Se oli yksi niistä veljeksistä, joka oli otsikon mukainen. Tai tunsi itsensä sellaiseksi. Mielleyhtymä on kaukaa haettu, mutta siltä oma olo on tuntunut, kun pääasiallinen julkisen liikenteen työmatkakäyttö on muuttunut autoiluksi. Niin tehokkaasti allekirjoittaneeseen on purrut tieto ympäristöllisistä seikoista. Omatunto soimaa, kun auton nokka osoittaa kohti toimistoa ja päivän päätteeksi kotiin.
Mutta. Se on lompakko, joka puhuu kovempaa kuin omatunto. Lienen siis lompakko-omatuntoinen, mutta onneksi en varmaan ole tässä maailmassa yksin. Puolisko kun aloitti työmatkojen kulkemisen samaan suuntaan ja kuljemme nyt pääsääntöisesti aamuin illoin yhdessä. Kahden seutukuukausilipun hinnalla autoon tankkaa useamman tankillisen, nykyhinnoilla vähintään neljä, dieseliä. Ja työmatkoihin kuluu vajaa kaksi tankillista. Just do the math.
Yksi keskeisistä miinuspuolista on se, että lukuaika aamuisin ja iltaisin on mennyttä. Plussapuolella löytyy näitä henkilökohtaiseen liikkuvuuteen ja joustavuuteen liittyviä asioita, jotka lienevät kaikille työmatkaajille tuttuja.
Jos tässä on joku viesti niin se on se, että julkinen liikenne häviää yksityisautoilulle, koska kustannukset ovat niin nopeasti suuremmat. Halvemmilla lipun hinnoilla olisimme molemmat bussilla kulkijoita. Olisimme varmaan sitä toki siinäkin tapauksessa, että joutuisimme maksamaan jonkin tietullin tuossa matkalla. Siinä olisi vain se keskeinen ero, että sitten myös vituttaisi, eikä julkinen valta tuntuisi ollenkaan mukavalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti