Tulisiko siihen naarmuja, jos oikein yrittäisi?

Kokoomus on siitä nykyaikainen puolue, että se on taitavasti onnistunut rakentamaan ympärilleen suojakentän – kilvet kuuluvat keskiajalle – joka varjelee todellista sisältöä paljastumasta. Vähän niin kuin kirja, johon on kirjoitettu uusi sisällysluettelo, mutta sisältö on entinen. Mutta lukijoille näytetään vain tuo sisällysluettelo.

Hyvä kysymys, vaikka tulevalle viikonlopulle, on se, että mahtaisikohan tuohon kenttään saada naarmuja aikaan, jos oikein yrittäisi? Oppositiolla pitäisi olla ainakin motivaatio olemassa tähän raaputusurakkaan. Oletuksena siis se, että sosiaaliliberaalin modernin oikeistolaisen ympäristöpuolueen sisällä asuu edelleen jotain ihan muuta. Nimittäin se arvokonservatiivinen, suurten yritysten etuja ajava koti-uskonto-isänmaa puolue.

Tokihan kokoomuksesta löytyy varmaan noita mielikuvankin mukaisia politiikkoja, mutta veikkaus olisi, että enemmistö ei heitä ole. Ei siis ole kovin vaikea kuvitella sellaisia aiheita ja esityksiä, joilla voisi ruveta tuota kuorta naputtelemaan säröille ja kun särö on saatu aikaan, niin siihen napauttamalla sitten rikki.

Sitä voisi lämmitellä vaikka kysymyksillä samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta adoptioon ja jatkaa puolustusmäärärahojen sorkkimisella, maustaa progressiivisella pääomaverolla ja pistää jälkiruuaksi vaikka oikeus polttaa Suomen lippu rangaistuksetta. Voi sitä kiemurtelun seuraamisen riemua. Paljon järkevämpiäkin esityksiä – samansuuntaisesti – toki olisi lupa käyttää.

Jaa, mutta oppostion pitäisi yrittää olla aggressiivinen ja olla yhtä mieltä edes yhden puolueen sisällä. Olkoon sitten niin, että hallituspuolue(et) saavat antaa itsensä vaikuttaa miltä hyvänsä.