Edellisen merkinnän inspiroimana jatkan aihetta sivuamalla sitä. Aina, kun aletaan puhua 'erilaisista' ihmisistä tai 'erilaisuudesta' ylipäätään, otetaan esille suvaitsevaisuus. Meillä opetetaan olemaan suvaitsevaisia erilaisia ihmisiä, ilmiöitä ja asioita kohtaan.
Suvaitsevaisuuden rajat tulevat yleensä vain kovin pian vastaan. Suvaitsevat ihmiset ovat kovin huonoja suvaitsemaan suvaitsemattomuutta, noin esimerkiksi. Meiltä pääsee usein myös unohtumaan se, mitä suvaitseminen oikeastaan tarkoittaa.
Siinähän on kyse siitä, että vaikka emme jostain asiasta pitäisi - vaikka itseasiassa vihaisimme sitä syvästi - emme tee asialle mitään. Emme käy riehumaan tai osoittamaan väkivalloin tai kiusanteon konstein sitä, että emme asiasta tai ihmisestä pidä. Hirvittävän jalo asenne lopulta.
Mutta riittäkö pidemmän päälle pelkkä suvaitsevaisuus? Pitäisikö meidän lisäksi miettiä niitä syitä, miksi jotain asiaa pitää suvaita ja pureutua niihin? Oppia ja opettaa ymmärtämään ja hyväksymään asioita, sen sijaan että vai suvaitsemme niitä? Kyllä, kyllä meidän pitäisi.
2 kommenttia:
Onko ns. suvaitsevaisuus ainoa oikea sallittu tapa ajatella?
Ei. Ei ole olemassa ainoita oikeita tapoja.
Toki minusta katsoen tapa, joka kehottaa pitämään edes nyrkit ja sanan säilän kurissa - on vähintäänkin kohtuullinen.
Lähetä kommentti