lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

Squatter rights, or squatter riots!?

Tällä lähes jo loppuun kuluneella viikolla tyhjennettiin taas yksi talo valtaajista Helsingissä. Talonvaltaus elää nyt Suomessa toista tulemistaan, ilmeisesti uuden aktivistisukupolven mukana.

Ilmiö ei ole ihan ongelmaton. Toisaalta talonvaltaajat kiinnittävät huomiota erinomaiseen tärkeään asiaan, miksi ihmeessä julkisesti omistettuja kiinteistöjä ja tiloja on tyhjillään, jos ja nimenomaan kun niille olisi myös hyödyllistä käyttöä. Argumentit jossa viitataan aiheutuviin kuluihin, joille ei talonvaltaajien tarkoittamassa käytössä, olisi maksajaa, ovat byrokratian sumuverhoa ja puhtaasti järjestelykysymys.

Toisaalta nyt valtaajat ovat vallanneet myös yksityisomisteisia tiloja. Tämä onkin vaikeampi juttu, mihin kohtaan pitää vetää omaisuudensuojen raja? Varsinkin Suomessa, jossa julkinen valta on vahva, ei nähdäkseni ole tähän syytä kajota. Jos yhtiö tai ihminen omistaa kiinteistön ja haluaa sen syystä tai toisesta pitää tyhjänä, niin eiköhän tällä ole siihen oikeus.

Ja siksi toisekseen, talonvaltaus on vähän ongelmallinen juttu eettisesti muutenkin. Loppukädessä kyse on mielivallasta ja vahvemman vallasta, vaikka aktivisteista varmasti tuntuu, että juuri näitä vastaan he taistelevat. Sillä entäpä jos valtaajaryhmiä on useita, kiinteistö jää sen haltuun, joka ehtii ensin - tai sen haltuun, jolla on eniten ja isoimpia valtaajia? Entä jos kiinteistölle valtauksen jälkeen olisikin yhteiskunnalla muuta, ihan perusteltua, käyttöä. Kapina?

Huomio kiinnittyy oikeaan asiaan, mutta keinot ovat, jos eivät väärät, niin häilyvät linjalla vahvasti.

Otsikko on repäisty siitä, että minulle oli ala-asteikäisenä äidin Amsterdamista tuoma paita, jossa oli ritsalla uhkaavaan Bart Simpsonin kuva - ja kyseinen teksti. Paitaa ei taatusti oltu ostettu tekstin takia.

torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Sipoo ja lähidemokratian rajat

Vihdoinkin – sanon vihdoinkin, vaikka prosessin nopeuttakin on kritisoitu – hallitus sanoi ”joo” Helsingin pyynnölle liittää osa Sipoota itseensä. Kummallinen, kummallinen prosessi. Lähimpänä poliittista farssia, kuin mikään pitkään aikaan. Ei kuitenkaan saa nauraa, ei ole hyvä, että tärkeistä asioista tulee naurettavia.

Paljon on tästä sanottu ja toisto ei aina ole tarpeen. Puolueellinen olen tässä, liitos nyt vaan tuntuu rationaaliselta ja mielekkäältä. Ja allekirjoittaneelle nyt on aivan se ja sama minkä nimisessä kunnassa asun. En panisi hanttiin vaikka Helsinki liitettäisiin Siposeen.

Tärkeä periaatteellinen asia tähän sisältyy. Esittelevä ministeri Pekkarinen esitti liitoksen hylkäämistä, epäillen sen olevan kuntalain vastainen. Laissa pitää olla toisin sanoen jotain vikaa (tai sitten P. tulkitsee sitä väärin). Onhan se nyt aika kummallista, jos ylintä valtaa maassa käyttävä elin ei saa määrätä hallinnollisten yksikköjen rajoja.

Kannatan voimakkaasti mahdollisimman lähelle ihmisiä vietyjä demokraattisia rakenteita. Pidän Helsinkiäkin liian ison yhden valtuuston hallittavaksi, erilaisia aluemalleja voitaisiin ottaa käyttöön. Mutta ei ole millään tavalla paikallisesta päätäntävallasta pois, että alueiden rajat voidaan päättää korkeammalla taholla. Voi herranjumala, tärkeintähän on että asioista voidaan päättää ja tehdä päätöksen mahdollisimman hyvin.

Eikä ole mitään kunnallista itsehallintoa, että eri kuntia puolustetaan identiteetillä sanoen ”me kun nyt ollaan tällaisia paikallisia, eikä tuollaisia kuin naapurissa”. Se on nurkkapatrioottista sontaa. Samaa kamaa, mistä lukuisat sodat ovat syttyneet, kun naapurimaassa on sattunut asumaan niin pirun paljon huonompaa kansaa.

Suomi kun nyt ei ole mikään kuntien liittokuntavaltio, jossa kunnat muodostavat valtiokokonaisuuden. Suomi sattuu olemaan yhtenäinen tasavalta, jossa on kunta nimisiä hallinnollisia yksikköjä.

keskiviikkona, kesäkuuta 27, 2007

mobiilitestaus

Testaan kännyn välityksellä bloggaamista. Jos tämä ottaa toimiakseen, voipi kesän reissuista laittaa merkintöjä ylös sutjakammin

Vapaus tai vapaudesta

Vapaus on yksi sosialidemokraattisen(kin) aatteen keskeisistä pilareista. Olen ajatellut, että itselläni vapaus on arvona jopa hieman keskimääräistä korostuneempi, mutta tiedä hänestä sitten loppupeleissä. Ajatus kuitenkin juontaa juurensa siihen, että teininä olin kiinnostunut ja innostunut anarkismista, Kropotkinini ja Bakunini olen lukenut. Tietty kuvaan kuului se, että teinin piti kulkea leirilläkin kirja mukana ja saarnata asiastaan.

Se mikä anarkismissa innosti oli auktoriteettien vastaisuus. Sama näkyy persoonassani vielä tänään, vierastan jonkin asian tottelemista vain asian tai henkilön auktoriteetin takia. Vapauteen kuuluu se, ettemme ole sidottuja auktoriteetteihin, vaan arvostus ja asioiden tekeminen jonkun alaisuudessa pitää ansaita johtamisella ja sosiaalisilla taidoilla, ei auktoriteettiasemaan vedoten. Samanlaista pitäisi olla myös hyvän poliittisen johtajuuden.

Yksilön vapaus on myös keskeistä. Parhaimmillaan se on yhdistelmä positiivista ja negatiivista vapautta. Olemme vapaita jostakin (kuten tyranniasta) ja vapaita johonkin (yhtäläinen mahdollisuus asemiin yhteiskunnassa).

Hyvin pitkälle olen sitämieltä, että henkilökohtainen vapaus on loukkaamaton. Niin kauan kuin henkilökohtaisen vapauden toteutuminen ei loukkaa muiden vapautta tai muita oikeuksia. Tästä seuraa esimerkiksi se, että jos joku haluaa tehdä kauppaa itsellään, niin hänellä on siihen oikeus. Muiden suorittamat tämän vapauden loukkaukset (tässä esimerkiksi ihmiskauppa), ovat sitten erikseen rangaistavia tekoja.

Mutta henkilökohtaisesta vapaudesta ei seuraa esimerkiksi sitä, että yhteiskunta ei saisi ylläpitää kouluja ja koulutusjärjestelmää. Vaikka tietyllä tapaa ajatellen, jokaisen valinnanvapauteen voisi kuulua mihin kouluun ja miten hän menee, niin oleellisempaa on se, että kaikilla pitää olla yhtä suuri vapaus tähän valintaan. Näin ollen yhteiskunnan täytyy turvatakseen vapauden, ylläpitää yhtäläistä ja tasapuolista koulutusjärjestelmää.

Muutama ajatus vapaudesta. Kaikkea sitä kesällä ehtiikin ajatella.

tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Millaiseen tasa-arvoon

No, siis jos ollaan tarkkoja niin kysymyksen pitäisi kuulua millaiseen sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Ajatus, jota lomalla pohdiskelen on näet ainakin allekirjoittaneesta merkityksetön esimerkiksi seksuaalisen tasa-arvon suhteen. Seksuaalinen suuntautuminen ei näet millään tavalla keskeisesti vaikuta ihmisten tapaan ajatella – luullakseni siis ainakaan.

Sukupuoli taas on ominaisuus, joka selkeästi määrittelee ihmisiä. Se jopa biologisesti jaottelee. Se millaisen vaikutuksen tällä (sukupuolella, ei jaottelulla) uskotaan olevan jotakin sukupuolta olevan ihmisen ajatteluun ja toimintaan keskimäärin, on tasa-arvonkäsityksen kannalta erittäin ratkaisevaa.

Jos uskomme (psykologiahan tätä ei koskaan pysty todistamaan), että miehet ja naiset ovat ajattelulaltaan – ja sitä kautta toiminnaltaan – erilaisia, eli sukupuoli määrittää ajattelua, niin silloin tasa-arvotoimenpiteiden tehtävänä on huolehtia, että kaikissa eri (julkisissa) tehtävissä on mahdollisimman tasainen edustus kumpaakin sukupuolta. Muutenhan ihmiskunnan ajattelun kokonaisuus ei tule edustettua.

Mutta jos taas olemme sitämieltä, että mies ja nainen ajattelevat periaatteessa samalla tavalla, ja erot johtuvat sukupuolesta riippumatta kasvatuksesta, arvoista, kulttuurista yms parametreista, niin silloin edustusten sukupuolisuudella ei ole väliä. Silloin keskeistä on taata jokaiselle yksilölle yhtäläiset oikeudet päästä johonkin tehtävään. Tässä tilanteessa esimerkiksi sukupuolikiintiöt ovat selkeä rikkomus tasa-arvoa vastaan.

Uskomisestahan tässä vissiin on kysymys, tiede tätä ei ole mihinkään suuntaan (kai?) todistanut. Itse olen kallistunut jälkimmäiseen suuntaan, aiemmin hyvin jyrkästi, nyttemin sitten vähän varovaisemmin.

Kai tästäkin näkökulmasta pitäisi puhua päätöksentekoa mietittäessä. Vai oliko tämä nyt ymmärrettävää ollenkaan – vai liian filosofista politiikkaan suhteutettuna.

tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Zen ja sisäisen keskustelun taito

Nyt kun se Totuuskomissio on työnsä tehnyt ja ainakin jonkinlainen keskustelu on yleisestikin liikkeen tilasta sallittua niin täytyy vaan toivoa, että pidetään ohjakset käsissä. Koskien myös - ja usein ennen kaikkea - itseäni.


Kaikki sisäinen tuuletus, kritiikki ja keskustelu ovat hyvästä. Joka ei niitä kestä, voi lähteä etsimään seinältä sitä kuuluisaa kohtaa, josta ne hirret ovat poikki. Mutta jokainen kritiikki tarvitsee myös rakentavan puolensa - pitää tarjota jokin ajatus jolla jossakin kohtaa voitaisiin mennä eteenpäin. Tämän unohdan aivan liian usein itsekin, kun rakastuun mukahienoon näppäryyteni kritisoidessani jotain.


Niinpä nyt vältän tämän sudenkuopan ylösmerkitsemällä aiheesta keveimmällä, eli keskustelemalla keskustelusta. Että sitä voi olla laiskuudessaan nerokas.


Mutta siis esimerkiksi, ei viitsittäisi ihan kauheasti valittaa siitä, että puolueen tai sen puheenjohtajan julkisuuskuva on huono. Kerrotaan miten niitä voisi korjata. Puolueen puheenjohtajan vaihtaminen on yksi keino, mutta sitten voisi myös kertoa miten se tapahtuu ja kuka olisi vaihtoehto. Näin esimerkiksi.

Parannan tapani ja kerron joskus jotain rakentavaa itsekin. Ehkä. Tuli vain mieleeni. Mutta parempi tarkoitukseton ja suunnaton kritiikkikin kuin kryptan hiljaisuus.

maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Tyhjä pää

Tyhjä pää, vetelät jalat. Väsynyt mutta onnellinen. Siinä päällimmäiset tuntemukset viikonlopun jälkeen. Sain ja saimme vedettyä liiton kesäpäivät Tampereen Särkänniemessä läpi ihan suhteellisen onnistuneesti. Mukavaa saada toista vuotta tehty projekti päätökseen.

Tosin kun meillä kaikkia jäseniä koskevat tapahtumat tuppaavat paisumaan kohtuu isoiksi sattuneesta syytä (viikonloppuna toistakymmentätuhatta ihmistä paikalla) niin seuraavan suunnittelu parin vuoden päähän pitää polkaista ens syksynä liikkeelle. Saa sitä olla kuitenkin ainakin kesän ajattelematta näitä projekteja.

Tänään on tämän viikon ainoa toimistopäivä, joten voi olla hiljaista blogissa - tai ei. Riippuu vähän miten pakottavaa tarvetta koneelle pääsemiseksi esiintyy. Lomille piti jäädä juhannuksesta, mutta pakko taitaa olla parina päivänä tulla vielä mittumaarin jälkeenkin.

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Valitettavaa

En ole tarkemmin perehtynyt Kalliomäen totuuskomission paperiin. Saa nähdä perehdynkökään. Lehtitiedot valitettavasti kertovat, että kritiikin kärki on suunnattu kampanjaan ja sen toteutukseen.

Se nyt vaan on sellainen juttu, että allekirjoittaneen ainakaan on vaikea uskoa, että turpiin otetaan vaaleissa vain epäonnistuneen kampanjan takia. Sillä on oma osuutensa tietysti, mutta käsittääkseni politiikassa jotain roolia näyttelee edelleen politiikan sisältö. Jos tehdään sekä ymmärrettävää että kannatettavaa politiikkaa, sille saadaan vaaleissa myös kannatusta. Sitä saadaan, vaikka kampanjointi vähän yskisi.

Kaunis paketti taas ei riitä kovin pitkälle, jos sisältö on kehnoa tahi vähäistä.

Miksi muuten hallitus on pitänyt jättää niin pirun rauhaan tässä alkutaipaleella? Vain päivähoitomaksusekoilu kirvoitti vähän kipakampaa otetta. Ei nyt viitsittäisi jäädä odottelemaan niitä virheitä, jopa tälle hallitukselle voi käydä sellainen vahinko, että ratkaisevia sellaisia ei tule.

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007

Hengissä ollaan

Puolentoistaviikon hiljaisuuden jälkeen merkintä kertoakseni, että paikalla ollaan. Ja hengissä kaiken lisäksi.

Viime viikko vilahti liiton jäsenmatkan vetohommissa Bulgariassa. Onnistunut reissu - ja kaikki mukanakin olleet saatiin täysissä voimissa takaisin Suomeen. Pari päivää kotona junioreiden kanssa ja nyt taas pikkuhiljaa eteenpäin.

Sanottavaakin tai ylösmerkittävä on poissaolon aikana kertynyt. Palataan niihin taas sitten.