lauantaina, huhtikuuta 30, 2011

Vapun syvä sanoma

Työväen juhla. Ylioppilaiden juhla. Kevään karnevaali. Vappu. Poliittinen vasemmisto ei oikein ole toipunut siitä, että vappu on menettänyt perinteisen merkityksensä. Jos ei nyt kokonaan, niin ainakin se on liudentunut pois. Vappu on ennen kaikkea muuta kuin poliittinen juhla. Voi sanoa minun sanoneen.

Ajatellaanpa nyt. Kuinka monta uutta poliitista avausta on tehty vappuna, ainakaan tässä viime vuosina? Onko vappupuheista saatu muita uutisia kuin perinteiset referaatit käsitellyistä teemoista? Onko vappumarsseista ja muista tilaisuuksista saatu muuta kuin pakollista kuvamateriaalia? Onko väkeä enemmän piknikeillä kuin puheita kuuntelemassa?

Ei, poliittisella vapulla, työväen taistelupäivällä, on kunniakkaat perinteensä. Ja niitä on syytä kunnioittaa. Mutta tällaisenään, nykyään, vappu ei ole poliittinen juhla, kuin näiden perinteiden kunnioittamismielessä. Poliittinen vasemmisto olisi viisas, jos se tämän ymmärtäisi.

Kevään karnevaali voisi silti olla edelleen poliittinen juhla. Se vaatisi tosin politiikaltakin sitä karnevalisoitumista ja koko asian ymmärtämistä uudelleen. Politiikka ei nouse tällaisesta päivästä enää, ainakaan juuri nyt, esiin. Politiikkaa tehdään liikaa koko ajan ja joka päivä - ja tiedonvälityksestä on tullut siinä liian merkittävä osa. Ei se ole uutinen, että sama puhepohja toistetaaan monessa paikkaa, mutta kun sama puhe pidetään vain yhdessä paikkaa, terävänä kärkenä, se voi olla uutinen.

Mutta ainakin yksi sanoma on ja pysyy. Vappu on taitekohta keväästä kesään. Se on uuden kasvun, uuden alkamisen - toivon - juhla. Toivolle paremmasta on käyttöä niin poliittisessa kuin muissakin vapullisissa merkityksissä.

Toivorikasta vappua kaikille!

torstaina, huhtikuuta 21, 2011

Maalaisliitto on kuollut?

Ehdottomasti pahimmat iskut näissä vaaleissa otti vastaan maalaisliitto-kepu. Se kärsi niin poliittisen, taloudellisen kuin moraalisenkin tappion. Tätä on ennustettu jo monesti aiemmin, mutta silti. Olisiko niin, että agraaripuolueen on tullut aika hiipua pois?

Maalaisliitto teki monta systemaattista virhettä, joista ehkä ratkaisevimmat oli pääministerivaalin käyminen tilanteessa, jossa muuten käytiin arvovaaleihin sekä perussuomalaisten kampanjoinnin kohteen väärinarviointi. Näiden viimeisten virheiden varassa puolue otti raskaan tappion, ehkä jopa sen ratkaisevan.

Puolueessa näytettiin laskeneen, että persujen terä osuu pahiten demareihin ja vasemmistoliittoon. Ajan merkkejä luettiin väärin, vaikka alueelliset gallupit näyttivät, että kärki uppoaa syvälle heidän peruskannatajakuntaansa. Lisäksi ainakin verkkokeskusteluista henki selvästi se, että persujen syvät rivit kohdistivat huomionsa ennenkaikkea molempiin porvarillisiin puolueisiin eivätkä vasemmistoon. Varsinkin vaalikamppailun loppumetreillä pikemminkin esiintyi yhteistyöhakuisuutta demareiden suuntaan.

Tai jos persujen terä huomattiin, niin siitä tehtiin maalaisliitossa väärät johtopäätökset. Muuten ei ole selitettävissä sitä, että heidän kampanjointinsa keskittyi ennen kaikkea korostamaan johtajuutta ja toimi muita aiemmin isoja puolueita kohtaan/vastaan. Tai sitten kyse oli silkasta ylimielisyydestä. Mikä ei olisi ihme sekään, siihen syyllistyivät muutkin suuret.

Ehkä näistä lähtökohdista oli sitten loogista päätyä pääministerivaalin käymiseen jonkin sisäisen ajattelun mukaan. Se oli kuitenkin rankka virhe. Vaaleissa kamppailtiin arvoista ja suunnasta. Siinä yhden käymä pääministerivaali, ei-niin-kovin-vahvalla-ehdokkaalla, jäi äkkiä jalkoihin. Demareiden yksinkertainen työ-oikeudenmukaisuus asettelu toimi paljon paremmin persujen nousun rinnalla.

Kepu aka maalaisliitto on ollut suomalainen poliittinen kummajainen. Nämä agraaripuolueet, kun ovat muualla jo kuihtuneet mitättömiksi tai pois. Tässä saattaa olla jopa se kohta, että kuihtuminen tapahtuu Suomessakin. Arvokonservatiivinen Perussuomalainen puolue voisi hyvin ottaa arvokonservatiivisen maalaisliiton paikan poliittisella kartalla?

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2011

Mollista duuriin

SDP:n suoritus ei ollut katastfrofi, mutta ei se ollut maailmanmestaruuskaan. Ei näillä kannatusprosenteilla hurraamaan pidä ryhtyä, vaan painaa duunia entistä tiukemmin. Lähellä se kuitenkin oli, se katastrofikin.

Voi olla, että en osaa oikein arvioida näin sisältäpäin, mutta tunnelmat heilahtivat demarien hyväksi todella voimakkaasti viimeisen kuukauden aikana. Vuoden alussa SDP oli vielä tahmea, jokseenkin toivoton ja epävarma. Viikkoa ennen vaaleja se oli itsevarma, ärhäkkä ja tehokas.

Mistä tämä muutos mollista duurin tuli? Poliittinen itseluottamus löytyi viimeisellä hetkellä, samoin kuin se ärhäkkyys. Molemmmat ovat olleet enemmän tai vähemmän kateissa koko neljän vuoden oppositiotaipaleen ajan. Jos sosialidemokraatit olisivat samalla ärkäkkyydellä ja pelottomuudella haastaneet hallitusta koko kauden ajan, olisi suurimman puolueen viitta kuulunut sille auttamatta.

Kunnianosoitus nykyiselle puoluejohdolle kylmäpäisyydestä. Mitä ilmeisemmin valitulla suunnitelmalla ja aikataululla edettiin tiukasti loppuun saakka. Siinä olisi monella voinut iskeä paniikkinappula pohjaan, kun mudissa rämmittiin ja lähteä vaihtamaan suunnitelmia. Linjaa toteutettiin tiukasti, siihen ei olisi moni pystynyt.

Ilmeisesti suomalainen sosialidemokratia iskettiin sellaiseen siltaan muutamissa edellisissä vaaleissa, että toipuminen otti aikaa. Tavoitteiden selkiytymisen ja tiukan linjan löytymisen kautta itsetunto löytyi jälleen. Kriitikoidenkin olisi hyvä huomata se, että jos ei muuta halunnut tässä vaalituloksessa juhlia, niin tämän itsetunnon ja voittamisen tunteen löytymistä. Sillä päästään vielä eteenpäin.

Kampanjakoneen käynnistyminen tuotti demareille tuskaa. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että viime hetkellä se sitten jyrähti käyntiin. Hieman aikaisempi startti olisi toki voinut tuoda puuttuvat äänet, mutta turha itkeä enää. Toki käsi sydämellä on pakko tunnusta, että kampanjakone ei käynyt niin hyvin kuin olisi pitänyt, jäi käyttämättömiä voimavaroja.

Puristamalla selviytymiseen, mollista duuriin. Ratkaisevaa on se, että tunnelma jäi hyväksi.

tiistaina, huhtikuuta 19, 2011

Tervetuloa perussuomeen!

Ei tätä vaalitulosta pysty tiivistämään nätiksi paketiksi. Ei ainakaan minun taidoillani, eikä ainakaan vielä. Otetaan pala kerrallaan. Nyt ehkä se mielenkiintoisin ja varmasti kommentoiduin ja kirjoitetuin pala. Tervetuloa suomalaiseen, oikein perussuomalaiseen Suomeen!

Edelleenkin olen sitä mieltä, että persujen öljyt jähmettävä vaalivoitto ei ollut pelkkä protesti. Kyllä siinä aimo annos turhautumista, näyttämisen halua ja puhdasta vastarintaa oli. Mutta olisi vaalituloksen ja ison joukon äänestäjiä aliarvioimista, jos tätä menisi selittämään pelkällä protestoinnilla. Se osoittaisi suorastaan halveksuntaa.

Soinilaisuuden käyttövoimana on myös jonkin puolesta toimimista vastustamisen lisäksi. Vaikka vastustaminen onkin suurempi liikkeellepaneva voima kuin myönteisyys, niin jälkimmäinen lisää kestävyyttä ja laajuutta. Ja kun nämä kaksi asiaa yhdistyvät saadaan aikaan iso jyrähdys. Perussuomalaisuuden ydin on kansallisen puolustaminen kansainvälisyyttä vastaan.

Ja tässä linkittyvät muiden puolueiden pahimmat virheet, joista tila persuille rakentui. Juututtiin - jo pitkään, ei vain näissä vaaleissa - puhumaan kansainvälisistä asioista ja globalisaatiosta sinänsä ja unohdettiin arkikielinen ja arkikokemukseen vaikuttava taso kotimaassa. Avautuva maailma on pelottava paikka ja näitä pelkoja ei ole osattu käsitellä, eikä niille ole edes annettu tilaa. Näiden pelkojen muuttaminen poliittiseksi ohjelmaksi antoi paljon voimaa persuille.

Sama pätee tähän paljon puhuttuun maahanmuuttoon. Se ei näytellyt niin isoa osaa vaaleissa, kuin voisi kuvitella, mutta oli sillä paikkansa. Perussuomalaiset eivät isossa mitassa ole maahanmuuttovastainen puolue tai minä en ainakaan usko niin. Siellä on vain sisällä jyrkästi asiaan suhtautuvien blokki - joka tulee vielä aiheuttamaan vaikeuksia. Tässäkin tilanne on se, että vaikka maahanmuutto sinällään ei Suomessa ole ollut minkään tason ongelma, niin siihen liittyviä asioita ei ole vapaasti käsitelty. Ihmisten - aitoa - pelkoa maahanmuuton ja maahanmuuttajien johdosta ei ole uskallettu ruotia, koska rasismi kortin heilahdus on pelottanut.

Perussuomalaiset onnistuivat murtaumaan myös pois Soinin takaa. Tulos oli hämmästyttävän tasainen koko maassa. Tämä osoittaa, että myös perusorganisoinnissa, järjestötyössä on painettu töitä ja tehty oikeita ratkaisuja. Perussuomalaiset ovat rakentaneet itselleen organisaation.

Lyhyesti sanottuna. Tämä vaalivoitto rakentui vaikenemisesta ja asioiden käsittelemättömyydestä. Oikea-aikaisuus ja taitava kärjekkyys yhdistettynä jalkatyöhön toivat tulosta. Se mitä tulevaisuus tuo tulleessaan ja onko vastuu liikaa, se on sitten toinen juttu se.

maanantaina, huhtikuuta 18, 2011

Näissä olosuhteissa

Junttius on voittanut. Eläköön se. Vaalituloksen pitää antaa uppoutua vähän aikaa, ennen kuin sitä pystyy paremmin pureksimaan. Mutta yksi asia suhteessa sosialidemokraattien vaalitulokseen pitänee ruotia heti läpi.

Porvarileiri tykitti jo, ettei SDP voi pitää tulostaan vaalivoittona. Samaa mutinaa kuuluu omistakin joukoista. Ei kai kukaan edes yritä kiistää sitä, että 19,1 % kannatus, yksi historian heikoimmista, on pintapuolisesti katsottuna hiton huono tulos.

Mutta puhutaanpa vertauksen kautta, jotta oikeistokin ymmärtää. Tämähän on vähän sama tilanne kuin markkinoilla. Jos yritys x on tehnyt edellisenä vuonna 5 miljoonan euron tuloksen ja sitä pidetty loistavana ja se seuraava vuonna tekeekin vain miljoonan voittoa, niin tämätuomittaisiin pelkästään näillä tiedoilla epäonnistumiseksi.

Mutta jos ajatellaankin, että tuo miljoonan tulos on tehty muuttuneilla ja epäsuotuisilla markkinoilla, missä moni kilpailija on painunut pakkaselle tai tehnyt jopa konkurssin. Silloin sitä pidettäisiin olosuhteisiin nähden jopa erinomaisena tuloksena. Olosuhteiden hallinta on taidetta.

Ja kas, politiikassa on ihan sama juttu. SDP teki pintapuolisesti tarkasteltuna huonon tuloksen, mutta poliittiseen ympäristöön nähden tulosta voi pitää erinomaisena. Maalaisliitto teki käytännössä konkurssin tuloksellaan ja vihreät painuivat pirusti pakkaselle. Onko vain muutaman paikan menetys edellisiin vaaleihin nähden huono tulos näissä olosuhteissa? Ei, ei se sitä todellakaan ole.

Taloudessakin tosin todelliset menestyjät luovat itse sellaiset olosuhteet, joissa isot voitot ovat mahdollisia. Pitää kuitenkin huomata, että aina ei yksittäinen toimija voi olosuhteisiin vaikuttaa riittävästi. Näin SDP:n epäonnistuminen ei ollut näissä vaaleissa eikä tässä kampanjassa. Jos sitä jostain voi syyttää, niin siitä, että jo vuosia sitten ei ymmärretty toimia tosissaan siten, että nykyisiä olosuhteita ei olisi syntynyt.

lauantaina, huhtikuuta 16, 2011

Miksi Antti?

Tänään on juhlapäivän aatto. Minusta ja minulle kansanvalta on juhlittava asia. Ja äänestyspäivä on siten juhlapäivä. Joskus nuorempana, kun oli viitseliäisyyttä ja liikaa aikaa, laitoin äänestämään mennessäni puvun päälle. Juhlaan pukeudutaan juhlan mukaisesti.

Mutta nykyisin asia on niin, että vaikka juhlapäivä onkin kyseessä, niin kyse on kuitenkin arkisesta, vaikkakin hienosta juhlasta. Sitä on kaikkein paras juhlia sillä parhaalla tavalla eli äänestämällä - ja äänestämällä tietysti hyvin. Samalla tavalla kuin eräitä muita juhlapäiviä juhlitaan syömällä hyvin.

Tämä on sikälikin henkilöhistoriallinen äänestyskerta, että äänestän eduskuntavaaleissa ensi kertaa Uudenmaan vaalipiirissä. Ja hyvin äänestäminen on luonnollisesti oikein äänestämistä, siis oikean puolueen ja oikean ehdokkaan äänestämistä.

Puoluevalintaa en käy sen enempää selittelemään. Kun ei tapanani ole ollut äänestää raukkoja eikä rasisteja, rajautuu jo iso joukko ulos. Lisäksi kun haluan äänestää rakkauden puolesta itsekkyyttä vastaan, haluan että solidaarisuus voittaa omaan napaan tuijottamisen ja toivon, että työtä ja oikeudenmukaisuutta jaetaan kaikille, niin ei tarvitse miettiä. Sosialidemokratia on ainoa mahdollinen valinta.

Sitten se ehdokas. Ääneni kallis ja ainoa menee Antti Lindtmanille (numerolla 388, suosittelen). Olen tuntenut tämän ehdokkaan jollain tasolla jo toistakymmentä vuotta. Mutta ei se ole mikään peruste. Olen joistakin asioista ehdokkaan kanssa samaa mieltä, mutta sekään ei ole peruste. En muutenkaan äänestäisi ehdokasta, joka on kanssani kaikesta samaa mieltä.

Antilla on samanlainen arvomaailma kuin minulla - se on peruste. Antti tekee ja saa aikaan - sekin on peruste. Olen itse kokenut sen, että Antti osaa olla eri mieltä nimenomaan asioiden kanssa ja pysyä ihmisten kanssa väleissä - se on vahva peruste tässä yhteistyön taiteessa, jota politiikaksi kutsutaan. Antti voi luottaa.

Siksi. Antti Lindtman Uudellamaalla. Suosittelen

maanantaina, huhtikuuta 11, 2011

Vaalien ydinasia

Nyt ei kirjoiteta ydinvoimasta, vaikka siitäkin voisi pari sanaa loihia lausumaan. Kiinnitetään huomio siihen, mikä on ytimessä, siihen mikä on kaikkein oleellisinta. Ja ennen kaikkea siihen, mikä on oleellista käynnissä olevissa eduskuntavaaleissa.

Teräsmiehessähän huudeltiin, että onko se lintu, ei, onko se lentokone ja niin edelleen. Vähän samaan tapaan voisi ruveta nyt huutelemaan. Onko se rahoituskriisi? Onko se maahanmuutto? Onko se talous? Onko se palvelut? Ei. Se ei ole mikään näistä. Vaikka myönnettäköön, että tavallaan kyse on myös näistä kaikista.

Vaaleissa on kysymys vallasta. Ennenkaikkea ja lopulta vain ja ainoastaan vallasta. Siitä, kuka saa/pääsee/joutuu hoitamaan maan asioita. Valtaan pyritään kertomalla tai olemalla kertomatta kantoja joistakin yksittäisistä asioista. Mutta ei noiden yksittäisten asioiden hoitamista varten valtaan pyritä. Valtaan pyritään, jotta saadaan oman näkemyksen mukaan hoitaa kaikkia asioita.

Vaikka se kuulostaa hullulta, niin tämä perusasia hämärtyy vaalikamppailussa. Sanotaan kyllä suoraan, että äänestä minua (ehdokas) ja äänestä meitä (puolueet). Mutta sitä perimmäistä syytä, että äänestää pitäisi, jotta pääsisin tai pääsisimme valtaan, sitä ei sanota. Sanotaan pikemminkin, että äänestä, koska haluan puolustaa sitä tai tätä tahi edistää tuota ja sitä.

Kansalla ja sitä kautta eduskunnalla on valta tässä maassa. Ei siinä ole kysymys yksittäisistä asioista, vaan hallitsemisesta. Se on raadollista eikä välttämättä kovin houkuttelevaa. Mutta sitä se on.

Ehkä äänestäjän kannattaisi pysähtyä ajattelemaan ennen kaikkea sitä, että minkälaisill ajatuksilla varustettujan ihmisten tai puolueiden haluaa olevan vastuussa?