Ei pelkkää imagopolitiikkaa

Kokoomuksen vaalivoitto kuitataan kovin kevyesti imago - ja mainoskampanjavoitoksi. En käy tietenkään kiistämään itsestäänselvyyttä eli näiden kampanjoiden tehokkuutta ja hyvää tasoa. Ja vielä vähemmän käyn kiistelemään niiden myönteisestä vaikutuksesta vaalitulokseen.

Vaalituloksia vain ei pidä erehtyä selittämään kokonaan näillä syillä. Jos kokoomuksen menestys perustuisi pelkästään imagon kohennukseen ja mainontaan, olisi se voitettavissa pelkästään niillä aseilla.

Menestys kaupunkiporvarillisessa puolueessa perustuu kuitenkin yhdistelmään määrätietoista järjestötyötä, pitkäjänteisyyttä ja sitten sitä mainostehokkuutta. Kuinka moni muistaa - ei niin kovin kaukaisia aikoja - kokoomuksen alennustilan Ville Itälän johdolla. Innokkaimmat ehtivät jo tuomita puolueen jatkuvaan tappiokierteeseen ja hiljattaiseen kuihtumiseen.

Mutta jo niitä aikoja saattoi lehtien pikku-uutisista löytää mainintoja kokkareiden jäsenhankintakampanjoista, tavaran jakamisesta palkintoina jäsenille ja niin edelleen. Joku oli jo aloittanut määrätietoisen uudistamisen. Samalla taidettiin jo ainakin luoda pohjaa rakenteiden ravistelelulle puolueessa.

Ilman pitkäjänteisyyttä - ja sitä järjestötyötä - ei myöskään olisi pystytty ylläpitämään sitä hypeä, joka Sauli "tyhjät housut" Niinistön ympärille syntyi presidentinvaaleissa. Ei pidä erehtyä uskomaan, että kokoomuksen jäsenmäärän kasvu tai kunnallisvaaliehdokasmäärän kasvu olisivat seurausta vain gallupmenestyksestä ja hiton hyvästä imagosta. Taustalla on aimo annos onnistunutta järjestötyötä.

Kokoomuksen menestys ei ole pelkkä imago, mainonta -tai mediakupla. Sen puhkaisemiseen tarvitaan muutakin kuin hyvä mainostoimisto.

Uudistetaan, mutta mihin suuntaan?

Puheenjohtaja Urpilainen löi uudistustyön pöytään päivän UP-Demarissa. Valitettavasti ei taida verkosta löytyä tätä ”SDP:n uudistaminen on nyt päätehtävämme” kirjoitusta. Hienoa, että puheenjohtaja avaa keskustelun pian vaalien jälkeen, pisteet siitä. Jatketaan keskustelua.

Tosiasiat on tunnustettava
On aivan oikein todeta, että puolueen kannatuksessa on rakenteellinen, siis ikärakenteellinen ongelma. Sosialidemokraattinen puolue ei puhuttelu nuoria ikäluokkia yhtä paljon kuin sosialidemokraattinen aate.

Toivottavasti tämä ei ole se ainoa tosiasia, jonka haluamme tunnustaa. Peilistä saattaa lisäksi pilkottaa poliittinen sisällöttömyys, organisaation rakenteelliset ongelmat ja retorinen toimimattomuus.

Millainen SDP?
Puheenjohtaja toteaa aiheellisesti, että kyse on pitkälti SDP:n identiteetistä. Sisälukutaitoni mukaan hänen määritelmänsä kuuluu suurin piirtein seuraavasti:

”SDP on Suomen johtava työväenpuolue, joka kantaa vastuunsa Suomen taloudesta. SDP on lisäksi sopimisen ja työmarkkinayhteistyön puolue ja sen tulee olla myös johtava tulevaisuus –ja perhepolitiikan puolue. Lisäksi SDP on entistä vahvemmin johtava ympäristöpuolue.”

Nyt on pakko olla vähän ilkeä. Kävikö niin, että vaalitappion kylmä tuuli puhalsi pois keskustalaisuuden puolueesta ja palattiin kauas taaksepäin, aina työväenpuolueeksi asti? Poliittista keskustaa emme ole, emmekä toivottavasti sellaiseksi edes halua tulla. Mutta ei nyt ainakaan retorisesti palata ’työväki’ termiin. Se ei kovin montaa uutta kannattajaa houkuttele.

Ollaan ihan rehellisesti sitä mitä ollaan, vasemmistopuolue. Jahka itsetuntomme on kunnossa riittää, että sanomme olevamme sosialidemokraattinen puolue. Sosialidemokratia on riittävä kiintopiste poliittisella kartalla.

Ei kai noista määrittelyistä muuten voi kovin eri mieltä olla. Tuollaistahan sosialidemokratia on. Tuskin kuitenkaan meidän kannattaa määritellä itse itseämme ”johtavaksi”, tehdään omat linjauksemme ja toimitaan niiden eteen. Niistä tulee johtavia ja totta, kunhan ne ovat riittävän hyviä ja työmme niiden eteen uskottavaa. Julistamalla itsemme johtavaksi puolueeksi, meistä ei sellaista enää tule.

Jatkossa tarvitsemme kyllä tarkempaa määrittelyä identiteetillemme. Jotta voimme uudistua, meidän pitää tietää mihin haluamme mennä. Nyt tätä suuntaa ei ole olemassa.

Asia ja oleellisempi asia

Ensin asia: Unohtakaa Tehykriisi, unohtakaa vaalirahasotkut, unohtakaa globaali finanssikriisi! Nyt meillä on Papukaijakohu!

Tämä on naurettavaa, juunou N-A-U-R-E-T-T-A-V-A-A. Vilkaiskaa vaikka IS:n tekstiä.

Jokainen vaalilähetyksiä seurannut huomasi Urpilaisen toiston. Kaikista se varmasti oli kummallista ja vähän hassuakin. Kaikki sen varmaan osasivat pistää jännityksen ja kokemattomuuden piikkiin.

Että elkää nyt puoluetoimistolla kehdatko, "korniuden huippu", arvostella tätä. Olihan se kömpelöä esiintymistä - ja hauskaa. YouTube video on hauska vitsi - ja sellaisena sitä pitäisi kohdella. Get real, Saariniemenkatu 6!.

Ja oleellisempi asia: Maalaisliiton puoluehallitus haluaa vaihtaa johtoa. Oleellista tässä on se, että tuuletus alkoi maalaisliitossa heti vaalituloksen selvittyä. Demarileirissä pohditaan katastrofaalisen eduskuvaalituloksen jälkeen vieläkin, että pitäisikö tuulettua. Nyt kuntavaalituloksen jälkeen pitäisi ehkä aloittaa ikkunoiden avaaminen. Oleellista ei ole tässä johdon vaihtuminen tai vaihtaminen, vaan toimintapojen uudistaminen.

Jotain hyvääkin

Jotain hyvääkin näyttää seuraavan kokoomuksen vaalivoitosta Vantaalla. Liitosta Helsingin kanssa aletaan selvittää nopealla aikataululla. Tai ei selvityksessä mitään hyvää ole, ellei se johda myös nopeisiin toimenpiteisiin.

Tämä on sarjassa niitä käsittämättömiä juttuja. En ymmärrä miksi Vantaan demarit ovat suhtauneet niin nihkeästi kuntaliitokseen. Sitä omaa valtaa ei pitäisi rakastaa niin kovin paljon. Toivottavasti eivät rupea meuhkaamaan asiaa vastaan valtuustossa sitten aikanaan.

Ja jotain muuta käsittämätöntä: edustaja Tuomiojalla ei saisi olla puhevaltaa vaalitappion jälkeen. Ihan sama oikeus Ekillä on parjata puoluejohtoa ja analysoida tilannetta kuin minullakin. Siinä ei ole mitään uutta, että Eki ei ollut ehdolla - ja hänellä on siihen myös hyvä syy. Ei ole tervettä, että entiset korkeat kaupungin virkamiehet ehdolle asettuvat. J

Pika-analyysit

Pika-analyysit

SDP sai vaaleissa sellaisen torjuntavoiton, ettei se kestä sellaisia montaa. En oikein jaksa uskoa, että se kestää edes toista. Merkittävin muutos on se, että demareista tuli pääkaupunkiseudun kolmospuolue. Helsingissä takkiin tuli niin pahasti, että puhevalta meni.

Jaa, mitä sitten tapahtui? Ei sitä kukaan tiedä, eikä tulee koskaan tietämäänkään. Valistuneita arvioita voi esittää – ja sitten näitä vähemmän valistuneita. Paikallisvaalit toki hävittiin joka kunnassa erikseen, mutta jos hävittiin joka puolella niin jotain tapahtui pakostakin.

Unelmat vastaan teot
SDP unelmoi, kokoomus toimi. Siinä on iso ero. Unelmia tavoitellaan, eikä niitä välttämättä koskaan saavuteta. Teot puhuvat arjessa joka päivä. Vaaleihin tultiin väärällä retoriikalla. Olisi pitänyt olla enemmän todellisuudessa kiinni.

Sinällään erinomaiset maksuttomat unelmat joukkoliikenteestä ja päivähoidosta osuivat väärään aikaan. Se ei toki ole millään tavalla puolueen vika, enemmänkin onneton sattuma. Mutta talouspeikkojen jo asuessa siltojen alla, on paha mennä esittämään lisää rahan kulutusta.

Uskottavan oppositiopolitiikan puute
Jos hallituspuolueilla ei ole uskottavaa politiikkaa, ei sitä ole demareillakaan. Mikä vaihtoehto on se, että finanssikriisissä tarjotaan yhteistyön kättä? Parempi olisi ollut esitellä oma toimenpideohjelma, mitä nyt tehdään. Siinä on se riski, että mennään pieleen, mutta se on aina otettava.

Totuuskomissio ja puhdistava tuli
SDP ei ole oikein osannut tehdä tiliä lähimenneisyytensä kanssa. Tämä tarkoittaa niitä kultaisia aikoja, kun oltiin hallituksessa tekemässä päätöksiä. Joko meidän pitää pystypäin kantaa vastuumme tehdyistä ratkaisuista tai meidän pitää kieltää menneisyytemme. Nyt lähinnä on keskitytty lusmuilemaan ja lipsuilemaan päätöksistä irti.

Nyt voidaan aivan hyvin ajaa vaikka noille asioille vastakkaista politiikkaa, mutta perustella miksi. Pitää perustella muutenkin kuin ”kokoomus/kepu ei antanut” miksi emme jotain epäkohtia silloin saaneet korjattua.

On uskallettava sanoa
Tekijä Soinin lisäksi Persmenestys perustuu siihen, että ei olla poliittisesti korrekteja. Ei hyssytellä sitä, että Euroopan Unioni on päätöksenteossaan loppujen lopuksi aika syvältä. Ei vaieta siitä, että maahanmuuttajilta pitää voida vaatia maan tapoja. Molemmista asioista pitäisi olla ihan samaa mieltä.

Silti ei tarvitse lipsua antiunionismiin tai rasismiin. Sitähän nuo mielipiteet, jonka suuri osa demariäänestäjistä jakaa, ovat jos eivät objektiivisesti niin ainakin subjektiivisesti totta.

Unohdetaan jo se maaseutu
Häviö otettiin nimenomaan kaupungeissa. Taitaa olla aika reivata kurssia ja unohtaa maaseutu meilläkin. Vaalit ratkaistaan kaupungeissa, maaseutu hoitakoon asiansa ihan keskenään. SDP tarvitsee uuden kaupunkipolitiikan, syystä tai ei, mutta kaupungeissa olemme vielä liian herkästi se betonilähiöpuolue.

Ei sitten näin
Vaaleja ei hävitty, koska Pers söi meidän kannatusta, kun olivat sitä tai tätä. Pers pystyi kasvamaan osittain meidän heikkoutemme takia. Syy on meissä, ei niissä.

Kokoomus pärjää muullakin kuin pelkällä retoriikalla tai ajan hengellä. Niiden myönteinen kierre on itse rakennettu, ei mistään tyhjästä ja vahingossa syntynyt. Ei parane ajatella, että se loppuu ihan itestään.

Eikä sitten valitella sitä, että viesti ei mennyt perille. Saattaapi olla, että viesti meni perille, mutta paperi olikin blankko.

Vaaliveikkaus

Kaksi päivää vaaleihin. Aika teroittaa spekulatiivinen ajattelunsa ja tehdä vaaliveikkaus. Lisää vaaliveikkauksia, perusteltuja ja vähemmän perusteltuja löytyy Perässähiihtäjästä.

Rätkäistään luvut kehiin saman tien:
KOK 23,3
KESK 22,4
SDP 21,2
VAS 8,6
VIHR 8,2
RKP 4,5
KRISTD 4,3
PERUSS 3,8
MUUT 3,7

Kamalaltahan tuo näyttää.

Pohjaluvun otin viimeisen kolmen gallupin keskiarvosta. Sitä muutin sitten kunkin puolueen kohdalta eri tekijöillä. Vasemmistolle ja oikeistopuolueista vihreille on laskettu sään aiheuttama kannatusvähenemä, joka on vihreillä isompi kuin vasemmistolla. Lukuja on tasattu ehdokasmäärien mukaan, miksi esimerkiksi perussuomalaiset päätyy selvästi galluplukujen alle eivätkä vihreät voita vasureita.

Tämmönen tästä tuli. Toivottavasti ei mene ihan näin.

Talousuutisia

Talous menee enempi vähempi päin helvettiä. Tämän tiedon jokainen on varmaan painanut selkäytimeensä viime aikoina. Se, että talous ihan sillä tavalla tekisi, ei edelleenkään ole mitenkään kovinkaan varmaa. Se, että niin uskotaan, saattaa hyvinkin tehdä asiasta itseään toteuttavan ennustuksen.

Taloudessa tapahtuvat muutokset ovat kyllä usein uutisoimisen arvoisia. Mutta kun kriisiin kiinnittäydytään sillä tavoin, että ensin jo pääuutisissa kerrotaan korkojen muutoksista ja osakekurssien suunnasta, niin sitten vielä talousuutisilla sama tavara täydennetään. Voisiko mitenkään, silloin kun talousuutisetkin tulevat, olla niin että nämä talousuutiset pidettäisiin siellä? Pörssikursseista voisi kertoa vain ja ainoastaan, jos niiden muutoksiin liittyy muita päätöksiä tai uutisoimisen arvoisia asioita.

Tulee hassu kuva maailmasta, kun uutisia seuraa. Ihan kuin talouden muutokset olisivat hallitseva osa todellisuutta, mitä ne eivät kuitenkaan - kaikesta huolimatta - ole. Todellisuus vaan muokkautuu entistä talousorientoituneemmaksi, mitä enemmän asiasta toitotetaan.

Kaksoismetropoli

Vaikka inhoan metropoli sanan käyttöä, missään suomalaisessa viitekehyksessä, niin nyt se löysi paikkansa. Lähinnä siksi, että kaksoiskaupunki ei kuulosta niin hyvältä. Pisteet retoriikalle.

Olen vahvasti kannattanut kaikkien pääkaupunkiseutujen nivomista yhdeksi kunnaksi. Mieluiten heti ja valtion päätöksellä, turhaa häslinkiä välttäen. Kerrankin muutan mielipidettäni porvarillisen leirin toiminnan tuloksena. Syynä katsantokannan tarkistamiseen on Evan "Paras kaupunki" raportti.

Raportissa kiinnitetään huomiota eri vaihtoehtojen kustannuksiin ja hallinnoimiseen. Vaikka tiettyä näkökulmaan liittyvää asenteellisuutta on luonnollisesti mukana, on raportissa myös tolkkua.

Muodostetaan siis kaksoismetropoli, jossa Helsinki liittyy Vantaaseen (tai toisinpäin ;) ) ja Espoo imuroi itseensä piskuisen Kauniaisen ja menköön nyt Nurmijärvi rakennusmaaksi siihen samaan kyytiä. Näin pääkaupunkiseutu muodostuisi kahdesta keskenään kilpailevasta kaupungista. Kaksoismetropoli sparraisi toisiaan ja muodostaisi toimivan vastinparin.

Kosta en luota pätkääkään kuntien kykyyn saada liitosta aikaan, niin valtioneuvosto ja eduskunta apuun, kiitos. Kaksoismetropoli 2010 - kaunis projektinimi, kaunis tavoite.

Kuntavaalien merkitys

Kaikki vaalit ovat kansanvallan juhlaa ja siksi tärkeitä. Edellinen lause ei sitten sisällä sarkasmia, vaan olen kerrankin aivan täysin tosissani. Mutta jos jätetään tuo pois eikä sorruta luettelemaan itsestäänselvyyksiä, niin mitä sitten?

Puolueet, varsinkin oppositiopuolueet, korostavat aina kunnallisvaalien yleispoliittista merkitystä. Sillähän halutaan tarkoittaa sitä, että jos eduskunnan oppositio voittaa kunnallisvaalit valtakunnallisesti, niin on annettu selkeä viesti siitä, että hallituksen politiikka ei nauti kannatusta. Tai käänteisesti hallitus on hyvässä vedossa eikä oppositio ole esittänyt uskottavaa vaihtoehtoa. Jep jep. Kummassakaan tapauksessa valtakunnalliseen politiikkaan on turha kaipailla muutosta, korkeintaan sekä hallitus että oppositio voivat alkaa spindoktoroimaan tavoitteitaan paremmin kansaan uppoaviksi. Kunnallisvaaleilla ei ole minkäänlaista yleispoliittista merkitystä.

Valtakunnallisella tasolla merkitys voi olla siinä, että jokin ryhmittymä saa niin paljon liikevoimaa hyvästä tuloksesta, että se saa kannatuksensa jatkuvaan myönteiseen kierteeseen. Sellaista ei nyt ainakaan toistaiseksi ole näkyvissä.

Kuntien sisällä kannatusheilahdukset ovat yleensä kovin pieniä. Jos nyt jätetään tunteilu pois, niin esimerkiksi Helsingissä ei ole juuri mitään merkitystä sillä, ovatko vihreät tai demarit toiseksi isoin ryhmittymä yhden tai kahden valtuutetun erolla. Mikään ei näytä uhkaavan kokoomuksen hegemoniaa ja vihreiden voima riittää kuitenkin viemään sen rintaman tavoitteet lävitse. Vai onko nyt loppuvalla tai edellisellä valtuustokaudella ollut jotain merkittävää poliitista eroa?

Ja sillä mitä taasen tapahtuu suurimmassa osassa kuntia, maalaisliiton valtamailla, ei ole mitään merkitystä. Mitä nyt maalaisliittovalta pitää asiat henkisesti synkkinä, mutta poliittisesti hallinnalla ei juuri ole väliä, kun ei kuitenkaan hirvittävästi ole liikkumatilaa mihinkään suuntaan. Sillä rakennetaanko johonkin kuntaan jäähalli, hiihtoputki tai munahautomo ei nyt kuitenkaan ole oikeasti ottaen yhtään mitään väliä, vaikka näistä asioista kunnissa poliittista debattia ammennetaankin.

Onko millään sitten mitään väliä? No juu, kai maar. Isojen kannatusheilahduksien sattuessa, on olemassa mahdollisuus, että harjoitetun politiikan suunta muuttuu. Eniten on ehkä väliä, sillä keitä valtuustoihin valitaan. Energiset ja aikaansaavat valtuutetut ryhmänsä kanssa (yksin ei kukaan saa aikaan kuin meteliä ja paperisaastetta) voivat viedä asioita yllättäviinkiin suuntiin ja yllättävästi eteenpäin. Kumpa äänestäjillä olisi viisautta siivota valtuustoja, heivata kansanedustajat niistä pihalle ja nuorentaa ikärakennetta sanotaanko sellaisella parillakymmenellä vuodella.

Pitäiskö kiinnostua tai jopa innostua?

Olen hyvin tyytyväinen etten ole kunnallisvaaleissa ehdolla. En jaksaisi yhtään stressata juuri nyt kampanjoinnista ja mainosten luukuttamisesta. Ehdollaolo olisi sitäpaitti turhaa, meikä ei Vantaalla montaa ääntä keräisi, omansa ja avovaimon ehkä - ei siitäkään varma voi olla. Nyt riittää kun tiedän äänestäväni jonain ennakkoäänestyspäivänä numeroa 56.

Päätin myös että jätän kunnallispolitiikan substanssikysymykset vähemmälle tässä blogissa tai käsittelen edelleeenkin Helsinkiä, jonka tunnen paljon paremmin. Pikkuisen on alkanut kuitenkin kiinnostaa ja kihelmöidä, että pitäisikö ottaa kantaa. Kovin pettynyt esimerkiksi olen ollut sekä yliolkaiseen keskusteluun että kiinnostuksen puutteeseen Vantaan velkataakan suhteen. Vantaan verotus on jo nyt (liian) kireää ja velkaantuminen toisaalta liian suurta. Asian pitäisi olla enemmän esillä.

Sellainenkin kerettiläinen ajatus on mielessä käynyt, että pitäsiköhän sitä takariviin vetäytyneen innostua kunnallispolitiikasta sittenkin vielä kerran. Levätköön ajatus nyt kuitenkin, ehkä minulle riittää viisastelu takarivistä.

Luottamus on niin kovin vaikeaa

Onhan se kummallista. Jos kaikki toimisivat rationaalisesti pankkimaailmassa tällä hetkellä, kaikki lainaisivat toisilleen rahaa kuten ennenkin. Kukaan ei voi tietää kuka huijaa taseitaan ja kuka menee nurin. Kaikki toimisi, jos toimittaisiin niinkuin normaalisti toimitaan. Mutta kun ei toimita normaalisti, niin kaikki menee päin helvettiä. Mutta koska markkinoilla olisi rationaalisia oltukaan?

Sama ilmiö voi toistua missä vaan. Politiikassakin se on tuttua, mitään ei saada monipuoluejärjestelmässä päätettyä, jos neuvottelukumppaneihin ei luoteta. Lopputulos on se, että kukaan ei saa edes pientä osaa tavoitteestaan läpi ja mikään ei etene.

Raha pyörimään niinkus ennenkin ja Maralle onnea, koitahan keksiä sosiaalista käyttöä palkintorahoille (miksi ihmeessä muuten sitä rahaa pitää Nobeleissa edes jakaa?)

Lääkäripula

Jutta ja Matti, eli siis puheenjohtaja Urpilainen ja pääministeri Vanhanen kinasivat eilen terveydenhuollon määrärahoista ja riittävistä resursseista. Hyvä - ja tärkeä - aihe. Samassa yhteydessä pulpahti taas kerran esiin täyttämättömät lääkärinvirat terveyskeskuksissa ja lääkäripula.

Siinäkin on toki kyseessä raha, mutta paljon muutkin asiat. Tarinan sankari - tai konna, riippuu näkökulmasta - on lääkäriliitto, joka takasi jäsentensä edunvalvonnan ajamalla lääkäreiden koulutuksen aloituspaikat minimiin ja takaamalla sen, että palkkapottia on jakamassa vähemmän lääkäreita ja liksoja päästään kiristämään liian pienellä lääkärimäärällä.

Kuntavaalien yhteydessä voidaan toki keskustella myös lääkäripulan ratkaisusta, mutta keinot taitavat löytyä ylikunnalliselta tasolta: lääkärikoulutuksen raju lisääminen, sanotaan nyt vaikka kaksinkertaistaminen, valmistumisen jälkeinen velvoite työskennellä x määrä vuosia terveyskeskuksissa, yksityispraktiikkatyön rajoittaminen terveyskeskus ja sairaalatyön yhteydessä, hallinnosten virkojen siirtäminen hallinnon ammattilaisten haltuun sekä sairaaloissa että terveyskeskuksissa....

Lääkäripula on ratkaistavissa oleva asia, kunhan joku vain tarttuu siihen tosissaan. Keinotkin ovat olemassa, mikä ei aina tämänkaltaisissa ongelmissa ole itsestäänselvää.

Kunnallinen Kiina-ilmiö

Allekirjoittaneelle keskeinen kysymys kunnallisvaaleissa on kunnallisen Kiina-ilmiön torjunta. Ilmiö on vähintään yhtä levinnyt, vaikka vähemmän keskusteltu kuin tämä varsinainen, josta nimi on varastettu.

Samasta asiasta on kuitenkin kysymys. Kunnat pyrkivät säästämään kustannuksia siirtämällä tuotannon halpatyövoiman piiriin. Yksi keskeinen ero suhteessa globaaliin kaimaan on se, että tässä ilmiössä sama työvoima voi halventua jopa viidenneksen.

Kunnissa on ollu taipumusta ulkoistaa, liikelaitostaa ja ostopalveluloittaa erilaisia toimintoja siitä yksinkertaisesta syystä, että silmissä kiiluu palkkakustannusten pienentäminen. Valitettavasti tätä ei tähdätä tehtäväksi tuottavuuden kasvun ja toimintojen rationalisoinnin kautta, mikä on vallitseva julkinen selitys. Oleellista on se, että taustalla on pyrkimys siirtää kuntien työntekijöitä pois kunnallisen työehtosopimuksen piiristä.

Vaikka kaikki tietävät, ja jos eivät muka tiedä, voivat helposti tarkistaa, eivät kuntien työntekijöiden palkat pääsääntöisesti päätä huimaa, niin siirtymällä palvelualojen sopimuksiin voi säästö olla jopa viidennes. Ja sehän siis leikataan suoraan työntekijöiden selkänahasta pienempänä palkkana ja muina etuisuuksina.

Ei kiitos kunnallista Kiina-ilmiötä. Ulkoistamisten tms. operaatioiden tavoite ei voi, eikä saa olla työntekijöiden palkkojen pienentäminen.

Kohta mennään taas

Kaikki ovat varmaan ihan tarpeekseen lukeneet synkistä pilvistä taloudellisen toimeliaisuuden taivaanrannassa. Ei niistä sen enempää. Mutta mahdollisesta seurauksista ihan pikkiriikkisen.

Tässä muutama vuosi sitten käytiin kovaakin keskustelua yhteisöverosta ja sen tuoton jakautumisesta. Kohta päästään varmaan keskustelemaan taas, kun hiipuva talouskasvu vetäisee kuntien katteet pääkaupukiseudulla(kin) pakkaselle. Ja pääsyyllinen on tuo yhteisövero ja sen tuotto.

On sekä käsittämätöntä, että järjetöntä, että kunnat pistetään kantamaan suhdennevaihtelusta johtuvaa riskiä. Näinhän tapahtuu nyt, kun yhteisöverotuotosta jaetaan suoraa osuuksia kunnille. Peruspalveluiden tuottajan eli viimekädessä kuntien talouden pitäisi olla mahdollisimman vakaata ja ennustettavaa, mikä tarkoittaa, että niiden ei pitäisi saada suoraan yhteisöverotuotosta mitään. Rahaa alueella sijaitsevistä yrityksistä voitaisiin jakaa muinkin keinoin.

Sosialismia kapitalisteille

Maailma tarjoaa sosialismia kapitalisteille. Kun finanssipelissä yritys/pankki polttaa näppinsä, juoksee nyt (toistaiseksi amerikkalainen) veronmaksaja ja antaa yrityksen tipahtaa yhteiskunnan turvaverkon päälle. Onpa nähty, että yhteiskunta on ottanut haltuunsa yrityksiä, mennyt siis sosialisoimaan niitä.

Vai kapitalismissa on mahdollista olla sosialistinen vain kapitalisteille. Yhteiskunta ei rientänyt apuun siivoamaan roskapankkeihin tai muuten veronmaksajien haltuun niitä lukuisia asuntolainoja, jotka ihmisillä laukesivat tämän kriisin yhteydessä käsiin. Ei se inhimillinen kärsimys mitään ole, mutta sitten kun yrityksiä alkaa putoilla, niin sitten sitä veronmaksajien rahaa tarvitaan.

Kuinkahan paljon kriisistä olisi voitu välttää, jos nyt käytetyt summat olisi tavalla tai toisella käytetty suoraan noiden asuntolainojen tukemiseen, jotka kriisin laukaisivat? Huonoa siinä olisi ollut se, että nyt käynnissä oleva puhdistus olisi siirtynyt, mutta hyvää se, että melkoiselta määrää inhimillistä kärsimystä olisi vältytty ja ihmiset olisivat pysyneet talouden pyörittämisessä kiinni.

Mutta nyt se tuli todistettua. Kapitalismissa sosialismikin on varattu pärjäävien ja yritysten yksinoikeudeksi.

Viinavero on ihan hyvä nyt

Olivat taas tutkineet ihmisten mielipiteitä alkoholiveron suurudesta: tykkäätkö jotta nostetaan, lasketaan, poistetaan tai pidetään ennallaan. Siinähän sitä oli uutista valmiina, että moni olisi valmis nostamaan, kun se on kovin haitallista tuo tissuttelu, ainakin noin runsaammissa mitoissa.

Tämä on kovin kummallista sanoisin. Ja sanonkin. Kerrankin saavutetaan juuri se, mitä on haluttu. Ja nimenomaan koska se on saavutettu, isketään paniikkinappulaa ja perutaan mitä on tehty.

Alkoholiveron laskulla oli tarkoitus saada omakohtainen tuonti kuriin ja ihmiset ostamaan myrkkynsä valtion kaupasta. Näin tapahtui. Mutta nythän alkoholinkulutus ponkaisi kovaan nousuun, kun myynti siirtyi tilastoihin. Alkoi hirveä hätä, että verotus pitää saattaa ennalleen.

Alkoholiveron soisi nyt ihan rauhassa pysyvän ennallaan, asiassa ei ole yhtään mitään hötkyilemistä. Edelleen on mukavampaa, jos dokaamisesta kilahtaa jotakin yhteiskunnallekin päin. Näin ei tapahdu, kun tuonti taas kasvaa, mikä on veronkorotuksen väistämätön seuraus.

Viina tappaa ja on pahasta, tiedetään. Mutta annetaan mieluummin valtion myymän viinan tappaa ja olla pahasta.