Joko poliittinen blogi kuoli?

Ei siitä nyt niin kauan ole. Vain muutama vuosi.

Sosiaalisesta mediastakin pitää ilmeisesti alkaa puhumaan jo muistelevalla: ”Vieläkö muistat kun…” nuotilla. Vain muutama vuosi sitten vähän jokainen perusti itselleen blogia, jakaakseen kuolemattomia ja terävän viiltäviä ajatuksiaan kaikille. Ainakin omassa kokemuspiirissäni käytännössä jokainen kirjoittamaan kykenevä perusti itselleen omaa tiedotusvälinettä.

Nyt huomaan, että kipeästi päivityksen tarpeessa oleva blogilistani on hiljennyt ja vaiennut. Toki kirjoittajiakin löytyy, mutta heidänkin päivitystahtinsa on hidastunut. Näihin jälkimmäisiin lukeudun itsekin. Loppuiko meiltä sanottava tai mielipiteet, pysähtyikö maailma? Joko poliittinen blogi kuoli?

Poliitikkojen, johtavien sellaisten, blogeja siteerataan ahkerammin kuin ennen. Poliittisten mielipideblogien aktiivisuus ja määrä taas näyttäisi olevan laskussa, myös muutaman Blogilistan kautta tehdyn nopean pistokokeen muodossa. Blogi sosiaalisen median muotona ei taatusti ole katoamassa, mutta suuntautuminen taitaa olla enemmän sinne muodin suuntaan.

Poliittisille asiantuntija –ja mielipideblogeille olisi jopa kysyntää. Suomalainen politiikka on satunnaisista myrskyistään huolimatta koko lailla seisova vesi. Sen luotaamiselle terävästi ja kohtuullisesti kirjoitettuna riittäisi lukijoita.

Ehkä todelliset vaikuttamiseen tähtäävä asiantuntija (-ja syväkurkku) blogit vain odottavat tulemistaan. Ja saattaa olla, että teräviä mielipiteitä ja loisteliaita analyysejakin vielä kaivautuu esiin. Juuri nyt vain tuntuu olevan valitettavan hiljaista.

”Julkinen on tehotonta!”

Tähän väitteeseen pääsen väittämään vastaan muutaman viikon kuluttua. Menen edustamaan työnantajaani Radio Yle1:n väittelysarjassa ”Ennakkoluuloja?”.

Konsepti vaikuttaa kiinnostavalta, toimittaja esittää väitteen ja minä vastaan. 15 minuuttia tätä.Pakko myöntää, että yleisesti ottaen nautin tällaisista asetteluista ja tilanteista. Sivistynyt väittely on miellyttävää ja kiinnostavaa. Se haluaako joku juuri minua kuunnella, on kokonaan toinen juttu.

Mutta itse väite: ”julkinen on tehotonta!”. Mitä siihen pitäisi vastata, varsinkin jos ei halua sortua fraaseihin? Ajatuksia otetaan mielellään vastaan

Rokotepakoilu

Yllättävänkin pitkään lepotilassa ollut sikalentsubakteeri on alkanut jyllätä Suomessa ja leviää tukevasti pohjoisesta kohti etelää. Epidemia on kohta totta koko maassa, se ei ole uhkakuva, vaan tosiasia. Ensimmäinen kuolonuhrikin on saatu.

Samaan aikaan meillä käydään käsittämätöntä keskustelua siitä, että osa hoitohenkilökunnasta aikoo kieltäytyä rokotteesta. Jos joku niin todella tekee, niin sitä voi pitää rikollisena toimintana. Hoitavalla henkilöllä ei ole mitään oikeutta vaarantaa potilaitaan kieltäytymällä rokotteesta.

Vaikka rokote ei ilmeisesti ole ongelmaton, niin siihen ei käsittääkseni kukaan ole kuollut. Itse tautiin on. Kyllä hoitohenkilökunnan pitää tuntea ja kantaa vastuunsa, eikä pakoilla sitä.

Sama pätee muihinkin rokotusasiasta vastuullisiin. Saattaisin olla valmis syyttämään alle kolmivuotiaan rokottamisesta kieltäytyvää vanhempaa lapsensa heitteillejätöstä, pahoinpitelystä tai jostain muusta sopivasta kohdasta. Tosin olen sitä mieltä, että ne vanhemmat, jotka jättävät lapsensa rokotusohjelman ulkopuolelle, ovat epäinhimillisiä ja ajattelemattomia, jos eivät rikollisia.

Toivon todella, että rokotepakoiluun puututaan raskaalla kädellä. Vaikka sikaflunssa on ollut lievempi kuin on odotettu ja pelätty, ei tautia ole mitään syytä levittää käytännössä tahallaan. Siitä on kyse kun tarjotusta rokotteesta kieltäydytään.

Asuntoköyhän halpaa hupia

Allekirjoittanut on tällainen nykyaikainen asuntoköyhä. Siis tällainen, jonka tuloista sanotaanko nyt vaikka varsin merkittävän osan lohkaisee isohkon asuntolainan hoitaminen. Vastineeksi lainasta on toki elämänlaatuun varsin miellyttävällä tavalla vaikuttava asunto.

Mutta asuntoköyhä yhtä kaikki. Ja tässä pitää huomioida se, että en valita. Hölmöähän se olisi, sillä tila on kuitenkin vapaavalintainen. Kukaan ei ole pakottanut asuntokauppaa tekemään eikä pankin velkavankeuteen astumaan. Termi nyt vain on ihan käyttökelpoinen, sillä se kuvaa tilannetta sekä henkilökohtaisesti, että laajemminkin.

Ja kun käteen jäävästä tulosta niin suuri osa menee tähän asunnon hoitamiseen, niin ne mainitut halvat huvitkin liittyvät talouteen. Vaikka muuten ei olisikaan mitenkään erityisen kiinnostunut talousluvuista, niin laina tavallaan vähän niin kuin pakottaa siihen. Kun siinä lainassa on ne pirun korot, jotka vaikuttavat kohtuullisen paljon siihen kuinka pitkään lainaa maksetaan ja paljonko kuukausittaiset kulut ovat.

Eli vähemmänkin nokkela on jo saattanut arvata, että halpa hupi on korkokäyrien seuraaminen. Kohdaltani se tapahtuu näennäisen laiskasti, lehdestä ja uutisista korot silmälle pistäen. Näennäisen siksi, että kun liikkeet koroissa huomaa, niin sitä alkaa väkisinkin ajatella, että mitkä muutokset taloudessa – tai yhteiskunnassa – korkoihin ovat vaikuttaneet.

On se hienoa tämä asuntolaina. Saa harrastamaan talouspolitiikkaa ja talouden seuraamista. Yksi keskeinen päätelmä on se, että talouden ennustaminen on vähän samanlaista kuin opintojen mittaaminen opintoviikoissa tahi- pisteissä. Mikä puolestaan on läheistä sukua linnunlaulun mittaamiselle metreissä.

Älyllisempänä loppuhuomautuksena todettakoon, että korkotason laskeminen näin alas pitää suomalaista keskiluokkaa ostovoimaisena ja mukana talouden pyörien voitelussa. Korkojen nousu paljon työttömyyden alenemista nopeammin olisi katastrofi.

Hellanlettas, meillä on ehdokkaita

Se on tämä Eurooppa, siis se Eurooppa, joka ei oikeasti ole Eurooppa, vaan se yhden unionin kokoinen Eurooppa. Se on just se, mistä saadaan aikaan pikkumaisia ja täysin yhdentekeviä kiistoja. Niitä on sitten kiva kiistellä, jotta ei a) tarvitse kiistellä oikeista, jokapäiväiseen arkeen liittyvistä asioista, b) joilla ohjataan keskustelu triviaaleihin asioihin tai c) joita käydään koska, ne nyt vaan rokkaan enemmän kuin tylsät jutut, niinkus sosiaalipolitiikka.

Tämä tulee väkisin mieleen tästä eri osapuolin harrastamasta inttämisestä, jota nyt käydään suhteessa erinäisiin henkilöihin, joita esitetään erinäisiin paikkoihin siellä unionin johdossa. Hellanlettas, meillä on ehdokkaita. Sitä oikein näkee, kuinka jo nuoruuden järjestötouhuissa viritetyt vaistot heräävät poliitikoissamme: ”Hah, nyt pääsee tekemään henkilövalintoja….”. Samaten kuin useimmin silloin nuoruudessakin, niin henkilövalinnat eivät nytkään olisi niitä tärkeimpiä asioita, joita ajaa tai joista keskustella.

Toki, olen itse syyllistynyt useampaankin henkilövalintaan osallistumiseen omalla vaatimattomalla panoksellani. On se vaan kiehtovaa touhua ja siinä kyllä valinnat konkretisoituvat. Mutta jotenkin sitä toivoisi, että isot ihmiset, jotka päättävät isoista asioista toimisivat toisin.

Mutta kun keskustellaan siitä, että pitääkö Lipposta esittää johonkin ja vastataan, että pitää mutta ei vielä. Tai ajetaanko nyt Rehniä kuinka kovasti ja mihin suuntaan ja kannattaako se, ollaan ehkä vähän hakoteillä. Ja sitten kehdataan vielä puhua Suomen edusta. Suomen kannalta tuskin on mitään merkitystä onko meillä jotain tiettyä ihmistä unionin johtopaikoilla tai ei. Tai jos sillä on niin paljon merkitystä kuin halutaan antaa ymmärtää, niin saatan pian ruveta haluamaan eroon koko unionista.

Ja todettakoon vielä, että vaikka useimpien Paavon SDP:ssä toimineiden tavoin kärsin omista Lippos traumoistani, niin olen sitä, mieltä että se mies olisi hyvä siellä unionissa. Ja olen sitäkin mieltä, että oma komissaari on hyvä olla, niin kauan kuin muillakin sellainen on. Mutta näistä kovasti keskusteleminen tai poliittisen prosessoriajan kova uhraaminen on leikkimistä.

Vaalirahoituskriisi on kupla

Sallittakoon ensin todeta, että politiikan ei olisi millään tavalla pitänyt kriisiytyä tästä niin sanotusta vaalirahakriisistä. Tässä on taas isketty se kuuluisa iso punainen nappula pohjaan. Se missä lukee mustin tikkukirjaimin ”paniikki”.

Ajatellaan nyt hetki, että mitä tässä on oikeastaan selvinnyt:

- Yritykset ovat rahoittaneet kansanedustajien ja puolueiden vaalikampanjoita.

- Järjestöt ovat rahoittaneet samoja tahoja samoilla asioilla.

- Vaaleihin kuluu rahaa.

- Ne joilla on eniten rahaa, näkyvät eniten.

Summa summarum: Mitään pahaa ei tässä kohtaan ole tapahtunut.

Vai haluaako joku toden teolla väittää, että siinä, että joku – yksityishenkilö tai järjestö – haluaa rahoittaa ehdokas x tai puolueen y kampanjointia on jotain väärää – tai pahaa? Onhan se nyt selvää, että jos jollain taholla on pätäkkää, niin sitä laitetaan sellaisen tahon tukemiseen, jonka katsotaan edustavan eniten omia näkemyksiä ja sellaisia ajavan. Tämä pätee niin ihmisistä kuin järjestöistäkin.

Selitykset siitä, että ”maan tapa meni liian pitkälle” ja ”yleinen moraalikäsitys on muuttunut” ovat juuri sitä, kun on jääty käsi siellä piparipurkilla kiinni, eikö oikein tiedetä mitä pitäisi sanoa. Hävettää myöntää, että rahaa on vastaanotettu, mutta moraalikäsitykset mihinkään ole muuttuneet.

Ajatellaanpa taas hetki. Kuinka moni toimittaja, joka tästä vaaliraha-asiasta on kirjoittanut, kieltäytyy heille eri tahojen tarjoamista lounaista, retkistä tai saunailloista? Eikö silloin yritetä vaikuttaa toimittajiin? Kuinka moni asiaa taivastellut ja siitä sohvallaan ja työpaikan kaffepöydässä pultteja ottanut kansalainen kieltäytyy siitä naapurifirman tarjoamasta joululahjasta tai liiketapaamisessa saadusta lahjasta? Siinäkään ei kai yritetä vaikuttaa kehenkään?

Ja muistellaan vielä hetki, mitä ei ole tapahtunut:

- Yksikään taho ei ole jäänyt kiinni lahjonnasta tai sen yrityksestä

- Kukaan kansanedustaja ei ole jäänyt kiinni lahjuksen otosta

- Ketään ei ole edes syytetty lahjonnasta tai lahjuksen otosta

- Mitään väärää ei ole todistettu tapahtuneen

Niin. Yksi vääryys tässä on ollut. Se on se, että julkisia varoja on käytetty kampanjointiin. En tarkoita kuntien ostamia seminaarilippuja, mutta ne jotka ovat RAY:n avustusrahoja tahi sairaanhoitopiirien rahoitusta käyttäneet saisivat hävetä ja erota tai vaikka toisinkinpäin.

Mutta. Minusta katsoen koko kriisi on kupla, kun mitään kriisin aineksia ei oikeasti ole olemassakaan. Kukaan poliitikko ei vain uskalla myöntää sitä, kun pelkää etteivät äänestäjät ymmärrä.

Markkinatalouden vaikeudesta

Se on aika kummallinen asia. Meillä on porvareita, jotka saarnaavat markkinamekanismin autuutta palvelujen järjestämisessä. Samaan aikaan nämä samat porvarit eivät ymmärrä markkinataloutta, jota yrittävät ajaa.

Otetaanpas ajankohtainen esimerkki, tämä Destia, jonka maata johtava mustelmahallitus (sininen+vihreä=turkoosi=mustelman väri) haluaa väkisin myydä. On koko lailla järjen vastaista, että kilpailu lisääntyy siitä, että markkinoiden suurin toimija myydään sen kilpailijoille. Tyhmempi ajattelee, että se vähentää kilpailua.

Tai ajatellaan vaikka sitä, että kuntapalveluiden järjestämistä pitäisi kilpailuttaa markkinoilla. Hei haloo, kuinka monessa kunnassa Suomessa on toimivat markkinat esimerkiksi sosiaalipalveluissa? Ei ole mitään järkeä kilpailuttaa sellaista, missä ei ole olemassa kilpailua. Puhumattakaan siitä, että markkinataloudessa pitäisi ostajallakin olla riittävä ammattitaito, varsinkin palveluissa. Suomessa tuskin on yhden käden sormilla laskettavaa määrää enempää kuntia joka pystyy hoitamaan kilpailutusprosessin kunnialla.

Ei voi kilpailuttaa, kun ei ole markkinoita. Eikä kannata myydä yhteiskunnan keskeisiä toimintoja ja vähentää samalla kilpailua. Markkinatalous on taitolaji, armaat porvarit.

Henkilökohtainen uskontunnustus

Intro: Politiikka on ollut minussa siitä asti, kun 14-15 vuotiaana aloin lukea. Anarkismin teoreetikoista sosialidemokratiaan kulki nuoren miehen tie. Kotikasvatus oli kyllä taustalla, ei anarkismissa, mutta sosialidemokratiassa sitä vahvemmin. Elin vaiheen poliittisena eläimenä ja vetäydyin syrjään. Tuskittelen puolueen ja puoluetoiminnan tilaan. Ahdistun siitä. Mietin mitä saan siitä, että olen puolueen ja jäsen ja miksi siis olen. Kuvittelen vielä ryhdistäytyväni ja tavalla tai toisella tuovani oman mausteeni puoluetoimintaan. Ahdistun lisää. Mietin, että tuskin politiikka yhtä miestä kaipaa.

Tunnustus: Uskon politiikkaan, ihmisten vapaaseen tahtoon ja yhteiskunnallisen toiminnan tärkeyteen. Uskon, että maailma muuttuu ihmisten toimesta. Uskon, että kaikki on mahdollista, kun tarpeeksi hyvää ja kovaa tahtoa.

Sosialidemokratia on aate, jossa ihminen voittaa järjestelmän. Se on aate, jossa inhimillisyys voittaa itsekkyyden. Se on aate, jossa solidaarisuus voittaa yksilöllisyyden, yhteisöllisyys yksinäisyyden. Se on aate, jossa ihmisyys voittaa rahan. Se on aate, jossa rakkaus voittaa kylmäkiskoisuuden. Se ei ole täydellinen, mutta se on kehityskelpoinen. Se on paras yhteiskunnallisista aatteista. Sosialidemokratia on liberalismin kaunein perillinen ja todellisen sosialismin olemuksen vartija. Tähän minä uskon.

Puoluetoiminta ei välttämättä anna minulle suoraan mitään konkreettista. Mutta se, että uskon maailman voivan muuttua ja se, että uskon paremman huomisen koittavan. Se on tukemisen arvoinen asia. Jäsenyys puolueessa on se tuki, jonka vähimmillään voin antaa. Osoitan että tuen, vaikka läheskään aina en pidä.

Blogi on takaisin, eikä henkilökohtainen osallistuminen jää nyt siihen. Uskon.

Ei se teko, vaan sen viesti

Vanhoja uutisia: vasliiton Korhonen otti ja erosi. Great. Kukaan ei varmaan usko, että tuo ero sinällään johtaisi mihinkään kannatuksen nousuun. Mutta se antaa viestin siitä, että vaalituloksen antama viesti on otettu hyvin vakavasti ja toimenpiteisiin on ruvettu heti.

Siis heti. Eikä odotella sitä, mikä on joskus vuoden päästä olevan kokouksen keskustelu ja siitä mahdollisesti johdettavat toimenpiteet. Varsinkin jos eroa seuraa vielä muita toimenpiteitä, joilla hommaa lähdetään rakentamaan uudestaan.

Tästä voisivat sosialidemokraatitkin ottaa oppia. Ei, en tarkoita, että puheenjohtajan tai pääsihteerin pitäisi ruveta eroamaan. Mutta jommankumman tai molempien olisi jo pitänyt astua esiin ja kertoa, mitä nyt tapahtuu ja miten. Kahdessa päivässä ehtii huonompikin politiikko lyömään toimenpideohjelman kasaan.

Vaalituloksen viestin vakavasti ottaminen vaatii toimintaa ja sitä tukevaa viestiä. Ja nopeaa reagointiherkkyyttä. Olkoon tähtäin mitenpäin tahansa vuodessa 2011.

Aika ottaa ne vakavasti

Vaikka SDP:n johdon olisi aika ottaa myös vaalitappio vakavasti, niin ennen kaikkea yksi iso asennemuutos olisi edessä. Toisin kuin se vaalitappion vakavasti ottaminen, joka olisi puhtaasti viestintäkysymys toistaiseksi, niin asennemuutos suhteessa perussuomalaisiin vaatii myös sisältöihin vastaamista.

Muista puolueista en loihi mitään lausumaan, mutta sosialidemokraateilla näyttää olevan iso ongelma, ottaa persut vakavasti. Demari lehti tiesi kertoa, että vaalien protestiäänet kanavoituivat Soinille ja perusväite kuuluu, että Soinia=persuja äänestetään, koska on turhauduttu politiikkaan. Tämän väitteen perään kuuluu liturgian mukaan lisätä, että ne tai Soini eivät kuitenkaan ole tehneet mitään avauksia.

Väitän, että perussuomalaisia ei äänestetä protestiksi, vaan aidosta halusta tukea toisenlaista poliittista liikettä. Liikettä joka ainakin puhuu asioista, jotka moni keskiluokkainen ja/tai lähiöiden perusasukki, kokee itselleen tärkeäksi. Näitä ovat maahanmuuttajat, työ ja toimeentulo kaikissa muodoissaan.

Maahanmuuttajien kohdalta tilanne nyt vain on se, että vaikka totuus onki se, että asia ei (ainakaan vielä) ole Suomessa mikään ongelma, niin meillä on lähiöt täynnä väkeä joka kokee asian ongelmaksi. Se on tosiasia, josta ei pääse yli eikä ympäri. Siitä ei pääse pois selittämällä kaunista solidaarisuudesta, ei kertomalla suvaitsevaisuuden tärkeydestä. Tarvitaan myös muuta.

Olkoon sisällötöntä tai ei, pelkkä perussuomalaisten asialista riittää haastamaan sosialidemokraattisen politiikan. Olkoon kuinka tärkeää tahansa, puhuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinnistä ei toimeentulostaan huolestunutta duunaria lämmitä. Olkoon kuinka yhden miehen liike tahansa, persut ovat jo muutakin kuin pelkkä Soini. Perussuomalaisten poisselittäminen protestilla ja populismillaan on pelkästään tyhmää.

Saattaa olla, että persut menevät pois tai hajoavat sisäisiin riitoihin, kun tarpeeksi kauan pidämme päämme pensaassa ja kädet silmillä. On kuitenkin mahdollista ettei näin käy. Ja jälkimmäisen vaihtoehdon mukaan meidän on toimittava, toiminta on aina rakennettava kestämään pahin mahdollinen tilanne.

Blogistentialinen kriisi

Kirjoitan ja siksi olen olemassa. Kirjoitan, koska on sanottavaa. Kirjoitan, koska omat ajatukset muuttuvat matkalla päästä näppäimistön kautta näytölle. Kirjoitan, koska se nyt vaan on kivaa. Mutta onko kaikki turhaa?

Olen saavuttanut henkisessä kehityksessäni blogistentialistisen kriisin. Tekstiä ei ole syntynyt, eikä ajattelua tapahtunut. Onko minulla mitään syytä jatkaa tämän blogin pitoa ja mikä vielä pahempaa, onko minulla enää mitään sanottavaa? Kaiken tarpeellisen lienen jo kertaalleen kirjoittanut, miten niitä lähdetään uusimaan.

Kun kirjoituksia jää ”väliin”, se ruokkii kierrettä. Blogin pitäisi aivan ehdottomassa minimissään päivittyä 2 kertaa/vko. Jos siihen tahtiin ei pääse, ei hommassa minulle ole mitään mieltä. Useamminkin pitäisi kirjoittaa.

Yksi keskeinen syy itse-epäilykseen on se, että olen huomannut muuttuvani sitä kyynisemmäksi, mitä kauemmas liu-un politiikasta. Minulla on yhä useammin pisteliästä huomautettavaa, sen sijaan että olisin rakentava, saati sitten kannustaisin. Tässä on kuitenkin tullut matkattua sieltä melko läheltä politiikan teon ydintä kauas takariviin huutelemaan. On sinällään pelottavaa, miten toisenlaisilta asiat nyt näyttävät. Monessa sellaisessa asiassa, jotka ennen näyttivät mielekkäiltä, ei ole enää mitään järkeä.

Mutta koukataanpa hetkeksi toiseen kriisiin. Kriisiin nimeltä SDP. Sosialidemokratia ei ole kriisissä, mutta SDP on. Eurovaalien tulos oli katastrofi. Kun en halua olla kyyninen, enkä ilkeä niin tiivistän analyysin seuraavasti: sisältö, viestintä, sisältö, viestintä, sisältö, viestintä. Muuten meni hyvin.

Tästä kriisistä löysin kuitenkin syyllisyyden. Enpä juuri pistänyt montaa tikkua ristiin näiden vaalien hyväksi. Olisi pitänyt. Jotta olisin rakentava ja kannustava, niin henkilökohtaisen aktivoitumisen kautta lähdetään kannustamaan muitakin samaan. Nyt vain pitää löytää itselleen sopiva poliittisen aktiivisuuden muoto. Ja alkaa taas sanoa.

Eurovaaliveikkaus

Laitan vedon vetämäään eurovaaleista. Tai en nyt ole kenenkään kanssa vetoa lyönyt, mutta itseni huvittamiseksi teen vaaliveikkauksen:

Äänestysprosentti: 37

Keskustelu on hiljaista ja olematonta, enkä usko, että Soinin henkilökohtainen kannatus on niin suuri, että vaikuttaa äänestysprosenttiin. Menneistä vaaleista en tiedä, mutta tällä kertaa puolueet saavat pelkästään tuijottaa peiliin, jos äänestysprosentti ei kelpaa.

Paikat:

Kok: 4

SD: 3

Maal: 2

Ps: 2

Vihr: 2

Kokoomuksen media -ja viestintätoimistovetoinen poliittinen huijaus kantaa vielä ainakin nämä vaalit ja tuo komeat 4 paikkaa. Puolueen kannatukselle ei näytä olevan tällä hetkellä kovin suuria pidäkkeitä huolimatta reisille valuvasta politiikan hoidosta. Demarikannatus on hiljalleen nousemassa murheen alhosta, vaikka kiitos kuuluukin taantumalle eikä onnistuneelle oppositiopolitiikalle.

Maalaisliiton sisäinen sekasorto yhdistettynä melko onnettomaan ehdokaslistaan tiputtaa sen kahteen paikkaan. Perussuomalaiset onnistuvat vaaliliitossa ja saavat sen molemmat paikat. Vihreät nappaavat viimeiset kaksi paikkaa.

Muuttujia on paljon ja tärkein on ehkä äänestysprosentti. Mutta tällä veikkauksella mennään

Puolueet hyönteisinä

Vaikka niin voisi varomattomampi lukija ajatella, niin tämä ajatusleikki ei ole syntynyt humalassa. Ehkä vähän väsyneessä mielentilassa, mutta alkoholilla ei siis todellakaan ollut mitään osuutta asiaan.

Jos puolueiden tunnukset eivät olisi kukkia, vaan hyönteisiä, niin mitä ne olisivat? Vastaukset ovat seuraavat:

Sosialidemokraattien tunnus on muurahainen. Se on ahkera työläinen, joka asuu yhteisössä ja työskentelee yhteisen hyvän eteen. Joku voi hakea jotain kuvaavaa myös siitä, että rakennustekniikka ei ole kehittynyt hetkeen, mutta se on vain pahoja puheita.

Kokoomus on selvästi hirvikärpänen. Se elää hyödyntämällä toisia ja imee näiden verta. Se on ärsyttävä vaiva, joka on lisääntymään päin. Kuten kokoomus muutenkin hirvikärpänen käyttää menestyksellistä taktiikkaa lisääntyäkseen.

Keskusta on torakka. Kestävä ja jääräpäinen. Vaikka niistä kuinka yrittää päästä eroon, niin se ei vain onnistu millään.

Vihreiden hyönteinen on kaaliperhonen, turhamainen haihattelija, joka keskittyy lentelemään ympäriinsä. Ja lyhytikäinen, kuten vihreä liikekin.

Perussuomalaisten hyönteinen on punkki tai tupajäärä. Johan se nyt kuulostaakin oikealta. Kovin kotimainen vaiva.

Kristillisdemokraatit ovat rukoilijasirkkoja. Fundamentalismissaan tappavia ja muiden kannalta vaarallisia, jos niitä esiintyy paljon.

Vasemmistoliiton hyönteinen on vähän yllättävämpi. Se on kimalainen. Vertautuminen johtuu siitä, että kimalaisen ei fysiikan lakien mukaan pitäisi pystyä lentämään ja vasemmistoliiton ei taas pitäisi enää olla järjen mukaan olemassa. Kimalainen kuitenkin lentää ja vasemmistoliitto on.

Rkp:n tunnus ei ole leppäkerttu kuten nyt, vaan satiainen. Se on loinen, kuten ruotsinkielinen puoluekin ja sitä esiintyy vain tietyillä alueilla kuten ärkoopeeläisiäkin.

Kerimäen loukkaaminen ei kuulu valtiolle

Kerimäkeä tai siis sitä sinällään komeaa puukirkkoa ei loukannut mikään valtio. Eikä sen loukkaamisen puolustaminen todellakaan kuulu valtiolle.

Kirkkoherra Oja vaatii HS:ssä valtiota puuttumaan Berlusconin tekemään kirkon loukkaamiseen. Jotain rajaa! Kirkkoja saa ihan kuka tahansa loukata kuinka paljon tahansa, ilman että valtiovalta siihen puuttuu. Se valkoinen kirkko Senaatorillakin on mahtipontinen hirvitys. Tulipas loukattua.

Valittakoon kirkko itse asiassa Italiaan, jos mieli tekee. Valtio jätettäköön ulos. Mieluiten joku hallituksen edustaja voisi kertoa kirkkoherralle, että ei, asia ei todellakaan kuulu meille, emmekä siitä ole kiinnostuneita.

Hiljaista pitelee

Voi olla vääräkin havainto. Olen nimittäin joskus tehnyt sellaisiakin, vaikka luonnollisesti olen pystynyt sittenkin tekemään niistä oikeat johtopäätökset. Ainakin, jos johtopäätösten tuloksia ei tarkastella liian tarkasti suhteessa niiden toimivuuteen. Mutta se minusta ja takasin havaintoihin.

Politiikan blogeissa on hiljaista. Politiikassakin on hiljaista. Näillä asioilla voi olla jotain tekemistä toistensa kanssa, kuvittelisin. En tiedä seuraanko vääriä blogeja enkä ole löytänyt uusia, mutta päivitystahti – omani mukaan lukien – on tuntunut olevan laskussa ja poliittiset sisällöt vähenemässä. Sivulauseessa todettakoon, että vinkkejä hyvin kirjoitetuista ja terävistä poliittisista blogeista otetaan vastaan.

Minulle on kerrottu, että meillä on eurovaalit reilun kolmenkymmenen päivän päästä. Olen sen huomannut siitä, että minulla on ehdokas – palkansaaja Paananen, äänestä – mutta muuten sitä ei ole juurikaan havainnut. Kun eurooppalaista kansaa ei ole, ei voi olla eurooppalaista demokratiaakaan, siten on vaikea saada ihmisiä vaaleista kiinnostumaan. Ja kesällä kiinnostaa kalja, sauna, makkara ja mökki. Vaalit sitten vähän vähemmän. Ehkä panostuksia silti voisi olla enemmän tahi toisin.

Minulle on myös kerrottu, että maailmassa on talouskriisi. Sen kotimaiset ilmentymät on todistettu kotonakin meille tunkeutuneen työttömyyden kanssa. Olen odotellut, että kannattamani poliittinen ideologia iskisi tiukat teesit pöytään ja kertoisi miten tästä tullaan ulos. On isketty – ja kerrottu että hallituksella on eväät hukassa. Kiitos, olen huomannut sen itsekin.

Ehkä en vain seuraa uutisia tarpeeksi huomatakseni sosialidemokraattien esittämiä vaihtoehtoja. Kasvavasta kyynisyydestäni ja ajoittaisesta henkisestä laiskuudestani huolimatta kuvittelisin olevani keskimääräistä enemmän tietoinen politiikan tapahtumista. Siihen nähden, hiljaista pitelee.

Ei tullut vaaliuudistusta

HS tiesi eilen kertoa pari viikkoa sitten tapahtuneesta. Hallitus jatkaa riitelyään siitä, voidaanko suomalaista demokratiaa kehittämää saattamalla vaalilaki ajantasalle.

Asiassa ei taida olla kuin kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on RKP ja toinen vihreät. Rkp vastustaa esitettyä äänikynnystä – loistava ehdotus! – vain ja ainoastaan siksi, että se tulee nopeuttamaan puolueen loppua. Vihreät vastustavat uudistuksia siksi, että pitävät demokratiasta puhumistaan yksinoikeutenaan.

Suuria periaatteellisia uudistuksia tämä hallitus tuskin siis asiassa saa aikaan. Tosin mikään hallitus tuskin niitä saisi, jos pitäisi välttämättömänä, että rkp pysyy hallituksessa. Sille äänikynnys on poliittisen elämän ja kuoleman kysymys, eikä sillä ole asiassa muuta kuin hävittävää. Siksi puolueella ei ole mitään intressiä esitystä hyväksyä, vaan mieluummin tulla poispotkituksi.

Veikkaanpa, että ei tullut minkäänlaista vaaliuudistusta tällä hallituskaudella.

Ongelma

Suomalaisella politiikalla on ongelma. Tai siis ratkottavana on montakin ongelmaa, mutta itse politiikkaa tekemisen taiteena riivaa yksi paha ongelma juuri nyt.

Ongelmalla on nimi. Ja tuo nimi on Timo Soini. Kysymys ei ole hänen poliittisesta linjastaan, vaikka sekään ei toki mitenkään kannatettava tai kehuttava ole.

Kyse on siitä, että muut puolueet määrittelevät kovaa vauhtia itseään Soinin kautta. Pitää vissiin yrittää päästä osille siitä mediahohteesta, joka miehen ympärillä juuri nyt on. On kuultu näkemykset "anti-Soinista" ja "Soinin kummeli politiikasta". On kuultu, että jos Soini lähtee niin sitten sitä ja tätä.

Jos politiikkaa pitää harjoittaa hänen kauttaan, on Soini jo voittanut - teeseineen.

Pääsiäisäksyilyä

Ei minulta vaan, Paavolta (siis se The Paavo). Painokasta tekstiä, kivin paavomaiseen tyyliin. Kaikkea ei voi allekirjoittaa, mutta kyllä tuota tyyliä vaan politiikassa kaipaa. Matin tekstarit ja sähköpostit on yks paskan hailee, kun vertaa tämän ex-pääministerin (poliittisen) kirveen heilutustaitoihin.

Mikä kumma instituutio muuten on tämä Turun Sanomat? Siinä ilmestyy vähän väliä kaikkien johtavien politiikkojen kolumneja, joita siteerataan valtakunnan medioissa. Miksi juuri tuolla? Miksei jossain kotimaisessa lehdessä?

Hyviä uutisia

Kaksi poimintaa oman näkökulmani mukaan hyvistä uutisista:

Vantaa suostui selvittämään liitosta Helsingin kanssa. Tämä on voitopuolisesti myönteistä. Varsinkin jos jostain löydetään joku, joka osaa tehdä rationaalisen ja mahdollisimman objektiivisen paperin.

Olisi iditiomismia olla selvittämättä tätä asiaa. Homma on minusta katsoen aika selvä: jos Vantaan ja Helsingin yhdistäminen näyttää sekä taloudellisesti kannattavalta, että demokratian kannalta oleelliset toiminnot (t. lautakunnat ja alujaosta jne.) pystytään järjestämään, niin liittyä pitää. Ei muttia, pitää. Se on silloin ihmisten etu.

Meistä, jotka intuitiivisesti kannatamme liitosta se on sitten myös mukavaa. Niistä toisista se ei ole mukavaa.

Tv-maksut saattavat vaihtua veroksi! Pitkäaikainen kantani ja joskus poliittisesti aktiivisena aikana tavoitteeni. Tapahtuessaan muutos purkaa turhaa byrokratiaa, vahvistaa YLE:n rahoituspohjaa ja tekee maksun vielä halvemmaksi kuluttajille. Tämä on ihan puhdas win-win.

Maksun puolustajat rupeavat nyt käsikirjoituksen mukaan meluamaan Ylen riippumattomuuden vaarantamisesta ja rahoituspohjan muuttumisesta poliittispäätösperusteikseksi. Hö, turhaa höpötystä. Vero on ihan yhtä poliittinen kuin tvlupamaksukin -  molempia voi muuttaa eduskunnassa, jos tahtoo, molemmat voi lakkauttaa eduskunnassa, jos haluaa. Yle on nytkin riippuvainen poliittisesta järjestelmästä, mutta niin sen julkisena palveluna pitääkin olla.

Pahin on vasta tulossa !/?

Ystäväni kertoi muutama ilta sitten katsoneensa vanhoja uutispätkiä. Niistä syntyi suoria vertauskohtia tähän päivään.

Harrastin itse samaa ja lopputulos on kieltämättä aika epäilyttävä. En ole nyt ollenkaan miettinyt kansantalouden tilaa tai miksi tämä tilanne on sama tai miksi eri kuin 19 vuotta sitten. Ihan vain kauhistunut siitä, että jos kaikki kertautuu aina ja jos historiasta opimme ainoastaan sen, että historiasta emme opi mitään.

Nimittäin 1990 on uutisoitu sitä, että työttömyyskassojen hakemusjonot ovat alkaneet räjähtää käsiin. Sama tilanne on päällä nyt. 1990 työttömyysaste oli vielä kohtuullisen alhaalla ja siitä työttömyys paheni aina vuoteen 1994 asti. Jos sama sykli toistuisi edes puolittain, niin tästä taantumasta emme olisi nähneet vielä mitään.

1990 ei myöskään vielä hirveästi kukaan osannut kuinka syvälle tullaan sukeltamaan. Sama saattaisi olla toistumassa nyt, jos vertaa kuinka nyt(kin) todetaan, eiköhän tästä selvitä suhteellisen kuivin jaloin ja ei Suomella ole niin suurta hätää kuin joillakin muilla.

Tiedän kyllä, että tilanne on kovinkin eri. Mutta jos haluaa samankaltaisuuksista huolestua tosissaan niin otsikkoon voi lisätä tuon huutomerkin. Jos haluaa olla varovaisen epäileväinen ja ottaa ehkä historiasta opiksi, niin sitten kysymysmerkki puolustaa paikkaansa.

K ei ole aina K

K kirjain kyllä useimmiten on K. Mutta keynesiläisyys ei aina taida olla ihan sama asia. Suomessa tuntuu vallitsevan – harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta (kts. edellinen merkintä – yksimielisyys, siitä, että nyt pitää olla niin kovin keynesiläinen ja elvyttää.

Tässä nyt on vain yksi mutta, tällainen jälkikeynesiläisyys ei nyt oikein toimi. Tämän K-opin mukaan, kun silloin hyvinä aikoina olisi pitänyt kerryttää puskureita ja niin edelleen. Voidaan tietysti väittää, että niin tehtiin, koska kansantalous on suhteellisen hyvässä kunnossa ja siten velan osuus BKT:stä siedettävä.

Mutta jos oltaisiin parit veronvähennykset jätetty tekemättä ja suunnattu rahat muuanne – rahastoitu, investoitu tai maksettu velkaa, niin olisiko tilanne parempi? Ehkä. Sitä on paha mennä sanomaan, vaikka itse niin uskonkin. Mutta siitä menen takuuseen, että nykyisistä elvyttäjistä harva olisi vannonut minkäänlaisen K:n nimeen vielä vuosi, useammasta puhumattakaan, sitten.

Elvytys ei ole itsestään selvää

Itse itsensä eduskunnan kaapin päälle ja samalla ikään kuin puolueensa ulkopuolelle asemoinut Niinistö sen paljasti. Kokoomuksessa on aitoa vastusta harjoitetulle elvytyspolitiikalle ja kaihoillaan leikkauslistojen perään. Johan pikkukokkaritkin halusivat sosiaalimenoja kirveellä viuhtoa, mutta onhan se uskottavampaa, kun Sale sanoo samaa.

Kyllähän se kamreerin sydäntä varmasti kylmää, kun lainaa otetaan – ja vielä hyvinvointimenoihin. Enempää todisteita tuskin heikäläiset yhteiskunnan moraalisesta rappiosta tarvitsevat. Kannattaisi lukea myös viisaat sanat siitä, että valtion nyt ei ihan pakko ole lainojansa koskaan maksaa.

Vertaukset edelliseen lamaan ovat tavallaan melko turhia. Silloin hallitus ei voinut elvyttää, kun kukaan ei halunnut lainata Suomella rahaa. Ne lainat mitä saatiin, saatiin melkein väkisin. Hyvin lähellä oli se tilanne, että tämä pohjoinen valtiolaiva olisi puhkaissut pohjansa karille ja ajautunut tilanteeseen, jossa edes välttämättömiin menoihin ei olisi lainattu rahaa.

Tosin lainaa olisi saattanut herua eri tavalla, jos harjoitettu politiikka olisi silloin ollut toisenlaista. Mutta ei muistella vanhoja. Elvytys ei ole itsestään selvää – varsinkaan porvarillisille poliitikoille

”SDP talonpojan ja työläisen kimpussa”

Go To: Verkkolehti Apila - pääkirjoitus

Vaikka moni asia politiikassa ja maailmassa muuttuukin, niin onneksi ei kaikki. Maalaisliitto sentään on maalaisliitto. Kannattaa ihan itsensä viihdyttämiseksi lukaista likaisten ajatusten Aurajoki, maalaisliiton verkkolehti Apila. Saa myös ärsyyntyä, jos ei jaksa ottaa idiotismia huumorilla. 

 ”Yksi merkki SDP:n sisäisestä ahdingosta tai vaalien läheisyydestä on perinteisesti ollut se, kun sosialidemokraatit ovat käyneet maatalouden ja maaseudun kimppuun. Jälleen on se aika.”

Kyse on vissiinkin sitten eurovaaleista, kun sisäistä ahdinkoa kuvittelisi olevan jossain ihan muualla tällä hetkellä. Ja se muuten ei ole SDP, joka on paikkoja menettämässä nykyisten lukujen perusteella.

” Onneksi hallitus on eduskunnassa ajanut läpi päätöksen, että ruokaveroa alennetaan ensi syksynä viidellä prosenttiyksiköllä. Kauppa on luvannut viedä alennuksen suoraan ruuan hintaan.”

Saa politiikassa tyhmä olla, mutta perusteettomalla sinisilmäisyydellä tuskin on mitään perusteita. Kuka on valmis lyömään vetoa siitä, että syksyllä ruuan hinta laskee viisi prosenttia? Anyone?

Hallitus ruokkii lamaa

Hyvä poliitikko, jollainen en ole, tai tarkka politiikan seuraaja, jollainen haluaisin olla, olisi nyt oikeastaan pakotettu kirjoittaman eilisistä kehyspäätöksistä ja siinä yhteydessä esitellyistä madonluvuista. Kataisen kalvoista löytyy monta mielenkiintoista kohtaa. Kannattaa katsoa esimerkiksi valtinovelan kehitystä ja suhteuttaa sitä edelliseen lamaan, ennusteen lukuja vielä 2013 ja niin edelleen.

Mutta en kirjoita en. Mikrotalous rulettaa ja oma napa on lähinnä. Sähköveroa nostetaan kotitalouksilta 0,88 sentistä per kilowattitunti 1,7 senttiin. Tommonen rapia viidenkymmenprosentin korotus. Kiinteistöveron korotusmahdollisuus mätkäistään pöytään ja kotikuntani tuntien sitä myös heti käytetään sitä mahdollisuutta.

Okei, minähän olen ympäristörikollinen, kun asun sähkölämmitteisessä talossa. Tosin patterit eivät ole koskaan päällä, kun ilmalämpöpumppu ja takat hoitavat homman. Kuukausittainen sähkölasku on silti aika iso. Lapsiperheellä kun astianpesukone, pesukone ynnä ihan pari muuta kotitalouskonetta pyörii aika usein. Että rokotetaan vaan lapsiperheitä, ihan kuin kuluja ei olisi muutenkaan. Ja sitten lyödään vielä kiinteistöverolla päähän.

Pakkohan tässä on lamaa ruokkia, kun hallitus syö ostovoimaa, minkä kerkiää. Porvarit mainostavat itseään vielä talousihmisinä ja ampuvat sitten kuitenkin talousasioissa itseään nilkkaan. Onko porvarilliselle tyhmyydelle mitään rajaa?

Paluu menneisiin merkintöihin

Kuka se hännän nostaisi ellei…. Noh, ei sen nyt niin väliksi, mutta paluu aiempien merkintöjen äärelle. Lokakuussa merkitsin huomion siitä, että kohta päästään taas keskustelemaan kunnista ja yhteisöveron tuotosta.

Tässä talouskurimuksessa niin kovaa vauhtia tehdään . Tosin olen koko lailla yllättynyt suunnasta. Että  jollakin valopäällä voi tulla mieleen esittää, että kuntien pitää saada entistä enemmän yhteisöverotuottoja. Pitäisi olla ajattelevalle ihmiselle selvää, että yhteisövero on kuntien talousongelmien keskeisimpiä syitä.

Toistan itseäni, mutta en anna sen nyt haitata. On vähämielistä touhua, että peruspalveluista vastuussa oleva taho elikäs kunnat pistetään kantamaan suhdanneriskiä sitomalla niiden talous yhteisöveron tuottoon. Kuntien talouden ja rahoituksen pitäisi olla vakaata ja ennustettavaa. Suhdanneriski valtion kannettavaksi ja yhteisöveron tuotto hemmettiin kunnilta!

Ja toinen asia. Aiemmin merkitsin kokoomuksen kahdesta tiestä. Näistä toinen pitää sisältää kasvavan kuilun retoriikan ja todellisen sisällön välillä. Jotenkin tuntuu, että sitä kuilua saattaa olla, kun kokoomusnuoret sosiaalimenoja leikkaavat.

Kestääkö Loimaa ?

Vaikka näinä talouskriisin aikoina kyse voisi olla myös kunnasta nimeltä Loimaa, niin kyse on kuitenkin siitä työmarkkinahäiriköstä, jonka lempinimi on Loimaan kassa.

Yksityinen työttömyyskassa on viime vuoden paisunut kuin pullataikina. Lafkassa on ollut turbulenssia, mutta toiminta jatkuu vahvasti heikkoon moraalintajuun nojaten. Tästä olkoon esimerkkinä, televisiossa pyörineet kassan mainokset. Eivät ne Loimaalla niin tyhmiä etteivätkö tietäisi, että työttömyyskassan mainostaminen on kiellettyä touhua – ovat vain välittämättä siitä, koska sanktioiden arvioidaan alittavan hyödyt.

Eikä jäsenyyskään ole niin halpaa kuin mielikuvissa. Yksityinen kassa ottaa 67 eur vuosi, tuon summan alle jää aika moni pienipalkkainen, kun ajattelee, että vaikkapa JHL:n kassan jäsenmaksu on 0,28% palkasta. Mutta se onkin toinen juttu.

Nimittäin se kestäminen. Yksityinen työttömyyskassa on perustettu kyllä edellisen laman aikana, mutta jäsenistön laajin lisääntyminen on osunut sen jälkeisiin kasvun vuosiin. Nyt tuleekin aika, jolloin Loimaan kassa joutuu maksamaan rajusti etuisuuksia ulos, mikä saattaa jossain vaiheessa johtaa jäsenmaksun korotuksiin. Ja kovin pitkään jatkuvia jäsenmaksun korotuksia tuo kassa tuskin kestää, sen markkina kun perustuu sen mielikuvan markkinoinnille, että se on halpa vaihtoehto.

Tuskin tämä kassa mihinkään katoaa. Mutta kyllä se hymyilyttämään pistää, kun loinen mahdollisesti saa vähän vauriota itseensä. Vaikka sääli onkin niitä ihmisiä, jotka joutuvat työpaikoillaan ongelmiin ja ovat eksyneet Loimaan kassan jäseniksi.

Monopoli murtukoon?

Olen kuulunut vankkumattomiin pelimonopolien tukijoihin. Tämä on koskenut yleisesti ja yhtäläisesti veikkausta ja raha-automaatteja. Nyttemmin olen siirtynyt vahvan epäilevälle kannalle.

Pelimonopolit ovat perusteltuja, koska ne a) tuottavat tuloja erinomaisiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja b) niiden on tarkoitus ehkäistä pelaamista ja siitä aiheuttavia haittoja. Jos molemmat ehdot toteutuvat niin pidettäköön monopolit voimassa.

Tällaisen tavallisen lottoajan ja pokeriautomaatin hakkaajan on kuitenkaan vaikea nähdä, että miten sitä pelaamista nykyään hillitään. Veikkaus mainostaa runsaasti pelejään eikä rahiskaan ihan viaton ole. Pelejä kehitellään lisää ja automaattien määrää lisätään. Tuntuu siis siltä, että monopolin toinen perustelu ei toteudu – juhlapuheista huolimatta.

Luulisi, että sen saman rahan, jotka nämä monopolit keräävät pystyttäisiin keräämään toisinkin. Vapauttamalla pelaaminen voitaisiin alkaa periä korvauksia pelilisensseistä ja verottaa pelitoimintaa muutoinkin. Samalla päästäisiin omista kuluista pelien pyörittämisessä eroon (Veikkaus ja RAY eivät varmaan pyöri talkoilla?).

Nämä tuotot voitaisiin edelleen lailla varmistaa samoihin yleishyödyllisiin tarkoituksiin, kuin nytkin. Voisi kuvitella, että tuotto jopa kasvaisi. Ja ehkä muutos kannattaisi tehdä hallitusti ajoissa, ettei tule sellaista rysähdystä, joka siivoa tuotot ihan muihin tarkoituksiin.

Taitaa olla mahdollista olla hyvä sosialidemokraatti ja kannattaa samalla pelimonopolien murtamista. Kallistun vahvasti siihen suuntaan, ellei toisin todisteta.

Tehdään Ruotsista...

Tehdän Ruotsista siirt... eikun vientimaa. Ei siis pistetä rallatuksen mukaisesti rynnäkkökivääriä laulamaan ja mennä lautalla Tukholmaan, vaan pistetään sementtimylly huutamaan ja taidolla voimalaa rakentamaan.

Ruotsi on alkanut pikkuhiljaa pyörtää kantojaan ydinvoiman suhteen. Alasajosta on ainakin poliittisen eliitin parissa luovutta ja alettu suunnittelemaan lisärakentamista. Asia ei siellä kuitenkaan ole helppo - se on siellä paljon vaikeampi kuin meillä. Mielipiteet ovat kansankin parissa kääntymässä, mutta jyrkkää vastustusta on vielä paljon. Ruotsin demarit ovat monelta osin hämmästyttävän kiihkomielisiä ydinvoiman vastustajia.

Suomella olisi nyt tuhannen euron paikkansa. Ensin muuttaa lakia siten, että ydinvoimaa saisi viedä ja sitten rakentaa kapsiteettia tarpeeksi, jotta pääsemme rahastamaan rakasta länsinaapuria. Siellä olisi helpompi unohtaa millä tuontienergia on tuotettu (vähän kuten Suomessa unohdetaan tuontienergiamme) ja me saisimme rahaa samalla kun tuottaisimme energiaa itsellemme. Win-win?

Hallituksen teki temput, mutta miksi?

Lisää hintaa viinalle ja niin edelleen. Ennen kaikkea se eläkeiän nosto. Hallitus teki temput, mutta syyt ovat kovin hämärät. Vaikutuksiltaan tuo nosto tuskin on kovin dramaattinen, mutta toimintatavan seuraukset voivat olla, kuten jo ainakin Pete ja Esa ovat todenneet.

Tämä taas pistää ihmettelemään todellista motivaatiota entistä enemmän. Jos kerran tempulla ei ole kovin dramaattisia vaikutuksia, miksi ihmeessä se pitää tehdä tavalla, joka ärsyttää tiettyjä tahoja, kuten vaikkapa työntekijäjärjestöjä? Kun en oikein jaksa uskoa siihen mahdolliseen – mutta minusta siis epätodennäköiseen – vaihtoehtoon, että hallitus olisi niin tyhmä, että päätti juuri nyt ruveta lyttämään ay-liikettä siihen maanrakoon, johon se hallituksen mielestä varmasti kuuluu.

Tuskin tämä porvarihallitus on tietämättä sitä, että ay-liikkeellä on taipumusta vahvistua laman oloissa ja myös koventaa otteitaan. Tämän vahvistumisen vaikutukset ovat ehkä laman aikana ja nykyhallituksen oloissa kovin vaatimattomat, mutta kannattaisi ehkä kysyä sitä, mitä sen jälkeen. En siis jaksa uskoa määrätietoiseen lyttäykseen.

Parempi selitys voisi olla esimerkiksi se, että hallituksen välinen kitka on lisääntymässä ja lisääntyy ainakin toistaiseksi jatkuvasti – ainakin niin kauan kuin kokoomuksen gallupmenestys jatkuu ja maalaisliitto painii sisäisten ongelmiensa parissa. Toinen mahdollinen selitys on edellisessä postauksessani viittaama kokoomuksen sisäinen tila. Kun puolueen kova ydin inhoaa harjoitettua retoriikkaa ja osin politiikkaa, pyrkivät sen asiat pulpahtelemaan vastoin virallista yhteistyölinjaa ulos. Kokoomus sekoili asian näin.

Ja ehkä todennäköisimpänä vaihtoehtona: kokoonnuttiin tarkastelemaan tilannetta meillä ja muualla, oltiin omalla porukalla ja katsottiin mitkä kortit on kädessä ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja se oli sitten joku, kukaan ei muista että oliko se Mauri vai Jyrki, joka sanoi, ”ei saatana, pojat. Ei tästä mitään tule, pakko painaa paniikkinappula pohjaan.” Ja sitten me ruvettiin hoitamaan kriisiä niillä keinoin mitä ensin tuli mieleen.

Kokoomuksen kaksi tietä

Kokoomus nousi nykyiseen poliittiseen nousukiitoonsa strategialla, joka edellytti siltä vastustajan argumenttien varastamista ja asettumista (julki)poliittisesti mahdollisimman lähellä pahinta vastustajaa. Strategia edellyttää tämän toiminnan jatkamista. Eikä tässä mitään, kysymyshän on jo poliittisen vallantavoittelun klassikosta.

Nyt olisi mielenkiintoista tietää, mitä puolueen strategit yhdessä viestintäkonsulttiensa kanssa ovat keksineet väistämättömän varalle. Historian tuntemien esimerkkien valossa, samoin kuin käynnissä olevaa kehitystä tarkastelemalla, näyttää siltä, että kokoomuksella on nyt kaksi tietä.

Ensimmäinen on se, että ero todellisuuden – harjoitetun politiikan – ja käytetyn retoriikan välillä kasvaa liian suureksi. Yksinkertaisesti äänestäjät havaitsevat bluffin ja vetävät siitä omat johtopäätöksensä. Toinen vaihtoehto on se, että puolue todella muuttuu sen kohteen, jolta varasti retoriikkansa kaltaiseksi. Molemmat tapaukset johtavat luonnollisesti puolueen kannatukseen (jyrkkään) alamäkeen. Kusetuksesta ei pidetä, eikä toista demaripuoluetta tarvita.

Nuo kaksi tietä ovat väistämätön kehitys. Mutta ei tietenkään ole sanottua, että voitaisiin luoda jokin kolmas ura, jota pitkin edetä. Siksi olisikin niin mukavaa tietää, mitä tähän ongelmaan on keksitty. Tiedossa se pitää heidän puoluetoimistollaan olla.

Pisteitä D-nuorille

Hyvä demarinuoret!

Jonkun pitää ravistella puoluetta asiasta sieltä Saariniemenkatu 6:n sisältäkin. Ex puheenjohtaja kiittää ja kumartaa.

Talouskasvun torjumisesta vihreään talouskasvuun

Joko minä kuvittelen, poliittinen nenäni on tukossa tai sitten ilmassa on kevään sijasta muutosta. Muutos toki taitaa olla yhtä vuodenaikaa pidempi prosessi.

En tiedä kuinka moni muu lisäkseni muistaa vihreiden poliittisen argumentoinnin vielä joitakin hetkiä sitten. ’Vihreä’ tarkoittaa tässä yhteydessä nyt tietyllä tavalla itsensä asemoivaa henkilöä, ei millään tavalla sen yhden puolueen porukkaa. Vaikka siinä porukassa toki moni asemoi itsensä juuri sillä tavalla.

Mutta se asia. Sehän oli se, että ”talouskasvu vaarantaa ympäristön” ja että ”kasvun ideologia on tuhon tie”. Ja tästä eteenpäin seuraavat variantit. Perusajatuksena se, että talouskasvun tilalle on saatava jotain muuta. Välittämättä seurauksista.

Se muutos siis. Sehän on se, että argumentit – ja ehkä tavoitteetkin – ovat vaihtumassa. Enää ei puhuta talouskasvun torjumisesta vaan tavoitellaan vihreää talouskasvua. Eihän siinä voi muuta sanoa, kuin että tervetuloa talkoisiin. Siis oikeisiin talkoisiin, jossa kaikki vapaasta tahdostaan osallistuvat. Ei siis kokoomussellaisiin, joissa käydään puku päällä leikkimässä työntekoa.

Moni näitä vihreitä lukuun ottamatta, kun on puhunut ”aineettoman kasvun” tai ”luovan kasvun” ,or whatever rhetorics you would prefer,  mahdollisuudesta ja tärkeydestä jo pitkään. Jos vihreä talouskasvu on aito tavoite, niin politiikka on todella siellä suunnalla muuttunut. Ja tämä muutos on yksinomaan hyvä asia.

Onhan niille kiva nauraa...

Se ruotsalainen automerkki, se, jolla ajaminen on sairautta. Juuri se uhkaa mennä nurin ja meneekin, jos Ruotsin hallituksella on selkärankaa seisoa sanojensa takana. Siis selkärankaa, viisaudesta en mene sanomaan mitään.

Meinaan, sen verran syvässä on minulla(kin) sellainen perussuomalainen  - ei puoluepoliittinen – asenoituminen noihin länsinaapureihin. On mukavaa, kun niille ei aina käy hyvin. Joo, joo. Tiedän, että nämä taloudelliset asiat ovat ikäviä, ja isojen yritysten konkurssit inhimillinen katastrofi. Siitä huolimatta, vasen suupieli nykii pieneen hymyyn.

Mutta onhan niille kiva nauraa, mutta entäpä kun sattuu omalle kohdalle. Mikään taloudellisten asioiden supertietäjä en ole. Siitä huolimatta, näin kaupunkilaisjärjellä, tuntuu siltä, että jos merkittävien yritysten konkursseja – tai lähes sellaisia – sattuu käytännössä joka puolella maailmaa, niin miksi sitten ei meillä. Eli jos uskomaton tuuri ei satu kohdalle, niin kohta rytisee täälläkin.

Se vakavampi kysymys on, että mitä sitten tehdään. Periaatteellisella tasolla juttu on harvinaisen selvä. Ei ole veronmaksajien asia kustantaa osakkeenomistajille ja yhtiöille kuuluvaa vastuuta. Jos ette ymmärtänyt pistää pahana päivänä rahaa talteen, niin no, paha teille. Käytännöllisellä tasolla taas tämä ei ole yhtään selvää.

On veronmaksajien etu ja asiakin yrittää torjua ison yrityksen konkurssista, irtisanomisista ja niin edelleen aiheutuvaa inhimillistä hätää ja kärsimystä. Näin sosialidemokraattisesta näkökulmasta pitäisi sitten kai sanoa ”case closed”.

Mutta ei nyt ihan kuitenkaan. Joku ajatus on syytä uhrata sille, mitä tämän jälkeen. Yrityksissä – ainakin siinä mädässä osassa – on vallalla käsitys, että vastuun voi ulkoistaa kansanvallalle ja veronmaksajien rahoille. Jatketaanko talousjärjestyksen palattua maailmaan niin kuin ennenkin, kunnes tulee seuraava kriisi. Vai muutetaanko talousjärjestyksessä jotain? Ja jos, niin kenen ehdoilla ja johdolla? Onko se edes mahdollista?

Kysyn, kun en tiedä vastausta. Mutta sehän onkin filosofian paras puoli.

Sairauskertomusta

Kun tulin viime syksynä mainineeksi, että jalat olivat kipeä, mutta vika keuhkoissa, niin päivitetään sairauskertomusta. Siis minä mitään sairas ole, olo on ihan hyvä ja terveeltä tuntuu. Ja jos ei tuntuisi, niin tuskin viitsisi asiasta valittaa.

Se on vain tämä allekirjoittaneen sairaus niin mystinen. Tai tiedä häntä onko se mystinen lääketiedettä ymmärtäville. Sairauden nimi on siis keuhkosarkoidoosi. Se on joko bakteeri tai virus - eli lähtökohta on kauhean selvä. Se saattaa oireilla jaloissa, silmissä, sydämessä niiden keuhkojen lisäksi siis. 

Minullahan se ei enää oireile missään, mutta pari vuotta tarkkailuluokkaa on päällä. Kävin tänään keuhkolääkärillä ihastelemassa keuhkofotoja ja kuulemassa sanaa. Ja siis rauhaset siellä keuhkoissa ovat (edelleen) turvokissa ja (jotkutmitälienee) entsyymiarvot kohollaan. Tahtoo sanoa, että sairaus on edelleen olemassa, vaikka siitä ei oireita aiheudu. Mukavampaa tietysti näin, kuin toisinpäin. 

Sairas mies, vaikka terve onkin.

Varttisadan tauti

Kokoomus taitaa nyt olla virallisestikin ottaen sairastanut varttisadan tautiin. Siis tautiin, joka alkaa vaivata puolueita ja etenkin puoluejohtajia, kun kannatus ylittää 25%. Kataisen maanpetturihallituspuheet oppositiosta, opetusministerin katkerien ihmisten puolueet ja sen yhden blondin riisuuntumiset. Oireita alkaa olemaan aika paljon. Tunnettuja varttisadan sairastaneita on lähihistoriasta ainakin Esko A ja Paavo L. Kummankin kohdalla sopii lisäksi epäillä, että onkohan tauti edes mennyt kokonaan ohi.

Valitettavasti kokoomuksen kannatus ei tästä ainakaan välittömään syöksyyn lähde. Historian todisteet ovat vähän ristiriitaisia. Toiset puoluejohtajat ovat päätyneet inhotuiksi ja toiset enimmäkseen rakastetuiksi (Lipponen). Puolueille on sairastumisen jälkeen käynyt kuitenkin huonosti (so long, maalaisliitto, parane pian SDP).

Kokoomuksen kannatus siis kasvanee vielä hetken, edessä on yksi eurovaalivoitto, yksi eduskuntavaalien torjuntavoitto ja kannatuksen mureneminen sen jälkeen. Paitsi jos tautiiin tietysti keksitään lääke. Oleellisen lääke olisi ymmärtää sairastuneensa, mutta tästä ei valtakunnan onneksi mitään oireita ole ilmaantunut.

Varttisadan tauti on tauti, joka tarttuu poliittisesta kannatuksesta ja johtaa puolueen kannatuksen romahdukseen.

Henkilökohtaisesti, TEAM

Äitini on viisas ihminen, jota arvostan suuresti. Hän on tehnyt pitkän työrupeaman ammattiyhdistysliikkeessä ja olen jo pienenä poikana kuunnellut ja kuullut siihen liittyviä asioita. Ja tähän liittyy henkilökohtainen suhteeni teollisuusliittojen TEAM –hankkeeseen.

Äitini ehdotti ja ajoi teollisuusliittoajatusta silloin, kun se ei ollut niin muodikasta kuin nyt. Itse asiassa silloin ehdotukselle jopa naureskeltiin ja epäiltiin, että tuollaista ei nyt ainakaan ikinä tule tapahtumaan. Aina on ihmisiä, jotka esittävät viisaita ajatuksia ennen aikojaan. Vaikka historia on niin kuin se kirjoitetaan ja asiat etenevät aikanaan, niin olen ylpeä siitä, että tässä asiassa ja tällä kertaa ainakin yksi visionääreistä oli äitini.

Vaikka pidän äitiäni siksi suuressa arvossa, että hänen kantansa olisi lähes yksinomaan riittävä syy kannattaa tätä(kin) liittofuusiohanketta, kannatan sitä myös muista syistä. Riittävästi syitä voi käydä lukemassa osoitteesta http://www.kyllateam.com/

Muutamia pieniä asioita

On mukavaa aloittaa päivä, kun avaa sanomalehden ja näkee hyviä uutisia. Ei niitä liikaa tässä lamaantuneen taloudellisen toimeliaisuuden tilassa näe. Mutta, se että kepu-maalaisliiton kannatus on laskussa, on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

**

Asiaa olen sivunnut, mutta en jaksa lopettaa ihmettelyäni. Kun valtiopäivät tänään avataan, niin ohjelmassa on myös jumalanpalvelus. Miksi?

Suomalainen kansanvalta alkaa taas toimia, kun eduskunta kokoontuu säätämään lakeja. Ei ole mitään syytä sotkea tähän maallisen vallan toimintaan yliluonnollisia palvelusmenoja. Ne eivät siihen yhteyteen kuulu, ihan yhtä vähän kuin uskonnopetus kuuluu kouluihin. Ja sitten joku vielä jaksaa väittää, että kirkko ja valtio on meillä erotettu toisistaan. Ero voi ehkä olla vireillä, mutta asumuserovaiheeseen ei ole vielä päästy.

