Ammattiyhdistysliike saa aina välillä koviakin syytöksiä siitä, että se ei hoida pätkä/silpputyöläisten asioita, ei kykene hoitamaan niitä tai ei ole niistä edes kiinnostunut.
Kiinnostuksen puute ei tietenkään ole totta. Lisäksi asioita hoidetaan sen kyvyn mukaan, mikä kulloinkin on. Tämä on näkynyt mm. niissä tapauksissa, jossa laittomia pätkiä on viety oikeuteen (ja useimmiten voitettu).
Oleellista on kuitenkin se, että ay-liikkeen kyky on tällä hetkellä puutteellinen pätkätyöläisten asioiden (ongelmat, vakituisiin työsuhteisiin pääseminen) hoitamisen suhteen. Tämä johtuu kolmesta seikasta: järjestämisen ontumisesta, yhteiskunnallisesta haluttomuudesta ja käytännön välineiden puuttumisesta.
Järjestämisen ontuminen on sekä ay-liikkeen sisäsyntyinen ongelma, että olosuhteisiin liittyvä. Jäsenten rekrytointi perustuu valtaosiltaan liittojen aktiivien työhön. Näistä kaikki eivät oikein osaa tai halua lähestyä pätkissä töissä olevia. Lisäksi näihin työsuhteisiin liittyviä erityiskysymyksiä ei ole osattu ottaa osaksi liittojen toimintaa riittävällä tavalla. Toisaalta olosuhteet niissä työpaikoissa, joissa on paljon pätkätyöläisiä, ovat valitettavan usein sellaiset, että järjestäytymiseen ei ainakaan kannusteta.
Yhteiskunnallinen haluttomuus puuttua asiaa on turhankin läpinäkyvää. Julkinen valta on pahin pätkätöiden (väärin)käyttäjä. Jos poliitikoilla ei ole halua laittaa asiaa kuntoon "omalla" tontillaan, niin se on äärimmäisen vaikeaa saada kuntoon yksityisellä sektorilla. Poliitkot voisivat laittaa julkisen tontin kuntoon, jos haluaisivat. Ei ole niin vaikeaa antaa ohjeita, määräyksiä ja työtehtäviä näiden työsuhteiden saattamiseksi kuntoon. Rahoitus ei ole se oikea ongelma, itse asiassa olisi selvempää, kun palkkarahat olisivat vakiobudjetoituja sen sijaan, että niitä erikseen myönnetään joka vuodelle (tai muulle ajanjaksolle) erikseen.
Ay-liikkeen yhteiskuntavaikuttaminen asiassa on tilanteesta johtuen vähintäänkin haastavaa. Lähes kaikki poliitikot periaatteessa ovat sitä mieltä, että asiassa on ongelmia, mutta käytännössä eivä tee/eivät halua tehdä asialle mitään. Se koetaan ilmeisesti liian työlääksi tai vaikeaksi. Tilanteen ollessa näin kummallisen lukkiutunut on se mitä ilmeisemmin johtanut myös siihen, että nämä asiat ovat valuneet yhteiskuntavaikuttamisen prioriteettilistalla alaspäin.
Käytännön välineiden puuttuminen tarkoittaa sitä, että määräaikaisten työsuhteiden ehdot määritellään laissa. Eli kun tilanteissa on ongelmia, ei luottamusmiehellä ole työpaikalla varsinaisia keinoja neuvotella asiasta, koska se ei kuulu sopimusten piiriin. Ainoat asiat mitä voidaan tehdä on keskustelu/neuvottelu työnantajan kanssa ja jos siitä ei päästä eteenpäin, pitää kyseessä olevan työntekijän mennä oikeuteen ja haluaa oikeutta.
Ylivoimaisesti tärkein tavoite pitäisikin olla määräaikaisten työsuhteiden määrittelyn saaminen työehtosopimuksiin, jolloin niihin syntyisi samanlainen normaali neuvotteluoikeus ja mahdollisuudet kuin muissakin työsuhteiden ehtoihin liittyvissä asioissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti