Mikä Twin Peaks hahmo olet ?

Löysin tämän Iljan blogin kautta. Koska TW on TW ja silloin aikanaan, kun se tuli ekan kerran se oli lähes tajunnan räjäyttävä kokemus, niin täm oli pakko tehdä...

Which Twin Peaks character are you?

You are the Giant. You're mysterious, benevolent, and spooky as all get-out. Though you're extremely wise, your cryptic demeanor unnerves the hell out of folks. So does your bow tie.
Take this quiz!

Sisälukutaito, ymmärrys vai uskallus

Hallitusrintama rakoilee ensi kerran (kuinka monen päivän jälkeen? Voisitko toistaa?)

Vastustaa kiusausta... yrittää vastustaa vielä kovemmin... ... slap [läimäyttää itseään poskelle]... yrittää kuitata lievällä vienolla hymyllä... juo vettä...

...[repeää] Bwahahhaaaahhaahhaaaahhaaaaa ha ha ahha ahhhh haaa!

Uskokaa tai älkää tämä ei sisällä henkilökohtaista vastenmielisyyttä nykyhallitukseen. Tämä on liian hervotonta ihan sinällään.

Loppuiko nyt joltain sisälukutaito kesken, kun hallituksen kirjausta ei luettu. Eikö sitä ymmärretty, osattiin lukea kirjaimet, mut kas kummaa ne muodostavitkin mielessä vain merkityksettömän jonon, joka luikerteli aarnometsän siimeksessä ketjujen kilinän kuuluessa puiden juurelta. Vai loppuiko uskallus, kehysriihessä oltiin vielä niin hallituspuoluetta, että sanottiin "joo, mukana ollaan. tietysti. mitäs kyselette?" Vähän kun vedettiin henkeä, saatiin kuraa käteen, niin juostiin kertomaan medialle, että naapurin pojat töniin kuralätäkköön pihalla.

Oikeesti. Näin tästä neljästä vuodesta voi tulla hauskaakin - tuhoisan ohella.

[poistuu nurkan taakse nauramaan]

Hallituksen ensimmäinen

Hallituksen ensimmäinen varsinainen uudistuspäätös, päivähoitomaksujen nollamaksuluokan sorkkiminen on enemmän kuin mielenkiintoinen juttu. Jätetään nyt itse substanssi vähän vähemmälle ja katsotaan asiaa muuten. Muutoksella on sekä selkeät käytännölliset, että huutavan läpikirkkaat ideologiset lähtökohdat. Tämä selvä.

Hämmästyttävää on kuitenkin se, että ensitöikseen lähdetään runttaamaan asialla, jolla ei ole ainakaan ihan täydellisiä läpimenomahdollisuuksia, koska maalaisliiton ryhmä osittain tulee vastustamaan - ei tosin välttämättä. Tähän liittyy varmaan tämänpäiväinen Kataisen ilmoitus, että luokka ei poistukkaan kokonaan - vaan erityistapauksia säilytetään. Ja vihriäittäin mielestä tällaisesta uudistuksesta ei ole edes sovittu. Ei siis kovin hyviä pisteitä uudistuksen läpiviemisestä.

Ensimmäinen ei siis anna kovinkaan hyvää näyttöä hallituksen kyvystä työskennellä yhdessä ja yhteisesti.

Merkittävämpi juttu - johon tämä uudistus saattaa sumuverhona liittyä - on se, että hallitus valmistelee kunnallisten maksujen korotuksia. Ja ne ovat hyvin ideologisia luonteeltaan. Oikeisto on ollut perinteisesti sitä mieltä, että maksut ovat hyvä ja oikeudenmukainen tapa kerätä rahaa palveluista ja vasemmisto ollut vähän toista mieltä. Maksut rapauttavat aina progressiota ja ovat epäoikeudenmukaisia pienituloisia kohtaan. Päivähoitomaksuluokkasekoilua saatetaan tässä käyttää luuna, joka on heitetty opposition kaluttavaksi, jotta saadaan korotuksia edes hetki viedä rauhassa eteenpäin.

Poliittista palkitsemista

Zysse on vetänyt kikherneen nenään, kun kaveri joka on vanhaan pahaan aikaan käräyttänyt veljeskansan edustajan on nyt palkittu valtion kirjallisuuspalkinnolla.

Okei, on täysin tuomittavaa tämä palkitun Rossin toiminta silloin aikoinaan. Inhimillistä kärsimystä aiheuttavaa ja niin edelleen.

Ja sitten. Jos kaveri on lahjakas ja onnistunut kääntäjä, niin mitäpä sitten? Jos olet syyllistynyt rikokseen, niin sinua ei saa pitää lahjakkaana ja onnistuneena kirjallisuuden alalla. Tai yleisemmin ottaen millään muullakaan alalla? Pahat teot jossain muualla tekevät lahjakkuudestasi mitättömän toisella alalla. Eihän se nyt näin mene. Jos kaveri on kirjallisilla ansioillaan palkitsemisen arvoinen, niin sitten on.

Vielä kummallisempaa tämä on nimenomaan kokoomuksen suunnasta tulevana. Heidän mielestään, kun periaatteessa vähäinen valtiointerventio on parempi kuin isompi. Paitsi jos jollain yksilöllä on kommunistinen menneisyys, niin sitten kirjallisuuspalkinnoistakin voidaan tehdä poliittisia ja jättää ne myöntämättä. Eli sisällyttää erittäin vahva valtion näkemys palkintoon johtuen yksilön toiminnasta.

MOT

Uutispäivä Demarista:

Sosialidemokraatit esittivät maanantaina Tampereen kaupunginhallituksessa, että ensi vuoden budjetitikehykseen olisi varattu 15 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän rahaa tasa-arvoa parantaviin palkankorotuksiin. Tämä ei kuitenkaan kelvannut valtuuston kokoomuslaisille, vihreille ja sitoutumattomille edustajille vaan esitys kaatui äänin 7-4

Piti laittaa. Se on lupaukset vastaan todellisuus. Mielikuvat vastaan teot. Totuus vastaan valehtelu. Vai unohtiko joku, että palkat pitää kunnissa maksaa ihan oikealla rahalla?

Nimipeliä

Jatkoa tuohon edelliseen merkintään. Ison-H:n haastaja voi käytänössä tulla vain eduskuntaryhmän sisältä, mikä rajaa vaihtoehtoja. Painotukset ketkä ovat mahdollisia tulla valituiksi ja tarpeeksi hyviä hoitaaksen homman ovatkin vähän toinen juttu.

Puheenjohtajaehdokas tarvitsee järjestöllistä, poliittista ja persoonakohtaista uskottavuutta saadakseen kannuksensa. Reaalimailmassa hän tarvitsee myös toimivat yhteydet ainakin osaan suurimpien piirijärjestöjen johtohenkilöistä. Tämä johtuu siitä, että puolueen puoluekokous on hyvin rajattu. 350:een kokousedustajaan ei jäsenvaaleilla (sopu/äänestys) kovin montaa radikaalin muutoslinjan kannattajaa valikoidu.

Allaolevat ovat hyvinkin subjektiivisia arvioita, karkeita eivätkä kovin tyhjentäviä - tehdään lista. Tunnen kaikki ehdokkaat, enkä osaa kovin ulkopuolisesti heitä arvioida. Enkä edes yritä.

Nimipeliä, SDP:n puheenjohtaja 2008->

Eero "Leader of the Pack" Heinäluoma
Varmasti mukana kisassa. Voisi vetäytyä ainoastaan siinä tilanteessa, että järjestöllinen paine kasvaisi niin isoksi, että tappio olisi varma - äärimmäisen epätodennäköistä siis. Eero on johtajana juuri lauman johtaja, eli muut alfaksi alfan paikalle haluavat saavat tapella paikastaan kaikin keinoin.
Asema puoluekokouksessa kiinni hyvin pitkälle siitä, miten kannatusluvut kehittyvät syksyn ja ensi kevään aikana. Oppositiojohtajana ei tehnyt vielä mitään, eli agressiivinen toiminta samana aikana saattaa hyvinkin putsata kaikki mahdolliset haastajaehdokkaat pois pelistä.

Tarja Filatov
Omaa naisista parhaat mahdollisuudet kokemuksen ja järjestöllisen statuksen kautta lähteä puheenjohtajapeliin. Pitkä toiminta vaikeassa työministerin pestissä on vahva plussa. Filatoviin kohdistuu kuitenkin ainakin jonkinasteisia järjestöllisiä skismoja. Omaa vahvan kritiikin harjoitettua politiikkalinjaa kohden (vaikka on sitä ollut tekemässä), mutta ei sano sitä kovin usein eikä kovin suureen ääneen. Hermot ja osaaminen riittävät, mutta karisma voi olla kyseenalainen juttu. Todennäköinen kompromissiehdokas, jos naiset ryhmittyisivät jonkun taakse.

Tuula Haatainen
Ei koskaan lunastanut hallituksessa häneen kohdistuneita odotuksia ministerinä. Tehokas, mutta äkkiväärä. Liiankin agressiivnen tietyissä asioissa, mikä karkottaa osaa mahdollisista tukijoista. Ei nauti omassa piirissään kovin yksimielistä luottamusta. Kunnianhimoinen, lähtee ehdolle, jos peli on auki - mutta ei avaa peliä.

Susanna Huovinen
Ei ministeriksi noustuaan saanut konetta käyntiin kunnolla. Puurtaja ja tekijä, mutta nousu ykköskaartiin antaa vielä odottaa itseään. Epäilen vahvasti halukkuutta haastaa Heinäluoma, samoin kuin halukkuutta (vielä) lähteä tavoittelemaan puolueen puheenjohtajan pestiä.

Johannes Koskinen
Aikanaan jo lähes varmana puolueen perintöprinssinä pidetty tekijä. On pidetty ja pienessä piirissä karismaattinenkin poliitikko. Ei kuitenkaan ole onnistunut sytyttämään kunnolla suurempien joukkojen edessä tai mediassa. Tai liekit ovat jo hiipumaan päin. Oikealla tavalla tuettuna ja rakennettuna kuitenkin mahdollinen haastaja. Tosin jos lähdetään hakemaan uudistumista, voi olla että Johanneksen pitkä mukanaolo erilaisissa spekulaatiossa on miinusta.

Mia-Petra Kumpula-Natri
Eu- ja kv- asioiden tuntija. Niissä substanssipolitiikko. On liukunut näkymättömämmäksi olleessaan eduskunnassa. Aiemmin vahvempi järjestötunnettavuus, mutta se lienee elvytettävissä, jos tilanne tulee. En kuitenkaan pidä varsinaisesti johtajatyyppinä. Oikeiden henkilöiden kysyessä voisi olla ehdolla.

Heli Paasio
Seuraavan Paasion aika ei taida olla nyt - tai siis ainakaa vielä. Kova kriitikko monessa asiassa, mutta ei omaa sellaista pohjaa, jolta haastamista lähteä tekemään. Lähtee tuskin kovin epävarmaan peliin mukaan, eli en odota että asettuu ehdolle.

Erkki "aina hopealla" Tuomioja
Toisiko vielä yksi ehdokkuus palkinnon? En oikein jaksa uskoa, että Eki lähtisi enää kisaan mukaan. Poissuljettua se missään tapauksessa ei kuitenkaan ole. Ekin luokse varmasti alkaa tulla ehdolle pyytäjiä, kun puoluekokous alkaa lähestymään. Vierastetaan kuitenkin erilaisista syistä Eeron vahvoissa tukijajoukoissa, eikä välttämättä edes kunnon kapinatilanteessa pystyisi puoluekokouksessa voittamaan äänestystä. Ja jos uudistamista haetaan, niin Ekilläkin alkaa olla ikää. Monesta hyvästä syystä kuitenkin suuren osan väkeä kestosuosikki.

Jutta Urpilainen
Enemmän johtajamateriaalia kuin tuo toinen pohjalainen naismahdollisuus. Valitettavasti sellaiset muutoksen tuulet kuitenkaan meillä vielä puhaltavat, että ikää pidettäisiin riittävänä puheenjohtajalle. Voisi kuitenkin veikkailla tietyissä tilanteissa mahdolliseksi mustaksi hepaksi - ehkä. Kyvykäs.

Pia Viitanen
Varapuheenjohtajasta puheenjohtaksi? Haluaisi todennäköisesti, mutta omaa liikaa vastustusta tietyissä piireissä (sekä maantieteellisissä että poliittisissa). Kuuluu Eeron kriitikoihin, mutta ei omaa sellaista järjestöllistä mainetta, että pystyisi nousemaan vakavasti otettavaksi haastajaksi. Marginalisoi itse itsensä tietyillä teemoilla ja esiintymisillä aina välillä. Kohtuullisen pitkä linja takana kuitenkin ja tähän suuntaan kisatilanteessa katsellaan myös melko varmasti.

Tuosta joukosta puheenjohtajan käytännössä pitäisi nousta. Vastakkaisia mielipiteitä saa toki esittää. Eeron todellinen haastaminen edellyttäisi sitä, että ainakin osa joukoista alkaisi hyvin pian kerääntyä jonkun ehdokkaan taakse.

Vaihdetaan johtajaa

Pete ylöskirjasi merkintänsä loppunootissa Hannan julkituoman ajatuksen siitä, että johtajien vaihtoviikkojen olisi syytä alkaa olla täällä. Siis Heinis ulos ja uutta verta tilalle.

Samaa mieltä. Heinäluoma pitää ainakin haastaa - ja haastamisen pitää tarkoittaa aina todellista pyrkimystä syrjäyttämiseen. Vaikka Eero jatkaisi, saattaisi se tarkoittaa sitä, että vihdoin ja viimein herättäisiin hänen imago-ongelmaansa. Sitä ei ainakaan tunnuttu vaalien alla otettavan todesta.

Vaikka vierastankin yhä sitä, että puolueen kannatuskehityksen ja kulloisenkin puheenjohtajan välille vedetään surutta yhtäläisyymerkit, niin pakkohan se on tunnustaa että näillä johtokasvoilla on (valitettavan) paljon merkitystä. Asia nyt vain on niin ja pakko se on tunnustaa tosiasiaksi, vaikkei siitä pidäkään. Toki jos tekisi jotain, asiaa edes voisi yrittää korjata. Nyt vain tilanne ei ole.

En pistä hanttiin, vaikka puoluekokous vuoden päästä vaihtaisi sekä puoluesihteerin että puheenjohtajan. Varapuheenjohtajilla ei ole niin väliä, koska nämä eivät kuitenkaan näy, eivätkä saa todellisia tehtäviä hoitaakseen. Varapuheenjohtajuudella on lähinnä statusmerkitystä tulevan uran kannalta. Ja jos pitää valita, vaihdetaan puoluesihteeri ja pidetään puheenjohtaja. Toivottavasti ei ole.

Mutta kenestä ne uudet, tuoreet, kasvot ja teot voisivat tulla? Täytyy pohtia tarkemmin - oman merkintänsä paikka - mutta nykyisestä eduskuntaryhmästä en montaa nimeä äkkiseltään keksi.

Miks noi, mut me ei?

Sarjassa valitus ja rivien välinen epäily suuresta salaliitosta, joka hallitsee julkisuutta ja päättää mitä ja miten, kenestä ja millä tavalla puhutaan.

Mustelmahallituksemme otti ja ensi töikseen korotti puoluetukea. Asia, jota demareiden ollessa hallituksessa järjestöväki yritti moneen ja taas moneen kertaan saada aikaiseksi, mutta hallitus ei koskaan tehnyt (poislukien nämä erilliset vaalituet). Syy: jos puoluetukea oltaisiin korotettu, sekä silloinen oppositio, että media olisi ollut kimpussa kuin kärpäset haaskalla shakaalien jo mentyä.

Ihmettyttää ja kummastuttaa - ihan kuten lastenlaulussa - miten hallitus nyt pystyi tämän merkittävää kokoluokkaa olevan korotuksen tekemään käytännössä ilman huutoa. Vähäkin huomio taittui kansanedustajien palkankorotusten (vähäisen) huomion alle. Mielenkiintoista, sanoisin. Joko edelliset hallitukset olivat väärässä meteliä ennakoidessaan, tai nykyisen koalition kohdalla tästä kirjoittaminen ei ole mielenkiinoista. Olen taipuvainen epäilemään jälkimmäistä.

Puoluetuki on muutenkin kaksipiippuinen juttu. On toisaalta loistavaa, että järjestelmä takaa (eduskunta)puolueille säälliset toimintaedellytykset, että nämä voivat keskittyä varainkeruun sijasta politiikkaan. Toisaalta on selvästi havaittavissa, että puoluetuki passivoittaa puolueita, koska niillä ei ole talouteen perustuvia syitä keskittyä laadukkaaseen järjestötoimintaan ja uusien jäsenten hankintaan. Puuttuu tietty insentiivi tehdä asioita, jotka olisivat toki muutenkin tärkeitä.

Olen viime vuosina alkanut taipua siihen - kerettiläiseen - suuntaan, että nykyinen puoluetukijärjestelmä ei ole poliittisen järjestelmän etu.

Tyyntä myrskyn edellä

Täytyy sanoa, että olen yllättynyt. Siinä nyt ei tietenkään ole mitään ihmeellistä, keskinkertaisilla henkisillä kyvyillä varustettu ihminen nyt yllättyy aika usein muiden tekemisiä seuratessaan.

Meillä on nyt ollut hallitus jo muutaman viikon kasassa. So far nothing. En olisi mitään suuria esityksiä tietenkään odottanutkaan koko hallitukselta alkuun, en minä sitä. Mutta olisi odottanut, että yksi tai kaksi ministeriä alkaa välittömästi kirmaamaan vallan kevätlaitumilla ja esittää mielenkiintoisia ja vallattomia käsityksiä omasta hallinnonalastaan ja tarvittavista uudistuksista. Ei tämän näin tylsä hallitus pitänyt olla!

Kaksi selitystä. Selitykset ovat rinnakkaisia. Ensinnäkin, ainakin alkuun onnistuneet ministerivalinnat, kukaan ei lähde irtiottoihin ihan niiden ilosta - ainakaan alkumetreillä. Toisekseen, hallituksella on kova tarve "pitää paketti kasassa" ja "pelata omaa peliä". Porvarihallitukselta ja sen jäseniltä odotetaankin kovaa tekstiä ja provoja. Ne yritetään johdon toimesta pitää piilossa.

Suomalainen paradoksi: Saadakseen valtaa ja pysyäkseen vallassa porvarihallituksen täytyy näyttää ja kuulostaa mahdollisimman sosialidemokraattiselta. Itse teoilla ei ole niin väliä.

Kuningas on kuollut, eläköön kuningas!

Blair teki (viimein) mitä odotettiin ja kertoi, koska on lähdön aika. Vaikka kaikki oleellinen on sanottu jo tuolla, niin muutama sivuhuomio kuitenkin.

Mitä oli se blairismi, joka teki kaverista tähden? Mikä oli se nk. III tie, jonka apostolina tyyppi tunnettiin? Onko meillä opittavaa? Onhan 42 edelleen elämän tarkoitus?

Blairismin/III tien kantavin uudistus oli retoriikka. Tapa puhua asioista uudistettiin säilyttäen samalla ainakin osa vanhasta sisällöstä. Ymmärrettiin se, että politiikka on retoriikka - asiat usein ovat sitä miltä ne näyttävät. Tätä emme vielä ymmärrä tarpeeksi. Se nyt ei vaan riitä, että meillä on sanottavaa - se myös pitää osata sanoa.

Toinen keskeinen asia oli talouspolitiikka. "Vanhan" vasemmistolaisuuden heittäminen romukoppaan ja markkinatalouden syleily. Oikein meni siinä kohdin, että markkinamekanismi oli jo aikaa voittanut taistelun suunnitelmataloutta vastaan. Mutta virhe oli ja on siinä, että jos vasemmistolla ei ole tarjottavaa mitään uskottavaa omaa talouspolitiikkaa "markkinat hoitavat" ajattelun lisäksi, vasemmistolla ei ole kohta mitään tarjottavaa. Pelkät arvot eivät riitä.
Eri asia sitten on se, mikä vaihtoehtomme on. Nythän usein korostetaan sitä, että markkinoita pitäisi jotenkin hallita ja ohjata. Mutta useimmiten emme edes itse usko siihen, toisin sanoen äänestäjämme uskovat kykyymme tehdä se vielä vähemmän.

Ja 42 on elämän tarkoitus ja pysyy. Siihen ei onneksi pysty blairismi tai mikään muukan pseudoideologia. Ne ymmärtävät, jotka ymmärtävät. Loput lukekoot käsikirjansa.

Eläköön johdonmukaisuus!

Katselin aamulla sivusilmällä aamuteeveetä. Kerrankin kahvit menivät lähes sananmukaisesti kurkkuun, hyvä ettei tullut siivottavaa seinältä. Aihe nyt vaan sattuu olemaan sekä lähellä sydäntä että työtä.

Haastettelussa oli OAJ:n puheenjohtaja Erkki "Akavassa päätän minä" Kangasniemi. Ensin hän kritisoi politiikkoja siitä, että nämä pilaavat neuvotteluilmapiiriä ottamalla kantaa eri alojen palkkakysymyksiin. Tästäkin olen vähän erimieltä - varsinkin julkisen sektorin kohdalla. Kyllä poliitikkojen pitää saada sanoa näistä asioista jotain, vaikka eivät kovin tarkkaan palkoista voi käytännössä mitään luvatakaan.

Se nyt vain vähän närästi. Mutta perusteluna Kangasniemellä oli se, että ei pidä puhua, kun ei istu niissä pöydissä, joissa asioista päätetään. Okei, perustelu sinällään ok. Mutta kun Kangasniemi jatkoi tähän, että hän esimerkiksi aikoo varmistaa syksyn neuvotteluissa, että lastentarhanopettajien asiat (palkkaus) hoidetaan kuntoon niin kahvi alkoi nykimään kurkussa ylöspäin kohtuullisella voimakkuudella.

Ja siis siksi, että juuri kun kaveri on korostanut neuvottelypöydässä istumisen tärkeyttä, hän alkaa puhua liittonsa jäsenryhmästä, jonka kohdalta hänellä tai hänen liitollaan ei ole mitään asiaa neuvottelupöytään. Olisi sitten omien periaatteidensa mukaan hiljaa, kun tietää etteivät he lastentarhanopettajien sopimusta neuvottele. Mutta omaa periaatetta tärkeämpää lienee imagopisteiden keruu.

Lähes vakavissaan

Ihan alkuun pieni keventävä ja itse kuhunkin eritavalla vaikuttava linkkivinkki: Maalaisliiton verkkojulkaisu Apila esittää mielenkiintoisen kuvan ex-poliitikko Lipposesta ja hänen urastaan. Että voi ihminen ja hänen suorasukainen tyylinsä olla kova pala vielä silloinkin, kun ei enää ole aktiivisessa politiikassa mukana.

Ja sitten muutama laki, jotka tavallaan lupaavat Suomea hallitsevalle mustelmahallitukselle (sinivihreä=mustelman väri) periaatteessa hyvää:

Hoffstedtin työllistämisperiaate: Uusia työpaikkoja syntyy sitä enemmän, mitä pahemmassa hukassa pallo on.
Periaate tosin taitaa olla peräisin globalisaatio edeltävältä ajalta, joten se ei välttämättä pidä täysin paikkaansa. Tietty järki siinä kyllä on, kun asiaa ajattelee.

Soperin laki: Sen jälkeen, kun byrokratiassa on toteutettu organisaatiouudistus tehokkuuden parantamiseksi, sitä on mahdotonta erottaa edeltäjästään.
Katsokaapa jo nyt esitettyjä puheenvuoroja hallinnonuudistuksesta. Poistetaan läänit/lääninhallitukset - ei poisteta....

Ja kun tällä tuulella ollaan ja näitä jostain käsittämättömästä syystä ylös kirjaillaan, niin todetaan hallituksen ministerivalintoihin sopivan hyvin Lippmanin lain: Ihmiset erikoistuvat aloille, joille heillä on heikoimmat edellytykset

Viimeinen sammuttaa valot?

Ranskan presidentinvaaleissa vasemmisto hävisi jälleen Euroopassa. Kohta ei ole jäljellä enää mitään hävittävää. Vaikka toivon, että Ranskan vasemmisto ottaisi opikseen ja nousisi ylös 1970 luvun juoksuhaudoista, niin en jaksa uskoa. Jos siihen ei heitä opettanut edellinen kierros, jossa oma ehdokas jäi jopa 2. kierrokselta ulos, niin miksi sitten tämä.

Aurinko laskee tällä hetkellä eurooppalaiselle vasemmistolle. Oikeisto ottaa voiton toisensa jälkeen. Olemmeko todella menossa kohti aikaa, jossa viimeinen saa sammuttaa valot vasemmiston ikkunasta?

Samaan aikaan meillä on tutkimustuloksia, jossa tiettyjä vasemmistolaisia arvoja kannatetaan vankasti. Äänestäjien mielestä me emme kuitenkaan ole uskottavia omien arvojemme ajajia - lisäksi uskotaan, että oikeisto ajaa näitä arvoja paremmin.

Yksi keskeinen syy on se, että vasemmisto odottaa mitä muut tekevät ja reagoi siihen. Samaa virhevastausta on Suomessakin tarjottu oppositiopolitiikkamme ohjenuoraksi: odotetaan, että hallitus mokaa ja toimitaan sitten. Käsittämätöntä, kyvytöntä ja jopa edesvastuutonta. Jokainen poliittinen liike, joka ei ajaa omaa ohjelmaansa, unelmaansa ja visiotansa ansaitseekin kuolla.

En usko, että vasemmiston unelma tai tehtävät ovat kuolleet. Ne ovat liian usein hautautuneet käytännön politiikan - pragmatismin - alle ja ne on puettu vanhaan ja kuluneeseen retoriikkaan. Nyt ei ole odottamisen aika, nyt on toimimisen aika.

Vastakkainasettelun aika ON ohi

Harrastin viikonloppuna niinkin vaikeaa lajia kuin ajattelua. Tuleehan siitä pää kipeäksi, mutta tuppaa se tulemaan niistä vaihtoehtoisistakin viikonloppuharrastuksista.

Lopputuloksena voin ilolla kertoa olevani samaa mieltä kokkareiden sloganin "vastakkainasettelun aika on ohi" kanssa. Tämä ei kuitenkaan mitenkään tarkoita, että kovin monessa muussa asiassa välttämättä olisin samaa mieltä. Nimittäin markkinoilla yhteensidotussa maailmassa, jossa keskinäinen vuorovaikutus jatkuvasti lisääntyy, on käytännössä pakko tuloksia halutessaan vannoa yhteistyön nimeen. Toiset ovat sen nimiin vannoneet vuosikymmeniä, jotkut havahtuneet vasta hiljaittain.

Vastakkainasettelu tarkoittaa, että asetetaan - t. joku asettaa - asioita vastakkain ja muodostetaan sekä omaa identiteettiä että toimintaa suhteessa luotuihin viholliskuviin. Tästä saattaa seurata lyhytaikaista hyvää, mutta pitkäkestoista vaikutusta sillä ei saada aikaan.

Vastakkainasettelu saattaa olla ohi, mutta se ei tarkoita, että ristiriitojen aika olisi ohi. Monet niistä tekijöistä, jotka aikaisemmin johtivat vastakkainasetteluun ovat yhä olemassa. Työn ja pääoman välillä on edelleen ristiriita, omistavan ja ei-omistavan joukon välinen ristiriita näyttää pikemmin kasvavan kuin heikkenevän, markkinoiden tuottaman hinnan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden välillä on pysyvä särö, oikeudenmukaisuus ja todellisuus eivät edelleenkään kulje käsi kädessä.

Toden totta. Vastakkainasettelua ei tarvita, koska ristiriidat eivät ole kadonneet maailmasta mihinkään. Itsestäänselvyyden julistamisen sijaan tarvitaan näkemyksiä ristiriidoista, niiden ratkaisemisesta - ja siitä pitääkö kukin jotakin ristiriitaa edes ongelmana.

500

Palkankorotukset ja se kuuluisa 500. Tuolla 500 euron korotuksella kokoomuksen (hallituksen) kiusaaminen on pikkaisen ala-arvoista, ottaen huomioon millaisesta kysymyksestä legenda sai alkunsa.

Sopimusneuvotteluiden jälkeen syksyllä tulee olemaan paljon pettyneitä ihmisiä. Isoja korotuksia ei tullutkaan matalapalkka-aloille, eikä sinne paljon puhutulle hoitosektorille. Vaikka aina pitää olla uskoa ja tässä maassa on enemmän kuin paljon aloja, joille ansion mukaan tulisi maksaa työstä reilusti enemmän, niin en tiedä mitä ne temput ovat, joilla korotukset mahdollistettaisiin.

Jos hallitus yrittää vierittää syyn työmarkkinajärjestöjen niskaan korotuksien pienuudesta, se on väärässä. Hallituksella on nyt ohjelmansa mukaan asiassa poliittinen tahto. Ja koska se on kerran haluton määrittelemään julkisesti rahasummaa, jonka se korotuksiin voisi käyttää, järjestöt ratkaisevat asian itse. Lopputulos on tuskin iso, työmarkkinalaitos ei oikein voi lähteä revittelemään pelkällä tahdolla, kun rahaa ei ole luvattu.

Hallitus ei tietenkään voi eikä se saa päättää korotusten suuruutta. Mutta se voi antaa suunnan, johon sen mielestä pitää pyrkiä - ja vinkata, että rahaa tähän tarkoitukseen on varattu.