***

Valtio velkaantunee tänä vuonna 8 miljardia euroa. Kiva. Ehkä on pakko, ehkä ei. Sitä tässä vain mietin, että meinaavatkohan kokoomusnuoret nytkin kömpiä eduskunnan portailla vaatimaan velan nopeampaa takaisinmaksua ja muistuttamaan, siitä että se on maksettava.

Näin ne toimivat tuossa viime vuosituhannen loppupuolellakin. Eihän sillä nyt voi olla mitään tekemistä asian kanssa, että jokin tietty puolue on hallituksessa jotkut muut ei? Eihän? Tai sitten valtion velka on parempaa, jos sen nostajana toimii poliittisesti eri värinen valtiovarainministeri.

Syntinen, saatana ja kurja

Se oli yksi niistä veljeksistä, joka oli otsikon mukainen. Tai tunsi itsensä sellaiseksi. Mielleyhtymä on kaukaa haettu, mutta siltä oma olo on tuntunut, kun pääasiallinen julkisen liikenteen työmatkakäyttö on muuttunut autoiluksi. Niin tehokkaasti allekirjoittaneeseen on purrut tieto ympäristöllisistä seikoista. Omatunto soimaa, kun auton nokka osoittaa kohti toimistoa ja päivän päätteeksi kotiin.

Mutta. Se on lompakko, joka puhuu kovempaa kuin omatunto. Lienen siis lompakko-omatuntoinen, mutta onneksi en varmaan ole tässä maailmassa yksin. Puolisko kun aloitti työmatkojen kulkemisen samaan suuntaan ja kuljemme nyt pääsääntöisesti aamuin illoin yhdessä. Kahden seutukuukausilipun hinnalla autoon tankkaa useamman tankillisen, nykyhinnoilla vähintään neljä, dieseliä. Ja työmatkoihin kuluu vajaa kaksi tankillista. Just do the math.

Yksi keskeisistä miinuspuolista on se, että lukuaika aamuisin ja iltaisin on mennyttä. Plussapuolella löytyy näitä henkilökohtaiseen liikkuvuuteen ja joustavuuteen liittyviä asioita, jotka lienevät kaikille työmatkaajille tuttuja.

Jos tässä on joku viesti niin se on se, että julkinen liikenne häviää yksityisautoilulle, koska kustannukset ovat niin nopeasti suuremmat. Halvemmilla lipun hinnoilla olisimme molemmat bussilla kulkijoita. Olisimme varmaan sitä toki siinäkin tapauksessa, että joutuisimme maksamaan jonkin tietullin tuossa matkalla. Siinä olisi vain se keskeinen ero, että sitten myös vituttaisi, eikä julkinen valta tuntuisi ollenkaan mukavalta.

Sota läskiä vastaan

Herra yksin tietää.... äää. Eihän se pidä yhtään paikkaansa, kukaan ei yksin tiedä ja pikemminkin kaikki minut tuntevat tietävät, että sodalla läskiä vastaan olisi myös henkilökohtaista käyttöä. Pitäisi aloittaa personaalisota. Se on kuitenkin varsin mieleenkiinnoton aihe ja kohtuullisten toteutumaton tulevaisuudenkuva.

Mutta tämä armeijan aloittama - kuinkahan mones lienee jo? - sota läskiä vastaan. Alokkaat eli Suomen nuoret miehet lihovat ja laiskistuvat. Eivät poikaparat enää jaksa juosta pitkin metsiä ja leikkiä sotaa huutelemalla "Sarrrrja! ja "laukaus! laukaus!". Pahukset vielä keskeyttelevätkin terveydellisistä syistä palvelusta. Voi kyynel.

Puolustusvoimat voi olla ihan oikessa. Ei läski jaksa sotia. Se että onko asia tälle laitokselle kuuluva asia ja voiko se sille mitään tehdä, on kokonaan toinen juttu. Ja vaikka eivät kysy, niin vastaan nopeasti, asia ei sotalaitoksellemme kuulu ja laajassa mitassa ne eivät voi asialle mitään tehdä.

Elämäntapa ja elinpiiri, yhteiskunnallinen ilmasto ja niin edelleen ne syyt, jotka johtavat läskistymiseen ovat yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka kuuluvat yhteiskunnallisen keskustelun piiriin. Puolustusvoimien osallistuminen mielipidevaikuttajana mihinkään heidän alansa ulkopuoliseen ei ole hyvästä. Kysymyksessä on kuitenkin instituutio, jonka pitäisi ymmärtää vaieta. Mitä enemmän sinne valuu valtaa, mitä valtaa tahansa, sen huonompi on kehityssuunta. Asiasta keskustelu siis ei kuulu sen enempää Puheloiselle kuin muillekaan upseereille - herrasmiehet ovat sitten kokonaan toinen asia.

Vaikka suuri osa niistä mielenterveydellisistä ja terveydellisista ongelmista, joilla varusmiespalvelu keskeytetään onkin silmänlumetta, niin palveluksen sisälle voitaisiin tehdä paljonkin, jotta läskistymisestä huolimatta siellä jaksettaisiin paremmin. Siinä kohtaa onkin kyse enemmän siitä, onko halua kehittää asepalvelusta nykyaikaisemmaksi ja joustavammaksi vaiko eikö.

Ei automaattista jatkoa Rehnille!

Suomen nk. pääministeri Vanhanen käväisi eilen kylässä Brysselissä. Juttelivat komission ylikomissaari Barroson kanssa mukavia. Kiva.

Kaksi asiaa. Vanhanen (toisti) kannatuksen Barrosolle jatkokaudelle komission johdossa. Eikö nyt kuitenkin voisi odottaa eurovaalien tulosta ja kunnioittaa sitä. Jos vaalit (edelleen) antavat sellaisen koalition jatkaa, joka pitää nykyisen ylikomissaarin vallassa, niin siitä vaan. Mutta jos vaalit päätyvät toisenlaiseen lopputulokseen, niin veturia pitää vaihtaa. On järjetöntä hirttäytyä jo etukäteen kannatamaan nykyistä toimen hoitajaa hoitamaan toimea jatkossakin.

Toisaltaa maalaisliitolla on ollut vakaan hallinnon kannattajan asenne jo aina Kekkosen ajoista saakka. Se hoitakoon, jolla toimi on, kunnes kuolee. Sama pätee myös "omaan" komissaariimme Olli Rehniin. Vissiin ihan pätevä kaveri, mutta olisi kyllä mukavaa, jos Suomenkin komissaari nimettäisiin eurovaalien tuloksen mukaan. Ei ole perusteltua antaa automaattista jatkokautta Rehnille.

Jos sattuisi käymään niin, että sosialidemokraatit voittavat vaaleissa, niin kyllä minä sinne demarin Rehnin sijasta haluaisin. Ihan sama, vaikka Ollilla komissaarikokemusta onkin. Kyllä sosialidemokraatti aina maalaisliittolaista pätevämpi on - arvomaailman vuoksi. Tietty jos kokoomus voittaa, niin pysyköön Rehn paikallaan - mieluummin hän kuin Stubb.

Yksi ay-liike, yksi keskusjärjestö

JHL:n puheenhoitaja Tuire Santamäki-Vuori ehdotti ja PAM:n nokkanainen Ann Selin kannatti. Yhdelle ammattiyhdistysliikkeelle yksi keskusjärjestö. Loistava ehdotus, jota kannatan lämpimästi.

Yhdellä keskusjärjestöllä päästäisiin purkamaan työntekijöiden ja liittojen jäsenien kannalta huonoa tilannetta eli toisten yli meneviä järjestämisaloja ja kovaa kilpailua sekä edunvalvonnan, että järjestäytymisen alalla. Jos kerran ollaan kaikki edistämässä palkansaajan etua, niin voitaisiin koota voimavarat yhteen ja olla samassa rintamassa.

Tavoite on kannatettava, joskin sen muuttumista todellisuudeksi voidaan valitettavasti joutua odottamaan. Esityksen takana olevien tahojen oletus on, että koulutukseen tai myyttiseen ’toimihenkilöstatukseen’ perustuva järjestäytyminen olisi historiaa.

Historiaa sen pitäisikin ehkä olla, mutta ay-liikkeen akateemisessa kentässä elää vahvana halu jakaa työntekijöitä eri kasteihin koulutustaustan tai työstatuksen mukaan. Yhteistä keskusjärjestöä tuskin pystytään synnyttämään, ellei järjestäytymisideologista saada edes jonkinlaista yhteistä näkemystä.

Mutta mahdottoman tuntuisistakin tavoitteista on ennenkin päästy todellisiin lopputuloksiin.

Nina Mikkonen

Nina Mikkonen
(Nina Autio, Klamydia)

Sä vaan morkkaat päivähoitoo,
etkä mieti ollenkaan
missä maailmas ihmiset elää
Syytät mediaa
järjettömyyttä todistat
maailmalle tyhmyydet kailotat

Omaat sellaiset järjen ja mielipiteet
ettei riitä asteikko Mensan
Siitä kun kokonaan puuttuu lukema negatiivinen
Tyhmyyksiä laukoo
järettömyydestä kertoo Nina Mikkonen
Mikkonen, jee jee jee
Nina Mikkonen, Mikkonen, jee jee jee.

Köyttä mä jo vauhdilla rasvasin
päivähoitoo kun Natsi-saksaan vertasit
Todellisuuden kokonaan unohdit,
työssäkäyviä mollasit
No saatana, tietenkin ihmiset suuttuvat
kotiäiti, raukkapaska, ajattelematon
Mitä ihmettä sä oikein odotit
kuin tuomiota ihmisten

Mee pois Nina Mikkonen, Mikkonen, jee jee jee.
Nina Mikkonen, Mikonen, jee jee jee
Mikkonen, Nina, jee jee jee.
Nina Mikkonen, Nina Mikkonen, jee jee jee.

Tästä on kyse. Tuo tuli ihan hetken inspiraationa.

Epätodellista

Tämä on kuin pahaa unta. Puolustusmenoihin tehdään 2% vuosittainen, reaalinen, tasokorotus . Tiesin että maanpuolustuskurssiveli, puolustusministerimme on rautamiehiä, mutta että tavoitteet menevät näin hyvin läpi, se ei ole todellista.

Kai armeijaankin voidaan tuhlata lisää rahaa, jos niin halutaan. Kaikki kuitenkin varmaan ymmärtänevät, että Suomen puolustuskyky ei ole kiinni siitä onko 100 miljoonaa per vuosi lisää rahaa tai ei. Tällä rahalla ei kuitenkaan ole mitään talouspoliittisia perusteita, kunhan heitetään sotaleluihin euroja, koska lelut ovat sotilaista kivoja.

Jos mikään maa ei jäädytä puolustusmenojensa kasvua, voidaanko ikinä edetä todellisen aseistariisunnan tiellä? Vastaus lienee yksiselitteisen kielteinen. Eikä hirvittävän montaa yhtä rauhallista kolkkaa tältä palloltamme löydy kuin tämä armas Suomi. Jos täällä ei uskalleta tinkiä sotilasmenoista, niin missä se mahdollisuus sitten on olemassa?

Ja siksi toisekseen: miksi juuri puolustusmenoihin voidaan tehdä tällaisia lisäyksiä selityksellä, että kustannukset ovat nousseet. Jos esittää samaa periaatetta sosiaalimenoihin niin nopea vastaus on, että ”ei se noin toimi”. Jos kerran kustannustason nousu katetaan ei-niin-oleellisissa puolustusmenoissa, niin se pitää voida kattaa tärkeissäkin palveluissa.

Helsinki kosioretkellä

Soittakaa fanfaari, tilatkaa kuulutukset ja kutsukaa sukulaiset kahville, Helsinki on kosinut Vantaata. Ai niin, morsian ei ole kuitenkaan vielä vastannut mitään, eikä nyt ehkä heti pystykään vastaamaan.

Kysymys on siis siitä, että Helsinki ehdottaa Vantaalle yhdistymisen selvittämistä, yhdessä. Suomeksi se tarkoittaa sitä, että Helsinki kannattaa liitosta ja kosiskelee Vantaata olemaan samaa mieltä. Helsingissä liitosta kannatetaan läpi poliittisten rajalinjojen, Vantaalla kannatus on porvareiden hommia, noin niinkuin valtuustomielessä.

Koska molemmat kaupungit sattuvat tällä hetkellä olemaan porvarisjohtoisia, saattaa asia jopa nytkähtää eteenpäin. Vantaan demarit ovat jostain tuntemattomasta syystä linnoittautuneet kunnan itsenäisyyden taakse. Allekirjoittanut kannattaa tätä(kin) liitosta omasta puolestaan lämpimästi.

Voidaan perustellusti kysyä, että mitä hyötyä liitoksesta olisi. Yhtä perustellusti voidaan kysyä, että mitä hyötyä on kuntien pitämisestä erillään. Asian pihvi on se, että kun hallinnolliset rajat kaadetaan, mahdollistetaan alueen kehittäminen ja kehittyminen yhdeksi ja yhtenäiseksi kaupunkialueeksi tulevaisuudessa. Sitä taas ei taata millään yhteistyösopimuksilla.

Ja Espoo voidaan jättää liitoksesta ulos aivan mainiosti, kaksoimetropoli olisi haluttavampi(kin) lopputulos kuin kaikkien pääkaupunkiseudun kuntien yhdistyminen. Tosin molemmat lopputuloset ovat allekirjoittaneesta katsoen haluttavampia kuin nykytila.

Oi, Vantaa, vastaa kosijallesi "kyllä", niin saadaan kivat häät.

Taantuman keisari

Kun taloudellinen turbulenssi edellisen kerran koetteli Suomea, toimi hallitus typerästi. Tämä yhdistettynä muusyntyiseen shokkihoitoon antoi myös oppositioon ajautuneelle Sdp:lle kannatusboostin, joka kantoi vielä tälle vuosikymmenelle.

Hallitus ei taaskaan surffaa onnistuneiden päätösten laineilla. Sdp ei ainakaan vielä kuitenkaan kailota keisarina taantuman tunkiolla. Saattaa olla ettei niin käy tällä kertaa, kannatus ei rakennu pelkästään olemalla oppositiossa.

Aiemmista menestystekijöistä puuttuu kaksi keskeistä tekijää: määrätietoinen ja taitava politiikka. Yksittäisten asioiden rääpimisellä ei pitkälle päästä, eikä katkaista kokoomussorsan lentoa.

Urpilaisella on vielä aikaa ottaa paikkansa ja nousta tämän taantuman keisariksi. Asioiden vain pitää alkaa tapahtua, muutoin isot numerot alkavat juosta kohti nollaa

Jo riittää: Alueellistaminen

Jaaha. Asia jolle voisi laittaa pisteen ja lopettaa turhanaikaisen jankkaamisen. Siis alueellistaminen. Sillä tarkoitetaan yleisesti ottaen julkishallinnon työpaikkojen siirtämistä pääkaupunkiseudulta johonkin muualle.

Josko nyt sovittaisiin, että pidetään ne virastot, laitokset ja taikka tahi muut konttorit ihan siellä missä ne ovat nytkin. Suomesta ei löydy sellaista seutua, jonka elinvoima ja alueellinen kehitys kääntyisi nousuun, kun sinne jokin virasto siirretään. Tarpeeksi suuria virastoja, kun ei kumminkaan siirretä mihinkään.

Eikä ehkä pitäisi olla ottamatta huomioon sitä aikaa ja rahaa, joka menee siirtojen valmisteluun, niistä tehtyjen valitusten kaatamiseen ja niin edelleen. Lopputulos ei mitenkään voi olla vaivan arvoista.

Suomi tarvitsee muitakin kasvukeskuksia kuin Suur-Helsingin, mutta niitä ei saada aikaan siirtelemällä julkisia työpaikkoja. Lopetetaan näpertely ja keskitytään luomaan kasvua ja työpaikkoja, jookos hallitus ja oppositio?

Tulisiko siihen naarmuja, jos oikein yrittäisi?

Kokoomus on siitä nykyaikainen puolue, että se on taitavasti onnistunut rakentamaan ympärilleen suojakentän – kilvet kuuluvat keskiajalle – joka varjelee todellista sisältöä paljastumasta. Vähän niin kuin kirja, johon on kirjoitettu uusi sisällysluettelo, mutta sisältö on entinen. Mutta lukijoille näytetään vain tuo sisällysluettelo.

Hyvä kysymys, vaikka tulevalle viikonlopulle, on se, että mahtaisikohan tuohon kenttään saada naarmuja aikaan, jos oikein yrittäisi? Oppositiolla pitäisi olla ainakin motivaatio olemassa tähän raaputusurakkaan. Oletuksena siis se, että sosiaaliliberaalin modernin oikeistolaisen ympäristöpuolueen sisällä asuu edelleen jotain ihan muuta. Nimittäin se arvokonservatiivinen, suurten yritysten etuja ajava koti-uskonto-isänmaa puolue.

Tokihan kokoomuksesta löytyy varmaan noita mielikuvankin mukaisia politiikkoja, mutta veikkaus olisi, että enemmistö ei heitä ole. Ei siis ole kovin vaikea kuvitella sellaisia aiheita ja esityksiä, joilla voisi ruveta tuota kuorta naputtelemaan säröille ja kun särö on saatu aikaan, niin siihen napauttamalla sitten rikki.

Sitä voisi lämmitellä vaikka kysymyksillä samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta adoptioon ja jatkaa puolustusmäärärahojen sorkkimisella, maustaa progressiivisella pääomaverolla ja pistää jälkiruuaksi vaikka oikeus polttaa Suomen lippu rangaistuksetta. Voi sitä kiemurtelun seuraamisen riemua. Paljon järkevämpiäkin esityksiä – samansuuntaisesti – toki olisi lupa käyttää.

Jaa, mutta oppostion pitäisi yrittää olla aggressiivinen ja olla yhtä mieltä edes yhden puolueen sisällä. Olkoon sitten niin, että hallituspuolue(et) saavat antaa itsensä vaikuttaa miltä hyvänsä.

Itke Israel, itke

Itke Israel, itke, sillä taistelu, sota, tuho ja kärsimys on osasi vielä pitkään. Itse toimillasi varmistit, että loppua ei (taas) näy.

Mielipiteitä: Israelin valtion perustaminen oli virhe. Sitä ei kuitenkaan enää voi perua, se olisi saman virheen toistamista. Hamas on terroristijärjestö. Israel on terroristivaltio. Israel toimii typerästi, mutta niin toimivat palestiinalaisekin. Muu maailma ei osaa kuin sympata ja tuomita eri osapuolia peukku anuksessa.

Väkisinkin tulee mieleen, että juutalaisten olisi joskus vastenmielisyydestään huolimatta lukea myös uutta testamenttia. Niitä kohtia jossa puhutaan armosta ja posken kääntämisestä. Ei mikään ihme, että silloin joskus historian hämärissä koettiin tarvetta tehdä juutalaisuus 2.0, joka sitten kristinuskona myöhemmin alettiin tuntea. Jahve on sen verran kostonhimoinen ja ankara jumala, että pehmennys oli paikoillaan.

Tilanteen minkäänasteinen ratkaiseminen näyttäisi vaativan vahvaa kansainvälistä väliintuloa. Ongelmapaikkojen, erityisesti Jerusalemin suhteen pitäisi tehdä luovia ratkaisuaja. Jerusalemista kansainvälisen yhteisön hallitsema vapaakaupunki, joka ei olisi kummankaan omasta parastaan ymmärtämättömän osapuolen hallinnassa. Palestiinalle yhtenäinen valtio ja Israelille takeet (joidenkin) rajojen turvaamisesta.

Tai voisiko ne vain sulkea molemmat ison kuplan sisään ja katsoa vaikka sadan vuoden päästä, että joko ne ovat tulleet järkiinsä?

Lamavuosi 2009 ?

Suomi sukeltaa muun maailman mukana tai viimeistään perässä taloudelliseen lamaan ja porskuttelee sen pimeissä vesissä vuoden 2009. Tämä on ilmeisesti se premissi, josta useampi taho ennusteitaan ja toimenpideohjelmia rakentaa alkanutta vuotta silmällä pitäen. Niin talouden kuin politikankin saralla.

Taloudesta en niin hirvittävästi taida ymmärtää, en mikro enkä makrotasolla. Saa siis asiantuntevat arviot jäädä vähemmälle. Selkäydinkutina kuitenkin sanoo, että ihan niin synkkiin tunnelmiin kuin on pahimmillaan maalailtu ei ole syytä. Taloudellisella kehityksellä voisi olla ihan terve pohja, jos nämä finanssisotkut siivotaan pois. Tosin se, että talouden kauhuja toitetaan koko ajan saattaa johtaa siihen, että ne kauhut realisoituvat.

Saattaa kuulostaa tutulta, mutta 2009 avainsanat politiikassa ovat usko ja toivo. Rakkaus ei politikan saraan vielä Tommy yrityksistä huolimatta oikein istu. Politiikan tehtävänä on luoda toivoa paremmasta ja uskoa selviytymisestä. Tämä on yhdistelmä mediakilpailua retoriikan taiteensaralla ja konkreettisia toimia taloudellisen toimeliaisuuden kiihdyttämiseksi.

Suomalaisittain tilanne on se, että hallitus osaa retoriikan ja oppositio askaroi konkeretian parissa. Kummallakaan ei vain ole ollut koko pakettia hallussaan. Toivottavasti pukki sen jommalle kummalle toi. Toista toivon ja toista pelkään.