keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

Tuojasta viejäksi

Ilmastapolitiikka ja ilmastonmuutoksen vastustaminen (tai lähinnä siitä keskusteleminen) näyttävät vievän kaiken tilan esimerkiksi energiapolitiikkaa koskien. Eki onnistui bensakorttiheitoillaan vähän raivaamaan tilaa. Kaikilla autoilijoillahan on tosiasiallisesti säännöstelykortit autoissaan (se ruudukko rekisteriotteen takapuolella), joten eikun arvoja määrittämään :)

On sääli, että energiasta keskusteleminen alistetaan tai se jää ilmastokeskutelun alle. En yritä ala-arvottaa jälkimmäistä, mutta energia sattuu muutenkin olemaan iso - suorastaan kohtalokas - kysymys. Tai harvinaisissa muissa tapauksissa tyydytään puhumaan kokonaisvaltaisista energiaratkaiuista tai muuta puuta heinää.

Energiapolitiikalle pitää asettaa selvä tavoite: Suomen tulee muuttua energian tuojamaasta sen vientiä harjoittavaksi maaksi. Toiseksi, tämän pitää tapahtua mahdollisimman ympäristö/luonto/ilmastoystävällisellä tavalla.

Miksi? Koska nykyisenkaltainen yhteiskuntajärjestys vaatii talouskasvua - ja pidän sekä talouskasvua, että karkeasti ottaen nykyisenkaltaista järjestystä jos en hyvinä niin vähintäänkin kelvollisina asioina. Talouskasvu vaatii energiaa, lisääntyvissä määrin. Puheet energiankulutuksen vähentämiestä ovat haihattelua, sähköintensiivinen yhteiskunta tulee leviämään entistä laajemmalle. Entistä vähemmän kuluttavia sähkölaitteita tulee olemaan entistä enemmän. Ja talouskasvu, sekä energian kulutuksen kasvu ovat mahdollisia tuhoamatta lopullisesti tätä rakasta palloamme.

Ja vientiä siksi, että energiaan ei tehdä riittävästi investointeja tällä hetkellä. Maa, joka voi viedä energiaa, tulee kasvattamaan kansallista varallisuuttaan ja pärjäämään kilpailussa.

Miten se muutos tapahtuu? Isoja investointeja, lähitulevaisuudessa vähintään kahden uuden ydinreaktorin rakentaminen, tuulivoimakapasiteetiin moninkertaistaminen, hiilivoiman alasajo, hakkeen keräyksen ja hyödyntämisen tehostaminen, jätevoimaloiden voimakas rakentaminen. Isot panostukset energiantutkimukseen, fuusiovoiman kehittely. Noin karkeilla linjoilla näin. Ja ydinvoimaa ei ole ollenkaan pakko rakentaa, jos energiaa pystytään jollakin konstilla tuottamaan tarpeeksi lisää muutenkin, ei se ole mikään itseisarvo sekään - sattuu vain olemaan ilmaston kannalta kohtuullinen vaihtoehto.

tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Mikä suunta, mikä linja?

SDP:n puheenjohtajavaaliin on ainakin toverillisessa blogossfäärissä viitattu linjavaalina, jossa ratkaistaan jokin suunta/linja/vastaava, jonka mukaan edetään.

En ole ihan varma siitä, mikä se Linja on josta nyt puhutaan. Pidän suurta osaa puheesta linjavaalista valintaan liittyvänä kampanjaretoriikkana. Valittaisiin kuka tahansa nyt ehdolle asettuneista ehdokkaista, niin puolueen suuri poliittinen linja tuskin kovin paljoa muuttuisi, siksi samaa mieltä keskeisistä linjakysymyksistä he oman käsitykseni mukaan ovat.

Se missä erot ovat suurimmat ovat henkilökohtaiseen tapaan tehdä politiikkaa - ja toki myös poliittisetkin vivahteet ja painotukset eroavat.

Ajatellaanpa vaikka: monenkeskinen kansainvälinen yhteistyö - kaikki ehdokkaat kannattavat, sosiaalisten oikeuksien sijoittaminen yli taloudellisten - kaikki varmaankin kannattavat, markkinatalouden arvottaminen välineenä eikä arvona - kaikki ovat yhtä mieltä. Ja niin edelleen. Saataisiinko näistä suuria linjaeroja aikaiseksi?

Käytännölliset kysymykset natosta ydinvoimaan ovat eri juttu. Mutta ne eivät olekaan linjakysymyksiä.

maanantaina, helmikuuta 25, 2008

End of Days

Kavahtkaa sillä tuho on yllänne! Ja maailma loppuu... Eiku ähäkutti. En ala saarnaamaan tuomiota, tuhoa tai tuomiopäivää. Ei tullut pojasta pahaa profeettaa, ainakaan vielä.

Ne päivät jotka ovat loppumassa, ovat päiväni helsinkiläisenä. Tunnelma on osittain synkkä, joten siksi tuo profeetallinen alku ehkä syntyi. Huomenna, jos byrokratia ilmoittamaansa aikaan toimii, lakkaa helsinkiläisyyteni. Ja minusta siis tulee, niin no, siis.... äh, vantaalainen.

En ole syntyisin Helsingistä, ehdin asua täällä 9 vuoden ajan. Silti lähtö Vantaalle tuntuu tavallaan henkisesti vaikealta. Eikä se johdu vain kasvavista matkakustannuksista. Jokin siinä vain tökkii. Mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, tai vaakakupin toisella puolella olevat asiat painavat enemmän, joten vantaalaistun.

Uusi koti on tavallaan kaukana kaupungista. Mutta siinä on monta muuta hyvää puolta. Jatkossa minut siis tavoittaa Vantaalta, Nikinmäestä.

PS. Jos joku sattuisi tarvitsemaan antenniverkon digibokseja niin kannattaa ottaa yhteyttä. Olisi myynnissä kaksi kappaletta normikorttipaikkalaatikoita ja yksi tallentava boksi. Eihän uudessa kämpässä tietenkään sama järjestelmä toimi kuin nykyisin...

torstaina, helmikuuta 21, 2008

SDP:n puheenjohtajaksi

Kommenteissa tuolla alempana merkinnöissä lupasin, että kerron tässä joskus piakkoin ketä kannatan SDP:n puheenjohtajaksi.

Tällä hetkellä ehdokkaiksi ilmoittautuneissa on usea hyvä nimi. Eikös näin kuulu sanoa? Totta puhuen joukossa on 2 ehdokasta, joita äänestäisin mielelläni, 3 joita en äänestäisi kuin aseella uhaten ja 3 joiden suhteen olen meko välinpitämätön. Ei, en kerro tämän tarkemmin noista nimistä.

Jos valinnassa olisi kysymys pelkästään siitä kuuluisasta substanssista ja asioiden hallinnasta, valinnasta ei olisi mitään epäselvyyttä: se olisi Erkki Tuomioja. Lisäksi olen aina pitänyt Ekin epäsovinnaisesta tyylistä, ihminen joka kapinoi formaliteettaja vastaan vielä ministerinäkin, ei voi olla paha. Ekin imago ei enää post-Heinäluomatilanteessa ole se mitä kaivataan, kenttä kaipaa tuoreempaa verta.

Perinteinen valinta olisi kait tässä vaiheessa Tarja Filatov. Sopivasti kokemusta, sopivasti ikää - ei vielä vanha, mutta ei myöskään luettavissa juniorikastiin. Mutta: juuri se, että Tarjan valinta olisi SDP jatkumon perinteinen teko, tiputtaa hänet nyt pois. Jos nyt ei pystytä ravistelemaan rakenteita ja toimintatapoja kunnolla, voidaan seuraavaa tilaisuutta joutua odottamaan sukupolvi.

Ja koska jo nyt on nähtävissä mihin tämä menee, niin lopullisen valintani teinkin sitten tovereiden Kumpula-Natri ja Urpilainen välillä. Molemmat ovat karkeasti ottaen samaa ikäpolvea kuin minä ja molempien kanssa olen saanut toimia nuoriso -ja opiskelijaliiton piirissä. Molemmat tunnen siis enemmän tai vähemmän henkilökohtaisesti.

Pitäisi kai tässä taas sanoa, että painiskelin valinnan kanssa pitkään. Totta puhuakseni en: Kannatan SDP:n puheenjohtajaksi Jutta Urpilaista.

Selkein yksittäinen syy on intuito - se kuuluisa etiäinen, että tästä tulee vielä suuri tarina. Ihmisellä pitää luonnollisesti olla sopivat ominaisuudet, jotta tuollainen olisi mahdollista. Jutta on lisäksi sopivan järjestöllisesti orientoitunut ja poliittiset mielipiteet liippaavat samaan suuntaan itsensi kanssa. Siinä se lyhyesti.

keskiviikkona, helmikuuta 20, 2008

Näin meillä

Näin meillä eli maalaisliitossa, jota muistaakseni myös Suomen Keskustaksi kutsutaan. Siteeraan Keskustanaisten pääsihteeriä:

"Suomalaisessa poliittisessa kulttuurissa on erittäin vahva ennakkoasenne sukupuolten välistä tasa-arvoa kohtaan. Sitä ei pidetä vakavasti otettavana politiikan osa-alueena. Sitä vähätellään ja sen kustannuksella on lupa heittää herjaa käyttäen maakuntien miesten kieltä.
Uskottavuutta poliitikko hakee puhumalla yleisesti hyväksytyistä teemoista. Keskustassa on esimerkiksi ensisijaisen tärkeää puhua ja tietää alue-, maatalous- ja ulkopolitiikasta. Tasa-arvokysymyksiä pidetään yleisesti toisarvoisina ja osa jopa kieltää tasa-arvo-ongelmien olemassaolon. "


Saattaisiko tällaisen käsityksen syntymiseen vaikuttaa se poliittinen ympäristö, jossa toimii? Ihan näin surulliseen kuvaan tasa-arvosta ja sen edistämisestä politiikassa en muista itse törmänneeni. Saattaa johtua tietysti sukupuolestani etten näe ongelmaa yhtä kirkkaasti, mutta rohkenen epäillä, että tässä kohtaa on kyse poliittisesta viitekehyksestä.

Ja tämä puolue - näillä asenteilla - johtaa tasavaltaa. Surullista.

Ja samaan aikaan toisaalla: SDP:n puheenjohtajakisaan ilmoittautuu uusia halukkaita. Hienoa, että heitä nyt riittää, ei siinä mitään. Samalla voitaisiin sopia, että koko eduskuntaryhmä on ehdolla, niin kaikkien ei tarvitsisi tiedottaa asiasta erikseen...

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

"Erikoinen hyökkäys länsimaista demokratiaa vastaan"

Ei ole kysymys Venäjän ja Serbian suhtautumisesta Kosovo nimisen pläntin itsenäistymiseen. Eikä rumien otteiden käyttäminen SDP nimisen puolueen puheenjohtajapelissä.

Kyse on kaupunginjohtajan selkäydinreaktiosta oman valtansa menettämisen uhatessa, kun muutama ministeri iski puskista ja esitti kansanäänestystä pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämisestä.

Ei ole kysymys erikoisesta hyökkäyksestä. Kansanäänestyksen saisi järjestää, ei siinä mitään. Ja uskon siitä tulevan järjellisen tuloksenkin eli kannatuksen yhdistämiselle. Tosin yhdistämisen voisi vallan hyvin ilman mitään kansanäänestyksiäkin tehdä. Tuo juttu kuvaa tätä nykyistä "yhteistyötä" kovin hyvin.

Tyylipisteet tosin jäävät ministereiltäkin kovin alas. Olisiko asialle omien puoluetoverien kautta kaupunkien valtuustoissa kannattanut tehdä jotain, eikä kirjoitella lehtiin. Tai pukata vaikka lakialoitteen kautta yhdistymisen liikkeelle, tai jotain muuta. Ei tälläinen ammuskelu mitään auta. Varsinkaan kun tästä asiasta nyt keskustellaan muutenkin, ei sitä erikseen olisi tarvinnut framille nostaa.

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Kosovo on itsenäinen

Otsikko on vähän ennankointia, mutta tänään se mitä ilmeisemmin tapahtuu - Kosovo ilmoittaa itsenäistyvänsä,

Jugoslavian hajoamissodat ja Kosovon sota olivat 1990 luvun lopulle leimaa antavia. Omaa ulkopoliittista ajatteluani tietyllä tavalla edelleen leimaa, varjostaa tai määrittää suhtautuminen Kosovon sotaan. Vaikka sillä miten siihen suhtautuu ei ole enää merkitystä minkään käytännön asian kannalta, on sillä varjonsa - esimerkiksi suhteessa USAn presidentinvaaleihin. Kosovon takia ei Clinton, ei edes H.Clinton voi tulla allekirjoittaneelle kyseeseen.

Onnea (itsenäiselle?) Kosovolle. Kaikilla alueilla on demokraattisesti niin päättäessään oikeus itsenäistyä (vaikka Ahvenanmaalla Suomesta). En näe mitään syytä vastutaa minkään alueen itsenäisyyttä. Vaikkakaan minusta itsenäistymisellä ei varsinaisesti myöskään mitään saavuteta.

torstaina, helmikuuta 14, 2008

Kemijärvi

Ei ole kivaa olla kemijärveläinen näinä päivinä. Koko paikkakunta typistetään yhteen paperitehtaaseen.

Olen jättänyt aiheen tahallaan väliin. Se on taloudellisesti alueellinen pienimuotoinen kriisi, jos ei katastrofi. Yleisesti ottaen se ei kuitenkaan ole mitenkään poikkeuksellinen. Nyt kuitenkin pitää päästä kommentoimaan.

Eilen: Pääministeri Vanhanen (HS:n mukaan): ”Väite, että yhtiö olisi voitollinen ja tahallaan irtisanoisi ihmisiä, on pöyristyttävä”, hän totesi.
Myös eilen (HS): Stora Enson operatiivinen tulos parani selvästi
Eikä Matti osaa lukea, vai enkö minä ymmärrä ?

Oppositio väitti eilen, että hallitus hyväksyi Kemijärven sellutehtaan lopettamisen. Se on tietysti totta. Hallitus väitti vastaan, että edelliset hallitukset eivät olisi toimineet toisin. Sekin on mitä todennäköisimmin totta.

Hallitus hyväksyi tehtaan lopettamisen, koska halutessaan se olisi voinut tilanteeseen puuttua esimerkiksi vaatimalla ylimääräisen yhtiökokouksen koolle. Siellä se mitä todennököisimmin olisi pystynyt toteuttaman operaation, jossa olisi nuijittu päätökset tehtaan jatkamisesta - ja samalla operatiivisen johdon vaihtamisesta.

Edelliset hallitukset - ja myös todennäköisesti nykyinen oppositio ollessaan vallassa - olisivat toimineet samalla tavalla. Kyse on omistajapolitiikan pitkästä linjasta, jota on johdonmukaisesti toteutettu samalla tavalla. Valtiovalta on päättänyt omistamisensa suhteen olla niin munaton, ettei se markkinoihin puutu, koska se voisi - hui kamala! - vaikuttaa yritysten pörssikursseihin.

Anteeksi kyynisyyteni, mutta melkoisen turhaa poliittisen energian haaskausta eduskunnassa. Hyvä näytelmä, mutta kehno käsikirjoitus.

******** Ja sitten maksettu mainos*****************
SDP:n puoluekokous on tässä keväällä, jos joku ei ole huomannut. Allekirjoittanut ehdolla kokousedustajaksi Helsingissä. Numerolla 75, saa äänestää.

tiistaina, helmikuuta 12, 2008

Pitääkö SDP:n oppia yllättämään?

Kohta täytyy ehkä oman henkisen vireyden kannalta pitää tauko oman puolueen asioiden kehittymisen seuraamisesta tai ainakin ennekaikkea niiden kommentoimisesta. Tosin kevääseen saakka on hallituksella sekä kivaa että tuskaisaa. Kivaa siksi, että pääoppositiopuoluetta johtaa poistuva puheenjohtaja, jolla on aina merkityksensä. Sekä siksi, että saavat tehdä aika paljon, ennenkuin pääsevät sdp:tä ympäröivän mediakuohunnan ohi. Jälkimmäinen saattaa myös aiheuttaa sitä tuskastumista.

Mutta se yllättäminen. SDP on muutamatkin viime vaalit pyrkinyt esiintymään ennen kaikkea jatkuvuuden ja turvallisuuden puolueena. Tätä on käytetty myös sitä vastaan syyttämällä pysähtuneisyydestä ja menneisyyden puolustamisesta. Pitäisikö demareiden siis oppia yllättämään? Ei enää varma valinta, vaan tuore ja uudistava valinta?

Monen vastauksen voisin arvata. Mutta jos tätä peilaa tähän puheenjohtajakysymykseen, niin ainakin omat ajatelmani ovat ainakin itsestäni mieleenkiintoisia. Miktä valinnat ja ihmiset olisivat yllätyksellisiä - antaisivat sen kuvan, että sosialidemokraatit muuttavat kurssia ja asettuvat yllättävälle (samalla tietysti hyvälle!) linjalle.

Toverit Tuomioja, Filatov, Koskinen, Kiljunen ja Skinnari saisivat pelistä kenkää ja lopuille kenttä olisi avoin.

Tosin kaikilla tuossa mainituilla on mahdollisuus tulevien viikkojen ja kuukausien aikana osoittaa mielipiteillään ja toivottavasti runsailla näkemyksillään se, että he osaavat olla myös yllättäviä ja niin kutsutusti raikkaita. Mutta tämä vain siinä tapauksessa, että me haluamme oppia yllättämään.

maanantaina, helmikuuta 11, 2008

Battlefield SDP

Sen piti olla pieni rajakahakka, mutta siitä tulikin täysimittainen sota. Anteeksi sotaisuuteni, mutta tästä tässä tavallaan on kymys. Siis SDP:n johtajapaikkojen jaosta - ja ennenkaikkea kamppailussa puolueen linjasta (ja tulevaisuudesta). Edelleen on tosin mahdollista, että ammutaan vain ensimmäiset laukaukset ja käydään sota kahden vuoden päästä seuraavassa puoluekokouksessa.

Nimipelit sikseen. Kaikki potentiaaliset nimet löytyvät SDP:n eduskuntaryhmästä, tässä tilanteessa ei ulkopuolelta saapastella taloon (vaikka M.Mäenpää voisikin pajatson tyhjentää, jos niin tekisi - politiikka on paradokseja). Kaikki potentiaaliset nimet on jo julkisuudessa mainittu.

Kukaan haastaja ei selvinnyt Heinäluoman giljotiinista eli kokeesta, jossa katsottiin kenellä on rohkeutta ja voimaa. Heinäluoman giljotiini on todennäköisesti vain minun kuvitteluani, mutta kyse on siis siitä, että viisasti ilmoitettiin vasta myöhään tästä yllätyksestä. Ne jotka omaavat todellista halua(ja kykyä!) puheenjohtajaksi lähtevät kisaan silloinkin, kun kuningas vielä istuu valtaistuimellaan - he eivät pelkää olla käytettävissä. Tässä giljotiinissa kaulansa katkaisi koko eduskuntaryhmä. (Ei, Ekiä ei lasketa. Aiempi kokemus ja niin edelleen.)

Erityisen raskaasti giljotiini sipaisee niden kauloja, jotka julkisuuspisteiden toivossa venkoilivat asialla jo ennen Eeron ilmoitusta ja vetivät itsensä pois kisasta (Urpilainen). Tai antoivat ymmärtää että ei nyt, ei tällä kertaa (Filatov). Ei tätä välttämättä kukaan muu pidä minään, mutta minulle tämä on melko merkittävä asia.

Näyttää siltä, että vallitseva tilanne asettelee puheenjohtajuutta naisen harteille. Ei siinä mitään, vaikka se, että sukupuolesta lähtevää valintaa pidetään varmana saa sormeni kutiamaan vastaliikkeiden toteuttamiseksi. Saatamme nähdä sen historiallisen tilanteen, että koko puheenjohtajisto naisistuu (aivan sama minulle, mutta onhan se historiallista). Miehiä kun ei vpj kisaan paljoa ole tarjolla (ei, KK, ei ole mies eikä häntä valita). Ellei löydy yllättäjää, esim. Kantola tai vanhaa perintöprinssiä, joka kaivaa testamenttinsa esiin (Koskinen).

Johtajan Peilikuva on testi, jolla voi testata puheenjohtajaehdokasta. Kun katsoo ehdokasta, pitää tässä pystyä näkemään Suomen Tasavallan Pääministeri. Tämä karsinee muutaman ehdokkaan kokonaan pois pj, joskaan ei vpj pelistä. Toki valmis ei pääministeriksi tarvitse olla ottaeessaan tehtävän vastaan, aina voi kasvaa ja oppia. Mutta testillä on silti käyttöä.

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Respect

Respect, Eero. Respektiä kypällä Eero! En osaa arvioida Ison-H:n motiiveja tässä asiassa, enkä oikeastaan edes halua. Iso teko jokatapauksessa - ja erittäin yllättävä. Kaikkia kunnia, todellakin.

Yhtään kunniaa ei tipu siitä, että Urpilainen tämän ilmoituksen jälkeen harkitsee pyrkimistään uudelleen. Tehtäviin joko haetaan vastuksesta riippumatta - tai sitten ei. Jos arvioidaan omaa pyrkimistä vain läpipääsyn ja vastuksen kautta, asenne ei ole kohdallaan. Jos pelissä epäonnistuu, ei pidä pyrkiä takaisin peliin - tai pelata ollenkaan.

Jälkimmäinenkin vain kuvaa sitä kuinka Eero yllätti suurimman osa puoluetta housut kintussa. Tästä ei moni ole voinut tietää etukäteen, koska huhuja on ollut minimaalisesti liikkeellä.

lauantaina, helmikuuta 09, 2008

Puoluetta pukkaa

Siis sitä kuuluisaa islamilaista - Muhammedin omaa suosikkipuoluetta. Tämä on taas merkintä sarjassa kummallisuuksien ihmettelemistä.

Jotkut kylähullut uskontoonsa hurahtaneet puuhaavat siitä puoluetta. Entäpä sitten ? Kannattajakortteja on kasassa vissiin noin tuhat vaikka niitä on joku kuukausi haalittu eikä Suomen armaan tasavallan islamilaisoituminen tunnu kovin uhkaavalta vieläkään.

Silti tämän porukan iloitteluista kirjoitetaan jatkuvasti. Kuten vaikkapa tässä heidän vinkeästä kannastaan seksivalistukseen. Onko islam meille oikeasti niin suuri peikko, että tästä pitää uutisoida. Vai saisinko minä yhtä helposti julkisuutta vaikkapa wiccalaiselle - tai jediuskontopuolueelle. Vaatisin jedikouluja joka pitäjään ja kaapuja kouluasuiksi.

Eihän näitä omia oikeisto -ja vasemmistohörhöjämme (sinivalkoiset, eri sortin komukat) oteta mediassa vakavasti. Ei oteta myöskään uskonnollisia hörhöjäkään. Sitäpaitsi uskonollinen hölmöys on yleensä vaarallisempaa kuin yhteiskunnallinen

perjantaina, helmikuuta 08, 2008

Minä olen syyllinen!

Harmittaa, että Puolueen Lehti ei ole laittanut tämän perjantainsa "päätoimittajalta" palstaansa nettiin. Se kun olisi kauhean kiva linkittää tähän. Mutta ei kaikkea voi uudistuvalta ja edistyksen eturintamassa taistelevalta sanomalehdeltä odottaa. On kiire kehittää palveluja ja silleen.

Otetaanpa palstalta kuitenkin yksi kappale lainaan, otsikon "Demarinuorissa kuohuu" alta:

"Viime aikoina demarinuorten imagoa ei ole mitenkään parantanut Välimäkeä edeltäneen puheenjohtajan Petteri Oksan nyt julkisuuteen noussut ay-kytkös. Hän siirtyi puheenjohtajan paikalta sak:laisen JHL:n toimitsijaksi. Oksan ay-tulevaisuus ei ole demarinuorissa ollenkaan ainutkertainen tapaus. Joidenkin demarinuorten tiedetään kuuluvan ammattiliittoon ja olevan mukana ay-toiminnassa".

Minä olen syyllinen Demarinuorten imagon tuhoamiseen - sen oltava totta, kun kerran lehdessä lukee niin. (en kuitenkaan halua tunnustaa olevani syyllinen demarinuorten, pienellä kirjoitettuna, imagon tuhoamisen. Se kun vissiin tarkoittaisi sitten koko jäsenistöä ja sellaista taakkaa eivät edes minun leveät hartiani jaksa kantaa.)

Tavallaan ymmärrän sen huumorin mitä, koko tuossa jutussa haetaan. Siinä siis kiusataan Demarinuoria jäsenäänestyksen vaatimisesta ja niin edelleen, ohittaen kaikki asiaan kuuluvat mutkat - tai pikemminkin ajaen ne (järjestö)jyrällä suoriksi. En kuitenkaan oikein ymmärrä, että mitä allekirjoittanut jutussa tekee mukana, se ei oikein kuulu kokonaisuuteen.

Ei ole ainakaan allekirjoittaneen silmiin sattunut, että nuorisoliitto olisi ollut sitä mieltä, että puolueen yhteistyö ay-liikkeen kanssa olisi kannatuksen alenemisen syy. Enkä oikein jaksa uskoa että siellä sitä mieltä oltaisiin. Epäileekö UP siis liittoa tästä vai ovatko kenties itse sitä mieltä, kun tällä mausteella tätä soppaa piti maustaa? Ei ymmärrä.

Eikä minulla ole sitäpaitsi mitään syyllisyyttäni vastaan. Onhan se mukavaa, että joku muistaa vaikka sitten huonolla vitsillä. Nuorisoliitonkin kannattaa lohduttautua sillä, että tekevät jotain oikein, kun jotain ärsyttää heidän tekemisensä niin paljon, että tuollainen kirjoitus on lehteen pitänyt tilata.

keskiviikkona, helmikuuta 06, 2008

Sosiaaliturvaa

Politiikan kevätmetsästyskausi käynnistyi taas tavanomaisin rituaalein, puhemiesvaalein ja teatterikäynnein. Agendan käynnistymistä saataaneenkin odotellaan yli lokakuun, vaikka yrityksiä varmaan alkaakin tuossa touko-kesäkuun vaihteessa näkyä.

Mutta sosiaaliturva. Olen lopen kyllästynyt, enkä koskaan ole ollut kovin kiinnostunut näistä kansalaispalkka-perustulo-ihan-mikä-tahansa-malli vääntämisiin. Malli kuin malli, kunhan sen on oikeudenmukainen ja ennenkaikkea kansalaisten kannalta mahdollisimman helppo, joustava ja tehokas.

Ja sitähän se ei nyt ole. Tarveharkinta ja olosuhteet pitää huomioida, kyllä. Mutta miten pääsisimme eroon siitä, että kun viet hakemuksen tiskille ja kysyt ovatko nämä kaikki tarvittavat liitteet, saat kyllä vastauksen. Soittelet perään parin viikon päästä ja kerrotaan että tästä nyt kyllä puuttuu sitä tai tätä. Ei sen nyt niin vaikeaa luulisi olevan katsoa ohjeista, että mitä pitää olla. Ja jos on, pitää ohjeita tarkentaa.

Ja kannustavuus. Miksi siitä on tehty niin vaikeaa, kun se voisi olla helppoa. Pistetään rekisterit toimimaan ristiin ja poistetaan erilaiset tasot tuista. Siis vapaa liukuma tukien tasossa suhteessa tuloihin. Siis kun tienaat euron se pienentää tukia tietyllä määrällä aina siihen saakka kunnes euroja on tarpeeksi tukien tipahtamiseksi nollaan. So simple - ja pelkkää tekniikkaa. Erilaiset "loukku"ongelmat kun johtuvat tasan tarkkaan siitä, että tuet on jaettu näin tasoihin eivät rekisterit keskustele keskenään.

Samaa liukumaa pitäisi soveltaa verotukseen, naturlich. Väitän että näin yksinkertaisilla (onhan siinä monimutkaisiakin juttuja, myönnä) toimenpiteillä nykyjärjestelmä olisi perushuollettu ja käyttöikää tulisi kummasti lisää.

lauantaina, helmikuuta 02, 2008

Ensimmäinen voitto

Ei tarvinnut mennä lähellekään puoluekokousta, kun ensimmäinen voitto saavutettiin. MFR ei lähde edes ehdolle, joten tätä ei tarvitse puolukokouksessa kaataa.

Olen tähän aiheeseen ja niihin syihin, miksi en missää tapauksessa MFR:ää kannattanut jatkoon, puuttunut jo (useasti) aiemmin, joten olkoon siitä. Eihän tällä suoraan mitään vaikutuksia mihinkään ole, mutta kai sitä saa välillä olla tyytyväinen ihan lähes tyhjästäkin.

Vielä kun puolueen kansanedustajista löytyisi myös siviilirohkeutta. Ymmärtäisivät tavoitella puheenjohtajan paikkaa, eikä varmistella paikkojaan vpj pelissä. Pah.

perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Kuka tarvitsee Varista ja Karalahtea?

Vaikeaan kysymykseen on helppo vastaus: me kaikki. Huippu-urheilua on olemassa tasan yhdestä syystä, joka on viihde. Ihmisten valinta on salkkarien tai urheilun väliltä. Se että mieluiten valitsisimme molemmat, on toisen tarinan paikka.

Kaksi median kautta peilattua urheilijaa, jotka esitellään kansalle tyhminä. Varis, joka ei ymmärtänyt, että tälläkin kertaa siinä vitaamiiniruiskeessa on jotain muuta. Karalahti, josta on kivempi dokata/imeä aivonsa pihalle kuin keskittyä pelkästään pelaamiseen ja viihteen tuottamiseen. Ja loppujen lopuksi molemmat ovat vain rationaalisia. Kun kerran tässä viihteen lajissa pärjää paremmin, kun käyttää tiettyjä aineita(KV) tai esiintyy tietyllä tavalla(JK) niin näin kannattaa toimia.

Urheilussa on paljon hyvää. Mutta miksi ihmeessä yhteiskunnan pitää tukea yhtä viihteen muotoa? Huippu-urheilun tuet harratamiseen ja heti. Varsinkin porvarihallituksen luulisi helposti siirtävän ison bisneksen pelkästään bisnekseksi ja siirtävän nämä kilpailua vääristävät valtioiden tukiaiset pois. Tule apuun WTO!

Julkinen valta pois pelistä ja sitten voidaan sallia doping. Sillä miksi ihmeessä meidän pitää vielä rahoittaa dopingin vastaista työtä, kun jo rahoitamme viihteen tuotantoa muutenkin. Sillä dopingkäryt kuuluvat osana tähän viihteeseen, ilman niitä viihteessä ei ole tarpeeksi draamaa. Dopingin salliminen voisi itse asiassa tehdä urheilusta taas terveempää.