Elämäntavat mitataan rahassa?

Suomalaisen yhteiskunnan ylin ystävä, yliasiamies Esko Aho täräyttää päivän Kauppalehdessä, että ne jotka eivät huolehdi kunnostaan, saisivat maksaa enemmän sairauksiensa hoidosta. Tässä ei niin uudessa ajatuksessa on tietty intuitiivinen vetovoimansa, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin Aho esittää.

Miten kunnosta huolehtiminen todennetaan? Väitän käyväni lenkillä, mutta hoikka olemus johtuu aineiden käytöstä, huumetestien kauttako tässä mennään? Millainen järjestelmä pystyisi takaamana sen, että ihmiset olisivat samalla viivalla arvioitaessa heidän kuntoaan ja siitä huolehtimista. On vaikea kuvitella, että sellainen järjestelmä olisi kovin helppo rakentaa.

Periaatteellisempi kysymys on se, että miten pitkälle yksityisyyteen yhteiskunta voi tunkeutua. Jotta saat hoitoa kohtuulliseen hintaan, sinun pitää todistaa eläväsi terveellisesti. Valvonta tulee näin jokapäiväiseen elämään. En ole myöskään ihan varma, pitääkö yhteiskunnan olla arvottamassa ihmisten laillisia elämäntapavalintoja.

Sekin on vähän niin ja näin saisiko tällä Ahon järjestelmällä aikaan liikunnan lisääntymistä. Pakko ei ole koskaan ollut niitä parhaita motivaatiokeinoja tällä saralla. Koululiikunta sen todistaa.

Sekin olisi hyvä huomata, että tällä kannustettaisiin vain keski- ja pienituloisia. Rikkkaammat voisivat todeta, että minä syön juuri niin paljon rasvaa ja suolaa kuin huvittaa, kittaan pullon konjakkia ja poltan laatikon sikareita päälle. Heillä on/olisi varaa ostaa hoito yksityiseltä puolelta, välittämättä julkisen terveysbonuksista.