Vanhanen kertoi maalaisliiton puoluekokouksessa, että kaikki muut hallituspohjat käyvät, paitsi ylileveä. SDP:n puoluesihteeri ehti tuota hämmästelemään, koska hänen mukaansa maall. kuitenkin korostaa, että kaikki vaihtoehdot ovat auki. Pikkunäppärää kritiikkiä, jota ei kannattaisi esittää.
Itsestäänselvää pitäisi olla, että hallitus ei saa olla parlamentaarisesti "ylileveä" kuin poikkeuksillisissa tilanteissa. Tätä oli tilanne 1995 Lipponen I muodostuessa, Lipponen II taas ei enää vastannut tarvetta ja pohja näkyikin jähmeytenä aika ajoin. "Ylileveä" hallituspohja sopii ja toimii, kun on yhteinen missio - akuutti tarve - jota pitää hoitaa ja ajaa. Yhtään normaalimmassa tilanteessa se estää kompromissien tarpeellaan ja opposition voimattomuudella politiikantekoa.
Vanhanen tuskin näin syvällisiä ajatteli kuitenkaan. Hänella ja maalaisliitolla vain on selkäydinpelko siitä, mitä on olla oppositiossa, kun hallitus on niin vahva, että sille ja sen esityksille ei mahda yhtään mitään. Kahdeksan vuotta opettaa.
Viikonlopun kokoukset toivat antia myös siitä, että kaikki kolme suurta puoluetta olisivat pyrkimässä kohti poliittista keskustaa (maalaisliittohan ei siellä ole, ei ole koskaan ollut). Kokoomuksen osalta tästä saatiin eksaktia ohjelmanäyttöä, ja SDP:n osalta suoritettiin mediassa implisiittistä päättelyä.
Trendi ei ole uusi. Schröderhän nousi Saksassa valtaan sloganilla "Neue Mitte" ja samansuuntaisia olivat Blairin New Labourin teemat. Poliittiseen keskustaan pyrkiminen on tyhmää, yksiselitteisen tyhmää. Keskustassa ei ole jäljellä kuin pragmatismi ja lyhyen tähtäimen politiikka. Siellä unohdetaan, että ei kaikkia voi miellyttää yhtä aikaa. Siinä unohdetaan se, että kompromisseja ei pidä tehdä valmiiksi, vaan parasta politiikka syntyy, kun eri näkö- ja aatekannat kohtaavat politiikan teon arkipäivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti