Kirjoitin aikaisemmin Kalliomäen ehdotuksesta tehdä laki pakkokaavoituksesta. Silloin epäilin sitä, että mihin lailla päästään ja missä sitä ylipäätään tarvitaan. Lisäksi päädyin siihen, että ainakaan pääkaupunkiseudun ongelmat eivät helpota.
Sähköpostiin on kilahtanut muutama palaute, jossa on kerrottu esimerkeistä, joissa pakkokaavoitusta olisi tarvittu. Nämä eivät ole sijainneet pk-seudulla, joten väitteeni ei vielä siten romuttunut.
Sitten muistin yhtäkkiä, että onhan meillä ainakin yksi kunta Helsingin naapurissa, johon pakkokaavoitus purisi. Tarkoitan (tietysti!) Sipoota. Sipoo olisi Helsingin luonnollinen kasvusuunta idässä, mutta kunta kieltäytyy itsepäisesti kaavoittamasta tai luovuttamasta Helsingille sen läntisiä osia, joihin on haaveiltu rakentamisen toteutuessa metroyhteyttä.
Asian tekee vielä hassumaksi se, että Helsingin kaupunki omistaa valtaosan maista tuolla alueella. Koko Sipoonkin mittakaavassa Helsinki on isompi maanomistaja kuin Sipoo itse. Joskus viime vuonna näin myös Sipoon kunnanjohtajan haastattelun, jossa tämä yksiselitteisesti oli vahingoniloisen ylpeä, etteivät Helsingin Sipoon kannalta epäterveet pyrkimykset ole toteutuneet.
Sipoon strategiassa todetaan, että siellä pyritään edelleen keskittämään asuminen kahteen keskukseen eli Söderkullaan ja Nikkilään. Tämä siis tarkoittaa sitä, että Länsi-Sipoolle ei tehdä mitään.
Nyt kun Sipoon tapaus tuli mieleeni, niin saattaisin sittenkin kannattaa Kalliomäen esitystä. Toisaalta parempi vaihtoehto tässä tapauksessa olisi Länsi-Sipoon liittäminen Helsinkiin, vaikka sitten pakolla. Siinä saisi loppu Sipoosta pitää lintukotonsa ja Helsinki pääsisi kasvamaan. Win-Win?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti