Henkilökohtaisemman merkinnän paikka. Mutta pysytään kuitenkin politiikassa. Eräs käyty keskustelu laukaisi minut miettimään oman eu-suhteeni kehitystä, olen ehtinyt seisomaan eri puolilla useampaakin jakolinjaa asioissa.
Kun aktivoidun poliittisesti nuorena kloppina olin eu-intoilija, hard core federalisti aikana, jolloin Suomi ei ollut vielä edes unionin jäsen. Ah, kuinka minä intoilinkaan yhteisen lipun (kansallisliput pois), yhteisen lätkämaajoukkueen ja muiden triviaalin yhden valtion tunnusmerkkien puolesta. Halusin uskoa ja uskoin Eurooppaan, josta tulisi yksi erittäin tiivis liittovaltio tai oikeammin taisin nähdä nykyiset kansallisvaltiot tulevina provinsseina tai maakuntina.
Myöhemmin, ratkaiseva käänne taitaa sijoittua sinne 1990-luvun loppuun, Kosovon sodan aikoihin, liuin antiunionistiksi. Tai en nyt miksikään ränkäksi vastustajaksi, mutta alkoi olla entistä vaikeampi nähdä mitään hyvää tai järkevää unionin toimissa. Osittain se johtui siitä, että kehitys ajoi omista visioistani huomattavan poikkeavaa latua, luotiin demokraattisen kontrollin ulottumattomissa oleva keskuspankki, keskityttiin puolustusyhteistyöhön, puhuttiin alueiden Euroopasta yhden Euroopan sijaan ja niin edelleen. Rupesin rasittavaksi eu:n suhteen, vastustin.
Uudelleen asemoin itseni taas kun muutama vuosi kolmatta vuosituhanta oli edetty. Huomasin transformoituneeni perusmyönteisestesti unioniin suhtautuvaksi kriitikoksi. Paljon turhaa, paljon sälää, hukattuja tilaisuuksia ja idioottimaisia kompromisseja, mutta kehitys ja unioni oikean suuntaisia ja tarpeellisia. Oikeastaan aika terve ja analyyttinen asenne. Olisikohan sillä jotain tekemistä sen kanssa, että vanhetessa viisastuu. Kritiikin kärki tosin helpoiten livahti sellaisten ihmisten ajatteluun, jotka suhtautuvat kuten minä josku ennen: intoillen. Toisaalta en tehnyt eroa sen suhteen tapahtuiko intoilu puolesta vai vastaan.
Nyt olen alkanut havoinnoimaan seuraavan vaiheen merkkejä. Ja tästä en kyllä pidä yhtään. En tippaakaan. On nimittäin alkanut tuntumaan siltä, että alan olla eu-kyynikko. Mikään ei kuitenkaan onnistu, eikä eu:n kehitystä tarvitse pitää juuri minään, koska sillä ei paikallaan polkevana koneena ole mitään merkitystä. Eurooppalainen sivistys on ihan jossain muualla kuin tässä unioni prosessissa... Näistä ajatusladuista en siis pidä yhtään ja yritän suhtautua asiaan toisin, mutta näiden parista yllättää itsensä unionin suhteen turhankin usein.
Poliittinen kehityskaari unionin suhteen. How wonferful.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti