Ei se teko, vaan sen viesti

Vanhoja uutisia: vasliiton Korhonen otti ja erosi. Great. Kukaan ei varmaan usko, että tuo ero sinällään johtaisi mihinkään kannatuksen nousuun. Mutta se antaa viestin siitä, että vaalituloksen antama viesti on otettu hyvin vakavasti ja toimenpiteisiin on ruvettu heti.

Siis heti. Eikä odotella sitä, mikä on joskus vuoden päästä olevan kokouksen keskustelu ja siitä mahdollisesti johdettavat toimenpiteet. Varsinkin jos eroa seuraa vielä muita toimenpiteitä, joilla hommaa lähdetään rakentamaan uudestaan.

Tästä voisivat sosialidemokraatitkin ottaa oppia. Ei, en tarkoita, että puheenjohtajan tai pääsihteerin pitäisi ruveta eroamaan. Mutta jommankumman tai molempien olisi jo pitänyt astua esiin ja kertoa, mitä nyt tapahtuu ja miten. Kahdessa päivässä ehtii huonompikin politiikko lyömään toimenpideohjelman kasaan.

Vaalituloksen viestin vakavasti ottaminen vaatii toimintaa ja sitä tukevaa viestiä. Ja nopeaa reagointiherkkyyttä. Olkoon tähtäin mitenpäin tahansa vuodessa 2011.

Aika ottaa ne vakavasti

Vaikka SDP:n johdon olisi aika ottaa myös vaalitappio vakavasti, niin ennen kaikkea yksi iso asennemuutos olisi edessä. Toisin kuin se vaalitappion vakavasti ottaminen, joka olisi puhtaasti viestintäkysymys toistaiseksi, niin asennemuutos suhteessa perussuomalaisiin vaatii myös sisältöihin vastaamista.

Muista puolueista en loihi mitään lausumaan, mutta sosialidemokraateilla näyttää olevan iso ongelma, ottaa persut vakavasti. Demari lehti tiesi kertoa, että vaalien protestiäänet kanavoituivat Soinille ja perusväite kuuluu, että Soinia=persuja äänestetään, koska on turhauduttu politiikkaan. Tämän väitteen perään kuuluu liturgian mukaan lisätä, että ne tai Soini eivät kuitenkaan ole tehneet mitään avauksia.

Väitän, että perussuomalaisia ei äänestetä protestiksi, vaan aidosta halusta tukea toisenlaista poliittista liikettä. Liikettä joka ainakin puhuu asioista, jotka moni keskiluokkainen ja/tai lähiöiden perusasukki, kokee itselleen tärkeäksi. Näitä ovat maahanmuuttajat, työ ja toimeentulo kaikissa muodoissaan.

Maahanmuuttajien kohdalta tilanne nyt vain on se, että vaikka totuus onki se, että asia ei (ainakaan vielä) ole Suomessa mikään ongelma, niin meillä on lähiöt täynnä väkeä joka kokee asian ongelmaksi. Se on tosiasia, josta ei pääse yli eikä ympäri. Siitä ei pääse pois selittämällä kaunista solidaarisuudesta, ei kertomalla suvaitsevaisuuden tärkeydestä. Tarvitaan myös muuta.

Olkoon sisällötöntä tai ei, pelkkä perussuomalaisten asialista riittää haastamaan sosialidemokraattisen politiikan. Olkoon kuinka tärkeää tahansa, puhuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnistä ei toimeentulostaan huolestunutta duunaria lämmitä. Olkoon kuinka yhden miehen liike tahansa, persut ovat jo muutakin kuin pelkkä Soini. Perussuomalaisten poisselittäminen protestilla ja populismillaan on pelkästään tyhmää.

Saattaa olla, että persut menevät pois tai hajoavat sisäisiin riitoihin, kun tarpeeksi kauan pidämme päämme pensaassa ja kädet silmillä. On kuitenkin mahdollista ettei näin käy. Ja jälkimmäisen vaihtoehdon mukaan meidän on toimittava, toiminta on aina rakennettava kestämään pahin mahdollinen tilanne.

Blogistentialinen kriisi

Kirjoitan ja siksi olen olemassa. Kirjoitan, koska on sanottavaa. Kirjoitan, koska omat ajatukset muuttuvat matkalla päästä näppäimistön kautta näytölle. Kirjoitan, koska se nyt vaan on kivaa. Mutta onko kaikki turhaa?

Olen saavuttanut henkisessä kehityksessäni blogistentialistisen kriisin. Tekstiä ei ole syntynyt, eikä ajattelua tapahtunut. Onko minulla mitään syytä jatkaa tämän blogin pitoa ja mikä vielä pahempaa, onko minulla enää mitään sanottavaa? Kaiken tarpeellisen lienen jo kertaalleen kirjoittanut, miten niitä lähdetään uusimaan.

Kun kirjoituksia jää ”väliin”, se ruokkii kierrettä. Blogin pitäisi aivan ehdottomassa minimissään päivittyä 2 kertaa/vko. Jos siihen tahtiin ei pääse, ei hommassa minulle ole mitään mieltä. Useamminkin pitäisi kirjoittaa.

Yksi keskeinen syy itse-epäilykseen on se, että olen huomannut muuttuvani sitä kyynisemmäksi, mitä kauemmas liu-un politiikasta. Minulla on yhä useammin pisteliästä huomautettavaa, sen sijaan että olisin rakentava, saati sitten kannustaisin. Tässä on kuitenkin tullut matkattua sieltä melko läheltä politiikan teon ydintä kauas takariviin huutelemaan. On sinällään pelottavaa, miten toisenlaisilta asiat nyt näyttävät. Monessa sellaisessa asiassa, jotka ennen näyttivät mielekkäiltä, ei ole enää mitään järkeä.

Mutta koukataanpa hetkeksi toiseen kriisiin. Kriisiin nimeltä SDP. Sosialidemokratia ei ole kriisissä, mutta SDP on. Eurovaalien tulos oli katastrofi. Kun en halua olla kyyninen, enkä ilkeä niin tiivistän analyysin seuraavasti: sisältö, viestintä, sisältö, viestintä, sisältö, viestintä. Muuten meni hyvin.

Tästä kriisistä löysin kuitenkin syyllisyyden. Enpä juuri pistänyt montaa tikkua ristiin näiden vaalien hyväksi. Olisi pitänyt. Jotta olisin rakentava ja kannustava, niin henkilökohtaisen aktivoitumisen kautta lähdetään kannustamaan muitakin samaan. Nyt vain pitää löytää itselleen sopiva poliittisen aktiivisuuden muoto. Ja alkaa taas sanoa.

Eurovaaliveikkaus

Laitan vedon vetämäään eurovaaleista. Tai en nyt ole kenenkään kanssa vetoa lyönyt, mutta itseni huvittamiseksi teen vaaliveikkauksen:

Äänestysprosentti: 37

Keskustelu on hiljaista ja olematonta, enkä usko, että Soinin henkilökohtainen kannatus on niin suuri, että vaikuttaa äänestysprosenttiin. Menneistä vaaleista en tiedä, mutta tällä kertaa puolueet saavat pelkästään tuijottaa peiliin, jos äänestysprosentti ei kelpaa.

Paikat:

Kok: 4

SD: 3

Maal: 2

Ps: 2

Vihr: 2

Kokoomuksen media -ja viestintätoimistovetoinen poliittinen huijaus kantaa vielä ainakin nämä vaalit ja tuo komeat 4 paikkaa. Puolueen kannatukselle ei näytä olevan tällä hetkellä kovin suuria pidäkkeitä huolimatta reisille valuvasta politiikan hoidosta. Demarikannatus on hiljalleen nousemassa murheen alhosta, vaikka kiitos kuuluukin taantumalle eikä onnistuneelle oppositiopolitiikalle.

Maalaisliiton sisäinen sekasorto yhdistettynä melko onnettomaan ehdokaslistaan tiputtaa sen kahteen paikkaan. Perussuomalaiset onnistuvat vaaliliitossa ja saavat sen molemmat paikat. Vihreät nappaavat viimeiset kaksi paikkaa.

Muuttujia on paljon ja tärkein on ehkä äänestysprosentti. Mutta tällä veikkauksella mennään

Puolueet hyönteisinä

Vaikka niin voisi varomattomampi lukija ajatella, niin tämä ajatusleikki ei ole syntynyt humalassa. Ehkä vähän väsyneessä mielentilassa, mutta alkoholilla ei siis todellakaan ollut mitään osuutta asiaan.

Jos puolueiden tunnukset eivät olisi kukkia, vaan hyönteisiä, niin mitä ne olisivat? Vastaukset ovat seuraavat:

Sosialidemokraattien tunnus on muurahainen. Se on ahkera työläinen, joka asuu yhteisössä ja työskentelee yhteisen hyvän eteen. Joku voi hakea jotain kuvaavaa myös siitä, että rakennustekniikka ei ole kehittynyt hetkeen, mutta se on vain pahoja puheita.

Kokoomus on selvästi hirvikärpänen. Se elää hyödyntämällä toisia ja imee näiden verta. Se on ärsyttävä vaiva, joka on lisääntymään päin. Kuten kokoomus muutenkin hirvikärpänen käyttää menestyksellistä taktiikkaa lisääntyäkseen.

