Elämäntavat mitataan rahassa?

Suomalaisen yhteiskunnan ylin ystävä, yliasiamies Esko Aho täräyttää päivän Kauppalehdessä, että ne jotka eivät huolehdi kunnostaan, saisivat maksaa enemmän sairauksiensa hoidosta. Tässä ei niin uudessa ajatuksessa on tietty intuitiivinen vetovoimansa, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin Aho esittää.

Miten kunnosta huolehtiminen todennetaan? Väitän käyväni lenkillä, mutta hoikka olemus johtuu aineiden käytöstä, huumetestien kauttako tässä mennään? Millainen järjestelmä pystyisi takaamana sen, että ihmiset olisivat samalla viivalla arvioitaessa heidän kuntoaan ja siitä huolehtimista. On vaikea kuvitella, että sellainen järjestelmä olisi kovin helppo rakentaa.

Periaatteellisempi kysymys on se, että miten pitkälle yksityisyyteen yhteiskunta voi tunkeutua. Jotta saat hoitoa kohtuulliseen hintaan, sinun pitää todistaa eläväsi terveellisesti. Valvonta tulee näin jokapäiväiseen elämään. En ole myöskään ihan varma, pitääkö yhteiskunnan olla arvottamassa ihmisten laillisia elämäntapavalintoja.

Sekin on vähän niin ja näin saisiko tällä Ahon järjestelmällä aikaan liikunnan lisääntymistä. Pakko ei ole koskaan ollut niitä parhaita motivaatiokeinoja tällä saralla. Koululiikunta sen todistaa.

Sekin olisi hyvä huomata, että tällä kannustettaisiin vain keski- ja pienituloisia. Rikkkaammat voisivat todeta, että minä syön juuri niin paljon rasvaa ja suolaa kuin huvittaa, kittaan pullon konjakkia ja poltan laatikon sikareita päälle. Heillä on/olisi varaa ostaa hoito yksityiseltä puolelta, välittämättä julkisen terveysbonuksista.

VUMP

Esa Suominen kirjoittaa blogissaan valtion omistajapolitiikasta ja ennenkaikkea sen uudistamisesta. Esan analyysiin on helppo yhtyä monissa kohdin, etenkin siinä miten omistus on syntynyt ja miten sitä pitäisi hoitaa.

Nykyisinhän sekä markkinat, että myös valtio itse, suhtautuvat omistajapolitiikkaan lähes yksinomaan siten, että siinä on kysymys omistusten yksityistämisestä. Jos omistajapolitiikalle ei muuta sisältöä saada aikaan, niin sitten myyminen onkin reaalinen vaihtoehto.

Tarvitaan kuitenkin Valtion uusi omistajapolitiikka (VUMP), josta syntyy uusi uljas valtio-omistaja. Työelämän raaistuessa ja yritysmaailman lujaa vauhtia muuttuessa pitää yhteiskunnallisen toimijan olla valmis toimimaan tällä sektorilla.

Valtio ei oikeastaan ollenkaan käytä omissa osakeyhtiöissään, oli valtio sitten enemmistö tai vähemmistöomistaja, varsinaista äänivaltaansa. Operointi hoidetaan hallitusjäsenyyden kautta, mutta yhtiökokouksia ei käytetä välineenä. Hallitusjäsenyyksissäkin tyydytän usein siihen yhteen edustajaan, eikä osakemäärän mahdollistamaan huomattavasti suurempaan määrään. Valtio-omistaja voisi ja sen pitäisi käyttää valtaansa työntekijöistä huolehtemisen ja yritysten eettisen toiminnan ohjaamiseen. Valtio on omistaja siinä, missä mikä tahansa muukin taho. Omistajalla saa olla arvoperusteisia intressejä vaikuttamiseen - ja toivon todella että meidän yhteiskunnallisilla toimijoillamme näitä intressejä olisi.

Valtio voisi omistajana myös suorittaa ostoja markkinoilta, esimerkiksi suojaamaan yrityksen karkaamista ulos maasta tai estääkseen liian suuren markkina-aseman saavuttamisen. Valtionyritykset kilpailuilla aloilla, pystyvät myös olemassaolollaan takaamaan sen, että monopoliaseman tai hallitsevan aseman saavuttaminen muodostuu vaikeammaksi.

Jos omistajapolitiikkaa ei uudisteta, meillä ei enää kohta ole omistuksia, mihin politiikkaa suunnata.

Valkoposkihanhien metsästys

Tänään aamulla, noin kello 5.40, viereistä huoneesta kuului: "Bwääh!" Poika oli herännyt. Menin nukuttamaan pikkukaveria takaisin, tämän istuessa sängyllään sen näköisenä, että hetkinen, mitä minä täällä teen ja miksi. Oli tainnut herätä johonkin uneen keskenkaiken.

45 minuutin nukuttelun jälkeen pikkumies rauhoittui. Ajattelin, että kuinka ihanaa, ehdin vielä puoleksi tuntia nukkumaan. No, Neo nukkui peräti kahdeksan minuuttia, jonka jälkeen alkoi kuulua pienten jalkojen läpsytystä, jota seurasi makuuhuoneemme ovelta iloinen: "kukkuu!".

Eikun aamupuurolle. Omatkin aamupalat kurkun kautta mahaan, tavarat kasaan ja pyöräilemään. Fillarointi maistui ja kulki mukavasti, kunnen Arabian rannassa edellinen pyöräilijä sai siellä liikkuvat hanhijengit liikkeelle sillä seurauksella, että yksi hanhista kieltäytyi enää väistämästä minua. Siis törmäys. Sen verran kolahti, että menetin kaksipyöräiseni hallinnan ja päädyin pöpelikön puolelle.

Mitään ei sattunut hanhelle tai minulle, mutta pyöräni ei ollut yhtä onnekas ilmojen kadotessa takarenkaasta nopealla pihinällä. Eikun taluttaen perille 3. linjalle. Nyt on uusi sisäkumi vaihdettu paikalleen, ei siinä mitään. Hanhista tuli mieleeni, että mahtaako ehdotettu jousella metsästäminen olla riittävästi - sen verran keljuttaa, että olisin valmis kannattamaan konetuliasemetsästyksen sallimista. Olisikohan vaikka kranaattikonekivääri riittävä kannan harvennukseen?

Kuntauudistus ja demokratia

Kuntauudistuksen avaus 20:stä aluekunnasta pisti kuntakeskusteluun vauhtia - ja erittäin hyvä niin. Seisova vesi on vihdoin liikkeellä. Nähtäväksi jää, onko kyse myrskytulvasta, joka tasaantuu pian, vai nousiko virtaama uudelle tasolle.

Mielenkiintoinen kommenti keskusteluun tuli professori Sundbergiltä. Demokratia ja kansalaisvaikuttamisnäkökulmaa ei ole huomioitu keskustelussa ollenkaan tarpeeksi. Jos siirryttäisiin karkeasti ottaen suoraan malliin, jossa rahoituksesta ja palveluiden järjestämisestä vastaisivat nuo aluekunnat ja nykyisille kunnille jäisi vain symbolisia tehtäviä, muuttuisi lähidemokratiamme perusta aivan totaalisesti.

Käsittääkseni tämä nyt ehdotettu malli ei kuitenkaan ole sillä tavalla valmis, että sen kaikkia vaikuttamisnäkökohtia olisi viilattu loppuun asti. Mikään ei estäisi sitä, että nykyisten kuntien tehtäviin myös vaikuttamispuolella kuuluisivat paikallisten palveluiden järjestäminen. Näistä voisi olla vastuussa alueellinen jaosto samaan tapaan kuin nyt on alueellisia- tai palvelukohtaisia jaostoja suuremmissa kunnissa. Tottakai vallanjako ja vastuusuhteet pitäisi selkiyttää, mutta uudistus antaisi mahdollisuuksia myös demokratian jalkauttamiseksi entistä lähemmäksi ihmisiä.

Toisaalta voi, noin periaatteellisesta lähtökohdasta kysyä, että miten pitää kuunnella sitä viestiä kansalaisilta, että kunnallisvaaleihin osallistutaan laiskemmin kuin eduskuntavaaleihin. Eikö sen voi tulkita kaipuuksi päästä päättämään suurempien kokonaisuuksien kautta. Kansalaisilla on voimattomuuden tunnetta, kun kunnan päätöksentekijät eivät kuitenkaan pysty päätöksillään tekemään kaikkea tarpeellista. Uusien aluekuntien päättäjillä olisi tähän jonkin verran parempi asema.

Round two - Erä II

Jokin aika sitten kommentoin Jakobsonia ja hänen Natolausuntoaan, jonka jälkeen kommentoin kohta, siitä toisessa blogissa esitettyä kommenttia

Nyt on aika toisen erän, sillä kamr Hilli kommentoi blogissaan kommentiani. Ensinnäkin on pakko todeta, että ihan pikkaisen taisin provosoinnissani onnistua, jos vieläkin on tarpeen kirjoittaa auki sitä, että ei se Max-setä ole seniili. No ei ole ei, mutta vertaus istui hänen lausuntonsa (mielestäni) väärään premissiin.

Koko keskusteluhan meni iloisesti muihin aiheisiin. Alkuperäinen väitteeni Jakobsonista oli siis, se, että koska Suomella ei ollut turvallisuusvajetta ennen kuin Eu:n turvatakuista alettiin puhua, niin noiden takuiden kariutuminen ei voinut sellaista aiheuttaa. Tätä ei kukaan ole vielä edes ottanut onkeensa.

Hillin kommentteihin vielä sen verran, että minusta on hauska lukea, kuin tätä Eurooppaskeptikkoa syytetään liiasta optimistista EU:n suhteen. Onkin muuten ihan taatusti eka kerta.

Ne viimeiset 20

Hallituksen kunta- palvelurakennehankkeen vetäjä julkisti nyt tietoja hankkeen edistymisestä. Kommentit ovat toistaiseksi olleet suhteellisen vähäisiä, sekä myönteisiä että kielteisiä. Kommentointi tiivistynee, kunhan kuntamaailma selviää järkytyksestään, sen verran radikaali tuo esitys on.

Käytännössä mallissa luotaisiin 20 aluekuntaa, jotka vastaisivat peruspalveluiden tuottamisesta ja rahoittamisesta. Kunnille jäisi siis huomattavasti vähemmän tehtäviä kuin nyt. Kuitenkaan kuntakokoon ei muuten suoraan kajottaisi. Nykyiset - uuden mallin 'lähikunnat' - hoitaisivat sitten pieniä asioita ja projekteja.

Täytyy sanoa, että olen myönteisesti yllättynyt. En olisi uskonut, että tuollaista esitystä saadaan ulos, vaan ajattelin esityksen jo tässä vaiheessa olevan torsoksi muutettu. Ajatukseen täytyy vielä perehtyä vähän tarkemmin, mutta noin ensikädeltä sanottuna tämä kuulostaa oikein ellei jopa erittäin järkeenkäyvältä.

Case closed

Palasin työpöydän ääreen muutaman päivän Ruotsin matkan jälkeen. Kurssikeskuksessa oli kohtuullisen heikko pääsy nettiin, joten bloggaaminen jäi väliin. Keskuksen alueella oli tosin myös käsittämättömän heikko kenttä puhelimille - vähän väliä oli myös kännykkä verkon ulkopuolella.

Pakkokaavoitus asia on nyt sitten käsitelty - case closed. Vaikka ennakoin, että sille tapahtuisi jotain, niin nyt mentiinkin toiseen suuntaan. Pakkotoimenpiteitä ei (vielä) tule, mutta keskustelussa esiinnostettu valitusoikeuden kaventaminen tulee nyt tapahtumaan. Tulevalla sakkomenettelyllä rakentamattomalle maalle tuskin saadaan mitään aikaan, siksi pieni uhka tuo esitetty sakko on.

Mielenkiintoiseksi jää miten valituksien määrää saadaan sitten käytännössä vähennettyä. Tarvetta todellakin on, kun suurin osa valituksista on aiheettomia - ne on puettu laillisuusvalituksen muotoon, mutta itse asiassa on kyse siitä, että itse päätöstä ei oltaisi haluttu hyväksyä.

Kriisi, Jakobson ja Nato

Kamraten Hilli sai Jakobsonin Nato lausuntoa kommentoineesta merkinnästäni herneen nenuliin. Kuinka mukavaa onkaan, kun jokin näppäimistöltäni lähtenyt saa jonkun provosoitumaan.

Hillin tekstin pohjalta täytyy kuitenkin vähän selventää tilannetta. Jakobson totesi, että koska Eu:lla on nyt menossa poliittinen kriisi ja perustulaki menossa kovaa vauhtia nykymuotoisena nurin, on Suomelle syntynyt turvallisuusvaje, jota pitää paikata Nato-jäsenyydellä.

Päähuomioni on se, että Eu:n turvallisuusjärjestelyt ovat jo nyt olemassa. Perustuslaki olisi tuonut/toisi maiden keskinäiselle solidaarisuudelle julistuksenomaisen takuun. Lisäksi perustuslaissa olisi sitouduttu sotilasmenojen kasvattamiseen. Katson kuitenkin, että yhtenäinen talousalue jo käytännössä sitoo unionimaat hyvin tehokkaasti keskinäiseen turvaverkostoon.

Isku jotakin unionimaata on yhteistalousalueen kautta isku kaikkien unionimaiden vakautta vastaan. Siinä tilanteessa olisi täysin epärationaalista olla toimimatta iskun kohteeksi joutuneen maan eteen. Näin ollen perustuslain turvatakuut olisivat lähinnä lausuneet julki jo olemassaolevan tilanteen. Eli perustuslain (mahdollinen) kariutuminen ei aiheuta turvallisuusvajetta. Jos turvallisuusvaje on olemassa, se on sitä riippumatta perustuslaista. Tätä Jakobson ei ymmärtänyt lausuntonsa perusteella.

Vakavassa sotilaallisessa kriisissä ei unioni kovin helposti pysty auttamaan yksittäistä jäsenmaataan. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että unionilla tai siis sen jäsenmailla ei ole sellaista kuljetuskalustoa, joka mahdollistaisi joukkojen laajamittaista siirtämistä. Sellaista kuljetuskalustoa ei ole kuin natolla. Vaikka Eu on sopinut Naton kanssa kuljetuskaluston käytöstä kriisinhallintatehtävissä, on sillä edelleen olemassaoleva tarve kehittää kuljetuskapasiteettiaan näitä tehtäviä silmälläpitäen.

Kriisinhallintayhteistyö jatkuu poliittisesta kriisistä huolimatta. Näin ollen, jos tahto kuljetuskapasiteetin kehittämiselle on aito, tulee se tapahtumaan perustuslakiprosessista riippumatta. Eli tästä ei saa tehtyä johtopäätöstä turvallisuusvajeen syntymisestä.

Vielä kysymys Naton kyvystä auttaa Suomea kriisitilanteessa. Kuten totesin, en näe sellaista todellista tilannetta, jossa Suomea voisi kohdata sotilaallinen kriisi ilman, että maailmalla oltaisiin kriisissä laajemminkin. Koska Natonkin resurssit ovat rajalliset ei se laajamittaisessa kriisissä voisi keskittyä auttamaan Suomea, vaan sen voimavarat olisi sidottu strategisesti tärkeämmille alueille - kuten Lähi-Itään.

Näin ollen Suomelle ei Nato jäsenyys toisi varsinaisia takuita avusta kuitenkaan. Toki apu olisi varmaan mahdollista siinä erittäin epätodennäköisessä tapauksessa, että Suomea todella kohtaisi vain meitä koskeva sotilaallinen kriisi. Tosin jätän siihenkin pienen varauksen, koska kaikki tietävät, minkä valtion kanssa tuo kriisi sitten olisi. On hyvä kysymys haluaisiko Nato jäsenyydestä huolimatta sekaantua Suomen ja Venäjän väliseen sotilaalliseen kriisiin. Kai sen todennäköisesti voisi olla pakko, mutta en menisi varmaksi vannomaan.

Suomen turvallisuuspoliittisen linjan pitää edelleenkin siksi perustua mahdollisimman tehokkaaseen kansainväliseen yhteistyöhön, jolla pyritään varmistamaan rauhanomaisen kehityksen jatkuminen ja vahvistuminen niin lähialueillamme kuin maailmanlaajuisestikin.

Karjala pysyköön rajan takana

Tiedän kirjoittaneeni aivan hiljaittain Karjala-aiheesta. Sen lisäksi olen tullut kipeän tietoiseksi siitä, että viljelen kohtuuttoman paljon linkkejä hesarin tuoreet uutisiin. Nyt kuitenkin seuraa sekä Karjalaa, että hesarin linkki.

Aiheeseen pitää palata, koska ystävämme HS on teettänyt gallupin suomalaisten tunnoista Karjalan suhteen. Karjala keskustelu on vellonut ja velloo edelleen lehden verkkokeskustelussa vilkkaana - liekö yksi syy keksiä mittautksen teettäminen. Tämän jutun otsikko, joka omaa tietyn hilpeysarvonsa on pölllitty maikkarin uutisoinnista tästä gallupista.

Gallup sisältää muutaman yllätyksen: ensinnäkin, suomalaiset ovat asiassa laajemmassa mitassa järjissään kuin kuvittelin, eikä sodittuja alueita haikailla takaisin. Toiseksi, enemmistö, niukka tosin, Karjalasta kotoisin olevista, ei halua alueita takaisin. Olin kuvitellut, että karjalaistaustaisissa olisi enemmistö alueiden palauttamisen puolesta, nyt ei enää tarvitse kuvitella - ja lisäksi voin korjata käsityksiäni ihmisten rationaalisuudesta.

Vielä se huomio, että on sekä hivenen huolestuttavaa että ajasta kertovaa, kun ehdottomasti suurin syy vastustaa palautusta on jälleenrakennuksen kalleus. Huolestuttavaa siksi, että kun puhutaan tästäkin asiasta sen varsinaisista perusteluista käsin, niin sinänäsä valtavat jälleenrakennuskustannukset ovat sivuseikka. Ajasta se kertoo talousajattelun läpilyömisenä suuriin kansanjoukkoihin. Tarkan euron politiikka on hyvä asia, mutta kun se muun talouspainotteisuuden ohella tulee tärkeimmäksi toimintaa ohjaavaksi asiaksi niin ollaa metsässä.

Ja yksi nousi vastustamaan

Pienimuotoisen poliittisen farssin piirteitä lähennellyt kiista tiemäärärahoista jatkuu sittenkin. Joku voisi todeta, lakonisella äänensävyllä, että kuinka yllätyksellistä.

RKP:n Wideroos irtautui jo aiemmin Kalliomäen ja Vanhasen sovusta. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ruotsalaiset eivät saaneet läpi itselleen tärkää tienpätkää ja irtautuja oli kuitenkin neuvottolujen kolmas osapuoli.

Nyt kauppa- ja teollisuusministeri Pekkarinen ilmoittaa, ettei hän tällaista sopua hyväksy. Sopii vaan kysyä, että millä lihaksilla Pekkarinen pullistelee. Eikö puolueen puheenjohtajan ja pääministerin tekemä sopimus olekaan koko keskustan hallitusryhmää sitova. Vai pitääkö kaivaa kaapista pölyttämästä "kepu pettää aina" paperit (ihan kuin niiden päälle olisi kovinkaan paljon pölyä päässyt kertymään)

Oma arvioni on, että koska Pekkarinen on tempoillut jo aiemminkin niin kysymys on enemmänkin henkilökohtainen kuin poliittinen. Pekkarinen oli ja on loistava poliittinen taktikko ja oppositiopoliitikko, joka ei ole oikein sopeutunut hallituksessa oloon enää tällä kierroksella.

Mustiolla

Torstai ja perjantai vierähtivä Mustiolla, Mustion linnassa pidetyssä järjestöyksikön kokouksessa. Kokous siis normaali vetäytymiskokous seuraavan vuoden toiminnan suunnittelussa. Allekirjoittaneelle suunniteltiin, sanotaanko nyt, riittävästi töitä.

Mustion linna ympäristöineen on mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen paikka. Se ei siis ole mikään linna, vaan puurakenteinen kartano. Enlanniksi paikka oli häveliäästi nimetty oikein Mustio Manor, ehkä siinä englantilaisella turistilla olisikin hymyilemistä, jos tuollainen kustavilainen kartano olisi "castle".

Paikalla on mielenkiintoinen historia mielenkiintoisine henkilöineen. Merkittävin on viimeisin patruuna Hjalmar Linder, jonka aikana kartanon maat ulottuivat Mustiolta Hyvinkäälle asti. Suomen historiaan hän jäi ennenkaikkea punakapinan jälkeen Hbl:ssä julkaistulla "jo riittää verilöyly" artikkelillaan. Siinä hän totesi punaisen hulluuden tilalle tulleen valkoisen terrorin.

Valkoinen Suomi ei voinut tätä sietää edes Suomen silloin rikkaimmalta mieheltä, vainosta seurasi Linderin lähtö maailmalle, voisi sanoa jopa omaehtoiseen maanpakoon. Linder oli muutoinkin edistyksellinen työväkensä kanssa ylläpitäen mm. omaa sairaskassaa ja maksamalla työntekijöidensä verot näiden puolesta.

Ja taas meni yksi

Nimittäin vanhemman polven intellektuelli. Seniliteetti sai tällä kertaa kiinni ministeri Jakobsonin. Että Suomen pitää liittyä Natoon EU:n kriisin takia? Sen sanominen tarkoittaisi sitä, että unionilla ennen kriisiään olisi ollut olemassa välineet ja resurssit, joilla suojata Suomeakin.

Edellisen väittäminen on tietyisti täyttä kukkua. Unionin käynnissä oleva poliittinen kriisi ei vaikuta sen olemassaoleviin turvallisuusrakenteisiin, joilla taas puolestaan ei ole mitään käyttöä, jos Suomea uhkaa turvallisuuskriisi.

Eli perusteet sotilasliittoon liittymiselle puolesta tai vastaan ovat olemassa unionin kriisistä riippumatta. Koska aikaisemmin Jakobson on ollut johdonmukainen ja arvostettavaki ajattelija, en kehtaa epäillä häntä rohkeuden puutteesta. Siksi seniliteetti vaikuttaa todennäköisemmältä.

En myöskään edelleenkään usko, että jos maailmanpoliittinen tilanne kehittyisi sellaiseksi, että Suomea uhkaisi sotilaallinen kriisi, Natosta saataisiin mitään apua jäsenyydestä huolimatta. Tilanteen ollessa niin vakava, olisi naton reurssit kohtuullisen suurella todennäköisyydellä sidottu turvaamaan ihan muita intressialueita.

Tierauha

Ministerit pääsivät sitten sopuun tiehankkeista.Kiva kiva, nyt ei enää ehkä tuhlata budjetinteon aikaa riitelyyn tiehankkeista. Se on yksi ja sama minnepäin Suomea juuri tänä vuonna tehdään se pari metriä moottoritietä.

Muistetaan myös todelliset liikenneinvestointitarpeet

Go Israel

Israel on aloittanut Gazan siirtokuntien tyhjentämisen tosissaan. Go Israel! Tämä siirtokuntien tyhjentäminen on ensimmäinen konkreettinen merkki, että Israel yrittää tosissaan synnyttää tilanteen, jossa rauha on mahdollinen.

On lohdullista, että kaikesta huolimatta Israelin hallinnosta löytyy ihmisiä, jotka pystyvät tekemään päätöksiä vetäytyä miehittämiltään alueilta. Tämä on hyvä alku, joka toivottavasti saa jatkoa, eikä jää yksittäiseksi teoksi tai osoittaudu "harhautukseksi", jolla aiotaan pysäyttää muut toimet.

Tilanne on edelleen alueella katastrofaalinen. Palestiinalaist terroristit heittävät hiekkaa rauhankehityksen myllyyn iskuillaan. Israel harjoittaa valtioterrorismia ohjus -ym hyökkäyksineen. On oikeastaan aika skitsofrenista, että vallitsevassa tilanteessa siirtokuntien tyhjentäminen on mahdollista.

Lähi-idän suhteen voi olla toiveikas, mutta sen kanssa on pakko pelätä pahinta.

Valmentajaksi valmentajan paikalle

Sain eilen paikattua sen aiemmin rikkoutuneen pyörän kumin. Ilmeisen onnistuneesti, koska se kesti pyöräilymatkan töihin tänään. En tosin olisi edes viitsinyt sitä paikata, mutta piti ostaa paikkatarvikkeet, kun en kaupassa ymmärtänyt mitään sisäkumien kokomerkinnöistä. Olisi varmaan pitänyt katsoa etukäteen, mitä numerosarjoja niissä kumeissa on.

Näyttää selvältä, että Suomen futismaajoukkueen uusi päävalmentaja on selvä. Palloliitto hämmentää tosin asiaa kummallisesti. Palloliitto valitsee päävalmentajan ja julkaisee omilla sivuillaan tiedotteen, jossa asialla spekuloidaan ja haastatellaan SPL:n puheenjohtajaa. Ei tavuakaan siitä, onko tämä nyt haarukassa oleva vaihtoehto vai selvitetäänkö rinnan vielä muita vaihtoehtoja.

Todennäköisen tulevan päävalmentaja Roy Hodgson itse näyttää jo pitävän itseään valittuna. Kummallista tiedotusta, jos ei muuta.

On varmaan hyvä, että maajoukkue saa nyt sen - ainakin eräiden kovasti kaipaaman - ulkomaalaisen päävalmentajan. On tosin hyvä muistaa, että hyväkään valmentaja ei pysty vaihtamaan tarjolla olevaa pelaajamateriaalia. Se jää sitten nähtäväksi saako siitä materiaalista nykyistä enemmän irti vai ei.

Mutta mitä kuuluu pakkokaavoitukselle?

Pääministeri Vanhanen on asettunut tukemaan Kalliomäen ehdotusta pakkokaavoituksesta. Kalliomäen ehdotusta olen jo kommentoinut kerran ja toisenkin.

Palaan vielä tähän asiaan, koska se on useammastakin syystä mielenkiintoinen. Ensinnä, pakkokaavoitus keinona puuttua tonttitarjontaan on poikkeuksellisen raju politiikan toimi. Toiseksi, pakkokaavoituksen eteneminen muodostaa mielenkiintoisen poliittisen prosessin. Kolmanneksi, tämä prosessi muodostaa selkeän ikkunan tämän hallituksen politiikkaan.

On hyvä huomata, että hallituksen kolmas osapuoli - se pakollinen mukanaolija - rkp vastustaa esitystä Enestamin suulla. Tämä hallitus toimii pitkälle "kolmen koplan" vetämänä. Eli jos ruotsalaiset pitävät vastustuksesta tiukasti kiinni, niin hanke joko ei toteudu tai sitten heitä hyvitellään, jollakin heille tärkeällä erityiskysymyksellä. Jälkimmäinen tapahan on rkpläisten pääasiallinen tapa pitää huolta äänestäjistään.

Kuntaliitto vastustaa esitystä, mutta se ei ole yllätys. Mikä tahansa kuntien toimintaan puuttuva tai niitä koskeva muusesitys saa Kuntaliiton takajaloilleen. Kuntaliiton ongelma onkin, että valtakunnanpolitiikka on jo luokitellut sen "ei, ei ja muistinko jo mainita, että ei" ajattelulla toimivaksi instanssiksi. Kielteinen kanta on kuitenkin syytä noteerata, koska silläkin varmasti on omat vaikutuksensa.

Pakkokaavoitusta tai mitään sen suuntaista toimea ei ole hallituksen ohjelmassa. Siitä huolimatta pääministeri sanoi, että asia voisi olla esillä jo nyt budjettiriihessä - eli hyvin nopealla aikataululla. Tämä tarkoittaa sitä, että asiasta on varmasti keskusteltu Kalliomäki-Vanhanen akselilla ennen Kalliomäen ensimmäistä ulostuloa. Se taas puolestaan tietää sitä, että hankeella on edellytyksiä mennä eteenpäin sekä sitä, että päähallituspuolueiden yhteistyökyky on hyvä huolimatta budjettiin liittyvästä piikittelystä - molemmin puolin.

Pakkokaavoitukseen liitetään kaksi tavoitetta eli tonttien hintojen kurissa pitäminen sekä tonttien riittävä tarjonta. Osin kysymys on saman kolikon ominaisuksista, mutta ei täysin. Tämä hallitus kaipaa vielä näyttöjä asuntopolitiikasta ja ilmeisesti on todettu, että suunnitellut toimet eivät ole riittäviä. Näin ollen on ollut tarpeen keksiä uusia ideoita, mihin piikki tämä esitys pakkokaavoituksesta ilmeisesti menee.

Ehdokkaan julkisuus

Kokoomuksen presidenttiehdokas kertoo, että Nokiapomo Ollila harkitsi aikanaan tosissaan presidenttiehdokkuutta. Ottia tuota, arvon ehdokas Niinistö, miksi tämä piti kertoa nyt?

Pääseehän tällä tietysti otsikoihin ja samalla ehdokas rinnastetaan huomattavan arvostettuun yritysjohtajaan. Toivon todella, että kysymys ei ole julkisuuden hakemisesta, vaikka en muuta motiivia pystykään keksimään.

Luulisi, että suomalaisen, ison puolueen, joka on vielä opposititossa, ehdokkaalla olisi varastossaan koviakin poliittisia aseita, joilla yrittää julkisuuteen ja keskusteluun. Pitäisikö tällä avauksella sitten aloittaa keskustelu siitä, millainen ehdokas Ollila olisi ollut?

Olen ihan aidosti hämmentynyt. Yleensä tuollainen kama säästetään muistelmiin tai vastaaviin.

KORJAUS: Jos olisin lukenut uutisen tarkemmin, olisin huomannut, että muistelmien julkaisemistahan tässä oli kysymys. Ihmettelyni oli siis turhaa, omasta huolimattomasta uutisten lukemisestani johtuvaa. Sori vaan Sale!
Ihmetellään nyt, vaikka sitten sitä, että eikö Niinistön muistelmista oikeasti muuta ole saanut irti?

Suuria tunteita ja politiikkaa

Onko politiikassa enää tilaa suurille tunteille? Henkilökohtaisesti juuri nyt voin sanoa, että on. Pohdinnan jälkeen tein vaikea ratkaisun ja päätin luopua kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenyydestä.

Elämä vie ja ihminen pyrkii vastaamaan siihen kykynsä ja ymmärryksensä mukaan.

Alla tänään helsinkiläisille sosialidemokraateille, jotka asian jatkosta päättävät toimittamani kirje:

Rakkaat toverit,

Kesän aikana tehdyn pitkällisen pohdinnan tuloksena olen tehnyt henkilökohtaisen ratkaisun erota kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenyydestä. Tämä saattaa tuntua yllättävältä ja niin sanotusti puun takaa tulevalta, mutta toivon kaikkien ymmärtävän ratkaisuni.
Suurin syy päätökseeni on ajan riittävyys perheelleni ja itselleni yhdistettynä muuttuneeseen työtilanteeseeni. Näyttää selvältä, että kokouksia jäisi jatkossa väliin usein työmenojen johdosta.
Lisäksi vuodenvaihteessa perheeseemme syntyy toinen lapsi, mikä muuttaa ajankäyttötarvettani melko suuresti. Olen jo nyt tuskaillut sen kanssa, että ilta-aikoja eli aikaa, jolloin ehdin olemaan perheeni kanssa, on piinallisen vähän. Tästä tunnen jatkuvaa syyllisyyttä.

Haluan ratkaisullani vapauttaa aikaa omaan ja perheeni käyttöön. Tunnen tuskaa tästä ratkaisusta, sillä olin ottanut tämän luottamustehtävän kunniana vastaan ja ajatellut luonnollisesti sitoutuvani koko nelivuotiskaudeksi siihen. Edelleen aloin tuntea ahdistusta siitä, että tilanteeni estää tehtävän kunnollisen hoidon. Jokaisen luottamustehtävässä toimivan on pystyttävä panostamaan tehtävään riittävä määrää aikaa ja muita resursseja. Nyt katson, että minulla ei enää tätä mahdollisuutta riittävässä määrin ole.

Kun nyt olen ajatellut ajankäyttöäni ja tullut siihen ratkaisuun, että karsintaa on tehtävä, niin ajattelin, että on reilua niin helsinkiläisiä sosialidemokraatteja kohtaan kuin luottamustehtävän kunnollisen hoidon kannalta, ilmoittaa eropäätöksestäni mahdollisimman pian. Edelleen koin reiluksi tiedottaa päätöksestäni yhtä aikaa niille tovereille, jotka jollakin tavalla liittyvät asian jatkokäsittelyyn.

Olen työmatkojeni takia sopinut, että varajäseneni hoitaa kaksi seuraavaa kokousta joka tapauksessa. Olen tänään postittanut eropyyntöni kaupunginkansliaan.
Politiikkaa en itsestäni saa ulos - enkä halua saada - ja haluan jatkossakin olla osallistumassa sosialidemokraattien toimintaan ja vaikuttamiseen eri tasoilla, sekä olla käytettävissä, jos käyttöä löytyy, erilaisissa tehtävissä. Nyt oli kuitenkin vaikean henkilökohtaisen päätöksen paikka.

toverillisesti,

Petteri O.

"Otettiin sitten väärä ministeri"

Aamu alkoi hienosti. Sain ulkona odottavasta harmaasta sadeseinästä huolimatta motivoitua itseni vetämään pyöräilykamat niskaan ja pakkaamaan satulalaukut. Vetäessäni pyörän ulos varastosta, paninkin yllätyksekseni merkille, että takapyörässä ei henki kulkenut enää yhtään - tyhjä kuin vappuilmapallo juhannuksena. Hmph, taitaa mennä paikkaushommiksi.

Keskustan - siis rp:n - työvaliokunnan mielestä valtiovarainministeri Kalliomäki on tehnyt pahoja pahoja asioita tehdessään budjettiesityksen, josta ei ole neuvoteltu etukäteen hallituskumppanin kanssa. Nyt seuraa yllätys heille: budjettiesitys on vvm:n ja vm:n esitys, ei vielä hallituksen esitys. Muistan hyvin edelliseltä hallituskaudelta, että sitä saatiin jännittää loppumetreille asti, mitä budjettiesityksestä löytyy.

Nyt seuraa sitten neuvotteluvaihe, jonka jälkeen vedetään hommat pakettiin ja tehdään se hallituksen esitys. En olisi uskonut, että täyty Suomenmaan kierointa puoluetta ruveta opettamaan tällaisista perusasioista. Matti voisi ottaa lusikan käteen silleen klassisen kauniisti ja todeta: "Otettiin sitten väärä ministeri, jos haluttiin etukäteen tietää kaikki budjettiesityksestä".

Päivän urheilupläjäys

En aio natkuttaa enempää yleisurheilusta, pelko pois. Kirjaan ensin sellaisen huomion, että on se vaan kumma, kuinka helposti sitä saa paikkansa kipeäksi.

Olin nimittäin eilen todella pitkästä aikaa oikein nappikset jalassa pelaamass futista. Oli kivaa - itseasiassa ihan ruton hauskaa. Jalat ja selkä(!) kipeytyivät siitä huolimatta, että olen viimeiset pari viikkoa liikkunut ihan aktiivisesti.

Toinen huomio on se, että urheilussa, jossa missä, kuolleeksikin julistettu kansallisvalito elää ja voi hyvin. Urheilijat edustavat kotimaataan ja kansallisveisut vetäistään lipunnoistoineen. Ihmiset ovat - urheilufanaatikkoja lukuunottamatta - kiinnostuneita lähinnä oman maansa kilpailijoiden suorituksista. Eläköön nationalismi?

Tuskin noista kansallisista piirteistä eroonkaan pääsee. Eikä se toisaalta ole toivottavaakaan, sillä ei kai oman maan urheilijoiden kannattamisessa ole mitään sen kummallisempaa kuin oman joukkueen kannattamisessa. Sitten tulee ongelmia, kun kannattaminen muuttuu negatiiviseksi eli aletaan häiriköimään muita - niin kansallis -kuin joukkuekannatuksessakin.

Pakkokaavoitus revisited

Kirjoitin aikaisemmin Kalliomäen ehdotuksesta tehdä laki pakkokaavoituksesta. Silloin epäilin sitä, että mihin lailla päästään ja missä sitä ylipäätään tarvitaan. Lisäksi päädyin siihen, että ainakaan pääkaupunkiseudun ongelmat eivät helpota.

Sähköpostiin on kilahtanut muutama palaute, jossa on kerrottu esimerkeistä, joissa pakkokaavoitusta olisi tarvittu. Nämä eivät ole sijainneet pk-seudulla, joten väitteeni ei vielä siten romuttunut.

Sitten muistin yhtäkkiä, että onhan meillä ainakin yksi kunta Helsingin naapurissa, johon pakkokaavoitus purisi. Tarkoitan (tietysti!) Sipoota. Sipoo olisi Helsingin luonnollinen kasvusuunta idässä, mutta kunta kieltäytyy itsepäisesti kaavoittamasta tai luovuttamasta Helsingille sen läntisiä osia, joihin on haaveiltu rakentamisen toteutuessa metroyhteyttä.

Asian tekee vielä hassumaksi se, että Helsingin kaupunki omistaa valtaosan maista tuolla alueella. Koko Sipoonkin mittakaavassa Helsinki on isompi maanomistaja kuin Sipoo itse. Joskus viime vuonna näin myös Sipoon kunnanjohtajan haastattelun, jossa tämä yksiselitteisesti oli vahingoniloisen ylpeä, etteivät Helsingin Sipoon kannalta epäterveet pyrkimykset ole toteutuneet.

Sipoon strategiassa todetaan, että siellä pyritään edelleen keskittämään asuminen kahteen keskukseen eli Söderkullaan ja Nikkilään. Tämä siis tarkoittaa sitä, että Länsi-Sipoolle ei tehdä mitään.

Nyt kun Sipoon tapaus tuli mieleeni, niin saattaisin sittenkin kannattaa Kalliomäen esitystä. Toisaalta parempi vaihtoehto tässä tapauksessa olisi Länsi-Sipoon liittäminen Helsinkiin, vaikka sitten pakolla. Siinä saisi loppu Sipoosta pitää lintukotonsa ja Helsinki pääsisi kasvamaan. Win-Win?

Uraani halkeaa Iranissa

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA jatkaa Iranin painostusta, jotta tämä lopettaisi uraanin muuntamisen. Nyt myös Iranin pääkumppani ydinhankkeessa, eli Venäjä, vaatii Irania keskeyttämään uraanin muuntamisen.

Kysymyshän on siis siitä, että kansainvälisesti ei luoteta Iranin tähtäävän ydinenergian tuottamiseen, vaan epäillään sen valmistelevan ydinasetta. Asia on sikäli ongelmallinen, että ainakin nimellisesti Iran on vakaa, tavallaan demokraattinen, valtio. Epäilyt liittyvät sen historiaan ydinprojekteissa - ja ei kai sitä voi kieltää, sen islamistiseen luonteeseen.

Irania ei periaatteessa voi kieltää kehittämästä ydinenergiaa käyttöönsä. Toisaalta sitä voi vaatia kunnioittamaan ydinsulkusopimusta, jonka allekirjoittaja se on. On kuitenkin vaikeaa esittää epäilyjä valtiolle sen ydinasevalmistelusta, kun se itse väittää pyrkivänsä energiantuotantoon.

Missään nimessä Irania ei voisi päästää ydinasetta valmistamaan, mutta asian hallinta on vaikeaa.

Kaikki riippuu kuitenkin viime kädessä Iranista itsestään. Jos se sallii täysimittaisen tarkkailun ydinlaitoksissaan projektin mahdollisesti jatkuessa, niin kansainvälinen yhteisö tulee varmasti sallimaan ydinenergian tuotannon. Jos taas Iran haluaa kalistella sapeleita ja suhtautuu epäilevästi ulkopuolisiin tahoihin, ei se ole omiaan herättämään luottamusta sitä kohtaan.

Köyhät keskuudessamme

Valtion ensi vuoden budjettiin liittyen valmistellaan "köyhyyspakettia", josta stm Mönkäre vastaa.

Muista oikein erinomaisesti millainen soppa muutama vuosi takaperin tuli, kun vastaavasta köyhyyspaketista oli puhetta. Silloinkin tehtiin joukko toimenpiteitä, joilla puututtiin kaikkein huonompiosaisten asemaan. Huuto nousi siitä, että asia ei tullut valmiiksi - toimenpiteitä pidettiin riittämättömänä.

Nyt hallitus menee samaan ansaan. "Köyhyyspaketista" puhuminen synnyttää mielikuvan laajasta toimenpidekokonaisuudesta, jolla ratkaisevalla tavalla puututaan köyhyyteen. Näin ei tietenkään tule tälläkään kertaa käymään. Parannukset ja korjaukset ovat pienten askelten politiikkaa, ainakin nykyisellä eduskunnan ja hallituksen kokoonpanolla - ja nykyisen talousorientoituneen hengen vallitessa.

Olen lähes 100% varma, että asumisen omavastuu poistetaan ainakin osalta ryhmiä tulonhankinnan alapäässä. Se on eteenpäin menevä toimenpide, mutta ei tule mitenkään lopullisesti ratkaisemaan ongelmia.

Täytyy vain toivoa, että tulevat parannukset eivät kaadu siihen poliittiseen ansaan, jonka hallitus on rakentamassa itselleen puhumalla "paketista".
---
Vaikka se tuskin montaa kiinnostaa, niin tänä aamuna tuli kauden työmatkapyöräilyennätys, kotoa töihin 38 minuuttia.

Yleisurheiluväen tuskaa

Hesarin Sunnuntailiitteessä, sunnuntaidebattipalstalla, oli kiistakirjoitus, jossa tuolle palstalle tyypillisesti kovasanaisesti ruodittiin yleisurheilun tilaa. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin lopun toteamus siitä, miksi yleisurheilua edelleen pitää markkinoida ja kouluissa harrastaa. Syy on siinä, että yleisurheilussa oppii liikunnan perustaitoja ja se "kasvattaa".

Oma vastaukseni on se, että yleisurheilu olisi jätettävä vähemmälle, varsinkin kouluissa. Yleisurheilulajit ovat "minä,minä" lajeja, joissa urheilija on yksin ja keskittyy voittamaan itsensä lisäksi kanssakilpailijansa. Harjoittelu ja kilpailu on väistämättä yksilökeskeistä hommaa.

Joukkuelajit sosiaalistavat ja opettavat myös ryhmässä toimimista, yksilöllisen menestymisen sijasta. Taktinen puoli on myös hieman eri luokkaa jalkapallossa kuin keihäänheitossa.

Ei yleisurheilua mitenkään väheksyä pidä, tai kouluista kokonaan siivota. Mutta kyllä koululiikunnassa painon pitää olla joukkuelajeilla, joissa on tarjolla onnistumisen kokemuksia huomattavasti useammalle.

Kisat alkaa

Helsingissä alkavat sitten yleisurheilumittelöt. En usko hetkeäkään, että yksikään - no, ehkä joku väsynyt heittolaji - voittaja, ei ole käyttänyt kiellettyjä mömmöjä. Kaikenmaailman antidoping ihmiset yrittävät antaa sen kuvan, että he pärjäävät tässä hommassa, mutta ei siitä nykyisillä eväillä mitään tule.

Yleisurheilu ei kuulu suosikkeihin, katson jos sattuu tulemaan, juuri sopivasti jotain joka jostain syystä kiinnoistaisi. Ja hei oikeesti, kuka jaksaa katsoa - ainakaan televisioista - pitkän matkan juoksuja?

Liikenneinvestoinnit

Kuten edellisessä merkinnässä mainitsin, on vuoden 06 budjettiehdotuksen liikenneinvestoinneista noussut poru. Se on sikäli ymmärrettävää, että vm:n esitys ohittaa aiemmin eduskunnan sopiman investointiaikataulun.

Liikenneinvestoinnessahan on kyse siitä, että halutaan:
a) parantaa liikenneyhteyksiä, esimerkiksi tässä budjettiesityksessä Tampereen kehätien jatko
b) pitää yllä liikenneväyliä
c) pitää yllä ja/tai parantaa työllisyyttä, liikenneinvestointien työllistävä vaikutus on aika iso.

Kaikkiaan liikenneinvestointeja vaivaa meillä rahan puutteen lisäksi rohkeuden, innovatiivisuuden ja todellisen kehittämispyrkimyksen puute.

Pääkaupunkiseuden metrojärjestelmän rakentaminen pitäisi saada rahoitukseen pian. Se tarkoittaisi surullisenkuuluisan länsimetrosuunnitelman lisäksi metron jatkamista itään Sipooseen (Helsingin luonnollinen kasvusuunta muuten). Lisäksi pohjoinen metrolinja (Santahamina)-Laajasalo-Katajannokka-Rautatieasema-Töölö-Pasila-(pohjoiseen yli kuntarajan) olisi myös saatava suunnitteluun ja toteutukseen.

Raideliikenteen kehittäminen Venäjälle ei kaipaa enää yhtään hidastelua. Nopeiden yhteyksien saaminen Turusta sekä Tampereen, että Helsingin kautta Pietariin asti on erittäin merkittävä hanke. Jos Suomi haluaa hyödyntää itseään porttina itään, meidän pitää investoida liikenneyhteyksiin. Muutoin kaikki ne tulot, jotka tästä kaupasta tulevat ja olisi saatavissa valuvat maarajoille etelämmäs.

Haaveilen - ihan tosissani - myös Helsinki-Tallinna liikennetunnelista. Siitä voitaisiin ihan tosissaan aloittaa kehittämään Suomenlahden kaksoiskaupunkia, joka olisi sekä taloudellisessa että asumismielessä mielenkiintoinen. Siitä voisi syntyä keskittymä, joka pärjäisi kaupunkialueiden välissä kilpailussa Helsinkiä ja Tallinnaa paremmin.

Budjettia pukkaa

Valtiovarainministeriö on julkistanut ensi vuoden budjettiehdotuksensa. Porua on noussut jo esimerkiksi liikennehankkeista, lähinnä pk-seudun ulosjättämisestä. Kritiikki onkin tuossa ihan paikallaan.

Pääoppositiopuolue Kokoomus on ampunut omat laukauksensa. Lähinnä porvarit kaipaavat koulutus -ja opetusinvestointeja sekä rohkeampaa veroaletta. En kyllä edelleenkään ymmärrä, miten he rahoittaisivat kaavailemansa työnantajamaksualen, sen verran laaja se on. Arviot hintalapusta ovat siellä 2 mrd/eur tasolla. Opetusinvestoinnessa tämä hallitus on jo ylittänyt Kokoomuksen omat vaalitavoitteet.
Vasemmistoliitollakin on sanottavaa. Yllättävintä ehkä se, että lausunto alkaa kiitoksilla.
Yllättävästi vihreät eivät ole sanoneet oikein mitään, verkko kaikuu tyhjyyttään budjettipuheenvuoroista.

Herätys, rakas oppositio! Budjetin kohdalla teillä olisi todellinen mahdollisuus esittää vaihtoehtoja, eikä vain rääpiä asiaa tiedotteilla. Tehkää kunnollinen vastabudjetti lukuineen ja laskelmineen - niin toimi eräs nykyisin hallituksessa vaikuttava, 91-95 oppositiossa ollut puolue.

Muutoin budjetti on yllätyksetöntä ja maltillinen. Rohkeampaa otetta olisi voinut toivoa, mutta toisaalta näyttää selvältä, että tiettyjä asioita - kuten kaikkien heikoimpiosaisten tukeminen - on siirretty itse budjettiriiheen. Tämä johtuu käytännössä politiikan lainalaisuuksista. Jos asiat, jotka jossakin muodossa ovat useimpien hallituspuoluieden intresseissä, sisällytetään jo budjettiin, ei ansio välttämättä mene koko hallitukselle, vaan valtiovarainministeripuolueelle.

Sitten taas toisaalta: Vaikeat asiat siivotaan aina budjettiriiheen, jotta niistä tapellaan vasta siellä, eikä julkisuudessa ennen budjettiriihtä.

Uusi yritys

Tuossa keväällä mainitsin yrityksestäni aloittaa pyöräilykausi. Eihän se siitä lähtenyt käyntiin, vaan jäi yksittäistapaukseksi. Nyt on uusi yritys päällä ja tämä viikko on mennyt pyöräillessä, tosin yksi kotimatka ja töihintulo jäivät väliin, kun piti ostaa eturenkaaseen uusi päällikumi ja vaihtaa se.

Kilometrejä kertyy suuntaansa 17. Yhteensä tulevat 34 kilometriä päivässä on ainakin meikäläiselle ihan kohtuullinen liikuntapläjäys - ja hienkin saa samalla vaivalla pintaan. Lisäksi on pakko uskoa, että pyörällä ei häviä bussille ajassa käytännössä ollenkaan. Yhteen suuntaan matkaan menee minulla nyt n. 40-45 minuuttia. Bussilla odotuksineen ja ruuhkassa seisomineen menee helposti tuo sama aika.

Päivittelin pitkästä aikaa vähän myös blogin linkkejä. Lisäsin pari blogia, joita seuraan eli Aki Riihilahden, erinomaisesti ja hauskasti jalkapallosta ja elämästä kirjoittavan futisammattilaisen. Lisäsin linkin myös FinlandForThought -blogiin. Se on siitä näppärä, että 99% tapauksissa olen asioista päinvastaista mieltä kuin sitä ylläpitävä Suomessa asuva amerikkalainen libertaristi(sigh!).

Uutena linkkinä laitoin Aulabaarin, joka on verkkokeskustelufoorumi. Sen parhaisiin puoliin kuuluu ehdoton omalla nimellä esiintymisen vaatimus. Keskustelijoita on kohtuullisesti, melkoinen osa poliittisesti oikealla. Sivuston historia on mielenkiintoinen, Aulabaari on Talentumin Duuni.net:n perillinen, joka ensin pyöri yrityspohjaisesti, mutta kun bisnes ei ottanut tulta, otti sen haltuun sivuston aktiiviset kirjoittajat yhdistypohjalta. Ei siellä nykyisin ole tullut paljon kirjoiteltua, kun olen keskittynyt keskustelemaan itseni kanssa täällä omassa blogissa ;)

Toisena uutena linkkinä Nettikivaa osastoon tuli Englannin valioliigan fantasiafutis. Perinteinen homma siis, valitse itsellesi pelaajat valioliigapelaajien joukosta, sivusto laskee heidän suorituksistaan pisteitä ja sitten on mahdollisuus voittaa palkintoja. Peli on ilmainen.

Luomisoppia USA:n kouluihin?

Uskonto on Yhdysvalloissa politiikassa ja yhteiskunnallisesti paljon keskeisemmällä sijalla kuin meillä. On silti aivan tolkuttoman uskomatonta törmätä tällaiseen:

Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin mukaan maan kouluissa pitäisi opettaa vaihtoehtoja evoluutioteorialle. Bush ilmaisi alkuviikolla toimittajatapaamisessa kannattavansa niin kutsutun älykkään suunnittelun mallin sisällyttämistä opetukseen. (via HS)

Älykäs suunnittelu on siis käytännössä yhtä kuin kreationismi. Toki kouluissa pitää opetta myös uskontoJEN näkemyksiä siitä, miten maailma on luotu. Varsinaisessa opetuksessa tulisi kuitenkin tukeutua vallitsevaan tieteelliseen teoriaan.

Jos joku politiikko esittäisi meillä tällaista tosissaan, olisivat reaktiot todennäköisesti aika murskaavia. Siitäkin huolimatta, että uskonnonopetuksella on edelleen erittäin vahva asema kouluissamme, vaikka se ei enää nimellisesti tunnustuksellista olekaan.

Sivumennen sanoen uskonnonopetus pitäisi muuttaa meillä monipuolisemmaksi eri uskontoja esitteleväksi uskontohistoriaksi tai millä nimellä sitä kutsuttaisiinkaan. Varsinaisena oppiaineena pitäisi olla elämänkatsomutieto, jossa opetettaisiin eettisiä ja moraalisia asioita ilman (jonkin) uskonnon antamaa viitekehystä.

Ikuisuuskysymyksiä: Karjala

Hesarin verkkokeskustelussa velloo Karjala- keskustelu. Tämä kuuluu näihin suomalaisiin ikuisuusaiheisiin, joihin aina palataan, jotka herättävät tunteita, ja joissa ei koskaan päästä mihinkään. Osittainhan aina on kysymys siitä, että ei näissä voida päästä mihinkään. Keskustelevat osapuolet eivät suostu ymmärtämään toisiaan, eivätkä juuri kuuntele vastapuolen esittämiä argumentteja.

Minusta Karjala kysymys on simppeli. Ei ole tarvetta tehdään mitään. Suomi hävisi alueet sodassa ja piste. Eivät viimeisen sodan rajat ole millään tavalla kummallisempia kuin aiemmatkaan. Kaikki rajat ovat jonkilaisen sodankäynnin ja pakkokeinojen tuottamia, eikä mikään niistä ole toista oikeudenmukaisempi historiallisessa katsannossa.

Ehkä sitten ensimmäiset rajat voisivat olle ne kaikkein oikeudenmukaisimmat, jos joku pitäisi valita. Suomikin Pähkinäsaaren rauhan rajan perusteella miehittää melkoista osaa muuta maata, sitä jonka nimi on nykyään Venäjä.

Ja vielä: Herätkää nyt hyvät ihmiset, jotka haluatte II maailmanrähinän rajoja siirrellä. Siinä olisi Eurooppa ihmeissään, kun Puolaa ja Saksaa nyt esimerkiksi alettaisiin palauttaa niiden sotaa edeltäville paikoille.

Arkkitehtien syvä tarkoitus

Katsoin eilen Ylen Telakka ohjelmaa. Aiheena oli arkkitehtuuri, arkkitehtien ja muiden ihmisten risteävät käsitykset. Hämmästyttävintä oli arkkitehtien asenne työhönsä.

Paikalla olleista arkkitehdeistä muutama katsoi, että he tekevät taidetta, luovaa työtä. Eikä heidän näin ollen tarvitse niinkään välittää siitä minkälaista rakennuskantaa asukkaat - ihmiset - haluavat. Heillä on oikeus luoda ja kehittää. Maarit Kaipiainen totesi lähetyksessä, että arkkitehdit ovat yhteiskunnassa niitä, jotka ovat hankkineet tilasuunnittelun koulutuksen ja ovat näin ollen enemmän oikeassa siinä, miltä kaupunkiympäristön pitää näyttää.

Yhtenä esimerkkinä lähetyksessä oli Vantaan Kartanonkoski, jota sen suunnitellut arkkitehti puolusti ja muut sanoivat, että väärin suunniteltu. Alueen syntinä pidettiin sitä, että se näyttää vanhalta, mutta ei sitten ole sitä. Tämä oli jostain syystä kauheaa arkkitehdeistä. Mitään arvoa he eivät antaneet sille, että ihmiset pitivät alueesta - paljon.

En ole koskaan mieltänyt Kartanonkoskea uusvanhan näköiseksi. Kivalta se on näyttänyt, lähinnä siksi, että siellä on käytetty värejä ja muotoja huomattavasti enemmän kuin tyypillisessä modernissa rakentamisessa. Arkkitehtien käsitysmaailmaan ei näytä mahtuvan se, että kaunista on täsmälleen se, mitä kauniina pidetään. Minusta myöskään talojen ulkonäössä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tukeutua anarkistiseen "anything goes" metodiin. Eli kaikki mikä näyttää hyvältä, myös on sitä.

Arkkitehdit näkivät itsensä kummallisesti. Varsinkin silloin, kun he suunnittelevat yleistä ja julkista kaupunkikuvaa heidän pitäisi olla kansan palvelijoita, suunnitella viihtyisää ja pidettyä kaupunkiympäristöä - ei toteuttaa luovia ja taiteellisia intohimojaan.