perjantaina, lokakuuta 17, 2008

Kaksoismetropoli

Vaikka inhoan metropoli sanan käyttöä, missään suomalaisessa viitekehyksessä, niin nyt se löysi paikkansa. Lähinnä siksi, että kaksoiskaupunki ei kuulosta niin hyvältä. Pisteet retoriikalle.

Olen vahvasti kannattanut kaikkien pääkaupunkiseutujen nivomista yhdeksi kunnaksi. Mieluiten heti ja valtion päätöksellä, turhaa häslinkiä välttäen. Kerrankin muutan mielipidettäni porvarillisen leirin toiminnan tuloksena. Syynä katsantokannan tarkistamiseen on Evan "Paras kaupunki" raportti.

Raportissa kiinnitetään huomiota eri vaihtoehtojen kustannuksiin ja hallinnoimiseen. Vaikka tiettyä näkökulmaan liittyvää asenteellisuutta on luonnollisesti mukana, on raportissa myös tolkkua.

Muodostetaan siis kaksoismetropoli, jossa Helsinki liittyy Vantaaseen (tai toisinpäin ;) ) ja Espoo imuroi itseensä piskuisen Kauniaisen ja menköön nyt Nurmijärvi rakennusmaaksi siihen samaan kyytiä. Näin pääkaupunkiseutu muodostuisi kahdesta keskenään kilpailevasta kaupungista. Kaksoismetropoli sparraisi toisiaan ja muodostaisi toimivan vastinparin.

Kosta en luota pätkääkään kuntien kykyyn saada liitosta aikaan, niin valtioneuvosto ja eduskunta apuun, kiitos. Kaksoismetropoli 2010 - kaunis projektinimi, kaunis tavoite.

Ei kommentteja: