Tänään marraskuun 1. päivänä tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun runoilija Kössi Kaatra luki Tampereen Raatihuoneen parvekkeelta Kansan Lehden toimittoja Yrjö Mäkelinin kirjoittaman Punaisen julistuksen. Julistuksen nimi tuli siitä, että se oli painettu punaiselle paperille.
Julistus sisälsi aikanaan yltiödemokraattisia vaatimuksia muun muassa yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta. Se oli poliittisen vasemmiston tahdonjulistus sekavana murrosaikana. Se alleviivasi vasemmiston demokraattisia tavoitteita Suomen muuttamiseksi.
"Sen sijaan kutsuttakoon täydellä lainsäädäntö-vallalla varustettu kansalliskokous heti kokoon. Kansalliskokousta kokoon pantaessa olkoon jokaisella 21 vuotta täyttäneellä hyvämaineisella Suomen kansalaisella, niin miehellä kuin naisella, yhtäläinen ja välitön ääni- ja vaalioikeus."
Tampereella on juhlaohjelmaa päivän kunniaksi.
Tuon ajan vaatimukset olivat ehdottomia. Niihin oli helppo uskoa väkevästi. Vasemmisto tarjosi selkeitä vaatimuksia epäkohtien ratkaisemiseksi. Epäkohdat olivat ehkä räikeämpiä kuin tänään, mutta siitä huolimatta ei voi olla ajattelemmatta, että eikö meillä todellakaan ole tarjota ratkaisuja ongelmiin?
Politiikka tarjoaa tänään liian usein monimutkaisia vaihtoehtoisia näkemyksiä ratkaisuehdotusten sijaan. Liian selviä kannanottoja varotaan erehtymisen pelosta. Politiikka, ja pakko myöntää, poliittinen vasemmisto etunenässä, kaipaa rohkeutta tarjota näkemyksen haluamastaan kehityssuunnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti