Sanottua
SDP:n puoluesihteeri Feldt-Ranta:
"SDP on tyytyväinen siihen, että uudistuksen tärkeimmät tavoitteet on nyt saavutettu. Esitys vahvistaa kansanvaltaa ja turvaa kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet"
Maalaisliiton Manninen:
"Pidän puitelakia kansalaisten palvelujen tasavertaisen turvaamisen ja koko kuntakentän kannalta erittäin tärkeänä askeleena. Uudistusprosessi saa nyt vahvan sysäyksen eteenpäin."
Paljon melua tyhjästä, kuten nuo sitaatkin kertovat, ei kai sen ihan näin pitänyt mennä.
Esitys mahdollistaa kaikkea pientä kivaa säätämistä kunnille, velvoittaa minimaalisen vähän ja antaa keskusvallalle hyvin vähän uusia työkaluja. Ihan oikeesti, tämänkö takia on vouhkattu jo hyvän aikaa ja järjestetty ties millaiset kuulemiset ja kuntakierrokset? Tämän takia, että voidaan tehdä laki, jolla kunnille sanotaan, että "olisihan se hirveen kiva ja teiltä kauheen kilttiä, jos nyt alkaisitten tehdä yhteistyötä ja järjestää palveluita, silleen tiettähän, niinku yhdessä, mut ei oo ihan pakko, jos ette haluu. Paitsi jos teet konkurssin, sit saattaa olla pakko, ehkä".
Ei parantunut Suomen kuntakenttä tällä ei. Jäi vähän töitä vielä jäljelle seuraavallekin hallitukselle (sille).
Onneksi on myös optimisteja.
perjantaina, kesäkuuta 30, 2006
Much ado about nothing
Siellä se nyt sitten on, kunta-ja palvelurakenneuudistuksen puitelakiesitys
keskiviikkona, kesäkuuta 28, 2006
Sipoo strikes back
Sipoo iskee takaisin, kun Helsinki yrittää saada sen maita (omia maitaan) käyttöönsä. Voisipa sanoa samoin kuin eräskin diktaattori aikanaan uusista leluista (Mersun suihkuhävittäjät vai oliko se V2 raketit?) "Liian vähän, liian myöhään".
Ensinnäkin, on kummallista, että kunta päättää heittää yhtäkkiä, yhdellä kokouksella, heittää kaavoitussuunnitelmansa uusiksi. Ei kovin uskottavaa. Kaavoitusuunnitelma on lisäksi kaavoitussuunnitelma, sillä ei ole vielä lainvoimaa. Eli pelkkä suunnitelma ei oikein riitä ja Sipoolla tuskin on valmiita kaavoja takataskussaan? Vedätystä ja ajanpeluuta.
Toinen juttu on sitten tuo pakkolunastusvitsi. Sipoon ajatelmat Helsingin omistamien maiden pakkolunastamisesta eivät taida oikein täyttää lain vaatimuksia. Ensinnäkin, maan omistajalla eli Helsingillä on tahto nimenomaan saada nuo maat rakennetuksi eli kunnan ja omistajan tahdon pitäisi suhteessa tuohon uuteen kaavoitussuunnitelmaan olla yhtenäinen. Näin pakkolunastustarvetta ei synny. Perusteluksi ei järkeni mukaan riitä se, että siten Sipoolla riittäisivät uusiin suunnitelmiin rahat. Jos riittäisivät niin kunnat voisivat sitten laajemminkin pakkolunastella maita, "koska sitten kunnan voimavarat riittävät".
Sipoon esittämä korvaus noista pakkolunastettavista maista ei taida sekään täyttää kohtuullisen korvauksen määritelmää. Korvausesitys taisi olla 3 miljoonaa euroa ja kaavoitetun Helsingin omistaman maan arvo taitaisi olla lähempänä 100 miljoonaa...
Ja vielä, uutisissa ei ole ainakaan mainittu, että Sipoo olisi lisännyt kaavoitussuunnitelmaansa metron. Metron jatkaminen on keskeinen näkökohta Helsingin toimissa tonttimaan ohella. Eli halutaan myös sellaista asutusta, joka kuuluu kaupunkirakenteeseen liikenteellisesti, ei vain taloja. Jos kaavoitustaito ei riitä metron piirtämiseen, niin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto voinee lainata kohtuuhinnalla valmiit metrokaavansa kopioimista varten.
Ensinnäkin, on kummallista, että kunta päättää heittää yhtäkkiä, yhdellä kokouksella, heittää kaavoitussuunnitelmansa uusiksi. Ei kovin uskottavaa. Kaavoitusuunnitelma on lisäksi kaavoitussuunnitelma, sillä ei ole vielä lainvoimaa. Eli pelkkä suunnitelma ei oikein riitä ja Sipoolla tuskin on valmiita kaavoja takataskussaan? Vedätystä ja ajanpeluuta.
Toinen juttu on sitten tuo pakkolunastusvitsi. Sipoon ajatelmat Helsingin omistamien maiden pakkolunastamisesta eivät taida oikein täyttää lain vaatimuksia. Ensinnäkin, maan omistajalla eli Helsingillä on tahto nimenomaan saada nuo maat rakennetuksi eli kunnan ja omistajan tahdon pitäisi suhteessa tuohon uuteen kaavoitussuunnitelmaan olla yhtenäinen. Näin pakkolunastustarvetta ei synny. Perusteluksi ei järkeni mukaan riitä se, että siten Sipoolla riittäisivät uusiin suunnitelmiin rahat. Jos riittäisivät niin kunnat voisivat sitten laajemminkin pakkolunastella maita, "koska sitten kunnan voimavarat riittävät".
Sipoon esittämä korvaus noista pakkolunastettavista maista ei taida sekään täyttää kohtuullisen korvauksen määritelmää. Korvausesitys taisi olla 3 miljoonaa euroa ja kaavoitetun Helsingin omistaman maan arvo taitaisi olla lähempänä 100 miljoonaa...
Ja vielä, uutisissa ei ole ainakaan mainittu, että Sipoo olisi lisännyt kaavoitussuunnitelmaansa metron. Metron jatkaminen on keskeinen näkökohta Helsingin toimissa tonttimaan ohella. Eli halutaan myös sellaista asutusta, joka kuuluu kaupunkirakenteeseen liikenteellisesti, ei vain taloja. Jos kaavoitustaito ei riitä metron piirtämiseen, niin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto voinee lainata kohtuuhinnalla valmiit metrokaavansa kopioimista varten.
tiistaina, kesäkuuta 27, 2006
Pakkoliitokset. Nyt.
Vesilasissa nousi myrsky, kun Helsinki kertoi havittelevansa Länsi-Sipoota, ihan omaksi. Hui kamala. Kuka on yllättänyt? Kenenkään pk-seudulla politiikka seuraavan ei pitäisi olla, Helsingin halu (valtaosiin omiin maihinsa) on ollut tiedossa jo pitkään. Kysymys on ollut vain ajoituksesta, siitä koska todenteolla alkaa tapahtumaan. Nyt tapahtunut päätös oli vain looginen ja odotettavissa oleva seuraus. Tämä kuittaa myös ne höperehdinnät, joita julkisuudessa on esiintynyt salaisesta valmistelusta.
Toivottavasti Helsinki tietää mitä tekee, eli vihreä valo Sipoon oleellisten osien nappaamiselle on todella olemassa. Mielenkiintoisempaa on se, mitä tästä voi seurata. Pakkopäätöksiä kuntien liittämisestä, tai niiden osien liittämisestä toisiin kuntiin ei ole tehty ihan hetkeen. Tästä voisi parhaimmillaan syntyä oiva ennakkotapaus.
Se pakko -tai jumitilanne, johon kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS) on nyt jäänyt kuvastaa hyvin sitä, mikä on tilanne ja mitä pitäisi tehdä. Tarvitaan suunnitelma ja tahto sen toteuttamiseksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että piirretään kartta, johon merkitään kunnat ja sitten päätetään niiden muodostamisesta. Tämä tosin tarvinnee uuden hallituspohjan, josta maalaisliitto on ulkona.
Maalaisliiton on pakko vastustaa pakkoa, koska sen valta nojautuu lukuisiin kunnallisiin päättäjiin ja virkamiehiin. Lisäksi sen virkamieskoulu muodostuu sen hallitsemista pienistä kunnista, joihin voidaan sijoittaa sopivia ihmisä kunnanjohtajan paikoille kasvamaan korkoa ja lähteä sitten valuttamaan näitä etelään, isompiin kuntiin ja ministeriöihin. Tätä sillä ei ole varaa menettää tai ainakin menetys sattuu paljon.
Kokoomus ja SDP taas ovat käytännössä pakkoliitoksiin valmiita. Tuskin kuitenkaan haikailemassani kunnat kartalle ja päätökset toteen mielessä, mutta osin joka tapauksessa. Vaikka äänestäjän pelko saakin - ikävä kyllä - molemmat olemaan julkisuudessa toista mieltä.
Toivottavasti Helsinki tietää mitä tekee, eli vihreä valo Sipoon oleellisten osien nappaamiselle on todella olemassa. Mielenkiintoisempaa on se, mitä tästä voi seurata. Pakkopäätöksiä kuntien liittämisestä, tai niiden osien liittämisestä toisiin kuntiin ei ole tehty ihan hetkeen. Tästä voisi parhaimmillaan syntyä oiva ennakkotapaus.
Se pakko -tai jumitilanne, johon kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS) on nyt jäänyt kuvastaa hyvin sitä, mikä on tilanne ja mitä pitäisi tehdä. Tarvitaan suunnitelma ja tahto sen toteuttamiseksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että piirretään kartta, johon merkitään kunnat ja sitten päätetään niiden muodostamisesta. Tämä tosin tarvinnee uuden hallituspohjan, josta maalaisliitto on ulkona.
Maalaisliiton on pakko vastustaa pakkoa, koska sen valta nojautuu lukuisiin kunnallisiin päättäjiin ja virkamiehiin. Lisäksi sen virkamieskoulu muodostuu sen hallitsemista pienistä kunnista, joihin voidaan sijoittaa sopivia ihmisä kunnanjohtajan paikoille kasvamaan korkoa ja lähteä sitten valuttamaan näitä etelään, isompiin kuntiin ja ministeriöihin. Tätä sillä ei ole varaa menettää tai ainakin menetys sattuu paljon.
Kokoomus ja SDP taas ovat käytännössä pakkoliitoksiin valmiita. Tuskin kuitenkaan haikailemassani kunnat kartalle ja päätökset toteen mielessä, mutta osin joka tapauksessa. Vaikka äänestäjän pelko saakin - ikävä kyllä - molemmat olemaan julkisuudessa toista mieltä.
maanantaina, kesäkuuta 26, 2006
Kun poliittisesta tuli eettistä
"Testamentti" tilitys jatkuu.
Politiikka on ongelma. Sitä ei uskalleta tehdä. Siitä syystä esimerkiksi seksinoston kielto, hedeltmöityshoidot, tai samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinti muodostuvat isoiksi asioiksi. Siis sellaisiksi, joita puidaan paljon ja joista otetaan yhteen.
Ne ovat eettisiä kysymyksiä, joissa kannat yleensä liittyvät kunkin omaan vakaumukseen. Ne eivät kuulu - tai niiden ei katsota kuuluvan - siihen joukkoon asioita, joita politiikka ohjaavat ideologiset rakenteet kuuluvat. Sekin on tavallaan virheellinen kuva, mutta kertoo paljon.
Kun ei uskalleta käydä keskustelua siitä, millaisilla arvopohjaisilla ratkaisuilla halutaan mennä eteenpäin, perusteellaan muita (kuin eettisiä) asioita, hyötyyn tai faktoihin perustuvilla ajatuksilla. Näin ollen politiikka katoaa, käydään muka-keskustelua, muka-tosiasioilla ja yritetään löytää kaikkia yhdistävää hyötyä päätöksistä.
Eettiset kysymykset ovat sinällään erittäin tärkeitä, mutta niiden asema ei ole politiikan pyramidin huipulla. Ne nousevat sinne, koska keskustelua yhteiskuntarakenteesta ei käydä. Ei uskalleta tai ei haluta. Jostain syystä esimerkiksi veronalennusten tai veropolitiikan osalta ylipäätään ei haluta käydä keskustelua niiden arvoihin perustuvista vaikutuksista mm. suhteessa tulonjakoon ja yhteiskuntarakenteesen. Niistä keskustellaan vain mainituin hyötyargumentein, eli parantavatko ne työllisyyttä tms. Huomionarvoisia näkökohtia, mutta entä se kokonaisuus, entä se ideologia - se mitä me haluamme sen sijaan mitä tapahtuu?
Politiikka on ongelma. Sitä ei uskalleta tehdä. Siitä syystä esimerkiksi seksinoston kielto, hedeltmöityshoidot, tai samaa sukupuolta olevien parisuhteiden rekisteröinti muodostuvat isoiksi asioiksi. Siis sellaisiksi, joita puidaan paljon ja joista otetaan yhteen.
Ne ovat eettisiä kysymyksiä, joissa kannat yleensä liittyvät kunkin omaan vakaumukseen. Ne eivät kuulu - tai niiden ei katsota kuuluvan - siihen joukkoon asioita, joita politiikka ohjaavat ideologiset rakenteet kuuluvat. Sekin on tavallaan virheellinen kuva, mutta kertoo paljon.
Kun ei uskalleta käydä keskustelua siitä, millaisilla arvopohjaisilla ratkaisuilla halutaan mennä eteenpäin, perusteellaan muita (kuin eettisiä) asioita, hyötyyn tai faktoihin perustuvilla ajatuksilla. Näin ollen politiikka katoaa, käydään muka-keskustelua, muka-tosiasioilla ja yritetään löytää kaikkia yhdistävää hyötyä päätöksistä.
Eettiset kysymykset ovat sinällään erittäin tärkeitä, mutta niiden asema ei ole politiikan pyramidin huipulla. Ne nousevat sinne, koska keskustelua yhteiskuntarakenteesta ei käydä. Ei uskalleta tai ei haluta. Jostain syystä esimerkiksi veronalennusten tai veropolitiikan osalta ylipäätään ei haluta käydä keskustelua niiden arvoihin perustuvista vaikutuksista mm. suhteessa tulonjakoon ja yhteiskuntarakenteesen. Niistä keskustellaan vain mainituin hyötyargumentein, eli parantavatko ne työllisyyttä tms. Huomionarvoisia näkökohtia, mutta entä se kokonaisuus, entä se ideologia - se mitä me haluamme sen sijaan mitä tapahtuu?
torstaina, kesäkuuta 22, 2006
Juhannusta kaikille
...... juhannusta ! (täytä tuohon itsellesi mieluisin laatusana, keksi itse tai valitse listasta: aurinkoista, pullorikasta, kevyttä, poreilevaa, punaista, juovuttavaa, hyvää, erinomaista, suurenmoista, ekstaattista, hilpeää, jurrista, tömisevää, rauhallista, helevetin vesisateista)
Politiikasta ja juhannukset pätee edelleen se, mitä viime vuonna kirjoitin. Ugh. Mökille.
Politiikasta ja juhannukset pätee edelleen se, mitä viime vuonna kirjoitin. Ugh. Mökille.
Perskärpäset ja karrieristit
Tämä on tavallaan julkipolitiikasta sivuun siirtymiseni jälkeisen "testamentin" ensimmäinen osa. Yksi asia, joka minua politiikassa ärsyttää, paljonkin.
Se on se, että politiikka - varsinkin silloin, kun siinä on jotain imua, kuten nyt - vetää puoleensa perskärpäsiä ja karrieristeja. Siis sellaisia henkilöitä, jotka ovat mukana edistämässä omaa uraansa ja omaa etuaan. Sellaisia ihmisiä, joille on mahdollista nähdä politiikka uravalintana.
Perskärpäsiä ja karrieristeja ei näe siellä, missä pitäisi tehdä lujaa duunia koko porukan eteen, pyörittämässä järjestökonetta, suunnittelemassa seminaareja, tekemässä talkoita ja niin edelleen. He ilmestyvät paikalle silloin, kun suunnitellaan heitä ja heidän etuaan koskevia asioita, kuten eduskuntavaaleja. Heidät tapaa myös silloin, kun paikalla on toimittajia, joiden viereen voi liimaantua. He valitsevat asiansa sen mukaan, mikä heistä näyttäisi kulloinkin olevan mediaseksikästä tai syystä tahi toisesta muuten ihmisiin vetoavaa.
Politiikka, vakavasti ymmärrettynä, siten kuin minä sen näen, ei voi olla uravalinta. Se on mahdollisuus olla mukana toimimassa sellaisten asioiden puolesta joihin todella uskoo ja joita yhteisesti halutaan edistää. Ei se silloin voi olla ura, aina toimitaan - toivottavasti - jonkinlaisen demokraattisen luottamuksen varassa. Jos siitä tekee itselleen uran, se tarkoittaa jatkuvaa kosiskelu, mielistelyä ja rektaaliaukon nuoleskelua. Näissä asioissa jotkut ovat uskomattoman hyviä ja onnistuvat saavuttamaan itselleen statuksen.
Politiikassa mukana olevien, niiden jotka työtä tekevät tosissaan, pitäisi olla paljon paljon suoraselkäisempiä näiden ihmisten edessä. Ei heitä pitäisi suorastaan kiljuen ottaa ehdokaslistoille tai buffata poliittisella virkamiesuralla eteenpäin, siksi että he sattuvat maksimoinaan oman etunsa. Pitäisi osata olla kriittisen allerginen. Kertoo ehkä sitten toimijapulasta koko poliittisessa kentässä, että näin ei ole. Tai sitten kysymyksessä on inhillinen ilmiö, josta ei pääse eroon. Syvältä se on silti.
Politiikka parhaimmillaan, aidoimmillaan ja ihanimmallaan on joukkuepeliä. Siinä porukka on tärkein ja yksilö tulee vasta sitten, tosin tietysti tärkeänä osana joukkuetta. Silloin voidaan vastata kuin Jutila muinoin vuoden -95 lätkäkullan jälkeen Tampereen keskutorilla, kun häneltä kelloa kysyttiin: "emmää vaa tierä, mut kunnia kuuluu kyl koko joukkueelle".
Se on se, että politiikka - varsinkin silloin, kun siinä on jotain imua, kuten nyt - vetää puoleensa perskärpäsiä ja karrieristeja. Siis sellaisia henkilöitä, jotka ovat mukana edistämässä omaa uraansa ja omaa etuaan. Sellaisia ihmisiä, joille on mahdollista nähdä politiikka uravalintana.
Perskärpäsiä ja karrieristeja ei näe siellä, missä pitäisi tehdä lujaa duunia koko porukan eteen, pyörittämässä järjestökonetta, suunnittelemassa seminaareja, tekemässä talkoita ja niin edelleen. He ilmestyvät paikalle silloin, kun suunnitellaan heitä ja heidän etuaan koskevia asioita, kuten eduskuntavaaleja. Heidät tapaa myös silloin, kun paikalla on toimittajia, joiden viereen voi liimaantua. He valitsevat asiansa sen mukaan, mikä heistä näyttäisi kulloinkin olevan mediaseksikästä tai syystä tahi toisesta muuten ihmisiin vetoavaa.
Politiikka, vakavasti ymmärrettynä, siten kuin minä sen näen, ei voi olla uravalinta. Se on mahdollisuus olla mukana toimimassa sellaisten asioiden puolesta joihin todella uskoo ja joita yhteisesti halutaan edistää. Ei se silloin voi olla ura, aina toimitaan - toivottavasti - jonkinlaisen demokraattisen luottamuksen varassa. Jos siitä tekee itselleen uran, se tarkoittaa jatkuvaa kosiskelu, mielistelyä ja rektaaliaukon nuoleskelua. Näissä asioissa jotkut ovat uskomattoman hyviä ja onnistuvat saavuttamaan itselleen statuksen.
Politiikassa mukana olevien, niiden jotka työtä tekevät tosissaan, pitäisi olla paljon paljon suoraselkäisempiä näiden ihmisten edessä. Ei heitä pitäisi suorastaan kiljuen ottaa ehdokaslistoille tai buffata poliittisella virkamiesuralla eteenpäin, siksi että he sattuvat maksimoinaan oman etunsa. Pitäisi osata olla kriittisen allerginen. Kertoo ehkä sitten toimijapulasta koko poliittisessa kentässä, että näin ei ole. Tai sitten kysymyksessä on inhillinen ilmiö, josta ei pääse eroon. Syvältä se on silti.
Politiikka parhaimmillaan, aidoimmillaan ja ihanimmallaan on joukkuepeliä. Siinä porukka on tärkein ja yksilö tulee vasta sitten, tosin tietysti tärkeänä osana joukkuetta. Silloin voidaan vastata kuin Jutila muinoin vuoden -95 lätkäkullan jälkeen Tampereen keskutorilla, kun häneltä kelloa kysyttiin: "emmää vaa tierä, mut kunnia kuuluu kyl koko joukkueelle".
keskiviikkona, kesäkuuta 14, 2006
Jalkapallon voimaa
MM-kisat ovat pyörähteneet mukavasti käyntiin. Suuria yllätyksiä, muutamaa tasapeliä lukuunottamatta (Ruotsia ei käy sääli ja, ihan aikuisten oikeesti, odottiko joku muka Ranskalta jotain...). Pelejä on ehtinyt katsomaan jopa yllättävän paljon, vaikka kotona onkin asiaa haittaava tekijä.
Jalkapallo on (joukkue)urheilun kuningaslaji - siitä ei pääse mihinkään. Hassu ilmiö on sinällään se, että laji on luonteeltaan erittäin kansainvälinen, pelaajat ja joukkueet operoivat lähes globaalissa mittakaavassa, mutta arvokisat vetoavat mahdollisimman primitiivisiin kansallistunteisiin. Toisaalta pienelle nationalismille joukkueen kannatuksen muodossa voi olla paikkansa, jos ja kun se ei vaikuta laajemmalla tasolla.
Minulla on suuria vaikeuksia kannattaa mitään "isoista" maista. En tiedä onko se luonteessa vai aatteessa, että tuppaan olemaan peleissä pienemmän puolella. Voi kuinka toivoinkaan eilen Kroatian voittoa Brasiliasta, miten kannustinkaan Sveitsiä Ranskaa vastaan ja niin edelleen. Ja se oma suosikki on edelleen Norsunluurannikko, joka on korvike sille Kamerunille. Jos Norsunluurannikko ei mene jatkoon, niin sitten kannata sitä afrikan maata, joka pääsee jatkoon. Ja jos mikään ei mene, onkin mietinnän paikka.
Jalkapallo on enemmän ihmisiä liikuttava asia kuin politiikka. Monessakin mielessä. Sitä ja sen sankareita voisi hyödyntää valistus -ja opetusmielessä paljonkin.
Jalkapallo on (joukkue)urheilun kuningaslaji - siitä ei pääse mihinkään. Hassu ilmiö on sinällään se, että laji on luonteeltaan erittäin kansainvälinen, pelaajat ja joukkueet operoivat lähes globaalissa mittakaavassa, mutta arvokisat vetoavat mahdollisimman primitiivisiin kansallistunteisiin. Toisaalta pienelle nationalismille joukkueen kannatuksen muodossa voi olla paikkansa, jos ja kun se ei vaikuta laajemmalla tasolla.
Minulla on suuria vaikeuksia kannattaa mitään "isoista" maista. En tiedä onko se luonteessa vai aatteessa, että tuppaan olemaan peleissä pienemmän puolella. Voi kuinka toivoinkaan eilen Kroatian voittoa Brasiliasta, miten kannustinkaan Sveitsiä Ranskaa vastaan ja niin edelleen. Ja se oma suosikki on edelleen Norsunluurannikko, joka on korvike sille Kamerunille. Jos Norsunluurannikko ei mene jatkoon, niin sitten kannata sitä afrikan maata, joka pääsee jatkoon. Ja jos mikään ei mene, onkin mietinnän paikka.
Jalkapallo on enemmän ihmisiä liikuttava asia kuin politiikka. Monessakin mielessä. Sitä ja sen sankareita voisi hyödyntää valistus -ja opetusmielessä paljonkin.
tiistaina, kesäkuuta 13, 2006
Hallituspohja ja poliittinen keskusta
Vanhanen kertoi maalaisliiton puoluekokouksessa, että kaikki muut hallituspohjat käyvät, paitsi ylileveä. SDP:n puoluesihteeri ehti tuota hämmästelemään, koska hänen mukaansa maall. kuitenkin korostaa, että kaikki vaihtoehdot ovat auki. Pikkunäppärää kritiikkiä, jota ei kannattaisi esittää.
Itsestäänselvää pitäisi olla, että hallitus ei saa olla parlamentaarisesti "ylileveä" kuin poikkeuksillisissa tilanteissa. Tätä oli tilanne 1995 Lipponen I muodostuessa, Lipponen II taas ei enää vastannut tarvetta ja pohja näkyikin jähmeytenä aika ajoin. "Ylileveä" hallituspohja sopii ja toimii, kun on yhteinen missio - akuutti tarve - jota pitää hoitaa ja ajaa. Yhtään normaalimmassa tilanteessa se estää kompromissien tarpeellaan ja opposition voimattomuudella politiikantekoa.
Vanhanen tuskin näin syvällisiä ajatteli kuitenkaan. Hänella ja maalaisliitolla vain on selkäydinpelko siitä, mitä on olla oppositiossa, kun hallitus on niin vahva, että sille ja sen esityksille ei mahda yhtään mitään. Kahdeksan vuotta opettaa.
Viikonlopun kokoukset toivat antia myös siitä, että kaikki kolme suurta puoluetta olisivat pyrkimässä kohti poliittista keskustaa (maalaisliittohan ei siellä ole, ei ole koskaan ollut). Kokoomuksen osalta tästä saatiin eksaktia ohjelmanäyttöä, ja SDP:n osalta suoritettiin mediassa implisiittistä päättelyä.
Trendi ei ole uusi. Schröderhän nousi Saksassa valtaan sloganilla "Neue Mitte" ja samansuuntaisia olivat Blairin New Labourin teemat. Poliittiseen keskustaan pyrkiminen on tyhmää, yksiselitteisen tyhmää. Keskustassa ei ole jäljellä kuin pragmatismi ja lyhyen tähtäimen politiikka. Siellä unohdetaan, että ei kaikkia voi miellyttää yhtä aikaa. Siinä unohdetaan se, että kompromisseja ei pidä tehdä valmiiksi, vaan parasta politiikka syntyy, kun eri näkö- ja aatekannat kohtaavat politiikan teon arkipäivässä.
Itsestäänselvää pitäisi olla, että hallitus ei saa olla parlamentaarisesti "ylileveä" kuin poikkeuksillisissa tilanteissa. Tätä oli tilanne 1995 Lipponen I muodostuessa, Lipponen II taas ei enää vastannut tarvetta ja pohja näkyikin jähmeytenä aika ajoin. "Ylileveä" hallituspohja sopii ja toimii, kun on yhteinen missio - akuutti tarve - jota pitää hoitaa ja ajaa. Yhtään normaalimmassa tilanteessa se estää kompromissien tarpeellaan ja opposition voimattomuudella politiikantekoa.
Vanhanen tuskin näin syvällisiä ajatteli kuitenkaan. Hänella ja maalaisliitolla vain on selkäydinpelko siitä, mitä on olla oppositiossa, kun hallitus on niin vahva, että sille ja sen esityksille ei mahda yhtään mitään. Kahdeksan vuotta opettaa.
Viikonlopun kokoukset toivat antia myös siitä, että kaikki kolme suurta puoluetta olisivat pyrkimässä kohti poliittista keskustaa (maalaisliittohan ei siellä ole, ei ole koskaan ollut). Kokoomuksen osalta tästä saatiin eksaktia ohjelmanäyttöä, ja SDP:n osalta suoritettiin mediassa implisiittistä päättelyä.
Trendi ei ole uusi. Schröderhän nousi Saksassa valtaan sloganilla "Neue Mitte" ja samansuuntaisia olivat Blairin New Labourin teemat. Poliittiseen keskustaan pyrkiminen on tyhmää, yksiselitteisen tyhmää. Keskustassa ei ole jäljellä kuin pragmatismi ja lyhyen tähtäimen politiikka. Siellä unohdetaan, että ei kaikkia voi miellyttää yhtä aikaa. Siinä unohdetaan se, että kompromisseja ei pidä tehdä valmiiksi, vaan parasta politiikka syntyy, kun eri näkö- ja aatekannat kohtaavat politiikan teon arkipäivässä.
perjantaina, kesäkuuta 09, 2006
Kolmikanta
Jyrki-boy ei tykkää kolmikannasta. Siinä ei sinällään ole mitään hämmästyttävää, kannassa siis.
Se on vähän hämmentävää, että kolmikantaan ei haluta Jyrkin sanojen mukaan sitoutua tietämättä sisältöä. Ursäkta mig? Kolmikannassa on kysymys neuvotteluista työntekijäin -ja antajain sekä julkisen vallan välillä. Ei kait ole mitää keinoa tietää neuvottelujen saati niitä mahdollisesti seuraavien sopimusten sisältöä etukäteen.
Sitoutumisessa kolmikantaan on kyse siitä, halutaanko sitoutua neuvottelujärjestelmään, jossa työmarkkinoiden eri osapuolet istuvat samassa pöydässä. Ei siinä ole kysymys sitoutumisesta etukäteen tiettyihin sopimuksiin. Historia todistaa, että kolmikanta on saavuttanut tuloksia ja että eri osapuolet ovat eri aikoina taipuneet kompromisseihin - esimerkiksi työntekijäpuoli laman aikana nollakorotuslinjaan.
Miksi siis ei haluta sitoutua neuvotteluihin? Se on kummallista - tai olisi kummallista ellei näkisi, että kysymys on siitä, että neuvotteluja ei pidetä haluttavina, vaan politiikan tarkoituksena on päästää yksi osapuoli asemaan, jossa ehtoja voidaan sanella. Mikä sinällään on pelottavaa. Yhteistyö ja neuvotteleminen ovat olleet - ja ovat - suomalaisen politiikan ja työmarkkinajärjestelmän voima.
Se on vähän hämmentävää, että kolmikantaan ei haluta Jyrkin sanojen mukaan sitoutua tietämättä sisältöä. Ursäkta mig? Kolmikannassa on kysymys neuvotteluista työntekijäin -ja antajain sekä julkisen vallan välillä. Ei kait ole mitää keinoa tietää neuvottelujen saati niitä mahdollisesti seuraavien sopimusten sisältöä etukäteen.
Sitoutumisessa kolmikantaan on kyse siitä, halutaanko sitoutua neuvottelujärjestelmään, jossa työmarkkinoiden eri osapuolet istuvat samassa pöydässä. Ei siinä ole kysymys sitoutumisesta etukäteen tiettyihin sopimuksiin. Historia todistaa, että kolmikanta on saavuttanut tuloksia ja että eri osapuolet ovat eri aikoina taipuneet kompromisseihin - esimerkiksi työntekijäpuoli laman aikana nollakorotuslinjaan.
Miksi siis ei haluta sitoutua neuvotteluihin? Se on kummallista - tai olisi kummallista ellei näkisi, että kysymys on siitä, että neuvotteluja ei pidetä haluttavina, vaan politiikan tarkoituksena on päästää yksi osapuoli asemaan, jossa ehtoja voidaan sanella. Mikä sinällään on pelottavaa. Yhteistyö ja neuvotteleminen ovat olleet - ja ovat - suomalaisen politiikan ja työmarkkinajärjestelmän voima.
torstaina, kesäkuuta 08, 2006
Äärioikeiston vaara
Päivän uutiset kertovat, että äärioikeiston kannatus on nuorten keskuudessa nousussa Ruotsissa. Kysymyksessä on jo Tanskasta ja Norjasta tuttu ilmiö, muukalaisvastaisuus -ja vihamielisyys keräävät kannatusta, ja ainakin oikeistopopulistit voittavat näillä teemoilla vaaleja.
Ilmiö olisi syytä Suomessakin ottaa vakavasti, ennen kuin se kaatuu käsiin. Tällä hetkellä näyttää, että syytä huoleen ei ole. Mutta niin ruotsalaisetkin vielä vuosi kaksi sitten uskoivat. On syytä toimia, ennen kuin pitää reagoida.
Suomessa olisi varmasti tilaa melko radikaalillekin oikeistopopulistiselle puolueelle, jos sellaista vedettäisiin kasaan riittävällä suunnittelulla ja karismaattisen johtajan voimin. Timo Soinista ei siihen ole, mutta ei ole sanottua, etteikö tällainen johtaja ja liike voi ilmaantua.
Valitettavasti tällä hetkellä näyttää siltä, että asiassa vallitsee vaikenemisen kulttuuri. Vaikeista asioista maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyen ei haluta puhua. Eikä niitä yritetä edes piilossa hoitaa kuntoon, vaan pistetään sormet ristiin ja toivotaan parasta. Toivotaan, että Suomessa tilanne ei pahene. Kyllä se pahenee, jos mitään ei tehdä.
Ilmiö olisi syytä Suomessakin ottaa vakavasti, ennen kuin se kaatuu käsiin. Tällä hetkellä näyttää, että syytä huoleen ei ole. Mutta niin ruotsalaisetkin vielä vuosi kaksi sitten uskoivat. On syytä toimia, ennen kuin pitää reagoida.
Suomessa olisi varmasti tilaa melko radikaalillekin oikeistopopulistiselle puolueelle, jos sellaista vedettäisiin kasaan riittävällä suunnittelulla ja karismaattisen johtajan voimin. Timo Soinista ei siihen ole, mutta ei ole sanottua, etteikö tällainen johtaja ja liike voi ilmaantua.
Valitettavasti tällä hetkellä näyttää siltä, että asiassa vallitsee vaikenemisen kulttuuri. Vaikeista asioista maahanmuuttoon ja pakolaisuuteen liittyen ei haluta puhua. Eikä niitä yritetä edes piilossa hoitaa kuntoon, vaan pistetään sormet ristiin ja toivotaan parasta. Toivotaan, että Suomessa tilanne ei pahene. Kyllä se pahenee, jos mitään ei tehdä.
tiistaina, kesäkuuta 06, 2006
Blog is Back
Muutto on onnellisesti (?) takana. Demarinuorten puheenjohtajuus jätetty 100-vuotisjuhlien yhteydessä taakse ja arki alkaa taas pikkuhiljaa rullaamaan. Aika palata myös rakkaan kirjoittamisharrastuksen pariin.
Toimistotyöntekijälle on muuten varsin raskasta tehdä yhtäkkiä 16-17 tuntisia remonttipäiviä ja muuttaa siihen päälle. Tuli oltua kohtuu poikki. Jälki on onneksi sen mukaista ja punaiset sekä vaaleanruskeat seinämme muodostavat oikein mukavan kontrastin. Tekemistä on vielä jäljellä, uudet liukuovikaapit tulevat vasta juhannusviikolla, mutta varsinainen muuttostressi alkaa olla taakse jäänyttä elämää.
Demarinuorten puheenjohtajuuden jättäminen oli haikeaa, hyvin haikeaa. Puhuin itseni lähes kyyneliin jättäessäni jäähyväisi liittokokoukselle. Elettyä elämää ja tehtyä työtä on järjestön parissa takana aikamoinen rupeama, 12 vuotta siitä alkaen kun kahdeksantoistakesäisenä aloitin nuorisojärjestöaktiivina. Nyt on toinen aika ja toiset johtajat, oma sukupolveni olikin jo minua lukuunottamatta käytännössä kokonaan eläköitynyt nuorisoliitosta. Suunnittelun alla on poliittinen "testamentti", joka saattaa tänne blogiin jossain vaiheessa ilmestyä. Siis tunnot ja ajatukset julkipolitiikan ainakin toistaiseksi jäätyä taakse - taustalla puuhaan toki jatkossakin.
The story is to be continued...
Toimistotyöntekijälle on muuten varsin raskasta tehdä yhtäkkiä 16-17 tuntisia remonttipäiviä ja muuttaa siihen päälle. Tuli oltua kohtuu poikki. Jälki on onneksi sen mukaista ja punaiset sekä vaaleanruskeat seinämme muodostavat oikein mukavan kontrastin. Tekemistä on vielä jäljellä, uudet liukuovikaapit tulevat vasta juhannusviikolla, mutta varsinainen muuttostressi alkaa olla taakse jäänyttä elämää.
Demarinuorten puheenjohtajuuden jättäminen oli haikeaa, hyvin haikeaa. Puhuin itseni lähes kyyneliin jättäessäni jäähyväisi liittokokoukselle. Elettyä elämää ja tehtyä työtä on järjestön parissa takana aikamoinen rupeama, 12 vuotta siitä alkaen kun kahdeksantoistakesäisenä aloitin nuorisojärjestöaktiivina. Nyt on toinen aika ja toiset johtajat, oma sukupolveni olikin jo minua lukuunottamatta käytännössä kokonaan eläköitynyt nuorisoliitosta. Suunnittelun alla on poliittinen "testamentti", joka saattaa tänne blogiin jossain vaiheessa ilmestyä. Siis tunnot ja ajatukset julkipolitiikan ainakin toistaiseksi jäätyä taakse - taustalla puuhaan toki jatkossakin.
The story is to be continued...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)