Keskusta on torakka. Kestävä ja jääräpäinen. Vaikka niistä kuinka yrittää päästä eroon, niin se ei vain onnistu millään.

Vihreiden hyönteinen on kaaliperhonen, turhamainen haihattelija, joka keskittyy lentelemään ympäriinsä. Ja lyhytikäinen, kuten vihreä liikekin.

Perussuomalaisten hyönteinen on punkki tai tupajäärä. Johan se nyt kuulostaakin oikealta. Kovin kotimainen vaiva.

Kristillisdemokraatit ovat rukoilijasirkkoja. Fundamentalismissaan tappavia ja muiden kannalta vaarallisia, jos niitä esiintyy paljon.

Vasemmistoliiton hyönteinen on vähän yllättävämpi. Se on kimalainen. Vertautuminen johtuu siitä, että kimalaisen ei fysiikan lakien mukaan pitäisi pystyä lentämään ja vasemmistoliiton ei taas pitäisi enää olla järjen mukaan olemassa. Kimalainen kuitenkin lentää ja vasemmistoliitto on.

Rkp:n tunnus ei ole leppäkerttu kuten nyt, vaan satiainen. Se on loinen, kuten ruotsinkielinen puoluekin ja sitä esiintyy vain tietyillä alueilla kuten ärkoopeeläisiäkin.

Kerimäen loukkaaminen ei kuulu valtiolle

Kerimäkeä tai siis sitä sinällään komeaa puukirkkoa ei loukannut mikään valtio. Eikä sen loukkaamisen puolustaminen todellakaan kuulu valtiolle.

Kirkkoherra Oja vaatii HS:ssä valtiota puuttumaan Berlusconin tekemään kirkon loukkaamiseen. Jotain rajaa! Kirkkoja saa ihan kuka tahansa loukata kuinka paljon tahansa, ilman että valtiovalta siihen puuttuu. Se valkoinen kirkko Senaatorillakin on mahtipontinen hirvitys. Tulipas loukattua.

Valittakoon kirkko itse asiassa Italiaan, jos mieli tekee. Valtio jätettäköön ulos. Mieluiten joku hallituksen edustaja voisi kertoa kirkkoherralle, että ei, asia ei todellakaan kuulu meille, emmekä siitä ole kiinnostuneita.

Hiljaista pitelee

Voi olla vääräkin havainto. Olen nimittäin joskus tehnyt sellaisiakin, vaikka luonnollisesti olen pystynyt sittenkin tekemään niistä oikeat johtopäätökset. Ainakin, jos johtopäätösten tuloksia ei tarkastella liian tarkasti suhteessa niiden toimivuuteen. Mutta se minusta ja takasin havaintoihin.

Politiikan blogeissa on hiljaista. Politiikassakin on hiljaista. Näillä asioilla voi olla jotain tekemistä toistensa kanssa, kuvittelisin. En tiedä seuraanko vääriä blogeja enkä ole löytänyt uusia, mutta päivitystahti – omani mukaan lukien – on tuntunut olevan laskussa ja poliittiset sisällöt vähenemässä. Sivulauseessa todettakoon, että vinkkejä hyvin kirjoitetuista ja terävistä poliittisista blogeista otetaan vastaan.

Minulle on kerrottu, että meillä on eurovaalit reilun kolmenkymmenen päivän päästä. Olen sen huomannut siitä, että minulla on ehdokas – palkansaaja Paananen, äänestä – mutta muuten sitä ei ole juurikaan havainnut. Kun eurooppalaista kansaa ei ole, ei voi olla eurooppalaista demokratiaakaan, siten on vaikea saada ihmisiä vaaleista kiinnostumaan. Ja kesällä kiinnostaa kalja, sauna, makkara ja mökki. Vaalit sitten vähän vähemmän. Ehkä panostuksia silti voisi olla enemmän tahi toisin.

Minulle on myös kerrottu, että maailmassa on talouskriisi. Sen kotimaiset ilmentymät on todistettu kotonakin meille tunkeutuneen työttömyyden kanssa. Olen odotellut, että kannattamani poliittinen ideologia iskisi tiukat teesit pöytään ja kertoisi miten tästä tullaan ulos. On isketty – ja kerrottu että hallituksella on eväät hukassa. Kiitos, olen huomannut sen itsekin.

Ehkä en vain seuraa uutisia tarpeeksi huomatakseni sosialidemokraattien esittämiä vaihtoehtoja. Kasvavasta kyynisyydestäni ja ajoittaisesta henkisestä laiskuudestani huolimatta kuvittelisin olevani keskimääräistä enemmän tietoinen politiikan tapahtumista. Siihen nähden, hiljaista pitelee.