääkaupunkiseudun kolmospuolue. Helsingissä takkiin tuli niin pahasti, että puhevalta meni.

Jaa, mitä sitten tapahtui? Ei sitä kukaan tiedä, eikä tulee koskaan tietämäänkään. Valistuneita arvioita voi esittää – ja sitten näitä vähemmän valistuneita. Paikallisvaalit toki hävittiin joka kunnassa erikseen, mutta jos hävittiin joka puolella niin jotain tapahtui pakostakin.

Unelmat vastaan teot
SDP unelmoi, kokoomus toimi. Siinä on iso ero. Unelmia tavoitellaan, eikä niitä välttämättä koskaan saavuteta. Teot puhuvat arjessa joka päivä. Vaaleihin tultiin väärällä retoriikalla. Olisi pitänyt olla enemmän todellisuudessa kiinni.

Sinällään erinomaiset maksuttomat unelmat joukkoliikenteestä ja päivähoidosta osuivat väärään aikaan. Se ei toki ole millään tavalla puolueen vika, enemmänkin onneton sattuma. Mutta talouspeikkojen jo asuessa siltojen alla, on paha mennä esittämään lisää rahan kulutusta.

Uskottavan oppositiopolitiikan puute
Jos hallituspuolueilla ei ole uskottavaa politiikkaa, ei sitä ole demareillakaan. Mikä vaihtoehto on se, että finanssikriisissä tarjotaan yhteistyön kättä? Parempi olisi ollut esitellä oma toimenpideohjelma, mitä nyt tehdään. Siinä on se riski, että mennään pieleen, mutta se on aina otettava.

Totuuskomissio ja puhdistava tuli
SDP ei ole oikein osannut tehdä tiliä lähimenneisyytensä kanssa. Tämä tarkoittaa niitä kultaisia aikoja, kun oltiin hallituksessa tekemässä päätöksiä. Joko meidän pitää pystypäin kantaa vastuumme tehdyistä ratkaisuista tai meidän pitää kieltää menneisyytemme. Nyt lähinnä on keskitytty lusmuilemaan ja lipsuilemaan päätöksistä irti.

Nyt voidaan aivan hyvin ajaa vaikka noille asioille vastakkaista politiikkaa, mutta perustella miksi. Pitää perustella muutenkin kuin ”kokoomus/kepu ei antanut” miksi emme jotain epäkohtia silloin saaneet korjattua.

On uskallettava sanoa
Tekijä Soinin lisäksi Persmenestys perustuu siihen, että ei olla poliittisesti korrekteja. Ei hyssytellä sitä, että Euroopan Unioni on päätöksenteossaan loppujen lopuksi aika syvältä. Ei vaieta siitä, että maahanmuuttajilta pitää voida vaatia maan tapoja. Molemmista asioista pitäisi olla ihan samaa mieltä.

Silti ei tarvitse lipsua antiunionismiin tai rasismiin. Sitähän nuo mielipiteet, jonka suuri osa demariäänestäjistä jakaa, ovat jos eivät objektiivisesti niin ainakin subjektiivisesti totta.

Unohdetaan jo se maaseutu
Häviö otettiin nimenomaan kaupungeissa. Taitaa olla aika reivata kurssia ja unohtaa maaseutu meilläkin. Vaalit ratkaistaan kaupungeissa, maaseutu hoitakoon asiansa ihan keskenään. SDP tarvitsee uuden kaupunkipolitiikan, syystä tai ei, mutta kaupungeissa olemme vielä liian herkästi se betonilähiöpuolue.

Ei sitten näin
Vaaleja ei hävitty, koska Pers söi meidän kannatusta, kun olivat sitä tai tätä. Pers pystyi kasvamaan osittain meidän heikkoutemme takia. Syy on meissä, ei niissä.

Kokoomus pärjää muullakin kuin pelkällä retoriikalla tai ajan hengellä. Niiden myönteinen kierre on itse rakennettu, ei mistään tyhjästä ja vahingossa syntynyt. Ei parane ajatella, että se loppuu ihan itestään.

Eikä sitten valitella sitä, että viesti ei mennyt perille. Saattaapi olla, että viesti meni perille, mutta paperi olikin blankko.

Vaaliveikkaus

Kaksi päivää vaaleihin. Aika teroittaa spekulatiivinen ajattelunsa ja tehdä vaaliveikkaus. Lisää vaaliveikkauksia, perusteltuja ja vähemmän perusteltuja löytyy Perässähiihtäjästä.

Rätkäistään luvut kehiin saman tien:
KOK 23,3
KESK 22,4
SDP 21,2
VAS 8,6
VIHR 8,2
RKP 4,5
KRISTD 4,3
PERUSS 3,8
MUUT 3,7

Kamalaltahan tuo näyttää.

Pohjaluvun otin viimeisen kolmen gallupin keskiarvosta. Sitä muutin sitten kunkin puolueen kohdalta eri tekijöillä. Vasemmistolle ja oikeistopuolueista vihreille on laskettu sään aiheuttama kannatusvähenemä, joka on vihreillä isompi kuin vasemmistolla. Lukuja on tasattu ehdokasmäärien mukaan, miksi esimerkiksi perussuomalaiset päätyy selvästi galluplukujen alle eivätkä vihreät voita vasureita.

Tämmönen tästä tuli. Toivottavasti ei mene ihan näin.

Talousuutisia

Talous menee enempi vähempi päin helvettiä. Tämän tiedon jokainen on varmaan painanut selkäytimeensä viime aikoina. Se, että talous ihan sillä tavalla tekisi, ei edelleenkään ole mitenkään kovinkaan varmaa. Se, että niin uskotaan, saattaa hyvinkin tehdä asiasta itseään toteuttavan ennustuksen.

Taloudessa tapahtuvat muutokset ovat kyllä usein uutisoimisen arvoisia. Mutta kun kriisiin kiinnittäydytään sillä tavoin, että ensin jo pääuutisissa kerrotaan korkojen muutoksista ja osakekurssien suunnasta, niin sitten vielä talousuutisilla sama tavara täydennetään. Voisiko mitenkään, silloin kun talousuutisetkin tulevat, olla niin että nämä talousuutiset pidettäisiin siellä? Pörssikursseista voisi kertoa vain ja ainoastaan, jos niiden muutoksiin liittyy muita päätöksiä tai uutisoimisen arvoisia asioita.

Tulee hassu kuva maailmasta, kun uutisia seuraa. Ihan kuin talouden muutokset olisivat hallitseva osa todellisuutta, mitä ne eivät kuitenkaan - kaikesta huolimatta - ole. Todellisuus vaan muokkautuu entistä talousorientoituneemmaksi, mitä enemmän asiasta toitotetaan.

Kaksoismetropoli

Vaikka inhoan metropoli sanan käyttöä, missään suomalaisessa viitekehyksessä, niin nyt se löysi paikkansa. Lähinnä siksi, että kaksoiskaupunki ei kuulosta niin hyvältä. Pisteet retoriikalle.

Olen vahvasti kannattanut kaikkien pääkaupunkiseutujen nivomista yhdeksi kunnaksi. Mieluiten heti ja valtion päätöksellä, turhaa häslinkiä välttäen. Kerrankin muutan mielipidettäni porvarillisen leirin toiminnan tuloksena. Syynä katsantokannan tarkistamiseen on Evan "Paras kaupunki" raportti.

Raportissa kiinnitetään huomiota eri vaihtoehtojen kustannuksiin ja hallinnoimiseen. Vaikka tiettyä näkökulmaan liittyvää asenteellisuutta on luonnollisesti mukana, on raportissa myös tolkkua.

Muodostetaan siis kaksoismetropoli, jossa Helsinki liittyy Vantaaseen (tai toisinpäin ;) ) ja Espoo imuroi itseensä piskuisen Kauniaisen ja menköön nyt Nurmijärvi rakennusmaaksi siihen samaan kyytiä. Näin pääkaupunkiseutu muodostuisi kahdesta keskenään kilpailevasta kaupungista. Kaksoismetropoli sparraisi toisiaan ja muodostaisi toimivan vastinparin.

Kosta en luota pätkääkään kuntien kykyyn saada liitosta aikaan, niin valtioneuvosto ja eduskunta apuun, kiitos. Kaksoismetropoli 2010 - kaunis projektinimi, kaunis tavoite.

Kuntavaalien merkitys

Kaikki vaalit ovat kansanvallan juhlaa ja siksi tärkeitä. Edellinen lause ei sitten sisällä sarkasmia, vaan olen kerrankin aivan täysin tosissani. Mutta jos jätetään tuo pois eikä sorruta luettelemaan itsestäänselvyyksiä, niin mitä sitten?

Puolueet, varsinkin oppositiopuolueet, korostavat aina kunnallisvaalien yleispoliittista merkitystä. Sillähän halutaan tarkoittaa sitä, että jos eduskunnan oppositio voittaa kunnallisvaalit valtakunnallisesti, niin on annettu selkeä viesti siitä, että hallituksen politiikka ei nauti kannatusta. Tai käänteisesti hallitus on hyvässä vedossa eikä oppositio ole esittänyt uskottavaa vaihtoehtoa. Jep jep. Kummassakaan tapauksessa valtakunnalliseen politiikkaan on turha kaipailla muutosta, korkeintaan sekä hallitus että oppositio voivat alkaa spindoktoroimaan tavoitteitaan paremmin kansaan uppoaviksi. Kunnallisvaaleilla ei ole minkäänlaista yleispoliittista merkitystä.

Valtakunnallisella tasolla merkitys voi olla siinä, että jokin ryhmittymä saa niin paljon liikevoimaa hyvästä tuloksesta, että se saa kannatuksensa jatkuvaan myönteiseen kierteeseen. Sellaista ei nyt ainakaan toistaiseksi ole näkyvissä.

Kuntien sisällä kannatusheilahdukset ovat yleensä kovin pieniä. Jos nyt jätetään tunteilu pois, niin esimerkiksi Helsingissä ei ole juuri mitään merkitystä sillä, ovatko vihreät tai demarit toiseksi isoin ryhmittymä yhden tai kahden valtuutetun erolla. Mikään ei näytä uhkaavan kokoomuksen hegemoniaa ja vihreiden voima riittää kuitenkin viemään sen rintaman tavoitteet lävitse. Vai onko nyt loppuvalla tai edellisellä valtuustokaudella ollut jotain merkittävää poliitista eroa?

Ja sillä mitä taasen tapahtuu suurimmassa osassa kuntia, maalaisliiton valtamailla, ei ole mitään merkitystä. Mitä nyt maalaisliittovalta pitää asiat henkisesti synkkinä, mutta poliittisesti hallinnalla ei juuri ole väliä, kun ei kuitenkaan hirvittävästi ole liikkumatilaa mihinkään suuntaan. Sillä rakennetaanko johonkin kuntaan jäähalli, hiihtoputki tai munahautomo ei nyt kuitenkaan ole oikeasti ottaen yhtään mitään väliä, vaikka näistä asioista kunnissa poliittista debattia ammennetaankin.

Onko millään sitten mitään väliä? No juu, kai maar. Isojen kannatusheilahduksien sattuessa, on olemassa mahdollisuus, että harjoitetun politiikan suunta muuttuu. Eniten on ehkä väliä, sillä keitä valtuustoihin valitaan. Energiset ja aikaansaavat valtuutetut ryhmänsä kanssa (yksin ei kukaan saa aikaan kuin meteliä ja paperisaastetta) voivat viedä asioita yllättäviinkiin suuntiin ja yllättävästi eteenpäin. Kumpa äänestäjillä olisi viisautta siivota valtuustoja, heivata kansanedustajat niistä pihalle ja nuorentaa ikärakennetta sanotaanko sellaisella parillakymmenellä vuodella.

Pitäiskö kiinnostua tai jopa innostua?

Olen hyvin tyytyväinen etten ole kunnallisvaaleissa ehdolla. En jaksaisi yhtään stressata juuri nyt kampanjoinnista ja mainosten luukuttamisesta. Ehdollaolo olisi sitäpaitti turhaa, meikä ei Vantaalla montaa ääntä keräisi, omansa ja avovaimon ehkä - ei siitäkään varma voi olla. Nyt riittää kun tiedän äänestäväni jonain ennakkoäänestyspäivänä numeroa 56.

Päätin myös että jätän kunnallispolitiikan substanssikysymykset vähemmälle tässä blogissa tai käsittelen edelleeenkin Helsinkiä, jonka tunnen paljon paremmin. Pikkuisen on alkanut kuitenkin kiinnostaa ja kihelmöidä, että pitäisikö ottaa kantaa. Kovin pettynyt esimerkiksi olen ollut sekä yliolkaiseen keskusteluun että kiinnostuksen puutteeseen Vantaan velkataakan suhteen. Vantaan verotus on jo nyt (liian) kireää ja velkaantuminen toisaalta liian suurta. Asian pitäisi olla enemmän esillä.

Sellainenkin kerettiläinen ajatus on mielessä käynyt, että pitäsiköhän sitä takariviin vetäytyneen innostua kunnallispolitiikasta sittenkin vielä kerran. Levätköön ajatus nyt kuitenkin, ehkä minulle riittää viisastelu takarivistä.

Luottamus on niin kovin vaikeaa

Onhan se kummallista. Jos kaikki toimisivat rationaalisesti pankkimaailmassa tällä hetkellä, kaikki lainaisivat toisilleen rahaa kuten ennenkin. Kukaan ei voi tietää kuka huijaa taseitaan ja kuka menee nurin. Kaikki toimisi, jos toimittaisiin niinkuin normaalisti toimitaan. Mutta kun ei toimita normaalisti, niin kaikki menee päin helvettiä. Mutta koska markkinoilla olisi rationaalisia oltukaan?

Sama ilmiö voi toistua missä vaan. Politiikassakin se on tuttua, mitään ei saada monipuoluejärjestelmässä päätettyä, jos neuvottelukumppaneihin ei luoteta. Lopputulos on se, että kukaan ei saa edes pientä osaa tavoitteestaan läpi ja mikään ei etene.

Raha pyörimään niinkus ennenkin ja Maralle onnea, koitahan keksiä sosiaalista käyttöä palkintorahoille (miksi ihmeessä muuten sitä rahaa pitää Nobeleissa edes jakaa?)

Lääkäripula

Jutta ja Matti, eli siis puheenjohtaja Urpilainen ja pääministeri Vanhanen kinasivat eilen terveydenhuollon määrärahoista ja riittävistä resursseista. Hyvä - ja tärkeä - aihe. Samassa yhteydessä pulpahti taas kerran esiin täyttämättömät lääkärinvirat terveyskeskuksissa ja lääkäripula.

Siinäkin on toki kyseessä raha, mutta paljon muutkin asiat. Tarinan sankari - tai konna, riippuu näkökulmasta - on lääkäriliitto, joka takasi jäsentensä edunvalvonnan ajamalla lääkäreiden koulutuksen aloituspaikat minimiin ja takaamalla sen, että palkkapottia on jakamassa vähemmän lääkäreita ja liksoja päästään kiristämään liian pienellä lääkärimäärällä.

Kuntavaalien yhteydessä voidaan toki keskustella myös lääkäripulan ratkaisusta, mutta keinot taitavat löytyä ylikunnalliselta tasolta: lääkärikoulutuksen raju lisääminen, sanotaan nyt vaikka kaksinkertaistaminen, valmistumisen jälkeinen velvoite työskennellä x määrä vuosia terveyskeskuksissa, yksityispraktiikkatyön rajoittaminen terveyskeskus ja sairaalatyön yhteydessä, hallinnosten virkojen siirtäminen hallinnon ammattilaisten haltuun sekä sairaaloissa että terveyskeskuksissa....

Lääkäripula on ratkaistavissa oleva asia, kunhan joku vain tarttuu siihen tosissaan. Keinotkin ovat olemassa, mikä ei aina tämänkaltaisissa ongelmissa ole itsestäänselvää.

Kunnallinen Kiina-ilmiö

Allekirjoittaneelle keskeinen kysymys kunnallisvaaleissa on kunnallisen Kiina-ilmiön torjunta. Ilmiö on vähintään yhtä levinnyt, vaikka vähemmän keskusteltu kuin tämä varsinainen, josta nimi on varastettu.

Samasta asiasta on kuitenkin kysymys. Kunnat pyrkivät säästämään kustannuksia siirtämällä tuotannon halpatyövoiman piiriin. Yksi keskeinen ero suhteessa globaaliin kaimaan on se, että tässä ilmiössä sama työvoima voi halventua jopa viidenneksen.

Kunnissa on ollu taipumusta ulkoistaa, liikelaitostaa ja ostopalveluloittaa erilaisia toimintoja siitä yksinkertaisesta syystä, että silmissä kiiluu palkkakustannusten pienentäminen. Valitettavasti tätä ei tähdätä tehtäväksi tuottavuuden kasvun ja toimintojen rationalisoinnin kautta, mikä on vallitseva julkinen selitys. Oleellista on se, että taustalla on pyrkimys siirtää kuntien työntekijöitä pois kunnallisen työehtosopimuksen piiristä.

Vaikka kaikki tietävät, ja jos eivät muka tiedä, voivat helposti tarkistaa, eivät kuntien työntekijöiden palkat pääsääntöisesti päätä huimaa, niin siirtymällä palvelualojen sopimuksiin voi säästö olla jopa viidennes. Ja sehän siis leikataan suoraan työntekijöiden selkänahasta pienempänä palkkana ja muina etuisuuksina.

Ei kiitos kunnallista Kiina-ilmiötä. Ulkoistamisten tms. operaatioiden tavoite ei voi, eikä saa olla työntekijöiden palkkojen pienentäminen.

Kohta mennään taas

Kaikki ovat varmaan ihan tarpeekseen lukeneet synkistä pilvistä taloudellisen toimeliaisuuden taivaanrannassa. Ei niistä sen enempää. Mutta mahdollisesta seurauksista ihan pikkiriikkisen.

Tässä muutama vuosi sitten käytiin kovaakin keskustelua yhteisöverosta ja sen tuoton jakautumisesta. Kohta päästään varmaan keskustelemaan taas, kun hiipuva talouskasvu vetäisee kuntien katteet pääkaupukiseudulla(kin) pakkaselle. Ja pääsyyllinen on tuo yhteisövero ja sen tuotto.

On sekä käsittämätöntä, että järjetöntä, että kunnat pistetään kantamaan suhdennevaihtelusta johtuvaa riskiä. Näinhän tapahtuu nyt, kun yhteisöverotuotosta jaetaan suoraa osuuksia kunnille. Peruspalveluiden tuottajan eli viimekädessä kuntien talouden pitäisi olla mahdollisimman vakaata ja ennustettavaa, mikä tarkoittaa, että niiden ei pitäisi saada suoraan yhteisöverotuotosta mitään. Rahaa alueella sijaitsevistä yrityksistä voitaisiin jakaa muinkin keinoin.

Sosialismia kapitalisteille

Maailma tarjoaa sosialismia kapitalisteille. Kun finanssipelissä yritys/pankki polttaa näppinsä, juoksee nyt (toistaiseksi amerikkalainen) veronmaksaja ja antaa yrityksen tipahtaa yhteiskunnan turvaverkon päälle. Onpa nähty, että yhteiskunta on ottanut haltuunsa yrityksiä, mennyt siis sosialisoimaan niitä.

Vai kapitalismissa on mahdollista olla sosialistinen vain kapitalisteille. Yhteiskunta ei rientänyt apuun siivoamaan roskapankkeihin tai muuten veronmaksajien haltuun niitä lukuisia asuntolainoja, jotka ihmisillä laukesivat tämän kriisin yhteydessä käsiin. Ei se inhimillinen kärsimys mitään ole, mutta sitten kun yrityksiä alkaa putoilla, niin sitten sitä veronmaksajien rahaa tarvitaan.

Kuinkahan paljon kriisistä olisi voitu välttää, jos nyt käytetyt summat olisi tavalla tai toisella käytetty suoraan noiden asuntolainojen tukemiseen, jotka kriisin laukaisivat? Huonoa siinä olisi ollut se, että nyt käynnissä oleva puhdistus olisi siirtynyt, mutta hyvää se, että melkoiselta määrää inhimillistä kärsimystä olisi vältytty ja ihmiset olisivat pysyneet talouden pyörittämisessä kiinni.

Mutta nyt se tuli todistettua. Kapitalismissa sosialismikin on varattu pärjäävien ja yritysten yksinoikeudeksi.

Viinavero on ihan hyvä nyt

Olivat taas tutkineet ihmisten mielipiteitä alkoholiveron suurudesta: tykkäätkö jotta nostetaan, lasketaan, poistetaan tai pidetään ennallaan. Siinähän sitä oli uutista valmiina, että moni olisi valmis nostamaan, kun se on kovin haitallista tuo tissuttelu, ainakin noin runsaammissa mitoissa.

Tämä on kovin kummallista sanoisin. Ja sanonkin. Kerrankin saavutetaan juuri se, mitä on haluttu. Ja nimenomaan koska se on saavutettu, isketään paniikkinappulaa ja perutaan mitä on tehty.

Alkoholiveron laskulla oli tarkoitus saada omakohtainen tuonti kuriin ja ihmiset ostamaan myrkkynsä valtion kaupasta. Näin tapahtui. Mutta nythän alkoholinkulutus ponkaisi kovaan nousuun, kun myynti siirtyi tilastoihin. Alkoi hirveä hätä, että verotus pitää saattaa ennalleen.

Alkoholiveron soisi nyt ihan rauhassa pysyvän ennallaan, asiassa ei ole yhtään mitään hötkyilemistä. Edelleen on mukavampaa, jos dokaamisesta kilahtaa jotakin yhteiskunnallekin päin. Näin ei tapahdu, kun tuonti taas kasvaa, mikä on veronkorotuksen väistämätön seuraus.

Viina tappaa ja on pahasta, tiedetään. Mutta annetaan mieluummin valtion myymän viinan tappaa ja olla pahasta.

Tee siinä nyt kuntavaaleja sitten...

Ei ole puolueilla kivaa. Pitäisi tehdä kuntavaaleja, puhua tärkeistä paikallisista asioista ja kiinnittää huomiota lähidemokratian piirissä oleviin asioihin. Maailma on kuitenkin erimieltä. Pankkikriisin myrskytuulet puhaltelevat yli Atlantin saaden (valheellisesti) taloustilanteen näyttämään siltä, että loppu on lähellä - tai ehkä tullut jo. Kauhajoelta saadaan uutisia, jotka tavallaan kuuluvat kunnissa päätettäviin asioihin, mutta ovat inhimillisessä mittaluokassa sellaisia, että niitä ei edes pidä yrittää laittaa mihinkään - ei politiiikankaan - muottiin.

Mutta varmaa on se, että päätöksiä kunnallisvaaleissa äänestämisestä ei tulla tekemään puolueiden kuntiin liittyvien näkemysten johdosta. Äänestyspäätöksiin vaikuttavat mielikuva puolueesta nykyisen maailmantilanteen hoitajana ja sitten se, että onko kaveria/tuttua/työtoveria/tms ehdolla, jotta olisi joku tuttu jota äänestää.

Ehkä tilannetta pitäisikin käyttää hyväkseen, sen sijaan että yritettäisiin väkisin puhua näistä aikuisten oikeasti näihin vaaleihin liittyvistä asioista? Puhuttaisiinkiin niistä makroluokan asioista, jotka ovat esillä ja käytäisiin vaalit ihan reilusti yleispoliittisina.

Se mikään ruusu...

Juuh. Terveisiä vaan Peijaksen sairaalasta. Menin sitten viime perjantaina lääkäriin. Tulehdusarvot olivat sitten verenmyrkytyksen tasolla, mistä yllättäen seurasi sairaalakomennus.

Maanantaihin saakka mentiin tuolla ruusudiagnoosilla, mutta sitten alkovat epäilykset. Tiistaina otettiinkin sitten keuhkokuvia ja löydettiin laajentuneita imusolmukkeita.

Diagnoosi on nyt sitten keuhkosarkoidoosi. Keuhkoissa vika, mutta oireet jaloissa. Outo tauti.

Huomenna vielä tähystellään keuhkoja ja otetaan koepaloja. Sitten aloitetaan kortisonihoito ja päästään kotiin sairastamaan.

Pari väsynyttä kommenttia: kokoomus kampanjoi taas työllä. On se kumma miten menestystä voi tulla teemalla, josta ei mitään ymmärrä.

Kapitalistinen finanssijärjestelmä sellaisena kuin me sen tunnemme on romahtamassa. Se ei vaan kiinnosta ketään, oleellisempaa ovat päivän pörssikurssit. Ironista.

Ruusun nimi

On tällä kertaa ihan ruusu. Molemmissa jaloissa. Raskaat antibiootit päällä, mutta silti kuume huitelee korkeuksissa.

Jalkoja särkee, käsiä paleltaa, ei oo kiva. Tänään lääkärin, jos sais antibiootit kohilleen ja kuumeen näin kuuden päivän jälkeen pois.

Uskokaa, tätä tautia ei kandee hankkia.

Haja-asumisvero

Tiivistä ja tehokasta vai hajautettua ja kallista. Ekologista vai luonnonvaroja tuhoavaa. Tästähän se on kysymys, silloinkin kun vaikkapa Matti puhuu "keskitetystä hajasijoittamisesta", vaimikäsenyt oli.

Tosiasia on se, että mitä tiivimpää ja tehokkaampaa asuntojen sijoittuminen on, sen halvempaa ja ekologisempaa niihin on järjestää palvelut vesijohdosta ja sähköstä aina kouluihin ja päiväkoteihin. Sen parempaa ja nopeampaa julkista liikennettä saadaan aikaan, mitä tiiviimmin ja järkevämmin esim. radanvarsia hyödynnetään.

Hyvä. Sitten meillä riittää aina ihmisiä, esimerkiksi maalaisliittolaisia pääministereitä, jotka haluavat asua, missä lystäävät sellaisissa asumismuodoissa joista järkevästi ei saa tiivistä millään. No vielä parempi. Ei Suomessa voida mitään asumisunelmaa kai kieltääkään? Kaavoilla voidaan ohjata, mutta jostain pirusta aina löytyy joku kaava-alueen ulkopuolinen läntti, johon joku alkaa nikkaroimaan.

Valinnoista pitää joutua maksaamaan. Lätkäistään käyttöön haja-asumisvero. Mitä kauempana korvessa ilman naapureita asut, sen kovempi vero. Jos pykäät sinne korpeen uudisrakennuksen, johon muutat, vielä isompi vero. Toteutaan vero vielä kunnallisena, niin suuria hyötyjiä ovat ne kunnat, joissa näitä levällään asujia on paljon. Siinä joukossa taitaa muuten olla monta ellei kaikki köyhimmät. Verolle valtakunnallinen alaraja ja yläraja ja siinä välillä kunnallinen säätelymahdollisuus.

Tämä ei muuten ollut vitsi.

Syntymäpäivänäkin

Syntymäpäivänäkin pitää valehdella. Ei siis minun, ei ole synttärit enkä ole tänään valehdellut. Mutta kokoomuslainen ay-johtaja osaa tämänkin.

Synttärihaastattelu Erkkobladetissa kertoo JLP:n kertoneen, että Tehyllä mm.  on oma sopimus ja itsenäiset neuvotteluoikeudet. Ja sehän on selvä vale.

Vitsin puolelle meni jo hänen toteamuksensa siitä, että Tehy osoitti viime kahinoissa olevansa työmarkkinarauhaa hyvin säilyttävä järjestö. Jep.

Progression jälkeen

Olisi kamalan kivaa aloittaa klassisella huudahduksella: "Progressio on kuollut! Eläköön progressio!", mutta ei se pitäisi paikkaansa. Verotuksen progressio ei ole Suomessa kuollut, mutta kuolemassa se on. Progressio on lieventynyt etenkin 1990-luvulta eteenpäin, ensin vuoden 1993 pääomaverotusuudistuksessa tehtiin pääomista maksettavista veroista tasavero. Vuodesta 1996 eteenpäin on progressio verotuksessta tehtyjen veropäätösten kautta lieventynyt, etenkin ylimmissä tuloluokissa.

Osaltaan kehitystä on tasapainottanut kunnallisverosta tehtävä ansiotulovähennyksen nostaminen, joka on efektiivisesti tehnyt tasaveronluonteisesta järjestelmästä progressiivisen. Toisaalta tuloverotusta on koko ajan rukattu alaspäin ja näin pienennetty osuutta, jonka kansalainen maksaa progressiivisina veroina.

Progressiivista verotusta voi ja pitää perustella sen yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta edistävillä tulonjakovaikutuksilla. Näitä tasavero ei koskaan voi tarjota, vaikka se saattaa oikeuttaa itseään sosiaalisesti esimerkiksi työvoiman saannin kautta.

On sinällään järjestelmän epäpuhtaus, että vain yksi veromuoto on progressiivinen - ja tätä työtulojen verotusta pienennetään koko ajan. Olisi ehkä aika uhrata ajatuksia sille, mitä progression jälkeen seuraa. Nyt mennään kiltisti, kuin näkymättömän käden ohjaamina, kohti efektiivisesti regressiivistä järjestelmää. Pienituloiset maksavat suuremman osuuden tuloistaan veroina, kuin parempituloiset - siihenkö me todella haluamme mennä?

En käy kiistämään ainakin sitä osittaista järkevyyttä, joka työn verotuksen keventämiseen liittyy. Mutta sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä kehottaisin etsimään keinoja progressiivisen verotuksen laajentamiseen muihin veroihin ja veroluonteisiin maksuihin.

