keskiviikkona, lokakuuta 22, 2008

Talousuutisia

Talous menee enempi vähempi päin helvettiä. Tämän tiedon jokainen on varmaan painanut selkäytimeensä viime aikoina. Se, että talous ihan sillä tavalla tekisi, ei edelleenkään ole mitenkään kovinkaan varmaa. Se, että niin uskotaan, saattaa hyvinkin tehdä asiasta itseään toteuttavan ennustuksen.

Taloudessa tapahtuvat muutokset ovat kyllä usein uutisoimisen arvoisia. Mutta kun kriisiin kiinnittäydytään sillä tavoin, että ensin jo pääuutisissa kerrotaan korkojen muutoksista ja osakekurssien suunnasta, niin sitten vielä talousuutisilla sama tavara täydennetään. Voisiko mitenkään, silloin kun talousuutisetkin tulevat, olla niin että nämä talousuutiset pidettäisiin siellä? Pörssikursseista voisi kertoa vain ja ainoastaan, jos niiden muutoksiin liittyy muita päätöksiä tai uutisoimisen arvoisia asioita.

Tulee hassu kuva maailmasta, kun uutisia seuraa. Ihan kuin talouden muutokset olisivat hallitseva osa todellisuutta, mitä ne eivät kuitenkaan - kaikesta huolimatta - ole. Todellisuus vaan muokkautuu entistä talousorientoituneemmaksi, mitä enemmän asiasta toitotetaan.

Ei kommentteja: