torstaina, marraskuuta 10, 2005

Santahamina

Puolustusministeriön Santahamina selvitys on tänään luovutettu eduskunnan puolustusvaliokunnalle. Selvitys ei, iiso yllätys, näe perusteita Santahaminan sotilaskäytöstä poistamiselle.

Selvitys ei onneksi näe Santahaminaa merkittävänä pääkaupunkiseudun puolustamiselle siksi, että sieltä voidaan siirtyä puolustamaan tärkeiksi katsottuja kohteita. Sehän olisi selvästi ollut vitsi, eristynyt saari joukkojen tukikohtana ei olisikaan toimiva ratkaisu. Kulkuyhteydet on helppo tuhota, varsikin kun Santahaminasta ulos johtava tiestö, on kapeaa ja keskellä asuntoalueita.

Santahaminan sotilaallinen merkitys nähdään pääkaupungin ilmapuolustuksen toteuttamisessa. Siinäkin lähinnä joukkojen koulutuksessa, mille ei nähdä vaihtoehtoisia sijaintipaikkoja pääkaupunkiseudulla. Selvitys myös korostaa Santahaminan merkitystä tuliasemana, mutta se lienee vähintääkin kyseenalaista. Varsinkin Suomen vähälukuiset ohjusaseet hajautettaisiin todennäköisesti välittömästi kriisin sattuessa ulos varuskuntasaarelta, jossa niihin olisi helppo keskittää voimakas tuli-isku.

En odota eduskunnan puolustusvaliokunnalta paljoakaan tästä poikkeavia näkemyksiä. Selvää kuitenkin on, että Helsinki haluaa - ja tarvitsee - Santahaminan asuntorakentamisen käyttöön. Kyse on nyt siitä, arvotetaanko kaupunkirakenteen kehittämistä rauhanoloissa enemmän kuin mahdollista ja varsin epätodennäköistä sotilaallisen kriisin uhkaa.

Jos ennustajaksi heittäytyy, niin veikkaisin että Santahamina puolustushallinnon vastaanpyristelyistä huolimatta tulee asuntorakentamisen käyttöön seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vittu nää oot muuten pelle jätkä.

Anonyymi kirjoitti...

" Selvää kuitenkin on, että Helsinki haluaa - ja tarvitsee - Santahaminan asuntorakentamisen käyttöön. "


Ei halua. Syy on selvä. Ajattele liikenneyhteyksiä.

Petteri Oksa kirjoitti...

Anonyymi1: Juu olen pelle ja mielelläni. Pellet on hauskoja joten minäkin olen hauska

Anonyymi 2: Haluaapas. Santahaminan avautuminen asuntokäyttöön merkitsee metrolinjan avaamista sinne. Siis Pasila-Töölö-Rautatientori-Katajanokka-Laajasalo-Santahamina. Tämä on viimeksi vahvistettu Laajasalon Kruunuvuorenrannan uutta asuntoaluetta koskevissa liikennesuunnitelmissa.

Anonyymi kirjoitti...

Petteri,

Metrolinja ei riitä. Pitää kuljettaa tavaroita ja
niiden kuljettamiseen Santahaminen tieyhteys ja metro eivät sovi. Osa ihmissitä sitäpaitsi kulkee muualle ja omilla autoilla. Myös luontoa pitää säästää eikä rikkoa kauniita maisemia metrosilloilla.

Sisämaasta löytyy kyllä maata, jonne voidaan rakentaa.

Petteri Oksa kirjoitti...

Metro tulee tunneliin, siltavaihtoehtoa harkittiin, mutta siitä luovuttiin.

Helsinki tarvitsee uusia asuntoalueita ja Santahamina on siihen hyvä kohde. Ei ihmisiä voi pakottaa asumaan maalla, jos he eivät kerran halua.