Sallittakoon ensin todeta, että politiikan ei olisi millään tavalla pitänyt kriisiytyä tästä niin sanotusta vaalirahakriisistä. Tässä on taas isketty se kuuluisa iso punainen nappula pohjaan. Se missä lukee mustin tikkukirjaimin ”paniikki”.
Ajatellaan nyt hetki, että mitä tässä on oikeastaan selvinnyt:
- Yritykset ovat rahoittaneet kansanedustajien ja puolueiden vaalikampanjoita.
- Järjestöt ovat rahoittaneet samoja tahoja samoilla asioilla.
- Vaaleihin kuluu rahaa.
- Ne joilla on eniten rahaa, näkyvät eniten.
Summa summarum: Mitään pahaa ei tässä kohtaan ole tapahtunut.
Vai haluaako joku toden teolla väittää, että siinä, että joku – yksityishenkilö tai järjestö – haluaa rahoittaa ehdokas x tai puolueen y kampanjointia on jotain väärää – tai pahaa? Onhan se nyt selvää, että jos jollain taholla on pätäkkää, niin sitä laitetaan sellaisen tahon tukemiseen, jonka katsotaan edustavan eniten omia näkemyksiä ja sellaisia ajavan. Tämä pätee niin ihmisistä kuin järjestöistäkin.
Selitykset siitä, että ”maan tapa meni liian pitkälle” ja ”yleinen moraalikäsitys on muuttunut” ovat juuri sitä, kun on jääty käsi siellä piparipurkilla kiinni, eikö oikein tiedetä mitä pitäisi sanoa. Hävettää myöntää, että rahaa on vastaanotettu, mutta moraalikäsitykset mihinkään ole muuttuneet.
Ajatellaanpa taas hetki. Kuinka moni toimittaja, joka tästä vaaliraha-asiasta on kirjoittanut, kieltäytyy heille eri tahojen tarjoamista lounaista, retkistä tai saunailloista? Eikö silloin yritetä vaikuttaa toimittajiin? Kuinka moni asiaa taivastellut ja siitä sohvallaan ja työpaikan kaffepöydässä pultteja ottanut kansalainen kieltäytyy siitä naapurifirman tarjoamasta joululahjasta tai liiketapaamisessa saadusta lahjasta? Siinäkään ei kai yritetä vaikuttaa kehenkään?
Ja muistellaan vielä hetki, mitä ei ole tapahtunut:
- Yksikään taho ei ole jäänyt kiinni lahjonnasta tai sen yrityksestä
- Kukaan kansanedustaja ei ole jäänyt kiinni lahjuksen otosta
- Ketään ei ole edes syytetty lahjonnasta tai lahjuksen otosta
- Mitään väärää ei ole todistettu tapahtuneen
Niin. Yksi vääryys tässä on ollut. Se on se, että julkisia varoja on käytetty kampanjointiin. En tarkoita kuntien ostamia seminaarilippuja, mutta ne jotka ovat RAY:n avustusrahoja tahi sairaanhoitopiirien rahoitusta käyttäneet saisivat hävetä ja erota tai vaikka toisinkinpäin.
Mutta. Minusta katsoen koko kriisi on kupla, kun mitään kriisin aineksia ei oikeasti ole olemassakaan. Kukaan poliitikko ei vain uskalla myöntää sitä, kun pelkää etteivät äänestäjät ymmärrä.
4 kommenttia:
Herrajjumala, mehän ollaan samaa mieltä, ainakin melkein... Mitäs tästä nyt pitäisi ajatella? :)
*menee ulos tähystelemään josko taivaskin olisi tippumassa niskaan tai taivaanrannasta laukkaisi ne neljä ratsumiestä*
anyways, kiitos, virkistävää lukea jonkun poliitikon toteavan (etenkin demarin), että mitäs uutta tässä nyt oikeastaan olikaan. tuntuu vaan, että tässä ammutaan hyttystä ei pelkästään tykillä vaan suorastaan ydinlatauksella :)
Oho.
Mutta kannattaa olla varovainen siinä ketä näinä aikoina nimittelee poliitikoksi. Minä en (enää) moista nimitystä ehkä ansaitse, vaikka ehkä jonkinsortin taustasählä olenkin.
Sitähän ei koskaan tiedä, että kuinka pahasti joku viattomampi ihminen pahastuu poliitikoksi nimittelystä... Sen verran huono kaiku taitaa nimityksellä olla nyt ;)
Periaatteesta pitkälti samaa mieltä. Ja sitäkin kannattaa korostaa, että tämä "kohu" on tehnyt mukavalla tavalla läpinäkyväksi sen, millaiset taustavoimat eri osapuoliin sitoutuvat: tokmannit, novat, merisalot, eekoot ja wahlroosit kepu-kokkareihin ja ay-liike vasemmistoon.
Nythän viimeistään pitäisi olla selvää, millaiset voimat eri puolueita itselleen läheisinä pitävät. Vasemmisto on selvästi palkansaajasymppaaja ja kepu-kokoomus työantajien ja heidän aseenkantajiensa symppaaja.
Ja näinhän se piti mennäkin, jotkut ovat vain tämän pyrkineet kiistämään (btw, ne samat tahot, jotka kepu-kokoomusta rahoittavat tai äänestävät).
Se että esim pääministeri ei ainakaan toistaiseksi ole jäänyt kiinni lahjusten vastaanottamisesta ei tee mielestäni vaalirahakohusta kuplaa. Näennäisesti pienetkin asiat ovat tärkeitä, kun ne liittyvät politiikan ja poliitikkojen moraaliin sekä demokratian toimivuuteen. Pelkästään se, että vaalirahoitus avataan ja tehdään läpinäkyväksi on suora todiste siitä, että villoja löytyy. Sitä paitsi eihän tämä juttu ole vielä missään tapissa.
Lähetä kommentti