tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Intoilijasta kyynikoksi

Henkilökohtaisemman merkinnän paikka. Mutta pysytään kuitenkin politiikassa. Eräs käyty keskustelu laukaisi minut miettimään oman eu-suhteeni kehitystä, olen ehtinyt seisomaan eri puolilla useampaakin jakolinjaa asioissa.

Kun aktivoidun poliittisesti nuorena kloppina olin eu-intoilija, hard core federalisti aikana, jolloin Suomi ei ollut vielä edes unionin jäsen. Ah, kuinka minä intoilinkaan yhteisen lipun (kansallisliput pois), yhteisen lätkämaajoukkueen ja muiden triviaalin yhden valtion tunnusmerkkien puolesta. Halusin uskoa ja uskoin Eurooppaan, josta tulisi yksi erittäin tiivis liittovaltio tai oikeammin taisin nähdä nykyiset kansallisvaltiot tulevina provinsseina tai maakuntina.

Myöhemmin, ratkaiseva käänne taitaa sijoittua sinne 1990-luvun loppuun, Kosovon sodan aikoihin, liuin antiunionistiksi. Tai en nyt miksikään ränkäksi vastustajaksi, mutta alkoi olla entistä vaikeampi nähdä mitään hyvää tai järkevää unionin toimissa. Osittain se johtui siitä, että kehitys ajoi omista visioistani huomattavan poikkeavaa latua, luotiin demokraattisen kontrollin ulottumattomissa oleva keskuspankki, keskityttiin puolustusyhteistyöhön, puhuttiin alueiden Euroopasta yhden Euroopan sijaan ja niin edelleen. Rupesin rasittavaksi eu:n suhteen, vastustin.

Uudelleen asemoin itseni taas kun muutama vuosi kolmatta vuosituhanta oli edetty. Huomasin transformoituneeni perusmyönteisestesti unioniin suhtautuvaksi kriitikoksi. Paljon turhaa, paljon sälää, hukattuja tilaisuuksia ja idioottimaisia kompromisseja, mutta kehitys ja unioni oikean suuntaisia ja tarpeellisia. Oikeastaan aika terve ja analyyttinen asenne. Olisikohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että vanhetessa viisastuu. Kritiikin kärki tosin helpoiten livahti sellaisten ihmisten ajatteluun, jotka suhtautuvat kuten minä josku ennen: intoillen. Toisaalta en tehnyt eroa sen suhteen tapahtuiko intoilu puolesta vai vastaan.

Nyt olen alkanut havoinnoimaan seuraavan vaiheen merkkejä. Ja tästä en kyllä pidä yhtään. En tippaakaan. On nimittäin alkanut tuntumaan siltä, että alan olla eu-kyynikko. Mikään ei kuitenkaan onnistu, eikä eu:n kehitystä tarvitse pitää juuri minään, koska sillä ei paikallaan polkevana koneena ole mitään merkitystä. Eurooppalainen sivistys on ihan jossain muualla kuin tässä unioni prosessissa... Näistä ajatusladuista en siis pidä yhtään ja yritän suhtautua asiaan toisin, mutta näiden parista yllättää itsensä unionin suhteen turhankin usein.

Poliittinen kehityskaari unionin suhteen. How wonferful.

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Ay-liike ja pätkätyöläiset

Ammattiyhdistysliike saa aina välillä koviakin syytöksiä siitä, että se ei hoida pätkä/silpputyöläisten asioita, ei kykene hoitamaan niitä tai ei ole niistä edes kiinnostunut.

Kiinnostuksen puute ei tietenkään ole totta. Lisäksi asioita hoidetaan sen kyvyn mukaan, mikä kulloinkin on. Tämä on näkynyt mm. niissä tapauksissa, jossa laittomia pätkiä on viety oikeuteen (ja useimmiten voitettu).

Oleellista on kuitenkin se, että ay-liikkeen kyky on tällä hetkellä puutteellinen pätkätyöläisten asioiden (ongelmat, vakituisiin työsuhteisiin pääseminen) hoitamisen suhteen. Tämä johtuu kolmesta seikasta: järjestämisen ontumisesta, yhteiskunnallisesta haluttomuudesta ja käytännön välineiden puuttumisesta.

Järjestämisen ontuminen on sekä ay-liikkeen sisäsyntyinen ongelma, että olosuhteisiin liittyvä. Jäsenten rekrytointi perustuu valtaosiltaan liittojen aktiivien työhön. Näistä kaikki eivät oikein osaa tai halua lähestyä pätkissä töissä olevia. Lisäksi näihin työsuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä ei ole osattu ottaa osaksi liittojen toimintaa riittävällä tavalla. Toisaalta olosuhteet niissä työpaikoissa, joissa on paljon pätkätyöläisiä, ovat valitettavan usein sellaiset, että järjestäytymiseen ei ainakaan kannusteta.

Yhteiskunnallinen haluttomuus puuttua asiaa on turhankin läpinäkyvää. Julkinen valta on pahin pätkätöiden (väärin)käyttäjä. Jos poliitikoilla ei ole halua laittaa asiaa kuntoon "omalla" tontillaan, niin se on äärimmäisen vaikeaa saada kuntoon yksityisellä sektorilla. Poliitkot voisivat laittaa julkisen tontin kuntoon, jos haluaisivat. Ei ole niin vaikeaa antaa ohjeita, määräyksiä ja työtehtäviä näiden työsuhteiden saattamiseksi kuntoon. Rahoitus ei ole se oikea ongelma, itse asiassa olisi selvempää, kun palkkarahat olisivat vakiobudjetoituja sen sijaan, että niitä erikseen myönnetään joka vuodelle (tai muulle ajanjaksolle) erikseen.
Ay-liikkeen yhteiskuntavaikuttaminen asiassa on tilanteesta johtuen vähintäänkin haastavaa. Lähes kaikki poliitikot periaatteessa ovat sitä mieltä, että asiassa on ongelmia, mutta käytännössä eivä tee/eivät halua tehdä asialle mitään. Se koetaan ilmeisesti liian työlääksi tai vaikeaksi. Tilanteen ollessa näin kummallisen lukkiutunut on se mitä ilmeisemmin johtanut myös siihen, että nämä asiat ovat valuneet yhteiskuntavaikuttamisen prioriteettilistalla alaspäin.

Käytännön välineiden puuttuminen tarkoittaa sitä, että määräaikaisten työsuhteiden ehdot määritellään laissa. Eli kun tilanteissa on ongelmia, ei luottamusmiehellä ole työpaikalla varsinaisia keinoja neuvotella asiasta, koska se ei kuulu sopimusten piiriin. Ainoat asiat mitä voidaan tehdä on keskustelu/neuvottelu työnantajan kanssa ja jos siitä ei päästä eteenpäin, pitää kyseessä olevan työntekijän mennä oikeuteen ja haluaa oikeutta.
Ylivoimaisesti tärkein tavoite pitäisikin olla määräaikaisten työsuhteiden määrittelyn saaminen työehtosopimuksiin, jolloin niihin syntyisi samanlainen normaali neuvotteluoikeus ja mahdollisuudet kuin muissakin työsuhteiden ehtoihin liittyvissä asioissa.

torstaina, syyskuuta 21, 2006

Epä-älyllisyys ja Nato

Mustakallion Peten Natopostaus nosti hienoisen innostuksen aiheesta taas tauon jälkeen päälle. Kommenteista ja niiden rivien välistä nousevat esiin ne vanhat aiheet ja teemat, jotka aiheen ympärillä pyörivät.

Kaikille tuttu ongelma on se, että keskustelu aiheesta meno helposti (lähes aina) täysin epä-älylliseksi. Joskus voisi olla kaikkien aiheesta puhuvien ja siitä mielipiteitään esittäen miettiä, miksi näin on.

Ensimmäinen asia ovat kustannukset ja vaatimukset Suomen puolustusjärjestelmälle. Kustannuksista ei tiedetä oikeastaan mitään varmaa, Natolla on se oma bkt osuussuosituksensa puolustusmenoille, mutta sitä eivät läheskään kaikki nykyiset jäsenmaatkaan noudata. Nato suhtautuu peruskriittiisesti myös aluepuolustukseen ja asevelvollisuusjärjestelmään. Tästä huolimatta jäsenmailla - esimerkiksi Virolla - on edelleen molemmat järjestelmät voimassa, vaikka liittyessään siltä periaatteessa edellytettiin niistä luopumista.
Ilmeinen tosiasia on siis se, että puolustuksen järjestämiseen ja siihen liittyviin kustannuksiin on täysin mahdotonta saada varmuutta ennen jäsenyysneuvotteluja, joissa varsinaiset ehdot nousisivat esiin. Ja kuten Viron esimerkki osoittaa, neuvotteluissa saavutetuilla ehdoillakaan ei välttämättä todellisuudessa ole niin kovasti merkitystä.

Toinen asia on Naton funktio ja rooli. Natolle uudet jäsenmaat eivät ole resurssi tai puolustusyhteistyön tehostamisen kysymys. Jäsenmaat hyväksytään puhtaasti poliittisin perustein ja sotilaallinen ulottuvuus on kaukainen sivuseikka. Natolla on tällä hetkellä puolustusyhteistyöhön sidottu poliittisen yhteistyön funktio. On puhtaasti arvotuskysymys, vierastaako sitä, että sotilaallinen toiminta on politiikka tai politiikka sotilastoimintaa.
Muutoinhan Naton toiminta on lähinnä puolustusteknologian standardisoimista ja yhteisiä sotaharjoituksia.

Turvatakuut. Nato antaa periaatteessa yhteiseen puolustukseen sitovat turvatakuunsa jäsenmailleen. Kuitenkin kriisitilanteessa jokainen jäsenmaa päättää itsenäisesti osallistuuko se jonkin toisen jäsenmaan puolustamiseen vai ei. Riippuu täysin valittavista muuttujista ja tarkastelunäkökulmasta millaisen riskianalyysin erilaisille tulevaisuusvaihtoehdoille laskee vai ei ja mihin olettaa aseiden ja niiden käyttäjien missäkin tilanteessa riittävän. Tai mitkä alueet näkee sellaisiksi, joita tositilanteessa oltaisiin valmiita puolustamaan.
Sama pätee turvallisuuteen liittyviin syihin liittyä tai olla liittymättä. On täysin arvotuskysymys millaisena turvallisuusympäristön kehityksen haluaa nähdä. Lienee selvää, että juuri tällä hetkellä nykytodellisuudessa Suomella ei ole turvallisuusvajetta, koska kukaan tai mikään ei meitä laajamittaisesti uhkaa. Tulevaisuuteen liittyen voi esittää uskottavia perusteluja sekä uhkan kasvamisen että vähenemisen puolesta.

Nato ja yhdysvallat. Nato on periaatteessa demokraattisesti toimiva järjestö, kaikilla jäsenillä on yhtäläinen äänivalta ja oikeus omaan päätöksentekoon. Tosiasia on kuitenkin se, että kaikki Nato-operaatiot toteutuvat vain ja vain jos Yhdysvallat on mukana. Se johtuu siitä käytännöllisestä syystä, että se on ainoa jäsenmaa, jolla on riittävästi kuljetuskalustoa siirtämään joukkoja edes minkäänlaisella aikataululla kohdepisteeseen.

Miten keskustella asiasta, josta faktoja on kovin vähän ja kannat riippuvat täysin valittavista arvotuksista, muuttujista ja näkökulmasta. Toisaalta: ei tosiasioista voi riidellä, mielipiteistä voi.

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Helpolla?

Toissanumero Suomen Kuvalehteä tai tarkemmin sanottuna sen Jälkiruokanen palsta kommentoi, että media päästää Suomessa poliitikot luvattoman helpolla. Pysähdys. Liian helpolla?

Poliitikothan päinvastoin valittavat syynin olevan liiankin tarkka ja kaikken asioiden tulevan käsiteltyä vähän liiankin kanssa. Mutta mutta, sittenkin. Poliitikoistahan ruoditaan pohjamutia myöten yksityisasiat ja henkilökohtaisuudet, varsinkin jos poliitikko on tehnyt jossain vaiheessa sen ratkaisun, että asioitaan julkisuudessa ruotii. Ja se ratkaisu on monen helppo tehdä, se takaa palstatilaa, mitä asiat eivät takaa.

Asioita ei suomalainen media jahtaa. Niistä poliitikot ja politiikka pääsevät liian helpolla. Otetaan esimerkiksi tämä surullinen paras-hanke. Sen etenemisestä, tai etenemisen puutteesta raportoitiin kyllä, mutta tuloksista ei hiillostettu ketään - eikä hiillosteta. Yksikään media ei ainakaan kovin suureen ääneen ihmetellyt, sitä miten tällaiseen hankkeeseen lähdetään, kun hallituksella ei ole yhteisymmärrystä edes siitä, mitkä ovat uudistuksen tarpeet ja keskeiset tavoitteet.

Menemällä ohi puolueiden liturgiasta ja etsimällä tahoja, jotka tietävät, olisi voitu päästä tilanteeseen, jossa todelliset ongelmat ja asetelmat olisivat tulleet kuvatuiksi - esimerkiksi asiaan liittyvän valtapolitiikan osalta. Näin ei tapahtunut.

Median edustajat tietysti sanovat, että he kirjoittavat siitä, mistä kansa haluaa lukea. Se on surullista, jos viihteen ja viihtymisen nälkä (alkaa) ohjata kaikkea myös journalistista uutisointia.

perjantaina, syyskuuta 15, 2006

Biobensaa

Hallitus kaikessa viisaudessaan otti ja päätti, että Suomessakin ruvetaan asteittain lantraamaan bensaa bioperäisen aineksen eli etanolin kanssa. Ympäristöliike taputtaa käsiään. Kaikki hyvin?

Ei, ei todellakaan. Ympäristöliikettä ymmärrän tässä asiassa yhtä vähän kuin heidän fuusioenergian vastustuksessaan. Ns. biopolttoaineet ovat häviäjän ratkaisu. Iloitaan siitä, että muutama prosentti bensasta saadaan korvattua etanolilla, kun parempaan ei pystytä. Reippaina käymme rekkain alle, sano.

Häviäjän ratkaisu se on myös siksi, että tämä ratkaisu tukee öljyntuottajia varmistamalla sitä, että öljyriippuvaisessa taloudessa eletään entistä pidempään, koska näin raaka-ainetta säästetään, kun osa siitä korvataan toisella tuotteella. Tämä on kehityssuunta, joka ei johda aitojen vaihtoehtojen rakentamiseen, vaan pyrkii säilyttämään vanhaa. Parempi suunta löytyisi esimerkiksi vetykäyttöisyyden tutkimisesta. Siinä ollaan kuitenkin jo hyvin pitkällä, julkaiseehan BMW ensi vuonna ensimmäisen sarjatuotantoisen vetyautonsa.

Lisäksi on suurelta osin epäilyksen alaista, kuinka ympäristöystävällisestä vaihtoehdosta todella on kyse. Etanolin tuotanto vaatii pitkän tuotantoketjun, johon liittyy kuljetuksia, lannoittamista (jätevesiä) ja niin edelleen. Jotkut laskelmat ovat osoittaneet, tai käsittääkseni on melko mahdotonta tuottaa energiaa biomassasta niin, että energiatase olisi plussan puolella. Eli saattaa olla - ja ilmeisesti on - niin että etanolin tuottaminen biomassasta kuluttaa enemmän fossiilisia energianlähteitä kuin se säästää osana bensiiniä.

On kivaa olla mukavihreä, eikö rakas hallitus (ja ympäristöjärjestöt)?

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Ei tartte neuvoo

Sarjassamme "Henkilökohtainen valitusvirsi" esitetään osa "Kun et kuitenkaan tiedä, niin ei tartte neuvoo".

Kyse on siis siitä, että Mirkan blogin merkinnässä, jossa tämä mainitsee eromme aiheuttamista tuntemuksista, alkoi varsin valopäinen kommentointi. Homman nimi on nyt aika yksinkertaisesti sellainen, että kenenkään - ei kenenkään - tarvitse tulla anonyymisti neuvomaan kumpaakaan siitä, mikä tämä tilanne on, mitä pitäisi - tai olisi pitänyt - tehdä. Ylipäätään kenelläkään ei ole tietoa, taitoa tai mahdollisuutta neuvoa (luetaan: viisastella) ketään heidän henkilökohtaisissa ongelmissaan.

Ystävät auttavat parhaiten, kun ovat tarpeen hetkellä lähellä, kuuntelevat ja tukevat. Parhaassa tapauksessa he osaavat antaa esimerkkejä ja varovaisia neuvoja. Onneksi näitä ihmisiä on ollut, siitä erinomaisen suuri kiitos heille.

Mutta kukaan, joka blogiin aivottoman anonyymisti tulee viisastelemaan neuvoineen, ei omaa minkäänlaista asemaa edes yrittää neuvoa. Se nyt on suoraan sanottuna pahimman laatuista vettuilua. Iso piste. Ehkä sitä vain on niin paljon ihmisiä, jotka nauttivat siitä, että voivat toisten vaikeinakin hetkinä korostaa itseään ja yrittä näyttää niin helevetin viisailta. Sorry, ei onnistu, keneltäkään.

Jokainen tilanne, jokainen ihmissuhde ja kaikki niiden käänteet ovat ainutlaatuisia. Vain niihin kuuluvat ihmiset omaavat sen tiedon, jolla niissä voi tehdä ratkaisuja. Jokainen joka yrittää tyrkyttää neuvojaan jonain mallina muille, tekee taatusti pelkkää vahinkoa.

Se siitä.

Syvä hämmennys

Ensimmäinen hämmennys. Sähläyksen jälkeen SAS sai meidät toimitettua onnellisesti yöllä Suomeen ja matkatavaratkin pääsivät paikalle, mitä hyvin syvästi epäilin.

Toinen hämmentävä asia, jonka kommentointia olen miettinyt, on Tampereen pormestarivalinta. Minusta on täysin käsittämätöntä että toverit tamperelaiset itkevät julkisuudessa sitä, että joku meni ja neuvotteli, pelasi ja järjesteli. Ei kukaan usko, että siellä olisi oltu niin tyhmiä, että olisi uskottu asian menevät ihan vaan silleen mukavasti kaikkien oman näkemyksen mukaan.
Neuvottelu ja poliittinen kaupankäynti kuuluvat politiikkaan. On turha yrittää leikkiä enkeliä asiassa, kun omat neuvottelut on mokattu ja turpaan tuli. Silloin pitää kerätä kamansa ja suunnata kohti seuraavaa taistoa. Kokoomus nyt vaan teki vihreille paremman tarjouksen, se on asia jonka kanssa pitää elää, eikä siinä ole sen enempää ihmettelemistä. Shit happens.

Kolmas hämmentävä asia on tämä poliisitoiminta siellä Kiasman kulmilla tuossa äskettäin. Juu, toteuneeseen uhkaan nähden poliisi käytti melko tavalla voimaa. Juu, emme voi tietää, mikä se uhka-analyysi oikeasti oli, kun kukaan ei sitä kerro. Sekin on vaan nyt sillä tavalla, että Suomen mellakoitsija/anarkisti/muu-höpö piirit ovat sen verran pienet ja marginaaliset, että jos jotain tietoa on niin sen kyllä voisi ihan julkisestikin kertoa. Eikä taatusti haittaisi tulevaa toimintaa.
Ja toisaalta juu, ei tästä nyt niin kauhean suurta meteliä kannata nostaa. Tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Ketään ei kuitenkaan virkavallan toimesta pahoinpidelty, ketään ei ole syyttä tuomittu ja niin edelleen. Yhdestä todellisuuteen nähden ylimitoitetusta operaatiosta on äärimmäisen turhaa ruveta tekemään, mitään poliisivaltiokehityksen suuntaan menemisen esimerkkiä. Poliisijohtoa taisi korveta nuo vapunseudun epäonnistumiset sen verran, että sitä mokaa ei haluttu tehdä uudestaan.

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Tilanne ohi(?)

Nyt on tieto, että Oslosta olisi pääsy Kööpenhaminaan 20.35 paikallista aikaa ja sieltä sitten myöhemmin kotiin, eli Helsinkiin siinä 0200. Toivon parasta, mutta ihan vielä en nyt näillä merkeilä mene luottamaan tähän. Katotaan.

Jumissa

Henkilökohtainen pohjoismainen yhteistyö ei osoita laantumisen merkkejä. Koneen piti lähteä jo puoli tuntia sitten, mutta sehän olikin sitten rikki. Ja nyt SAS ei tiedä, että millä täältä pääsee pois tai koska. Asian hoito ei tapahdu kovinkaan ammattimaisesti.

Ensin kerrottiin, että korjaamme konetta kestää hetken. Viiden minuutin päästä tuli tieto, että emme tiedä kuinka kauan korjaus kestää. Ja sitten jo kerrottiinkin, että tämä lento ei lähde mihinkään. Ja valotaululla on jo merkitty seuraavakin lento peruutetuksi, vaikka siitä ei mitään ole kuulutettukaan.

Katsotaan nyt, että koska täältä pääsee pois...

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Heja Nordiska samarbejde!

Tätä kirjoitetaan Oslossa. Sitä ei kylläkään huomaa varsinaisesti mistään, koska sijaintipaikka on Norjan LO:n opisto Sormarka. Lentokentät ja kurssikeskukset ovat kaikkialla samanlaisia, sitä voisi periaatteessa olla missä tahansa Pohjoismaassa.

Pohjoismaisen yhteistyön perusteet ovat muuttuneet. Enää ei ole Suomen erityistä syytä helliä pohjoismaista yhteyttään vastapainona Neuvostoliiton vaikutukselle, eikä poliittinen yhteistyö pohjolassa ole enää Eu:n myötä yhtä oleellista kuin ennen. Muutokset ymmärtävät ja tiedostavat kaikki, mutta kukaan - ainakaan merkittävä politiikko - ei sano sitä julkisesti.

Koko yhteistyökuviota ei kannata romuttaa, sen luonnetta ja ja suuntausta pitäisi muuttaa. Keskinäisestä ongelmien vertailusta ja ratkaisumallien hakemisesta pitäisi suuntautua entistä enemmän ulospäin ja katsoa sitä mitä tarjottavaa pohjoismaisella mallilla ja sen yhteistyöllä olisi ulospäin. Yhteinen näkyminen suhteessa unioniin sekä laajempiin ylikansallisiin elimiin voisi olla arvokasta. Kuitenkin näyttää olevan niin, että valtiot hoitavat nämä suhteensa mieluummin itse, asioista koetaan olevan enemmän erimieltä kuin todellisuudessa ollaankaan. Sääli. Pohjoismainen yhteistyö olisi syytä keksiä uudelleen ennen kuin siitä tulee kokonaan historiallinen ulkomuseo.

Niin, allekirjoittanut harjoittaa tätä yhteistyötä juuri nyt Kunta-alan pohjoismaisen unionin merkeissä, tarkemmin sanottuna maahanmuuttajien integraatioseminaarissa. Voisi olla niin, että Suomella olisi jotain opittavaa muista tällä sektorilla ettemme tekisi ainakaan kaikkia niitä virheitä, jotka naapurit ovat jo tehneet - tosin näyttää siltä että teemme niitä kovaa vauhtia.

Kaikkia ratkaisuja ei kuitenkaan tule kopioida. Varsinkin tanskalaiset ja norjalaiset puhuvat "positiivisen diskriminaation" ulottamisesta etnisyyteen eli siis etnisiä kiintiöitä. Herätys, myönteistä diskriminaatiota ei ole olemassakaan eikä tuollaisella ainakaan korjata syntyneitä ongelmatilanteita.

lauantaina, syyskuuta 09, 2006

4 vuotta ja 2 miljardia

Valtiovarainministeriön Jukka Pekkarinen, siis mm. entinen Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja, sekä toteaa että esittää julkisen talouden tarvitsevan 2 miljardin euron tasapainoituksen seuraavalla hallituskaudella.

4 vuotta aikaa sijoittaa 2 miljardia euroa julkiseen talouteen? Menokohteita ei liene kenenkään vaikea keksiä, vaikka puhutaankin e r i t t ä i n isoista rahoista. Kannattaa kuitenkin huomata, että J.Pekkarinen ei ole tunnettu siitä, että tämä a) puhuisi lämpimikseen tai b) kannattaisi rahan jakamista vastikkeetta tai vastuuttomasti. Pekkarisella on mielessään jotain tasapainoista ja eteenpäinvievää. Eivätkä esitykset kaikilta osin varmasti ole niin lupaavan kuuloisia kuin otsikkotasoinen "2 miljardii egee julkisee taloutee".

Valistunut veikkaukseni on myös se, että kun eletään näin eduskuntavaalien alusaikaa, ja toisaalta J.Pekkarinen ei ole tyhjästä nykyiselle paikalleen ilmestynyt, hän puhuu muullakin kuin vain omalla suullaan. Tai ainakin muut tahot ovat tietoisia hänen ajatuksistaan, eivätkä ainakaan täysin tyrmää niitä. Ja jos historia todistaa jotain niin J.Pekkarinen on taas kerran ihan oleellisessa roolissa, kun eduskuntavaalien, hallitusohjelmatavoitteiden ja mahdollisten hallitusohjelmaneuvotteluiden taloudellisia linjauksia tehdään.

perjantaina, syyskuuta 08, 2006

"olisin halunnut tehdä tämän omalla tavallani"

Brittiläisen, ah niin ihanan kieron ja vastakkainasetteluun perustuvan, politiikan ykkösuutinen pitkästä aikaa ja pitkäksi aikaa, on tietysti Tony Blairin ero tai sen ajankohta. Muusta siihen liittyvästä hutusta en ainakaan tässä yhteydessä ylösmerkitse, mutta pieni mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy tähän ilmoitukseen ja sen syntyyn.

Nyt tapahtunutta ilmoitusta erosta vuoden sisällä edelsi tunnettu avoin kapina apulaisministerien eroineen. Selvästi tuskastunut Blair kommentoi, että olisi halunnut tehdä tämän (eronsa) omalla tavallaan.

Joku voisi ajatella, että kaveri on vetänyt kärryjä sen verran pitkään, että kai hänellä on siihen oikeus. Mutta kun ei ole, eikä olisi ollut. Ihminen on toiminut maansa ja puolueensa johdossa liian pitkään, jos hän alkaa ajatella, että ratkaisevat päätökset kuuluvat vain ja yksin hänelle. Ratkaisujen pitäisi tapahtua yhteistyössä oman puolueen ja maan etua ajatellen. Ei siten kuin ne nyt itse haluaisi tehdä.

Jos ja kun tällainen perustavaa laatua oleva neuvotteluyhteys omien kanssa on menetetty, ei yhtää tarvitse ihmetellä sitä mylläkkää, joka ilmoituksen ympärillä on vellonut.

torstaina, syyskuuta 07, 2006

R did it again

Sisäministeri täräytti eilen, että "Suomea uhkaa huumetsunami". Huoli laittomista päihteistä on perusteltu, mutta (taas kerran) Rajamäen värikäs retoriikka olisi voinut olla paremmin valittu.

Tämä ei ollut kuitenkaan eilisen ykkönen. Kymmenen uutisissa kerrottiin Karjalan etnisistä levottomuuksista ja todettiin, että Suomi ei ainakaan vielä varaudu mitenkään ihmeellisesti. Valitettavasti en netistä löytänyt dokumentoitua tietoa, mutta Rajamäen lausunto meni uutisten mukaan suunnilleen näin:" Kontupohja ei kuulu minun vaalipiiriini, emmekä seuraa tilannetta mitenkään erityisesti. Käsitellään asiaa (mahdollisten turvapaikanhakijoiden tuloa) sitten, kun se tulee ajankohtaiseksi.

Lienee Rajamäen onni, että maassa on muutakin uutisoimisen aihetta, muuten tämän sarjan letkautuksessa olisi voinut päästä oikein kunnolla julkisuuden hampaisiin. Siis ihan was zum helvete? "Ei kuulu vaalipiirini..." Kun en löytänyt netistä sitä tilaisuuta, missä tämä oli kysytty, en voi varmaksi sanoa, mutta miten tuollainen voi päästä poliitikon, ministerin, suusta? Asiasta jossa on kyseessä todellinen ongelma.

Taidanpa pidättäytyä vanhassa kannassi Rajamäen kyvystä hoitaa tehtäviään.

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Saako jäädä kiinni

Ruotsin tiukkoja vaaleja sävyttää nyt myös urkintaskandaali. Kansanpuolueen toimijat ovat saaneet pääsyn demarien sisäiseen verkkoon ja saaneet siten käyttöönsä myös sisäiset vaalisuunnitelmat ja jopa pääsyn muutamien kansanedustajien sähköposteihin.

Kukaan ei liene yllättänyt siitä, että puolueet tekevät kaikkensa hankkiakseen informaatiota toisistaan, kaikkea informaatiota. Sähköpostien lukeminen on asia sinällään, mutta tämä vaalisuunnitelmapuoli on mielenkiintoisempi. Toisten tarkkojen vaalityösuunnitelmien saaminen käsii on lottovoitto, jota tuskin kukaan jättäisi kuittaamatta. Eri asia on sitten miten se tehdään ja mihin tietoa käytetään. Ja tuskinpa Kansapuolue on jättänyt välittämättä tietoja oman blokkinsa muille puolueille, epäilen vahvasti. Nämä tuskin vain jäävät kiinni.

Mutta jos on niin kuin nyt näyttää, eli että käyttäjätunnukset on luovutettu heidän käyttöönsä, varsinaista rikosta tuskin on tapahtunut. Tai saattaa ollakin, juristeria ei ole vahva lajini. Kysymys on tietysti etiikasta. Poliittisilla toimijoilla pitäisi tietysti olla niin korkea moraali, että toisten tietoverkkoon ei mennä materiaalia hakemaan, vaikka tilaisuus on.

Mutta: Kuka tai mikä puolue tai sen toimija jättäisi tilaisuuden käyttämättä, jos sellainen tulisi. Ihmiset ovat loppujen lopuksi aika raadollisia ja varsinkin kun kilpailu on kovaa. Jos nyt vaikka eduskunnassa vieraillessani, joku olisi unohtanut maalaisliiton vaalisuunnitelmat saatavilleni, jättäisinkö ne ottamatta? Houkutus olisi ainakin kova...

Ikävä kyllä, oli asia sitten miten tahansa, tämä urkintaskandaali saattaa viedä päähuomion Ruotsin vaaleissa. Parempi olisi jos homma olisi voitu viedä edes jotenkin asiaperusteisesti loppuun - niin sen aina vaaleissa pitäisi olla.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

From Be-pop to Alatalo

Nyt ei ole kysymys uudesta uraa uurtavasta suunnasta blogissani eli musiikkilajien analyysistä. Be-pop on yökerho Tampereella ja Alatalo on edelleen se maalaisliiton kansanedustaja niin ikään Tampereelta.

Tampereelle suuntauneen työmatkan yötunteita päädyttiin tähän Bepop soittolaan. Hassu paikka, sisustettu johonkin 1950 tyyliin. Kyllähän se meni, mutta joku olisi voinut tai voisi kertoa paikan deejiille, että sitä äänipöytää saa ja pitää käyttää. Menee vähän hukkaan, kun pitää musiikin soimassa niin kovaa, että kaiuttimet ei pysy mukana ja ylä-äänet särkee koko ajan.

Tampereen jälkeen työmatkailu jatkui Hämeenlinnaan, jossa edelleen tuntemattomista syistä päädyimme paikalliseen kansankuppilaan. Istuskelu oli mukavaa siihen asti, kunnes meille selvisi, että ko. paikassa esiintyy Mikko Alatalo. Kouluttaa päivä yhdistyslakia ja sääntöjä ja kuunnella illalla maalaisliittolaisen kansanedustajan musisointia...

perjantaina, syyskuuta 01, 2006

Hiljaisilla kierroksilla

Eduskuntaavaaleihin ei ole enää kovinkaan pitkä aika. Politiikan tai julkisuuden kautta sitä ei välttämättä huomaa. Tai huomaa sen julkisuudesta, ensin taivasteltiin maalaisliiton puoluejyräsihteeri Korhosen ilmoitusta 1,5 miljoonan euron kampanjasta. Ja nyt puhutaan sitten kokoomuksen hintalapuista. Eli oleellista on se miten paljon rahaa vaaleihin aiotaan tai yritetään käyttää.

Sehän ei tietenkään ole millään tavalla kiinnostavaa, miten puolueet asiallisesti valmistautuvat vaaleihin. Mistä aiheista ne valmistelevat ohjelmiaan tai mihin pyrkivät suuntaaman kärkensä? Kaikkea tätä puolueet eivät tietysti halua kertoa, mutta toimittajat voisivat yrittää raaputtaa pintaa, mutta miksi vaivautua, kun se ei kiinnosta.

Toisaalta politiikan oma apparaatti reagoi perinteisellä tavalla eli hiljentää kierroksia, jotta ollaan valmiita tiukkaan loppukiriin. Olen ennenkin ollut sitä mieltä, ja olen edelleen, että tämä on virhe. Tiukkaa järjestökoneen kampanjatahtia ei voida ylläpitää pitkään, mutta politiikasta pitäisi jo pidemmällä juoksulla alkaa rakentamaan niitä eroja esiin ja nostaa kiinnostusta. Aiheita olisi nytkin paljon tarjolla, mutta pyritään pikemminkin olemaan hiljaa, ettei yhtään potentiaalista äänestäjää vaan suuteta. Ylivarovaisuus on yksi politiikan suurimpia tauteja.