Hallituksen teki temput, mutta miksi?

Lisää hintaa viinalle ja niin edelleen. Ennen kaikkea se eläkeiän nosto. Hallitus teki temput, mutta syyt ovat kovin hämärät. Vaikutuksiltaan tuo nosto tuskin on kovin dramaattinen, mutta toimintatavan seuraukset voivat olla, kuten jo ainakin Pete ja Esa ovat todenneet.

Tämä taas pistää ihmettelemään todellista motivaatiota entistä enemmän. Jos kerran tempulla ei ole kovin dramaattisia vaikutuksia, miksi ihmeessä se pitää tehdä tavalla, joka ärsyttää tiettyjä tahoja, kuten vaikkapa työntekijäjärjestöjä? Kun en oikein jaksa uskoa siihen mahdolliseen – mutta minusta siis epätodennäköiseen – vaihtoehtoon, että hallitus olisi niin tyhmä, että päätti juuri nyt ruveta lyttämään ay-liikettä siihen maanrakoon, johon se hallituksen mielestä varmasti kuuluu.

Tuskin tämä porvarihallitus on tietämättä sitä, että ay-liikkeellä on taipumusta vahvistua laman oloissa ja myös koventaa otteitaan. Tämän vahvistumisen vaikutukset ovat ehkä laman aikana ja nykyhallituksen oloissa kovin vaatimattomat, mutta kannattaisi ehkä kysyä sitä, mitä sen jälkeen. En siis jaksa uskoa määrätietoiseen lyttäykseen.

Parempi selitys voisi olla esimerkiksi se, että hallituksen välinen kitka on lisääntymässä ja lisääntyy ainakin toistaiseksi jatkuvasti – ainakin niin kauan kuin kokoomuksen gallupmenestys jatkuu ja maalaisliitto painii sisäisten ongelmiensa parissa. Toinen mahdollinen selitys on edellisessä postauksessani viittaama kokoomuksen sisäinen tila. Kun puolueen kova ydin inhoaa harjoitettua retoriikkaa ja osin politiikkaa, pyrkivät sen asiat pulpahtelemaan vastoin virallista yhteistyölinjaa ulos. Kokoomus sekoili asian näin.

Ja ehkä todennäköisimpänä vaihtoehtona: kokoonnuttiin tarkastelemaan tilannetta meillä ja muualla, oltiin omalla porukalla ja katsottiin mitkä kortit on kädessä ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja se oli sitten joku, kukaan ei muista että oliko se Mauri vai Jyrki, joka sanoi, ”ei saatana, pojat. Ei tästä mitään tule, pakko painaa paniikkinappula pohjaan.” Ja sitten me ruvettiin hoitamaan kriisiä niillä keinoin mitä ensin tuli mieleen.

Ei pelkkää imagopolitiikkaa

Kokoomuksen vaalivoitto kuitataan kovin kevyesti imago - ja mainoskampanjavoitoksi. En käy tietenkään kiistämään itsestäänselvyyttä eli näiden kampanjoiden tehokkuutta ja hyvää tasoa. Ja vielä vähemmän käyn kiistelemään niiden myönteisestä vaikutuksesta vaalitulokseen.

Vaalituloksia vain ei pidä erehtyä selittämään kokonaan näillä syillä. Jos kokoomuksen menestys perustuisi pelkästään imagon kohennukseen ja mainontaan, olisi se voitettavissa pelkästään niillä aseilla.

Menestys kaupunkiporvarillisessa puolueessa perustuu kuitenkin yhdistelmään määrätietoista järjestötyötä, pitkäjänteisyyttä ja sitten sitä mainostehokkuutta. Kuinka moni muistaa - ei niin kovin kaukaisia aikoja - kokoomuksen alennustilan Ville Itälän johdolla. Innokkaimmat ehtivät jo tuomita puolueen jatkuvaan tappiokierteeseen ja hiljattaiseen kuihtumiseen.

Mutta jo niitä aikoja saattoi lehtien pikku-uutisista löytää mainintoja kokkareiden jäsenhankintakampanjoista, tavaran jakamisesta palkintoina jäsenille ja niin edelleen. Joku oli jo aloittanut määrätietoisen uudistamisen. Samalla taidettiin jo ainakin luoda pohjaa rakenteiden ravistelelulle puolueessa.

Ilman pitkäjänteisyyttä - ja sitä järjestötyötä - ei myöskään olisi pystytty ylläpitämään sitä hypeä, joka Sauli "tyhjät housut" Niinistön ympärille syntyi presidentinvaaleissa. Ei pidä erehtyä uskomaan, että kokoomuksen jäsenmäärän kasvu tai kunnallisvaaliehdokasmäärän kasvu olisivat seurausta vain gallupmenestyksestä ja hiton hyvästä imagosta. Taustalla on aimo annos onnistunutta järjestötyötä.

Kokoomuksen menestys ei ole pelkkä imago, mainonta -tai mediakupla. Sen puhkaisemiseen tarvitaan muutakin kuin hyvä mainostoimisto.