Ylös, ei sivuille

Helsinki ilmoittaa olevansa jonkin sortin metropolialueen veturi. Jos jätetään omaan arvoonsa se, että tuskin kukaan voi olla hymyilemättä, vähintään sisäänpäin, kun puhutaan pk-seudusta metropolina, niin silti voidaan vähän ihmetellä.

Metropolista tulee mieleen vilkas suurkaupunki. Ainakin minulle enkä nyt jaksa tällä kertaa olevani jotenkin poikkeusyksilö. Ja kaupunki näyttää kaupungilta - tai sen ainakin pitäisi näyttää. Tämä sopii huonosti sen kanssa yhteeen, että vallalla on tämä "pientalomaisen kaupunkiasutuksen" ylivalta. Miksi ihmeessä kaupungissa pitäisi saada asua pientalomaisesti? Se onnistuu niissä kylissä, jotka kutsuvat itseään kaupungeiksi. Siis onnistuu ihan pientalossa eikä vain sen kaltaisesti.

Helsingin pitäisikin tähdätä kasvunsa ylöspäin, sen sijaan että lonkeroita levitellään tasaisena mattona pitkin naapurikuntia. Kerroksia lisää nykyisin suunnitelmiin ja torneja peliin! Tietysti tässähän aasi heittelee kiviä lasikaapissa, rivitalossa alueen reunamilla elävän on helppo huudella. Mutta minä asunkin Vantaalla, ja se taas on korkeintaan kaupunkimainen.

Kaupunki kasvakoon ylöspäin ja tiivistyköön.

Ei se sisältö, mutta muoto

Kunhan se puhutaan oikealla kielellä, niin sisällöstä ja tavoitteista ei niin väliä. Tämä tulee mieleen, kun lukee ministeri Wallinin tuohtumusta siitä, että Pohjoismaiden Nuorten Neuvosto päätti otta (tarvittaessa) työkieleksi englannin.

Itse olin aikanaan aktiivisesti vaikuttamssa siihen, että demarinuorten pohjoismaisessa yhteistyöelimessä (FNSU) ryhdyttiin käyttämään englantia kokouskielenä. Tässähän nyt ei ole mistään minkään kielen vastustamisesta kyse, vaan rationaalisesta käytännöstä. "Yhteispohjoismaisten kielten" puhuminenhan kokouksissa tarkoittaa sitä, että muut puhuvat omaa kieltään ja ymmärtävät toisiaan mitenkuten. Suuri osa suomalaisista puhuu vierasta kieltä (tai käyttää tulkkia).

On se nyt vaan reilumpaa, että käytetään kieltä, jota kaikki ymmärtävät. Eikä se nyt vaan ole reilua, että toiset puhuvat äidinkieltään ja toiset vierasta kieltä. Englanti nyt vain sattuu olemaan kansainvälisen diplomatian kieli - ja huono englanti maailman puhutuin kieli.

Ja vielä helmi Wallinilta:"Me tiedämme kokemuksesta, että kieltä täytyy käyttää, silloinkin kun se on vähän epämukavaa, jotta se säilyy elävänä yhteiskunnassa" Niin... Miksi ihmeessä jotain kieltä jossain pitää väkisin säilyttää?

Ikärajojen kimppuun

Äänestysikärajoista puhutaan taas, Valtamedia tyrmäsi asian pääkirjoituksessa viimeksi tänään. Ikärajakysymys pomppasi julkisuuteen muutama vuosi sitten, muistan rajan laskua vastustaneeni jo nuorisopoliitikkomenneisyydessäni.

Sinälläänhän asialla ei ole mitään väliä. Onhan se käytännössä ihan sama, minkä ikäiset nuoret jättävät äänestämättä. Mutta ollakseni periaatteellisen ilkeä niin muutaman kysymykseen pitäisi vastata ennen kuin asiasta kannattaa kohkata.

Miksi juuri kunnallisvaalien ikärajaa pitäisi laskea? Päähäni ei mahdu, että lähidemokraktia olisi jotenkin helpompaa tai ymmärrettävämpää kuin valtakunnan politiikka. Jos ikärajaa lasketaan vain yhden vaalin osalta, niin silloinhan viestitetään, että kunnallispolitiikka on sen verran helpompaa kuin muut lajit, että siihen voidaan teinitkin sotkea, mutta eihän niiden nyt sentään parane presidenttiä tai kansanedustajia antaa äänestää.

Entä muut ikärajat? Meillä nyt on päätetty, että täysikäisen ikäraja on 18 vee. Ihan toimiva raja tuokin, ja sehän voisi ihan yhtä hyvin olla 17 tai 20. Ei ole mitään järkevää, tai ainakaan sellaista minkä olisin itse keksinyt, että vain yhtä ikärajaa pitäisi laskea. Samalla pitäisi sitten keskustella siitä, voisiko 16 -vuotias olla täysi-ikäinen kaikin oikeuksin ja velvollisuuksin. Minusta katsoen nimittäin autolla ajaminen ja äänestäminen ovat kyllä vähintään yhtä vastuullista hommaa.

Mitä ikärajan laskulla voitettaisin? On laiskojen politiikkojen märkää päiväunta, että pelkällä ikärajan laskulla saataisiin nuoria kiinnostumaan politiikasta. Jos se ei kiinnosta jo nyt, ei se kiinnosta äänestysmahdollisuuden jälkeenkään. Kokoomuksen ja keskustan (nuorisojärjestöjen) motivaatio on siinä, että he haluaisivat realisoida kouluvaaleissa saamansa kannatuksen joihinkin ihan oikeisiinkin vaaleihin.

Kun ei tiedä, ei ymmärrä

Sailas kertoi, että maksuton päivähoito on taloudellisesti mahdollista (joskaan ei asettunut kannattamaan sitä). Ministeri Risikko kertoo, että Sailas laskee asian väärin.

Argumentti onkin mielenkiintoinen. Sailaksen hintalappu ei ministerin mukaan ole kohdallaan, koska palvelun käyttäminen lisääntyisi, jos siitä tekisi maksutonta. Aha, pitäisiköhän nyt miettiä hetki, mistä oikeasti kyse? Ketkä ovat niitä, jotka päivähoitoa käyttävät ja ketkä sitä jättävät käyttämättä?

Lapset, jotka eivät ole kunnallisessa päivähoidossa, ovat joko toisen vanhemman kanssa kotona tai yksityisessä (vaikka sellaista ei meillä tosiasiassa ole olemassakaan) päivähoidossa. Lapsen kanssa jäävät kotiin ne joilla on siihen varaa. Niillä joilla on siihen varaan juuri ja juuri, tekevät merkittävän periaattellisen päätöksen, heistä lasta on hyvä hoitaa kotona. Vaikea uskoa, että ainakaan kaikki nämä ihmiset myisivät periaatteensa rahasta.

Ne joilla se nyt ei niin kauheasti kirpaise hoitaa lasta kotona, tuskin välittävät siitä, että hoito tulee tarjoukseen eli maksuttomaksi - sellaiset asiat kun eivät ole rahasta kiinni. Jos taas muiden syiden (työttömyys tms.) johdosta myös lapsi on kotona, ei välttämättä makseta niitä päivähoitomaksuja nytkään. Tai jos maksetaan, niin tuki varmaan menisi ihan oikeaan paikkaan maksuttomuuden tullessa.

Risikko ei ilmeisestikään tiedä mitään siitä arjesta, jossa palkaansaajat päivähoitoasioita -ja maksuja miettivät, siksi hän ei ymmärrä mistä on kyse. Keskituloisella palkaansaajaperheellä on ihan varmasti miettimisen paikka, kun lasten päivähoitomaksuja maksellaan. Saadaanhan ne maksettua, mutta rahat ovat pois muusta elämisestä. Saatan olla väärässäkin, mutta taitaisivat ne eurot pyörittää talouden rattaita tehokkaammin kulutuksessa kuin kunnan kukkaron kautta kierrätettyinä.

Georgia

Kannattaako tästä sodasta enää merkitä mitään? Kannattaa tietysti siinä mielessä, että kaikki sodanvastaisuus on aina hyvästä, ja kaikkien sotien pitää päättyä. Mutta tästä kriisistä, vaikka se onkin yhä ratkaisematon, on kaikki älyllinen todennäköisesti sanottu.

Tosin hämmästyttävän vähän tilaa saa Georgian itsensä syyllisyys sotaan. Se kuitenkin ampui ensimmäiset laukaukset. Se kuitenkin aiheuttanut tilanteen jännittymistä vastustamalla näiden muutaman alueen itsenäistymistä. Allekirjoitttanut kun on sitä mieltä, että itsenäistykööt vaan kaikki maailman korpikylät, jos siltä tuntuu. Järkevää se harvemmin on - itse asiassa ei oikeastaan koskaan.

Mitä haittaa Georgialle olisi ollut, jos joku Ossetia olisi itsenäistynyt? Ei niin mitään - paitsi, ah, menetetty kunnia.

Toki on paljastavaa miten nyky-Venäjä tässä tilanteessa käyttäytyy. Ja yhtä paljastavaa on se kuinka heikosti siihen reagoidaan. Talous on mahtava asia, se saa vaikenemaan vääryksien edessä. Täytyy vain toivoa, että uskovaiset ovat oikeassa ja markkinoiden rautaiset lait pakottavat Venäjänkin pikkuhiljaa kääntämään kurssia.

Havainto syksyn aluksi

Tein tietoisen päätöksen jättää blogin hunningolle kesän ajaksi. Tulipa kerrankin tehtyä päätös, jonka myös hyvin onnistuneesti pidin. Syksyn (luetaan: töiden alkamisen) myötä palaan myös tekstintuotannolliseen arkeen.

Hallitus puuhaa budjetissa ohjelmansa mukaisia verokevennyksiä. Hyvä, juna etenee ajallaan? Ei. Siellä on ansa.

Näyttäisi nimittäin, että kevennykset tehdään ilman perusvähennyksen nostoa. Voi olla että tämä vielä muuttuu. Ansa on siinä, että sosialidemokraatit ovat vahvasti sitoutuneet perusvähennyksen nostoon.

Eli hallitus varmistaa isot veronkevennykset myös vuodelle 2010, vaikka maassa vaihtuisikin. Tehdään kevennykset nyt ilman vähennyksen nostoa, demarit tekevät sen palattuaan hallitukseen. Budjetti jossa on demarivakuutus siis.

Yrittääkin tukkia mun tie

Ovat uutisissa kertoneet näistä kuljetusyrittäjistä, jolla olisi kova tarve tässä tulevina päivinä tukkia juhannusliikennettä. Haluaisivat alentaa verojaan polttonesteiden osalta. Jep. Yrittääkin tukkia, mun tie niin tulee sahalaitaista terää moottorilla suoraan renkaaseen.

Saahan sitä verojaan vaatia alemmas kuka tahansa ja kaikki muutkin yrittäjät toki mielellään ottavat vastaan tukiaisia, jos niitä jostain saavat. Mutta jos se pitää kääntää muiden ihmisten haittaamiseksi niin ei käy. Sinällään on ihan sama, että olen sitä mieltä, että ei sille verotukselle pidä mitään tehdä - paitsi julkisen liikenteen polttonesteiden osalta. Mutta jos pitäydyttäisiin laillisissa keinoissa vaatia itselleen jotain, jooko.

Ja sitten lisää valitusta: Miksi, voi miksi Italian piti päästä jatkoon? Mieli olisi paljon parempi, jos ne olisivat tippuneet jo nyt pois. Kerpele. Toivottavasti edes Ruotsi lähtee tänään kotiin.

Poliittisen keskustan eli pragmatismin rajat

Peten blogissa alkoi arvaamatonkin keskustelu poliittisesta keskustasta. Pakko tunnustaa alkuun, että olen niitä jääriä, joita tämä retoriikka ärsyttää. Humalaspäiten olen mennyt uhoamaankin, että sitten kun meillä päätetään, että Saksan tie on myös meidän tiemme (vrt. Neue Mitte) niin otan ja jätän puoluekirjani. Pelko tai toivo pois, en jätä.

On kuitenkin pakko olla samaa mieltä siitä, että kun sanotaan SDP:n olevan poliittisessa keskustassa, on kyse tosiasioiden tunnustamisesta. SDP on tehnyt, on ollut mukana tekemässä pragmatismin politiikkaa. Sillä käytännöllisyys, pragmatismi, on se ohjenuora, joka niin sanotusta poliittisesta keskustasta löytyy. Korostetaan asioiden ja ratkaisujen käytännöllisiä vaikutuksia suhteessa niiden ideologisiin perusteluihin tai vaikutuksiin.

Tällä on perusteltu esimerkiksi harjoitettua veropolitiikkaa. Tuloverojen alentaminen on kannatettavaa, koska se parantaa ihmisten ostovoimaa ja tukee sitä kautta taloutta ja työllisyyttä. Tämä siis suhteessa siihen, että tulonjakovaikutusta ja verotuksen oikeudenmukaisuutta (progression vaikutuksen liudentuminen) karsitaan. Käytännölliset vaikutukset voittavat.

Allekirjoittanut, kenestäkään muusta en mene sanomaan mitään, on kuitenkin aikanaan liittynyt nimenomaan aatteelliseen puolueeseen. Sellaiseen joka perustaa toimintansa arvoihin ja ideologiaan, tavoittelee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista, tekee ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole kaikkien mieleen tai edes eduksi, mutta ovat linjassa sen kanssa, millaisen maailman me haluamme. Tällaiseen puolueeseen haluan kuulua edelleen, siksi kavahdan poliittisen pragmatismin täydellistä syleilyä eli matkaa sinne poliittiseen keskustaan.

Sillä politiikan tekemisellä käytännölliset vaikutukset on rajansa. Näistä tärkein on se, että esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmän remontti keskustasta käsin on mahdotonta. Ei kai keskeisen järjestelmän uudistamista voida perustella vain sen käytännöllisillä vaikutuksilla. Ensin tarvitaan näkemys siitä, minkälaisia noiden vaikutusten halutaan olevan ja miksi. Halutaanko tukea nimenomaan ja/tai ainoastaan ihmisten omatoimisuutta tai minkälaisia toimia mahdollisten tukien saaminen kansalaisilta edellyttää. Järjestelmän toiminnot ja tulokset ovat kovin erilaiset riippuen siitä maailman –ja ihmiskuvasta, jota vasten sitä rakennetaan. Pelkkä hallinnointi ei riitä ohjaavaksi periaatteeksi.

Toinen tärkeä rajoitus on se, että ihmisiä on hyvin vaikea saada innostumaan käytännöllisyydestä politiikan ohjenuorana. Se voi tuottaa (lyhyellä aikavälillä) tuloksia, mutta ei ole kovin elähdyttävä aate. Sillä ei ihmisiä saada osallistumaan politiikan tekoon sankoin joukoin. Mutta toisaalta poliittinen keskusta ohjenuorana ei myöskään mitenkään edellytä aktiivista kansalaisuutta, käytännöllisesti katsoen on yhdentekevää, mikä äänestysprosentti on.

Retoriikka on retoriikkaa ja se on poliittisen kannatuksen hankkimisessa vähintään yhtä tärkeää kuin sisältö. Pidetään retorisesti sitten kiinni edes liitteestä keskustavasemmisto, vaikka se aika hassulta kuulostaakin. Mutta huolehditaan ennen kaikkea siitä, että puheet ja teot ovat synkronissa keskenään – ja mielellään siitä, että meillä edelleen on myös ihanteita. Uskon että niitä on – ja toivon että niitä halutaan myös tuoda esiin.

Tärkeimpiä asioita

Kun puolue on valintansa tehnyt ja karavaani kulkee eteenpäin, on aika taas keskittyä tärkeisiin asioihin. Tosin pakko on pieni ihmettely heittää tovereille Kiljunen ("manipuloitu vaalitulos!" ja Holappa ("ei substanssia, huutaa hän Ku:ssa"!). Paha mieli juu, mutta pitääkö heti alkaa heitellä kiviä?

Niin niitä tärkeitä asioista. Jalkapallo. Jalkapallon Em-kisat. Kaksi oleellista asiaa kisoista: tulee hyvät kisat kunhan Ruotsi ei pärjää eikä Italia voita. Ruotsia nyt ei vaan yksinkertaisesti voi kannattaa ja aloin inhota eilen Kreikkaa syvästi heidän annettua Ruotsille helpot kolme pistettä. Pthyi. Ja Italia, jatkakaa ihmeessä samaan malliin, suunta on oikea!

Tähän saakka vakuuttavia esityksiä ovat tarjonneet Saksa, Espanja ja Hollanti. Saksa vaikutti parhaimmillaan siltä tehokkaalta koneelta, joka on jyrännyt kentillä eteenpäin. Espanja onnistui pitämään itsensä ja yksilönsä kohtuullisesti kurissa ja peli siksi toimi. Ja Hollanti, loistavaa! Jos Hollanti jatkaa näitä esityksiä, niin mestaruuteen mennään.

Normalisointiin

Ensin pieni etäinen toive, joka kiitää kauas Atlantin taakse. "Älä tee sitä, Barack!" Vaikka vaikuttaakin epätodennäköiseltä, että Obama valitsisi Clintonia varapresidenttiehdokkaakseen, niin silti lähetän asiasta toiveeni kiitämään. Allekirjoittanelle moinen valinta olisi riittävä syy alkaa kannattaa republikaanista ehdokasta. Ei uutta (ja samalla sitä vanhaa) Clintonia valkoiseen taloon, kiitos.

Tänää toivottovasti päästään osaltaan normalisoimaan suomalaistan politiikkaa, kun SDP on saanut johtajavalintansa tehtyä. Oppositiopolitiikka on pitkään ollut rampaa, koska pääoppositiopuolueen energia on mennyt uuden johdon valinnan valmistelemiseen. Niin julkisuudessa kuin pitkälle kulissien takana. Eero on yrittänyt, itse asiassa parin viime kuukauden aikan on väläyksittäin näkynyt sitä Eeroa, jota ylistettiin puoluesihteerinä. Paineettoman tilan siunauksia?

Politiikka on (valitettavasti) henkilöitynyt niin voimakkaasti, että puoluekokouksen oleellinen anti on annettu tänään. Jos poliittinen tilanne - eli käytännössä lyhytaikaisen kannatuksen hankkiminen - sitä vaatii, niin huomenna hyväksyttävillä asiapapereilla pyyhitään se paikka, mihin aurinko ei paista. Toki politiikkaan kuuluvat kompromissit, mutta pitää osata myös kertoa mistä luovuttiin ja miksi, eikä jeesustellla, että onhan nämä tehty koska ja koska... Mutta nyt kyynikko minussa nostaa taas päätään.

Maanantaina kohti arkea, uuden johdon voimin (joka toivottavasti on hyvä, muunkinlaisia vaihtoehtoja on). Toteuttamaan opposition päätarkoitusta, pyrkimystä syrjäyttää hallitus, mieluiten poliittisilla, ohjelmallisilla, asioilla.

Sivustaseuraaja

Huomenna alkaa puoluekokous. Allekirjoittanut toimii kiinnostuneena sivustaseuraajana (saa raportoida paikanpäältä vaikka kännykkään, jos siltä tuntuu). Oudolta tuntuu, edelliset puoluekokoukset olen kokenut niin puhe- ja läsnäolooikeutettuna seuraajana, valiokuntasihteerinä kuin puoluekokousedustajankin roolissa.

Toisaalta olen tyytyväinen nykyiseen suhteeseeni politiikkaan, siis siihen ettei sitä virallisesti ottaen ole. Seuraan asioita tavallaan kiihkottomammin ja ilman sanomisen ja tekemisen pakkoa, kun ei ole minkään statuksen seurauksena roolia, jota pitäisi (millään tavalla) toteuttaa. Myönnettäköön, että joissain järjestöllisissä kuvioissa minulla voi olla sormeni pelissä, mutta kovin vähäisessä määrässä sittenkin.

Valitettavasti etäisyys politiikkaan ei ole parantanut kyynisyyttäni tiettyjen asioiden suhteen. Tavallaan se on pahentanut sitä, koska viran puolesta ei tarvitse esimerkiksi yrittää puolustella sitä, että jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa poliittisen puolueen suuntaan. Mutta ehkä sitä toisaalta pikkuhiljaa voi ruveta suhtautumaan toivorikkaammin asioihin, kun raa-at realiteetit eivät kuulu arkikokemuksen piiriin.

Veikkaan, että puoluekokous valitsee puheenjohtajaksi Jutta Urpilaisen, joka lyö äänestyksessä Erkki Tuomiojan toisella kierroksella. Puoluesihteeriksi valitaan ns. musta hevonen eli nimi, joka ei ainakaan virallisesti ole vielä mukana kisassa, se saattaisi olla Maurialan Vesa. Lisäksi tehdään joukko hyviä tai ainakin hyvää tarkoittavia päätöksiä. Ja kokoukseen jälkeen toivottavasti ärhäkkää, aloitteellista ja aktiivista oppositiopolitiikkaa.

Tupo on kuollut, eläköön tupo

Odotettu ulostulo asiassa tuli eilen. Keskitetty sopimustoiminta on historiaa. Kyllä, kuningas on kuollut, eläköön kuningas! Vaikka en ymmärrä perusteluja, niin tavallaan järjestäytynyttä työnantajaa tässä ymmärrän. Kun on pää saatu auki, niin yritetään siirtää valtaa entistä kauemmaksi vahvoista työntekijäpuolen järjestöistä. Vaikka sen järkevyydestä ja oikeudenmukaisuudesta olen jyrkästi eri mieltä, niin kyllähän se rationaalisuus on pakko nähdä, mikä työnantajalla liittyy toisen osapuolen neuvotteluvoiman murentamiseen.

Keskeinen johtopäätös on se, että isommat palkankorotukset kannattaa maksaa siitä, että palkkapöydistä putsataan pois muita asioita ja pystytään lisäämään paikallista sopimista ja prosenttikorotuksia. Keskiketty sopimustoiminta on tosin ollut - ja se voisi olla myös jatkossa - suomalaisen yhteiskunnan suuri ystävä. Välillä lienee pakko ratkoa myös alakohtaisia asioita, mutta en ymmärrä, miksi sen pitäisi johtaa tupojen kertakaikkiseen hylkäämiseen. Eihän se loogisesti johdakaan, siinä on tuo valtapoliitinen kysymys.

Paradoksaalisinta tässä ulotulossa on se, että samaan hengenvetoon edellytetään työntekijäpuolelta malttia ja vastuuta kohtuullisista palkankorotuksista. Se nyt vaan on niin, että pienemmät korotukset toteuituisivat keskitetyssä sopimusmallissa. Liittokohtaisuudesta pitää maksaa hinta, kun jätetään väliin muut toimet, joilla palkansaajien ostovoimaan voitaisiin samalla vaikuttaa.

Vaalirahoitus

Vaalirahoituksesta on viime päivinä vedelty komeita otsikoita. Ai, yrittäjät ovat antaneet edustajille rahaa, oho! Ai, saattaa olla mahdollista, että vaalirahoituksella halutaan ainakin edistää joitakin näkemyksiä, ennekuulumatonta! Mitä, vaalirahoituslaki on susi, ei voi olla totta!

Tässä on tyyppiesimerkkitapauksesta , jonka kaikki ovat tienneet olevan olemassa, mutta johon kukaan ei ole halunnut puuttua, kun käsissä ei ole ollut tarpeeksi herkullista casea. Politiikot eivät tietenkään tähän ole halunneet puuttua, koska se supistaa rahahanoja.

Lahjoittaja kun ei välttämättä halua lahjoitusta julkisuuteen vaikkapa vain sellaisen asian takia, että antaa tälle ehdokkaalle vähemmän kuin toiselle saman puolueen ehdokkaalle, eikä halua asiaa käsitellä julkisuudessa. "Hyväksyttäviä" syitä voi olla paljon muitakin. Ei tässä ole nyt kysymys ollenkaan niin hämäräperäisestä asiasta kuin siitä on haluttu tehdä.

En usko hetkeäkään, että eduskunnasta löytyisi yhtään edustajaa, joka olisi saanut rahoitusta sellaista lupausta vastaan, että edistän sitten teitin firman/tuotteen/palvelun/sen ja sen kaavan/tms toteutumista. Rahaa on annettu ehdokkaille, joiden on oletettu tietyissä tilanteissa toimivan tietyllä tavalla. Läpinäkyvyys tietysti poistaisi epäilyksiä, eli on parempi vaihtoehto.

Oikeampi ongelma on kuitenki se, miten vaalirahoitusta pitäisi kontrolloida. Vaalien käymiseen uppoaa yhä enemmän rahaa niin puolueilta kuin ehdokkailtakin - ja tarvittava rahoituksen määrä asettaa ehdokkaat - ja puolueet - hyvin eriarvoiseen asemaan keskenään.

Vaihtoehtojakin on toisaalta hankala keksiä, jos vaalirahoitukselle asetettaisiin kattoja, niin niitä sitten kierrettäisin erilaisilla tavoilla, parempi olisi sitten oikeastaan kieltää henkilökohtainen mainonta kokonaan niin mediassa kuin jakelutuotteissa. Paras ratkaisu olisi lopettaa yksilökeskeisten vaalien käyminen kokonaan.

Intellektuellismin juhlaa

Ensin pitää tietty ihmetellä sitä, että Lipposen mielestä maassamme ei ole alle viiskymppisiä intellektuelleja. Paavo on kuitenkin tavannut allekirjoittaneen. Pöh.

Tästä kirjailusta, tahi kirjallisesta provokaatiosta on siis kyse. Kirjailijalla on kirjailijan vapaus, mutta en ymmärrä miksi kansakunnan kaapin päälle päässyt ihminen haluaa itsensä sieltä alentaa vittuilemalla ns. älyköille. Voi hyvinkin olla, että Lipposen kirjassa on todellinenkin ajatus - tai pitäisi olla, jos Paavo edelleen on kunnossa.

Älykköjen ja älyllisyyden etsiminen on kuitenkin vähän turhaa hommaa. Ajattelijoita on jos heitä on - ja koulutusjärjestelmä sekä yhteiskunnallinen tilanne heitä tuottaa. Muitakin kuin jo seniilit Donner, Jakobson ja Klinge.

Tuskainen toukokuu

Tuskainen ja tuskainen, se nyt vaan rimmaa paremmin kuin helvetin kiireinen toukokuu. Tuntuu että kaikenmoiset säädöt osuvat nyt toukokuuhun ja vielä enemmän näihin pariin toukokuun viimeiseen viikkoon. Ajatella olen ehtinyt, mutta en juuri blogata.



Katsotaan josko tilanne muuttuisi lähitulevaisuudessa, mutta bloginpitäjä on siis edelleen kyllä hyvässä hapessa ja teroittaa sekä ajatuksiaan että toivottavasti edes joskus tekstejään :)

Aluepolitiikka 2.0.

Ensialkuun pakollisia huomautuksia: SDP:n puheenjohtajapelin on menossa tämän hetkisen gallupin mukaan täysin aikaisemman ennusteeni mukaisesti. Jääkiekko on aiheuttanut pakkovalvomista, vaikka Saksa peli oli tylsä kuin Fan, Norja pelissä pelattiin käsittämättömän surkeasti ja Slovakian kaato oli ilotonta puurtamista. Silti minä valvon, vaikka en erityisemmin pelistä pidä. Joskus inhoan nationalistia itsessäni.

Aluepolitiikka pulahti mieleen Golf-Lindenin laajakaistakommenteista. Taas pitäisi upottaa jostain syystä paljon rahaa syrjäseutujen teleyhteyksien turvaamiseksi. Varsinkin kun ne ovat ja tulevat olemaan langattomasti turvattu. Hassua, vielä hassumpaa sikäli, että kokoomus oli aikoinaan vahvasti sitä mieltä, että laajakaistojen rakentaminen on täysin yritysten asia eikä valtiovallan siihen kuulu puuttua.

Mutta aluepolitiikka, tuo ryöstöviljelty ja väärinymmärretty politiikan sektori. Meillähän sillä tyypillesti tarkoitetaan, että pitää kaataa rahaa sellaisten seutujen elättämiseen, jotka eivät muuten enää pysyisi asuttuina ja niin edelleen. Suomi ei tule millään rahalla pysymään sillä tavalla asuttuna, kuin se on tällä hetkellä, pidän sitä väistämättömänä kehityksenä.

Pitäisikin käydä se kipeä keskustelu, mitä tarkoitetaan sillä, että kaikille kansalaisille pitää olla samat palvelut tarjolla. Mihin hintaan ja millä ehdoin? Ei se niinkään voi toimia, että päätän muuttaa johonkin korpeen, keskelle oravien temmellysmaita ja valtiovallan pitää sitten huolehtia, että siellä on päiväkotia penskoille ja terveyskeskusta kaikille.

Miten saadaan aikaan aluepolitiikka 2.0, joka ei enää keskity kuolevien ja taantuvien alueiden tekohengitykseen vaan vahvistamaan kasvutekijöitä. Hyvä kysymys, johon on vaikea antaa selkeää vastausta - mutta eihän sen pitäisi olla syy olla yrittämättä. Koskee myös allekirjoittanutta, mutta ei tapahdu nyt.

Malmin kentällä

Löysin sitten itseni vappuaattona Malmin lentokentältä. Hämmentävää? Ei loppujen lopuksi, pojat olivat aamupäivällä harjoittelemassa uudessa päiväkodissa Tapanilassa ja puolisko on tällä hetkellä duunissa kentän ravintolassa. Köpöttelin siis Tapanilasta kentälle.

Todettakoon, että kymmenen helsinkiläisvuoteni aikana (joo, joo, asun Vantaalla nyt) tämä oli eka kerta kentällä. Pakko tunnustaa, että ymmärrän kentän intohimoisia puolustajia hieman paremmin nyt. Onhan se hieno paikka, näin paisteisena päivänä jopa sikasiisti. Tosin kommentoin kahvinikin äärestä kentällä, että "saisi tuohon kyllä hienon lähiönkin".

Hyvä kysymys lienee se, että voittaako se, että paikka on siisti ja upea, sen että siellä voisi olla useamman tuhannen ihmisen koti. Ei välttämättä, mutta hieno paikka se on silti.

Ihan ikioma rasismikeskustelu

Siis ikärasismi. Ja Lipponen. Se Tuomiojaa kohti suunnattu lausunto siitä, minkä ikäinen puheenjohtajan pitää tai hän saa puolueessa olla.

J.Söderman tarttuu tähän itselleen harvinaisen epä-älyllisellä tavalla moittien Lipposta siitä, etteikö muita vaatimuksia sitten ole osaamisen, kielitaidon ja niin edelleen suhteen. Ja mainitsee tuon ikärasismi sanankin, hui. Onhan se itsestäänselvää, että muita vaatimuksia on.

Södermanin tuohtuminen on tietysti ymmärrettävää, hän kun on eläkepolitiikko. Eli siis kunnioitettavan uran jälkeen eläkkeellä alkanut hoitaa taas kansan asioita. Tässä nyt on kaksi asiaa, jota en ymmärrä.

Kenelle politiikkaa ensisijaisesti tehdään? Minusta tämä on aina itsestäänselvästi ollut tulevaisuus, millaisen maailman me lapsillemme jätämme. Yhtään itsestäänselvänä olen pitänyt, että aktiivisessa elämänvaiheessa - lapset, työ - olevat tuntevat tämän hetken arjen parhaiten ja pystyvät siten tekemään työtä tulevaisuuden eteen. Tähän sopivat huonosti niin sanotusti vanhalta pohjalta työtään tekevät poliitikot.

Palkkatyöstäkin - siis politiikan ulkopuolella - tupataa jäämään eläkkeelle tietyn ikäisenä. Useasti niin, että vaikka jatkohaluja olisi niin eläkkeelle on jäätävä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että tähän on joku syy. Onko yhteiskunnallinen työ esimerkiksi kansanedustajana muka niin paljon vähemmän kuluttavaa, että siinä ei tarvitse eläkeiästä piitata? Jos eläkkeelle pitää lähteä muista hommista, miksi ei myös politiikasta?

Eläkeläiset voivat olla viisaita ja ajattelevia, aikaansaavia ihmisiä. Silti olen sitä mieltä, että kansanedustajuudet nyt ainakin pitäisi jättää nuoremmille. Mielipiteen sanomispaikkoja löytyy kyllä ja myös tekemistä yhteiskunnallisten asioiden parista - esimerkiksi EKL:sta.

Aarteen etsintää ja kyynisen ääni korvessa

Joskus vain voi olla mukavaa, kun on mukavaa. Toin junioreilla tuliaissuklaat Berliinistä viikko sitten. Nämä pääsin luovuttamaan vasta kuluneena viikonloppuna.

Kun oli aikaa niin asiasta tuli mukava seikkailu. Tein kartan lähimetsästä, jonka asiaankuuluvasti vanhensin vedessä liottamalla, revin ja poltin reunat ja niin edelleen. Takapihalla sitten kerroin pojille, kuinka Nikinmäen muinaiset suklaaryövärit ovat piilottaneet aarteen lähimetsään ja kartta on jossain lähellä.

Kartta löytyi ja retki alkoi. Karttaan raapustettujen merkintöjen mukaisesti välillä piti varoa hirviöitä ja karkottaa niitä taikasanoin. Perilläkin piti huutaa maagiset sanat kolmeen kertaan, jolloin kätkö paljastui - haljeennesta kannosta löytyi muinainen Prisman muovikassi ja suklaalevyt.

Oli hauskaa, hyvin hauskaa. Ja pakko myöntää, että minulla oli vähintään yhtä kivaa kuin pojilla kun hommaa valmistelin ja toteutin. Aikuinen on terve, kun se osaa leikkiä, eikös?

Jotenki tuo tarina toimii hyvänä vastakohtana sille, että tajusin tänään todella muuttuneeni hyvin kyyniseksi puolueen - ja osin koko politiikan - suhteen. Olen toki suhtautumiseni aiemminkin tiedostanut, mutta jotenkin alleviivasin sitä henkisesti, kun luin Koopran blogia aamulla.

Tämä on sinällään kummallista, koska periaatteessa suhtaudun kaikkeen siten, että mikä tahansa on mahdollista, kunhan vaan tarpeeksi yrittää ja viitsii keksiä keinoja. Näinhän sen pitäisi olla sitten politiikankin suhteen.

Sillä varauksella, että tämä kevätaurinkoisen aamun mielentilahäiriö menisi ohi, varaan itselleni edelleen oikeuden valittaa kyynisesti mistä tahansa (koska se on mukavaa ja terapeuttista). Mutta muuten pyrin kasvamaan taas paremmaksi ihmiseksi ja opetella uskomaan sekä suomalaiseen sosialidemokratiaan (puolueena) ja politiikkaan yleensä.

A shot in the Dark

Laukaus pimeässä harvoin osuu maaliinsa. Tuskin siis tämäkään, jokainen tehköön omat päätelmänsä siitä, onko taustalla aitoa ajattelua tai tietoa, vai hauskuutanko vain itseäni näin viikonlopun alla.

Puheenjohtajapeli. Hämeenlinnassa, joidenkin viikkojen kuluttua, vähän ennen äänestystä. Kuullaan puheenvuorot ehdokkailta Koskinen, Skinnari, Kiljunen ja Kantola. Ilmoittavat että kisa on ollut hyvä, mutta tässä vaihessa pitää kiittää ihmisiä ja todeta, etteivät ole äänestyksessä käytettävissä enää. Kantola valitaan sitten vähän myöhemmin varapuheenjohtajaksi.
Käydään jännittävä ensimmäinen äänestyskierros. Tuomioja saa eniten ääniä, sitten tulevat järjestyksessä Urpilainen, Filatov ja Kumpula-Natri. Toisella kierroksella valitaan Urpilainen.

No okei, olen minä tuota ajatellut, mutta tuskin sen osumatarkkuus kovin hyvä on. Jääköön nyt voimaan viralliseksi veikkaukseksi kuitenkin.

Huomasin muuten, että lienee syytä päivittää tuota oikean palkin esittelytekstiä. Enhän minä enää mikään helsinkiläinen ole. Todettakoon sivumennen sanoen, että olen toistaiseksi viihtynyt Vantaalla erinomaisen hyvin, tavallaan koti on nyt syrjässä - mutta juuri siksi se ehkä onkin mukava paikka asua.

Minkälainen puoluesihteeri?

Tuossa SAK:n 101 vuotis lastenjuhlissa tuli käytyä käytäväkeskustelu. Tai siis tottakai useampikin, mutta yksi josta tuli kimmoke merkintään.

Puheenjohtajakiertueen varjoon tuntuu pahasti jäävän se, että saamme valita myös uuden puoluesihteerin Hämeenlinnassa. Henkilöt ovat aina oma mielenkiintoinen lukunsa, mutta myös ne ominaisuudet ja se linja, jota etsitään.

Olen itse taipuvainen pitämään puoluesihteerivalintaa tällä kertaa puheenjohtajuutta tärkeämpänä. Jos järjestöllistä työtä ja koneistoa ei saada kuntoon, ei poliittisella johtajalla ole niinkään suurta merkitystä. Minusta politiikka nousee arvoista ja niiden eteen tehtävästä työstä, gallupdemokratialla, mielikuvapolitiikalla ja vaaliliikkeenä toimimisella sitä ei saavuteta. Sosialidemokratia tarvitsee toimivan järjestön edustaakseen itseään.

Puoluesihteeriksi tarvitaan siis ihminen joka a) on kiinnostunut järjestöllisestä kehittämisestä ennen poliittista omaa uraansa tai poliittista johtajuutta, b) omaa jonkinlaisen kokemuksen järjestötyöstä, c) on muodostanut itselleen vahvan vision siitä, mihin suuntaan järjestöllisen kehityksen pitää mennä ja miten. Tämä ei tarkoita, että puoluesihteeri olisi toimitusjohtaja, joka vain hallinnoi - hallintopäällikkö ei nyt etsitä.

Järjestöllinen johtaja on aina myös poliittisessa vastuussa, puoluesihteerin pitää esimerkiksi pystyä vahtimaan sitä, että järjestödemokratian muokkaamat kannat (esimerkiksi puoluekokouksesta) tulevat kuulluiksi varsinainen politiikan muotoilussa.

Olympialainen politiikka

Välillä on vaikea ymmärtää tätä loiskiehuntaa, joka olympialaisia kisoja nyt ympäröi. Kiina lahtasi väkeä Tiibetissä - ja nyt keskustellaan erilaisista "viestien antamisista", ja "boikoteista".

Älkää viitsikö, aikuiset poliitikot. Kaikille on varmaan selvää, että Kiina ei ole mikään ihmisoikeuksien mallimaa, ei demokratia, ei kansalaisilleen hyvä paikka. Poliittinen päätös tehtiin, kun kisat siitä huolimatta päätettiin sinne antaa. Päätöksentekijöiden lisäksi päätökseen osallistuivat kaikki ne, jotka jättivät päätöksen tuomitsematta tai kommentoivat sitä.

Se kanta, että ihmisiä lahtaava diktatuuri voi edetä edistyksen tiellä, jos sille annetaan välillä karkkeja, kuten kisat, voitti. Oli sitten lähinnä poliittisesta noppatuurista kiinni, että tapahtuuko jotain niin surullista kuin Tiibetin (allekirjoittanut muuten sivumennen sanoen edustaa kantaa, että Kiina on miehittäjävaltio ja Tiibetille kuuluu itsenäisyys, ei autonomiaa) tapaus nyt.

Kun nyt on kerran päätetty pelata tällä "kisat Kiinassa" -kortilla, niin pelatkaa sillä. Älkää leikkikö tekopyhää ja näytelkö, että nyt vasta pitäisi harkita kisojen edustuksia ja/tai osallistumista. Toinen kysymys on sitten, onko Olympialaiset muuta kuin kaupallinen tapahtuma, jolla politiikanteon laita ja mahdollisuudet ovat niin ja näin.

Epäilen, siis olen

Kai sitä nyt jotain on, kun osaa epäillä. Tänään epäilen Pohjois-Atlantin sotilasliitto Natoa. Eli kaivaan vanhan aiheen esiin. Yritän selventää omia ajatuksiani itselleni - ja mahdollisesti jollekulle muulle.

Selkäydinreaktioni on nato-vastainen, sen voin ihan avoimesti myöntää. Tunnetasolla ajatus tästä sotilasliitosta on negatiivinen. Mutta mitä oikeasti sitten ajattelee, tähän liittyvistä asioista, onkin jo vähän vaikeampaaa. Yritän vähän eritellä järjellä niitä tekijöitä, miksi epäilen Natoa ja Suomen liittymisen mielekkyyttä. Varsinaista jyrkkää kantaa en muuten ehkä nykyisin enää omaa.

Menneisyys. Kaikilla organisaatioilla on menneisyytensä - ei niistä koskaan pääse lopullisesti eroon. Vasemmistoliitto on kommunistien perillinen ja Nato kylmänsodan jäänne - faktoja molemmat. Mutta vaikuttaako historia kovin paljon nykytilaan?
Minusta tuntuu, että vaikuttaa. Nato ei ole sellaisellat perustanvanlaatuisella tavalla määritellyt itseään uudelleen, että se olisi täysin voinut muutta toiseksi. Sen olemus rakentui kuitenkin vuosikymmeniä viholliskuvan varaan, ei omasta itsestä käsin. Historian kanssa olisi syytä tehdä välit selviksi, mutta ainakaan toiminnallisesti mistään kovin vakavasta asiasta ei ole kysymys.

Turvatakuut. Edelleen epäilen, että Nato ei varsinaisesti pysty tarjoamaan turvatakuita esimerkiksi Suomelle. Tai siis varmasti pystyy, jos Suomeen kohdistuisi kahdenkeskinen sota tai sen uhka. Mutta en reaalisesti pysty kuvittelemaan sellaista tilannetta, jossa ei samaan aikaa uhkaa kohdistuisi muihin Naton jäsenmaihin ja resurssien tuotannon kannalta tärkeisiin maihin.
Totuus on kuitenkin se, että Suomi ei ole millään tavalla strategisesti tärkeä alue. Tilanteessa, missä ns. yleinen hälytys on päällä, Suomeen ei yksinkertaisesti riitä apujoukkoja. Kyse ei ole auttamishalukkuudesta, vaan resurssien kohdentamisesta tiettyihin paikkoihin. Lähi-Idän öljy tai Lontoon pankit suojellaan monta kertaa ennen kuin Karjalan metsien suojelu kiinnostaa ketään.

Sotilasliittoisuus. Mikä sanahirviö, mutta siinä on se pointti, että selässäni valuu kylmää hikeä ja harvat hiukseni nousevat aina pystyyn, kun meillä "keskustellaan" siitä, että natoon kuuluminen on perusteltua, koska päästään päättämään erinäisistä asioista. Siis poliittista päätösvaltaa perustellaan saatavan sotilasliittoon liittymällä. Anteeksi, mutta minusta aina ja kaikkialla sotilaallisen vallan pitää seurata poliittista. Järjestelmässä joka perustuu sotilaisiin, mutta nähdään poliittisen vallan käyttäjänä, on jotain vikaa.
Naton laajentuminen on ollut kuiteknin ensisijaisesti poliitinen projekti, ei sotilaallinen. Sotilasliiton käyttäminen politiikkaan on minusta epäilyttävää, vaikka aseita ei olekaan käytetty.

Väärä vaihtoehto. Nykyinen kehityssuunta, jossa nato - ja jossain määrin eu - vahvistuvat kriisinhallinnan välinenä ja yk heikentyy, on minusta surullinen. Vioista ja puutteistaan huolimatta YK on kuitenkin ainoa "kaikkien kerho", jossa kaikilla on yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus osallistua päätöksentekoon (no ei ihan, tiedetään...). En pidä siitä, että yhdestä sotilasliitosta pitää kehittää kriisinhallinan kansainvälistä johtotähteä. Miksi niin pitää tehdä? Eikö sen energian voisi suunnata yhteisten järjestelmien tukemiseen? Mutta parempi tietysti, että kriisejä yritetään jotenkin hallita, kuin olla tekemättä mitään.

Yhdysvallat. Vaikka usa onkin naton suurin jäsen, sen suurempaa varsinaista päätösvaltaa sillä ei ole kuin muillakaan mailla. Pakko on kuitenkin huomioida se, että naton aseistus ja järjestelmät perustuvat käytännössä sen aseteollisuuden (ja armeijan) käyttämiin ja luomiin standerdeihin. Ja vielä toistaiseksi täytyy muistaa se, että ilman Yhdysvaltain ilmakuljetuskalustoa Nato ei kuljeta joukkoja yhtään mihinkään (kalustoa kun muilla ei ole)- eli viime kädessä päätös tehdään siellä.

Nämä tulivat nyt mieleen.

Miksi?

Miksi pitää valehdella, kun esitetään suora kysymys? Meinaan tällä nyt, sitä tutkimusta, joka oli tehty puolueen kokousedustajien keskuudessa. Väittäisin, että 99,9% heistä ihan taatusti tietää, ketä aikoo äänestää puheenjohtajavaalissa. Jos ei tiedä, niin pitäisin asiaa aika kummallisena, kokoukseen luulisi valikoituvan väkeä joka tuntee ja tietää ehdokkaat, tai joilla on missio jonkun ehdokkaan puolesta. Voi olla, että en taas ymmärrä, mutta odottaako joku muka ihan tosissaan saavansa jotain uutta tietoa puheenjohtajehdokkaista tai heidän kannoistaan kevään kuluessa?

Miksi pitää olla yllättänyt, kun väläytetään, että kepu on ollut jakelemassa äänestyskehotuksia, Antti "mitkä poliittiset teot?" Kaikkosen tanssikilpailu-uran edistämiseksi? Kai se nyt on ollut kaikille (myös ohjelman tekijöille!) alusta saakka selvää, että viralliset ja "viralliset" tekstiviestit ja sähköpostit leviävät ympäriinsä, jotta Kaikkonen pysyisi kisassa. Eikä tästä pidä kepulaisia syyttää, moni demari muistaa varmaan saaneensa erilaisia äänestykehotuksia, muiden tositeevee ohjelmien yhteydessä... Kaikkonen pysyy kepulaisten äänillä kisassa, ei se voi olla mikään yllätys.

Miksi kepun verkkoäänenkantaja kirjoittaa case kanervasta näin: "Ulkoministeri Ilkka Kanervan (kok.) tekstiviestien ympärillä pyörinyt jupakka herättää kysymyksiä kansanvallan ja median suhteista. Viikkoja kestänyt ajojahti johti lopulta siihen, että Kokoomus ei enää kestänyt mediapainetta. "
Tuo juttu kannattaa muutenkin tsekata, jos haluaa vähän erilaisen näkemyksen tapaukseeen. Apilan (maalaisliiton?) mielestä, Kanerva jouduttiin erottamaan vain mediapaineen takia. Sillä että hän valehtelee julkisesti ja jahtaa naisia sairaalloisesti (turvallisuusriski...) ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Näkemyshän tuokin.

Miksi on joskus pakko vaikka ei taho?

Stubbified

Vaikka tuo edellinen lastu nyt periaatteessa kertoo kaiken tarpeellisen, niin palataan tähän nyt kuitenkin.

Väite: Kokoomus teki puhtaasti imagopoliittisen ratkaisun, jolla ei ole käytännössä mitään tekemistä sen kanssa, kuinka tehtävä halutaan hoidettavaksi.

Kanerva vastaan Stubb. Menneisyys vastaan tulevaisuus, Neukkulan nöyristely vastaan dynaaminen Lännen palvonta, likaisuus vastaan puhtaus, vanhuus vastaan nuoruus ja niin edelleen. Voisiko paremmalla Vimillä räjäyttää likaa pois?

Mikäänhän tuskin Suomen ulkopolitiikassa muuttuu. Asiat esitetään vain suuremmalla hymyllä.

Stubb ei ole sellainen kansainvälisten - eikä edes eu-asioiden osaaja, joka hänestä tietoisesti on rakennettu. Pakkohan jätkän on asioista kokemuksensa perusteella tietää, mutta se kuuluisa huippuasiantuntija hän ei ole. Stubbilla on zero kokemusta suomalaisesta politiikasta - ja politiikasta muutenkin perin köykäiseltä sektorilta (sori vaan eu-parlamentti). Ei mikään huipputekijä siis lähtökohtaisesti - paitsi mediassa.

"Politics is nothing, image is everything". Ja minä kun ajattelin, että tämä kaveri pysyy pois Suomesta häiritsemästä asioiden hoitoa.

Piti

Piti kertoa aprillipila. Se olisi liittynyt opettajien ja insinöörien väliseen ikuiseen taisteluun ja sen vaikutuksiin SDP:n puheenjohtajakilpaan.

En kerro. Kokoomus kertoi paremman. Joka taitaa valitettavasti olla totta. Mutta saahan sitä toivoa, että joku tulisi nurkan takaa sanomaan "aprillia, aprillia, syö silliä ja juo kuravettä päälle"?