tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Talvilomalle

Tänään on talviloman ensimmäinen päivä. Ja hyvä niin, vaikka joku saattaakin kummastella ajankohtaa. Ensinnäkin on hyvä lomailla, koska eilenkin oli vielä sellainen tunne, että enhän minä nyt voi jäädä lomalle, liikaa hommia ja keskeneräisiä projekteja - juuri silloin onkin syytä vetää henkeä. Siksi toisekseen, nyt ehdokas saa lomani aikana keskittyä paremmin vaalitöihin, kun otin pojat lomani ajaksi minulle.

Vaalitilanteesta sen verran, että nyt alkavat ne ajat, jotka ratkaisevat. Kansanedustaja Bryggare entisenä aiturina totesi eilen, että se on viimeinen askel ennena aitaa, joka ratkaisee - ja se askel otetaan vasta nyt. Eli lähes kaiken voi vielä voittaa tai hävitä. Mutta kuten urheilussakin, taustalla pitää olla harjoittelua ja kovaa työtä, jotta sen askeleen voi ottaa nyt.

Olen edelleen sitä mieltä, että SDP:lle sopii se, että viimeisten gallupien mukaan se on takaa-ajoasemassa. Se aktivoi ehdokkaita ja tukijoukkoja liikkeelle ja todennäköisesti ainakin osaa kannattajista äänestämään asti. Kysymys kuuluukin onko kirittävää liikaa vai ei. Oleellinen juttu on myös se, että gallupit mittaavat vain puoluekannatusta. Todelliset äänet ja ratkaisut tapahtuvat myös (ja kuitenkin) ehdokaskannatuksen mukaan. Eli ne puolueet, joilla on tasaisimmat ja mielenkiintoisimmat listat kokonaisuudessaan voittavat. Varsinkin kolmen suuren osalta, tilanteen ollessa tasainen.

Ei kommentteja: