maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Miks noi, mut me ei?

Sarjassa valitus ja rivien välinen epäily suuresta salaliitosta, joka hallitsee julkisuutta ja päättää mitä ja miten, kenestä ja millä tavalla puhutaan.

Mustelmahallituksemme otti ja ensi töikseen korotti puoluetukea. Asia, jota demareiden ollessa hallituksessa järjestöväki yritti moneen ja taas moneen kertaan saada aikaiseksi, mutta hallitus ei koskaan tehnyt (poislukien nämä erilliset vaalituet). Syy: jos puoluetukea oltaisiin korotettu, sekä silloinen oppositio, että media olisi ollut kimpussa kuin kärpäset haaskalla shakaalien jo mentyä.

Ihmettyttää ja kummastuttaa - ihan kuten lastenlaulussa - miten hallitus nyt pystyi tämän merkittävää kokoluokkaa olevan korotuksen tekemään käytännössä ilman huutoa. Vähäkin huomio taittui kansanedustajien palkankorotusten (vähäisen) huomion alle. Mielenkiintoista, sanoisin. Joko edelliset hallitukset olivat väärässä meteliä ennakoidessaan, tai nykyisen koalition kohdalla tästä kirjoittaminen ei ole mielenkiinoista. Olen taipuvainen epäilemään jälkimmäistä.

Puoluetuki on muutenkin kaksipiippuinen juttu. On toisaalta loistavaa, että järjestelmä takaa (eduskunta)puolueille säälliset toimintaedellytykset, että nämä voivat keskittyä varainkeruun sijasta politiikkaan. Toisaalta on selvästi havaittavissa, että puoluetuki passivoittaa puolueita, koska niillä ei ole talouteen perustuvia syitä keskittyä laadukkaaseen järjestötoimintaan ja uusien jäsenten hankintaan. Puuttuu tietty insentiivi tehdä asioita, jotka olisivat toki muutenkin tärkeitä.

Olen viime vuosina alkanut taipua siihen - kerettiläiseen - suuntaan, että nykyinen puoluetukijärjestelmä ei ole poliittisen järjestelmän etu.

4 kommenttia:

Mustakallio Pete kirjoitti...

Miks noi, mut me ei

- korottaa opintotukea
- uudistaa älyttömän vaalilain
- valmistelee sosiaaliturvan kokonaisuudistusta

*huokaa*

Puoluetuen suhteen olen kanssasi samoilla linjoilla.

Petteri Oksa kirjoitti...

ugh Pete.

Tosin opintotuki olisi noussut ja vaalilain uudistus lähtenyt liikkeelle hallituskoalitiosta riippumatta. Valitettavasti en ihan yhtä varma olisi tuosta sosiaaliturvasta.

* yhtyy huokaukseen *

Mustakallio Pete kirjoitti...

Sillä mitä olisi tapahtunut vaikka hallitus olisi ollut toinen ei ole merkitystä, vaan sillä miltä asiat näyttävät.
Ja nythän ne näyttävät siltä, että hallituksessa, jossa SDP on mukana, ei uudistuksia tehdä.

Varsinkin sosiaalipolitiikan suhteen on SDP profiloitunut todelliseksi EI-liikkeeksi.

Tuomas Tuure kirjoitti...

Sinänsä vahvat puoluetuet ja heikko poliittinen osallistuminen saattavat korreloida, mutta se johtaisi vielä nykyistä pahempaan korruptioon. Meillä nyt jo vaalien yhteydessä kierrätetään satojatuhansia euroja erilaisten lounaiden, lahjoitusosuuksien ja seminaarilippujen muodossa. Jos puolue ei saa valtiolta, niin se (osa niistä) hakee sen muualta. Ostettu puolue palvelee harvoin kaikkia.