Katsoin eilen Ylen Telakka ohjelmaa. Aiheena oli arkkitehtuuri, arkkitehtien ja muiden ihmisten risteävät käsitykset. Hämmästyttävintä oli arkkitehtien asenne työhönsä.
Paikalla olleista arkkitehdeistä muutama katsoi, että he tekevät taidetta, luovaa työtä. Eikä heidän näin ollen tarvitse niinkään välittää siitä minkälaista rakennuskantaa asukkaat - ihmiset - haluavat. Heillä on oikeus luoda ja kehittää. Maarit Kaipiainen totesi lähetyksessä, että arkkitehdit ovat yhteiskunnassa niitä, jotka ovat hankkineet tilasuunnittelun koulutuksen ja ovat näin ollen enemmän oikeassa siinä, miltä kaupunkiympäristön pitää näyttää.
Yhtenä esimerkkinä lähetyksessä oli Vantaan Kartanonkoski, jota sen suunnitellut arkkitehti puolusti ja muut sanoivat, että väärin suunniteltu. Alueen syntinä pidettiin sitä, että se näyttää vanhalta, mutta ei sitten ole sitä. Tämä oli jostain syystä kauheaa arkkitehdeistä. Mitään arvoa he eivät antaneet sille, että ihmiset pitivät alueesta - paljon.
En ole koskaan mieltänyt Kartanonkoskea uusvanhan näköiseksi. Kivalta se on näyttänyt, lähinnä siksi, että siellä on käytetty värejä ja muotoja huomattavasti enemmän kuin tyypillisessä modernissa rakentamisessa. Arkkitehtien käsitysmaailmaan ei näytä mahtuvan se, että kaunista on täsmälleen se, mitä kauniina pidetään. Minusta myöskään talojen ulkonäössä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tukeutua anarkistiseen "anything goes" metodiin. Eli kaikki mikä näyttää hyvältä, myös on sitä.
Arkkitehdit näkivät itsensä kummallisesti. Varsinkin silloin, kun he suunnittelevat yleistä ja julkista kaupunkikuvaa heidän pitäisi olla kansan palvelijoita, suunnitella viihtyisää ja pidettyä kaupunkiympäristöä - ei toteuttaa luovia ja taiteellisia intohimojaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti