Hyvä poliitikko, jollainen en ole, tai tarkka politiikan seuraaja, jollainen haluaisin olla, olisi nyt oikeastaan pakotettu kirjoittaman eilisistä kehyspäätöksistä ja siinä yhteydessä esitellyistä madonluvuista. Kataisen kalvoista löytyy monta mielenkiintoista kohtaa. Kannattaa katsoa esimerkiksi valtinovelan kehitystä ja suhteuttaa sitä edelliseen lamaan, ennusteen lukuja vielä 2013 ja niin edelleen.
Mutta en kirjoita en. Mikrotalous rulettaa ja oma napa on lähinnä. Sähköveroa nostetaan kotitalouksilta 0,88 sentistä per kilowattitunti 1,7 senttiin. Tommonen rapia viidenkymmenprosentin korotus. Kiinteistöveron korotusmahdollisuus mätkäistään pöytään ja kotikuntani tuntien sitä myös heti käytetään sitä mahdollisuutta.
Okei, minähän olen ympäristörikollinen, kun asun sähkölämmitteisessä talossa. Tosin patterit eivät ole koskaan päällä, kun ilmalämpöpumppu ja takat hoitavat homman. Kuukausittainen sähkölasku on silti aika iso. Lapsiperheellä kun astianpesukone, pesukone ynnä ihan pari muuta kotitalouskonetta pyörii aika usein. Että rokotetaan vaan lapsiperheitä, ihan kuin kuluja ei olisi muutenkaan. Ja sitten lyödään vielä kiinteistöverolla päähän.
Pakkohan tässä on lamaa ruokkia, kun hallitus syö ostovoimaa, minkä kerkiää. Porvarit mainostavat itseään vielä talousihmisinä ja ampuvat sitten kuitenkin talousasioissa itseään nilkkaan. Onko porvarilliselle tyhmyydelle mitään rajaa?
6 kommenttia:
kyllä ollaan Vantaalla fiksuja jos kiinteistöveron mahdollisuutta käytetään. Espoon porvarit ei sellaisesta verosta tykkää, ja siksi se pidetään varmasti jatkossakin Espoossa mahdollisimman matalana.
Mä oon muuten eri mieltä. Kiinteistövero valuu aina suoraan tai epäsuorasti asumisen kustannuksiin ja potkaisee näin ollen pahiten pienituloista. Asuminen on muutenkin kallista. Pidetään näpit erossa kiinteistöverosta, kiitos.
kaikki verothan nostavat hintoja tai aiheuttavat muuten ikäviä vaikutuksia, kuten kannustinloukkuja. Mutta kun ne minun ja teidän liiton ihmisten palkat pitää jollakin maksaakin, niin siihen tarvitaan tuloja. Itse suosisin kiinteän omaisuudenkin verottamista niissä talkoissa enkä laittaisi koko taakkaa palkkatuloa saavien kannettavaksi.
Mjoo-o. Tuossa on pointtia. Mutta, aina tulee mutta. Monenlaista omistamista voi valita, mutta asumista on hankala valita - jossain nyt on vaan pakko asua.
Voi olla, että olen vaan intuitiivisesti väärässä, mutta kiinteistöveroa minun on hankala rakastaa, vaikka veroja noin yleisesti ottaen rakastankin.
Minusta kiinteistövero on heti perintöveron jälkeen parhaimpia veroja. Kiinteistöt eivät vaihda maata, ja useimmiten (ei toki aina) suuremman kiinteistöveron maksajat kuuluvat hieman paremmin tienaaviin henkilöihin. Aukoton ei tämäkään näkemys tietysti ole.
Mites olisi tuo maa- ja metsätalousmaan verottaminen?
maa -ja metsätalousmaa kävisivät hyvin verotuksekseen... Kiinteistöveroa joutuvat valitettavasti maksamaan myös as oyt ja iso kerrostalo maksaa kohtuullisesti veroja...
Lähetä kommentti