MM-kisat ovat pyörähteneet mukavasti käyntiin. Suuria yllätyksiä, muutamaa tasapeliä lukuunottamatta (Ruotsia ei käy sääli ja, ihan aikuisten oikeesti, odottiko joku muka Ranskalta jotain...). Pelejä on ehtinyt katsomaan jopa yllättävän paljon, vaikka kotona onkin asiaa haittaava tekijä.
Jalkapallo on (joukkue)urheilun kuningaslaji - siitä ei pääse mihinkään. Hassu ilmiö on sinällään se, että laji on luonteeltaan erittäin kansainvälinen, pelaajat ja joukkueet operoivat lähes globaalissa mittakaavassa, mutta arvokisat vetoavat mahdollisimman primitiivisiin kansallistunteisiin. Toisaalta pienelle nationalismille joukkueen kannatuksen muodossa voi olla paikkansa, jos ja kun se ei vaikuta laajemmalla tasolla.
Minulla on suuria vaikeuksia kannattaa mitään "isoista" maista. En tiedä onko se luonteessa vai aatteessa, että tuppaan olemaan peleissä pienemmän puolella. Voi kuinka toivoinkaan eilen Kroatian voittoa Brasiliasta, miten kannustinkaan Sveitsiä Ranskaa vastaan ja niin edelleen. Ja se oma suosikki on edelleen Norsunluurannikko, joka on korvike sille Kamerunille. Jos Norsunluurannikko ei mene jatkoon, niin sitten kannata sitä afrikan maata, joka pääsee jatkoon. Ja jos mikään ei mene, onkin mietinnän paikka.
Jalkapallo on enemmän ihmisiä liikuttava asia kuin politiikka. Monessakin mielessä. Sitä ja sen sankareita voisi hyödyntää valistus -ja opetusmielessä paljonkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti