tiistaina, elokuuta 26, 2008

Ikärajojen kimppuun

Äänestysikärajoista puhutaan taas, Valtamedia tyrmäsi asian pääkirjoituksessa viimeksi tänään. Ikärajakysymys pomppasi julkisuuteen muutama vuosi sitten, muistan rajan laskua vastustaneeni jo nuorisopoliitikkomenneisyydessäni.

Sinälläänhän asialla ei ole mitään väliä. Onhan se käytännössä ihan sama, minkä ikäiset nuoret jättävät äänestämättä. Mutta ollakseni periaatteellisen ilkeä niin muutaman kysymykseen pitäisi vastata ennen kuin asiasta kannattaa kohkata.

Miksi juuri kunnallisvaalien ikärajaa pitäisi laskea? Päähäni ei mahdu, että lähidemokraktia olisi jotenkin helpompaa tai ymmärrettävämpää kuin valtakunnan politiikka. Jos ikärajaa lasketaan vain yhden vaalin osalta, niin silloinhan viestitetään, että kunnallispolitiikka on sen verran helpompaa kuin muut lajit, että siihen voidaan teinitkin sotkea, mutta eihän niiden nyt sentään parane presidenttiä tai kansanedustajia antaa äänestää.

Entä muut ikärajat? Meillä nyt on päätetty, että täysikäisen ikäraja on 18 vee. Ihan toimiva raja tuokin, ja sehän voisi ihan yhtä hyvin olla 17 tai 20. Ei ole mitään järkevää, tai ainakaan sellaista minkä olisin itse keksinyt, että vain yhtä ikärajaa pitäisi laskea. Samalla pitäisi sitten keskustella siitä, voisiko 16 -vuotias olla täysi-ikäinen kaikin oikeuksin ja velvollisuuksin. Minusta katsoen nimittäin autolla ajaminen ja äänestäminen ovat kyllä vähintään yhtä vastuullista hommaa.

Mitä ikärajan laskulla voitettaisin? On laiskojen politiikkojen märkää päiväunta, että pelkällä ikärajan laskulla saataisiin nuoria kiinnostumaan politiikasta. Jos se ei kiinnosta jo nyt, ei se kiinnosta äänestysmahdollisuuden jälkeenkään. Kokoomuksen ja keskustan (nuorisojärjestöjen) motivaatio on siinä, että he haluaisivat realisoida kouluvaaleissa saamansa kannatuksen joihinkin ihan oikeisiinkin vaaleihin.

maanantaina, elokuuta 25, 2008

Kun ei tiedä, ei ymmärrä

Sailas kertoi, että maksuton päivähoito on taloudellisesti mahdollista (joskaan ei asettunut kannattamaan sitä). Ministeri Risikko kertoo, että Sailas laskee asian väärin.

Argumentti onkin mielenkiintoinen. Sailaksen hintalappu ei ministerin mukaan ole kohdallaan, koska palvelun käyttäminen lisääntyisi, jos siitä tekisi maksutonta. Aha, pitäisiköhän nyt miettiä hetki, mistä oikeasti kyse? Ketkä ovat niitä, jotka päivähoitoa käyttävät ja ketkä sitä jättävät käyttämättä?

Lapset, jotka eivät ole kunnallisessa päivähoidossa, ovat joko toisen vanhemman kanssa kotona tai yksityisessä (vaikka sellaista ei meillä tosiasiassa ole olemassakaan) päivähoidossa. Lapsen kanssa jäävät kotiin ne joilla on siihen varaa. Niillä joilla on siihen varaan juuri ja juuri, tekevät merkittävän periaattellisen päätöksen, heistä lasta on hyvä hoitaa kotona. Vaikea uskoa, että ainakaan kaikki nämä ihmiset myisivät periaatteensa rahasta.

Ne joilla se nyt ei niin kauheasti kirpaise hoitaa lasta kotona, tuskin välittävät siitä, että hoito tulee tarjoukseen eli maksuttomaksi - sellaiset asiat kun eivät ole rahasta kiinni. Jos taas muiden syiden (työttömyys tms.) johdosta myös lapsi on kotona, ei välttämättä makseta niitä päivähoitomaksuja nytkään. Tai jos maksetaan, niin tuki varmaan menisi ihan oikeaan paikkaan maksuttomuuden tullessa.

Risikko ei ilmeisestikään tiedä mitään siitä arjesta, jossa palkaansaajat päivähoitoasioita -ja maksuja miettivät, siksi hän ei ymmärrä mistä on kyse. Keskituloisella palkaansaajaperheellä on ihan varmasti miettimisen paikka, kun lasten päivähoitomaksuja maksellaan. Saadaanhan ne maksettua, mutta rahat ovat pois muusta elämisestä. Saatan olla väärässäkin, mutta taitaisivat ne eurot pyörittää talouden rattaita tehokkaammin kulutuksessa kuin kunnan kukkaron kautta kierrätettyinä.

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Georgia

Kannattaako tästä sodasta enää merkitä mitään? Kannattaa tietysti siinä mielessä, että kaikki sodanvastaisuus on aina hyvästä, ja kaikkien sotien pitää päättyä. Mutta tästä kriisistä, vaikka se onkin yhä ratkaisematon, on kaikki älyllinen todennäköisesti sanottu.

Tosin hämmästyttävän vähän tilaa saa Georgian itsensä syyllisyys sotaan. Se kuitenkin ampui ensimmäiset laukaukset. Se kuitenkin aiheuttanut tilanteen jännittymistä vastustamalla näiden muutaman alueen itsenäistymistä. Allekirjoitttanut kun on sitä mieltä, että itsenäistykööt vaan kaikki maailman korpikylät, jos siltä tuntuu. Järkevää se harvemmin on - itse asiassa ei oikeastaan koskaan.

Mitä haittaa Georgialle olisi ollut, jos joku Ossetia olisi itsenäistynyt? Ei niin mitään - paitsi, ah, menetetty kunnia.

Toki on paljastavaa miten nyky-Venäjä tässä tilanteessa käyttäytyy. Ja yhtä paljastavaa on se kuinka heikosti siihen reagoidaan. Talous on mahtava asia, se saa vaikenemaan vääryksien edessä. Täytyy vain toivoa, että uskovaiset ovat oikeassa ja markkinoiden rautaiset lait pakottavat Venäjänkin pikkuhiljaa kääntämään kurssia.

maanantaina, elokuuta 18, 2008

Havainto syksyn aluksi

Tein tietoisen päätöksen jättää blogin hunningolle kesän ajaksi. Tulipa kerrankin tehtyä päätös, jonka myös hyvin onnistuneesti pidin. Syksyn (luetaan: töiden alkamisen) myötä palaan myös tekstintuotannolliseen arkeen.

Hallitus puuhaa budjetissa ohjelmansa mukaisia verokevennyksiä. Hyvä, juna etenee ajallaan? Ei. Siellä on ansa.

Näyttäisi nimittäin, että kevennykset tehdään ilman perusvähennyksen nostoa. Voi olla että tämä vielä muuttuu. Ansa on siinä, että sosialidemokraatit ovat vahvasti sitoutuneet perusvähennyksen nostoon.

Eli hallitus varmistaa isot veronkevennykset myös vuodelle 2010, vaikka maassa vaihtuisikin. Tehdään kevennykset nyt ilman vähennyksen nostoa, demarit tekevät sen palattuaan hallitukseen. Budjetti jossa on demarivakuutus siis.