perjantaina, elokuuta 26, 2005

Case closed

Palasin työpöydän ääreen muutaman päivän Ruotsin matkan jälkeen. Kurssikeskuksessa oli kohtuullisen heikko pääsy nettiin, joten bloggaaminen jäi väliin. Keskuksen alueella oli tosin myös käsittämättömän heikko kenttä puhelimille - vähän väliä oli myös kännykkä verkon ulkopuolella.

Pakkokaavoitus asia on nyt sitten käsitelty - case closed. Vaikka ennakoin, että sille tapahtuisi jotain, niin nyt mentiinkin toiseen suuntaan. Pakkotoimenpiteitä ei (vielä) tule, mutta keskustelussa esiinnostettu valitusoikeuden kaventaminen tulee nyt tapahtumaan. Tulevalla sakkomenettelyllä rakentamattomalle maalle tuskin saadaan mitään aikaan, siksi pieni uhka tuo esitetty sakko on.

Mielenkiintoiseksi jää miten valituksien määrää saadaan sitten käytännössä vähennettyä. Tarvetta todellakin on, kun suurin osa valituksista on aiheettomia - ne on puettu laillisuusvalituksen muotoon, mutta itse asiassa on kyse siitä, että itse päätöstä ei oltaisi haluttu hyväksyä.

Ei kommentteja: