tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Heja Nordiska samarbejde!

Tätä kirjoitetaan Oslossa. Sitä ei kylläkään huomaa varsinaisesti mistään, koska sijaintipaikka on Norjan LO:n opisto Sormarka. Lentokentät ja kurssikeskukset ovat kaikkialla samanlaisia, sitä voisi periaatteessa olla missä tahansa Pohjoismaassa.

Pohjoismaisen yhteistyön perusteet ovat muuttuneet. Enää ei ole Suomen erityistä syytä helliä pohjoismaista yhteyttään vastapainona Neuvostoliiton vaikutukselle, eikä poliittinen yhteistyö pohjolassa ole enää Eu:n myötä yhtä oleellista kuin ennen. Muutokset ymmärtävät ja tiedostavat kaikki, mutta kukaan - ainakaan merkittävä politiikko - ei sano sitä julkisesti.

Koko yhteistyökuviota ei kannata romuttaa, sen luonnetta ja ja suuntausta pitäisi muuttaa. Keskinäisestä ongelmien vertailusta ja ratkaisumallien hakemisesta pitäisi suuntautua entistä enemmän ulospäin ja katsoa sitä mitä tarjottavaa pohjoismaisella mallilla ja sen yhteistyöllä olisi ulospäin. Yhteinen näkyminen suhteessa unioniin sekä laajempiin ylikansallisiin elimiin voisi olla arvokasta. Kuitenkin näyttää olevan niin, että valtiot hoitavat nämä suhteensa mieluummin itse, asioista koetaan olevan enemmän erimieltä kuin todellisuudessa ollaankaan. Sääli. Pohjoismainen yhteistyö olisi syytä keksiä uudelleen ennen kuin siitä tulee kokonaan historiallinen ulkomuseo.

Niin, allekirjoittanut harjoittaa tätä yhteistyötä juuri nyt Kunta-alan pohjoismaisen unionin merkeissä, tarkemmin sanottuna maahanmuuttajien integraatioseminaarissa. Voisi olla niin, että Suomella olisi jotain opittavaa muista tällä sektorilla ettemme tekisi ainakaan kaikkia niitä virheitä, jotka naapurit ovat jo tehneet - tosin näyttää siltä että teemme niitä kovaa vauhtia.

Kaikkia ratkaisuja ei kuitenkaan tule kopioida. Varsinkin tanskalaiset ja norjalaiset puhuvat "positiivisen diskriminaation" ulottamisesta etnisyyteen eli siis etnisiä kiintiöitä. Herätys, myönteistä diskriminaatiota ei ole olemassakaan eikä tuollaisella ainakaan korjata syntyneitä ongelmatilanteita.

Ei kommentteja: