Peten blogissa alkoi arvaamatonkin keskustelu poliittisesta keskustasta. Pakko tunnustaa alkuun, että olen niitä jääriä, joita tämä retoriikka ärsyttää. Humalaspäiten olen mennyt uhoamaankin, että sitten kun meillä päätetään, että Saksan tie on myös meidän tiemme (vrt. Neue Mitte) niin otan ja jätän puoluekirjani. Pelko tai toivo pois, en jätä.
On kuitenkin pakko olla samaa mieltä siitä, että kun sanotaan SDP:n olevan poliittisessa keskustassa, on kyse tosiasioiden tunnustamisesta. SDP on tehnyt, on ollut mukana tekemässä pragmatismin politiikkaa. Sillä käytännöllisyys, pragmatismi, on se ohjenuora, joka niin sanotusta poliittisesta keskustasta löytyy. Korostetaan asioiden ja ratkaisujen käytännöllisiä vaikutuksia suhteessa niiden ideologisiin perusteluihin tai vaikutuksiin.
Tällä on perusteltu esimerkiksi harjoitettua veropolitiikkaa. Tuloverojen alentaminen on kannatettavaa, koska se parantaa ihmisten ostovoimaa ja tukee sitä kautta taloutta ja työllisyyttä. Tämä siis suhteessa siihen, että tulonjakovaikutusta ja verotuksen oikeudenmukaisuutta (progression vaikutuksen liudentuminen) karsitaan. Käytännölliset vaikutukset voittavat.
Allekirjoittanut, kenestäkään muusta en mene sanomaan mitään, on kuitenkin aikanaan liittynyt nimenomaan aatteelliseen puolueeseen. Sellaiseen joka perustaa toimintansa arvoihin ja ideologiaan, tavoittelee sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista, tekee ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole kaikkien mieleen tai edes eduksi, mutta ovat linjassa sen kanssa, millaisen maailman me haluamme. Tällaiseen puolueeseen haluan kuulua edelleen, siksi kavahdan poliittisen pragmatismin täydellistä syleilyä eli matkaa sinne poliittiseen keskustaan.
Sillä politiikan tekemisellä käytännölliset vaikutukset on rajansa. Näistä tärkein on se, että esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmän remontti keskustasta käsin on mahdotonta. Ei kai keskeisen järjestelmän uudistamista voida perustella vain sen käytännöllisillä vaikutuksilla. Ensin tarvitaan näkemys siitä, minkälaisia noiden vaikutusten halutaan olevan ja miksi. Halutaanko tukea nimenomaan ja/tai ainoastaan ihmisten omatoimisuutta tai minkälaisia toimia mahdollisten tukien saaminen kansalaisilta edellyttää. Järjestelmän toiminnot ja tulokset ovat kovin erilaiset riippuen siitä maailman –ja ihmiskuvasta, jota vasten sitä rakennetaan. Pelkkä hallinnointi ei riitä ohjaavaksi periaatteeksi.
Toinen tärkeä rajoitus on se, että ihmisiä on hyvin vaikea saada innostumaan käytännöllisyydestä politiikan ohjenuorana. Se voi tuottaa (lyhyellä aikavälillä) tuloksia, mutta ei ole kovin elähdyttävä aate. Sillä ei ihmisiä saada osallistumaan politiikan tekoon sankoin joukoin. Mutta toisaalta poliittinen keskusta ohjenuorana ei myöskään mitenkään edellytä aktiivista kansalaisuutta, käytännöllisesti katsoen on yhdentekevää, mikä äänestysprosentti on.
Retoriikka on retoriikkaa ja se on poliittisen kannatuksen hankkimisessa vähintään yhtä tärkeää kuin sisältö. Pidetään retorisesti sitten kiinni edes liitteestä keskustavasemmisto, vaikka se aika hassulta kuulostaakin. Mutta huolehditaan ennen kaikkea siitä, että puheet ja teot ovat synkronissa keskenään – ja mielellään siitä, että meillä edelleen on myös ihanteita. Uskon että niitä on – ja toivon että niitä halutaan myös tuoda esiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti