Jos en nyt sattuisi jollain tavalla olevani kiinnostunut politiikasta ja siksi seuraisi myös vaaliviestintää, olisin kaikkien puolueiden kampanjoiden kannalta vaikeaa kohderyhmää.
Nimittäin, koska asun ovikoodillisessa talossa ja ovessani on ”ei mainoksia” lappu, ei postiluukusta kolahda eikä ole kolahtanut yhtään vaalimainosta. Kuljen töihin normaalisti Vantaalta tulevalla bussilla, jossa ei näin ollen ole helsinkiläisten ehdokkaiden mainoksia. Nousen bussiin välipysäkiltä, en miltään isommalta kokooja-asemalta, joten siellä ei aamujakelijoita näy. En normaalisti liiku isoissa kauppakeskuksissa, enkä keskustassa, eli en törmää vaalitöitä tekeviin ehdokkaisiin ja heidän tukijoukkoihinsa. En myöskään juuri liiku sporalla enkä metrolla, joten niissä oleva ehdokasmainonta ei kohtaa minua. Kotiini ei tule sanomalehtiä, vaan luen ne töissä – siellä ei paljon tule vaalimainoksia silmäiltyä.
Tuskin olen ihan ainoa ihminen, joka näin elää. Miten kaltaiseni kohderyhmä tavoitetaan? Kannattaisi miettiä ihan kaikkien, etenkin tietysti sosialidemokraattien.
Tv-mainontaa tietysti tulee nähtyä. Siinä on vain se ongelma, että nyt tv-mainontaa on niin paljon, että suurin osa mainoksista menee hukkaan, ne hukkuvat toistensa sekaan.
Numeron 74, oman ehdokkaani, jolle jo ennakkoääni lähti, tv-mainontaa tuli viikon talviloman aikana nähtyä, koska se tulee kohdennettuna eri aikaa kuin lähes kaikilla muilla. Sen näin kolme kertaa viikossa, yrittämättä sitä varta vasten nähdä. On itse asiassa hämmentävää, että ne ehdokkaat, jotka ovat tv:ssä, eivät näytä juuri kohdentamista miettineen, vaan ovat yrittäneet ostaa vain maksimaalisen katsojapeiton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti