torstaina, joulukuuta 27, 2007

Rajoitetaan, helpotetaan: tehdään se kunnolla!

HS on tutkinut, että valtaosa pääkaupunkiseudun asukkaista haluaa rajoittaa yksityisautoilua kaupungin keskustassa. Hyvä, jos on samaa mieltä. Paha, jos eri mieltä.

Mutta pähkinä tässä jutussa on kuitenkin siinä, että päätökset siitä miten autoiluun alueella suhtaudutaan pitäisi tehdä kerralla ja kunnolla. Minusta vaihtoehtoja on tasan kaksi: lyödään koko Helsinginniemi autottamaksi alueeksi tai panostetaan parkkipaikkoihin ja liikennejärjestelyihin riittävästi. Kaikki muu on päättämättömyyttä ja sekoilua.

Joko tehdään yksityisautoihin nojaava järjestely tai nojaudutaan julkiseen liikenteeseen. Ei kun päätöksiä pöytään ja toteuttamaan. Välillä horjuminen tarkoittaa sitä, että riittävä määrä kaupungin päättäjiä haluaa miellyttää sekä autoheimoa, että bussiheimoa. Piste.

perjantaina, joulukuuta 21, 2007

S'oon jouluaika ny

Poistun kohtsillään jouluajan viettoon, joka kohdallani päättyy todennäköisesti loppiaiseen. Blogi päivittynee jonkun kerran, kai.

Ja jokainen viettäkään joulun juuri niin kuin haluaa. Ne jotka ovat kristillisessä uskossaan vahvoja, voivat rauhassa juhlia synttäreitä. Ne jotka uskovat Euroon Kaikkivaltiaaseen pitäkööt kulutusjuhlansa. Talvipäivän pakanallinen juhlahan tässä meillä on taustalla, jokainen vapautukoot arjen kahleista niissä merkeissä kuin haluaa.

Itse haluan viettää aikaa läheisten kanssa ja pitää kristillisen orjamoraalin kaukana. Jokaiselle mieleistä jouluaikaa!

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

Puolueellinen valitusvirsi

Historiallisen kovan sosialidemokraattien vaalitappion alla moni blogikikin nytkähti liikkeelle ja pohti puolueen tilaa ja kehityssuuntia. Hyvä niin, nähtäväksi jää mitä toteutuu ja miten. Harvinaisen vähän olen itse osallistunut, enkä osallistu nytkään – keskityn nalkuttamiseen.

Eniten tilaa blogossfäärissä sekä puolueen äänenkannattajassa ovat saaneet keskustelut ja mielipiteet järjestörakenteellisista kysymyksistä. Niissäkin on toki paljon kehitettävää, mutta niillä ei politiikan tai järjestäytyneen sosialidemokratian ongelmia ratkaista. Hyvä kuitenkin, että pohditaan.

Mutta kuitenkin, sillä onko puoluekokouskausi kaksi, kolme tai nelivuotinen ei ole mitään merkitystä sen kannalta, miten puoluetta voidaan kehittää tai miten se voi kerätä kannatusta vaaleissa. Kysymys puoluekokousedustajien määrästä on järjestödemokratian kannalta oleellinen, mutta sen vaikutus edellä mainittuihin asioihin ei ole kovin suuri sekään.

Vaatimukset puolueen puheenjohtajan valinnasta jäsenäänestyksellä juontavat juurensa juuri puoluekokousedustajien pienestä määrästä. Puheenjohtajaksi tulee valittua se, joka nauttii muutaman tärkeimmän piirijärjestön ja harmaan eminenssin tukea, ei välttämättä se, joka nauttii puolueen kannattajien enemmistön tukea. Järjestödemokratian nimissä: jäsenäänestykseen vaan. Puolueen kannatuksen ja kehityksen kannalta: melkein se ja sama.

Oleellista on se, että mikään puolueen järjestöllisistä rakenteista ei ole sellainen, että se estäisi järkevää ja eteenpäin vievää toimintaa, jos sellaiseen on halua ja tahtoa. Suurin ongelma onkin siis halun ja tahdon puuttumisessa. Miten sosialidemokraatit voisivat vakuuttaa passiiviset kansalaiset äänestämisen mielekkyydestä ylipäänsä, kun omakaan into, halu ja vakaumus eivät ole kovin korkealla tasolla?

Näiden tunnepuolen asioiden ontuminen taas johtuu ainakin merkittävältään osaltaan politiikanteon ontumisesta. Ei ole keskitytty tuottamaan omia ajatuksia ja ideoita, vaan kommentoimaan ympärillä tapahtuvaa ja reagoimaan (vrt. nykyinen oppositiopolitiikka). Liian usein hallitusvastuun aikana kuultiin näkemyksiä ”tälle politiikalle ei ole vaihtoehtoa”, ”tässä tilanteessa on pakko toimia näin” ja niin edelleen.

Puoluekokouspäätösten valtaenemmistöllä ei ole minkäänlaista merkitystä puolueen harjoittamalle politiikalle, mikä saattaa aiheuttaa jonkinlaista passiivisuutta. Päätökset ovat tyhjiä kirjaimia, käytännön politiikka muotoillaan jossain muualla. Vain tietyn tyyppisillä kannoilla – esim. nato-jäsenyys – on jonkinlaista ohjaavaa vaikutusta. Joko päätöksentekotapa tai niiden soveltaminen ovat vääriä.

Puolueen jäsenyydellä ei rivijäsenelle ole mitään muuta merkitystä, kuin henkilökohtainen tuen osoittaminen. Et saa sen enempää tietoa asioista, eikä sinulla käytännössä ole mahdollisuutta juuri enempää osallistua mihinkään yhteiskunnallisesti rakentavaan toimintaan. Miksi liittyä tai miksi aktivoitua toimimaan, jos siitä ei saa mitään irti? Pääsyy aktiivisuudelle onkin se, että tuntee henkilökohtaista kutsumusta erilaisiin julkisiin luottamustehtäviin.

Valta on luisunut käytännössä kokonaan puolueorganisaatiolta eduskuntaryhmälle – ja sielläkin hyvin pienen sisäpiirin käsiin. Mahdollisuus järjestössä toimimalla vaikuttaa asioihin on marginaalisen pieni, koska valta yksinkertaisesti on muualla. Samalla aktiivinen toiminta on valunut eduskuntaryhmän ympärille ja kansanedustajien tukiryhmiin. Politiikkaakin siis tehdään järjestöllisten kanavien ulkopuolella.

Politiikan muotoilun muuttuneet suhteet pitäisi tunnustaa ja määritellä toiminta sen mukaan. Tai ottaa asioista todella kiinni ja palauttaa sosialidemokraattisen politiikan muotoilu takaisin sosialidemokraattiselle puolueorgaanille. Jälkimmäinen taas vaatisi sellaista järjestöjohtoa, joka olisi asiasta kiinnostunut henkilökohtaisen vallan ja vaikuttamisen sijaan.

perjantaina, joulukuuta 14, 2007

Silence of the Blog

Hiljaista on pidellyt. Ajatuksia kyllä on, on ollut ja toivottavati tulee olemaan. Mutta niiden muotoutuminen teksteiksi tai sinnepäin, on ollut takkuista. Ei ole vaan tullut tartuttua toimeen. Mutta mitäs sitä harrastuksestaan stressiä ottamaan.

Nokian vesikriisi on ikävä tapaus, mutta toisaalta sen jälkihoito herättää tiettyjä kysymyksiä. Ihmisten tunteet ja niiden projisoituminen tiettyihin johtaviin henkilöihin, ovat ymmärrettäviä. Mutta onko tässä tilanteessa todellista vastuunkantoa erota tai erottaa joku, vaan alkaa laittamaan asioita kuntoon itse tai nykyisellä miehityksellä. Toisaalta tunteiden selvittämiseksi jonkun syyllisen vertauskuvallinen lahtaaminen voi olla paikallaan.

Joku hetki sitten tuli kirjoitettua suomalaisista luokista. Ajatus pyörii niissä edelleen, pitäisi kirjata oikeastaan tiettyjä ehtoja millä luokka-asema nykyisin määräytyy. Se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista kuin joskus sata vuotta sitten, mutta totta kuitenkin. Täytyy antaa ajatuksen muhia.

Hallituksen ja opposition voisi taas haukkua ihan yhtäläisesti, mutta olen niin rakentavalla ja iloisella tuulella, että jääköön nyt. Turhaa leukojen tai tekstin louskutusta lienen syksyn mittaan harrastanut aivan tarpeeksi.

perjantaina, joulukuuta 07, 2007

Yhden sortin instituutio

Ymmärrän että iltapäivätabloidit käyttävät paljon tilaa esitelläkseen Linnan juhlien pukuja ja mahdollisia sattumuksia. Mutta että sitä tekee myös valtamedia Hesari. Ei ymmärrä ei.

Pakko se on tunnustaa, Linnan itsenäisyyspäivän juhlat ovat ehkä vahvin suomalainen instituutio. Ainakin paljon vahvempi kuin tasavallan presidentti itse ja paljon, hyvin paljon, vahvempi kuin kansanedustuslaitos. Jälkimmäisen huomaa äkkiä verkkokeskusteluista tyyppiä "hittojako ne kansanedustajat pitää sinne joka vuosi kutsua".

Kai nyt kaikki saavat niitä juhlia katsoa ja ihmetellä, jos haluavat. Ei minulla sitä vastaan tietenkään mitään ole. Mutta pitää silti, ihmetellä miksi niin halutaan tehdä. Kai se haave oikein hienoihin juhliin pääsemisestä on sitten sillä kuuluisalla tavallisella ihmisellä niin vahva, että näyteikkunan kautta unelmaa on mukava elää.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Itsenäisyys

Tänään ja huomenna pitäisi kai toivotella hyvää itsenäisyyspäivää. Ja voihan niin toki tehdä, ihan samalla tavalla kuin toivottelee "hyvää huomenta" muina aamuina. Ei se sen kummempaa ole.

Ei, en halua pilkata sotaveteraaneja tai muita meille pyhiä ja kalliita asioita. En vain ole koskaan historian oikuista piirretyistä rajoista ja kansojen itsemääräämisoikeudesta jaksanut innostua. Tai valtioiden koossapysymisesta sen puoleen, itsenäistykööt kaikki ken haluavat, mutta mitä vähemmän rajoja niin yleisesti ottaen sen parempi.

Eivät suomalaisetkaan itsenäisyyspäivänä välttämättä varsinaisesti juhli sitä, että olemme itsenäisiä, vaan sitä, että Suomi on vähintäänkin kohtuullisen hyvä paikka olla ja elää. Suuri syyt tälle toki on se, että lunastimme itsenäisyytemme siltä valtiolta miltä julistimme. Tilanne saattaisi olla eri, jos Ruotsi ei koskaan olisi jättänyt osaa valtakunnastaan puolustamatta ja maantieteellinen alueemme päätynyt itäisempään valtapiiriin.

tiistaina, joulukuuta 04, 2007