Kirjoittajan paluun poika ratsastaa jälleen

Taas huomaan blogini joutuneen hylätyksi. Tai hitot passiivista. Huomaan hyljänneeni bloginin.

Ei ole teksti virrannut, eivät ajatukset leiskunnuut, eivät jutut laukalle karanneet tai edes kuvat kehyksiin eksyneet. Syy on kai perimmäinen laiskuus. Tai sitten muut asiat.

Kuitenkin pidän tästä. Kirjoittamisesta. Asioista. Niiden esilletuomisesta. Nyt taas tuntuisi siltä, että minulla on suunnitelma. Ajatus, jonka kautta tuottaa tekstiä.

Jatkoa seuraa. Kai.

Aseman leimaama (52 kuvaa Korsosta)

Rautatie on vahva osa Korsoa. Nekin - onnettomat - jotka eivät ole Korsossa käyneet, saavat mahdollisuuden lähiliikenteessä pysähtyä Korson asemalla ja pidempää matkaa kulkevat katsella ohikiitävää vilahdusta. Ennen juna-aseman tuloa 1889 Korson seutu oli lähes asumatonta erämaata.

Tikkurilan ja Keravan väliin tarvittiin kuitenkin asema ja se päätettiin 1800-luvulla rakentaa tänne. Yksi tarina Korson nimestäkin liittyy tähän. Sen mukaan aseman rakentajat perustivat aseman kohdalle välinevaraston eli korsun, josta nimi olisi juontunut. Virallisesti hyväksytty tarina on kuitenkin eri, liittyen kylien rajoihin ja niiden merkiksi piirrettyyn ristiin.

Kuva 8/52. Asema on elämää, rautatie sivistystä (2.5.2014)

Joka tapauksessa on selvää, että rautatie leimaa Korsoa. Tämä on tyypillisesti rautatiepaikkakunta. Rautatie on edelleen yksi parhaista joukkoliikennevälineistä, jonka toimintaa soisi Suomessakin kehitettävän suuremmalla innolla.

Korso - osa suomalaista rataverkostoa jo vuodesta 1889.

Kunnialle riittää ottajia

Suomen metsäteollisuudella menee lujaa. Vielä muutama päivä sitten tätä väitettä olisi pidetty naurettavana tai vähintäänkin ylioptimistisena haihatteluna. Tänään, kun Metsä Group ilmoitti vaatimattomasta Suomen metsäteollisuuden suurimmasta investoinnista, tilanne on toinen. Lisäksi moni on kiitellyt, että Jouko Karvinen jättää Stora Enson.

On selvää, että isosta investoinnista pitää iloita. Työllisyys ja kasvu ovat avainsanat tässä kohtaa. Vähemmän selvää on, että kenelle kuuluu kunnia tästä. Voisi tietysti luulla, että kunnia on investoivan yhtiön. 

Apajille on kiirehtinyt kuitenkin jo poliitikkoja oikealta ja vasemmalta. Hallituspuolueiden edustajilla on tarve kertoa, että investointi johtuu hallituksen ponnisteluista. Ja ehkä etenkin suoritetuista yhteisöveron alennuksista. 

Varmasti on niin, että esimerkiksi yhteisöveron alennuksesta ei ole ollut ainakaan haittaa. Samoin kuin muistakaan veroeduista tai tukiaisista. Mutta. Voisiko ajatella, että kysymyksessä on iso kokonaisuus? 

Suomi on vakaa yhteiskunta, meillä on toimivat työmarkkinat, suhteellisen sujuva logistiikka ja kaikesta huolimatta melko luotettava päätöksenteko. Olisiko mahdollista, että koko tämä pitkä historia olisi syynä siihen, että tähän maahan kannattaa edelleen investoida. Ja kannattaa jatkossakin.

Jätetään turha kunnian kerääminen vähemmälle ja keskitytään luomaan lisää kasvun mahdollisuuksia. Se on paras tapa kiittää ja kunnioittaa tätä investointia.

Ei joka kylällä ole (52 kuvaa Korsosta)

Aloitin reippaasti viime syksynsä blogissani sarjan, jossa oli tarkoitus julkaista 52 kuvaa Korsosta. Kuva viikossa tahdilla. Kävi niin, että blogin pito jäi vähemmälle, joten joka viikko ei ole tullut kuvaa. Sarja jatkuu ja 52 kuvaa tulee, mutta enää en lupaa viikkotahdista mitään.

Olen asunut Korson suuralueella nyt seitsemisen vuotta. Siitä huolimatta tänään oli ensimmäinen kerta, kun vierailin Korson keskuspuistossa. Kysymyksessä on alueen henkireikä, viheralue. Täytyy sanoa, että ei jokaisella lähiöllä ole tällaista puistoa, ei edes jokaisella saman kokoisella kaupungilla.

Kuva 7/52. Korson keskuspuisto keväällä (20.4.2014)

En tiedä onko joku alueen siivoustalkoista - mahtavaa että niitä järjestetään - jo ehtinyt alueelle, mutta puistoalue oli yllättävänkin siisti. Penkeissä toki on töhryjä, mutta tältä idiotismilta on valitettavasti vaikea välttyä. Muutama grillikatoskin alueelle sopisi, mutta ehkä ne eivät kauaa käyttökuntoisina säilyisi.

Nyt puistoaluetta ollaan kunnostamassa kaupungin toimesta mm. ruoppaamalla, rantaviivoja siistimällä ja uusimalla rakenteita. Hyvästä kannattaa pitää huolta.

Blogisti palaa rikospaikalle. Jälleen.

Muutoksia on ollut sen verran haipakasti, että blogi painui tauolle. Fiksumpi olisi tietysti kertonut siitä mahdolliselle lukijoilleen, muta minä en ollut se fiksu.

Mutta blogisti palaa nyt rikospaikalle. Muuuttunut työ antaa inspiraatiota ja vie blogin ehkä enemmän taas yhteikunnalliseen suuntaan. Mutta Korson kuvasarjakin jatkuu kyllä. Täytyy tosin entrata siinä aikaväli.

Ja ulkoasukin täytyy laittaa kuntoon. Mutta viimeistän pääsiäisen jälkeen alkaa tapahtua. Promise.

Puskutraktorille töitä (52 kuvaa Korsosta)

Kaksi viikkoa on jäänyt väliin ilman kuvapostauksia. Muut harrasteet ajoivat ohi. Taidan tehdä niin, että joillakin tulevilla viikoilla tulee sitten tuplapostauksia, niin vuoden aikaikkuna pysyy paikallaan.

Korson keskusta on kehittämisen tarpeessa. Siellä on paljon hyvää ja hienoja yrityksiä, mutta kokonaisuutena se on päässyt - päästetty - rapistumaan ja ränsistymään. Näkee, että Vantaa on laittanut kehitysinvestointinsa muutamaan kohteeseen ja antanut muiden olla.

Kuva 6/52. Korson keskustaan jää tyhjää tilaa, kun alueen kehittäminen odottaa päätöksiä.

Ongelma on myös siinä, että maanomistus on hajaantunut eri puolille. On vaikea tehdä kehitystyötä, kun maanomistajia on paljon ja nämä eivät ilmeisesti ole yhtä mieltä asioista. Tähän minulla on vain yksi kommentti: pakkolunastus. Nyt.

Posti on sivistystä (52 kuvaa Korsosta)

Olen vahvasti sitämieltä, että postilaitos on sivistyksen keskeisiä merkkejä. Se, että on järjestelmä, joka toimittaa viestit ja paketit perille, on loistava juttu. Se, onko nykyisenkaltainen, valtion kokonaan omistama, mutta yrityksen kaltaisesti haihatteleva laitos, hyvä juttu, on ihan toinen kysymys. Hyvä, että on edes se.

Kuva 5/52. Mikkolan Shell, jossa toimii paikallinen Postin palvelupiste.
Harvinaista kyllä, edusta on tyhjä ihmisistä.

Korsossa on kaksi postin palvelupistettä. Mikkolan Shellillä ja Korson K-kaupalla. Uudelta S-marketilta löytyy lisäksi mainio keksintö eli pakettiautomaatti. Ja sitten, Itella  hoi! Shell on auki 24/7, mutta menepä käymään postia hakemassa kello 21 jälkeen, niin vastaus on "ei Postin koneet ole enää auki". Mikseivät, aika hölmöä?

Posti on sivistystä. Ja Korsossakin siis sitä on.

Kirjan LUMO (52 kuvaa Korsosta)

Pahasti näyttää siltä, että muuta blogimerkinnät eivät ota syntyäkseen. Mutta aloitettu Korso-sarja jatkaa, tottakai. Koska on luvattu ja koska on päätetty. Sitä paitsi tämä on hauskaa - ja mielenkiintoista.

Olen pohtinut, että miten käsitellä Lumon monitoimikeskus. Riittääkö siihen yksi kuva, miten tätä monipuolista rakennusta voi kuvata? Samoissa tiloissa toimii kirjasto, liikuntatilat, lukio, ravintola, yhteispalvelupiste, nuorisopalvelut ja tilat ovat vielä vuokrattavissa. Toiminnan keskus - ja viimeinen uudistus, jota Korsoon tehty.

Kuva 4/52. Kirjan lumo Lumon kirjastossa

Voi olla, että yksi kuva ei riitä, mutta lopulta tämä oli selvä. Minulle Lumo on ennenkaikkea kirjasto, siellä käyn eniten. Kirjan lumo on valtava ja Korsossa sen huutoon vastaa, niin, Lumo. Kirjasto laitoksena edustaa minulle ennen kaikkea sivistystä, vaikka käytänkin sen palveluita nykyisellään eniten viihtymiseen.

Lennä, lauta, lennä (52 kuvaa Korsosta)

Uutta kaupunkikulttuuria? Rouheaa urbaania toimintaa? Mene ja tiedä, mutta minusta se, mitä Sokevahallilla tapahtuu on sekä hienoa yritystoimintaa, että sellaista vireyttä, jota Korso tarvitsee. 

Kuva 3/52. Sokevahallin uutta elämää

Entinen Sokeva on saanut uuden elämän ja muutamakin nuorempi sukupolvi on saanut paikasta ihan uuden käsityksen.

Baarien maa (52 kuvaa Korsosta)

Ai, baariin? Korsossa? No problem! Tai ehkä baarien määrä saattaa olla se problem.

Kaksi yhdestätoista

Jos nimittäin olen oikein laskenut, niin Korson keskustassa on tällä hetkellä 11 baaria/ravintolaa, 9 pizzapaikkaa ja peräti 1 kahvila. Yhdestätoista on 2 "oikeaa" ravintolaa, jotka menevät ruoka edellä.

Pizzapaikkoja löytyy keskusta-alueen ulkopuolelta lisäksi ainakin kolme, Nikinmäestä, Leppäkorvesta ja Kulomäestä. Baareja löytyy ainakin yksi, Mikkolasta. Jos jotain on jäänyt listasta pois, saa kertoa. Hämmästyttävää on ehkä se, että kiinalaista tai yleisaasialaista ruokaa ei Korsossa tarjota.

Oleellinen pointti on kuitenkin se, että tarjonta on varsinkin keskuksessa runsasta, suorastaan ylitsevuotavan sellaista. Tarjonta on tietysti aina jossain suhteessa kysyntään, mutta ei voi välttyä kysymästä onko tuettu sellaista kehitystä, joka olisi mahdollistanut monipuolisempien palvelujen kehittymiseen?

Korso - Baarien maa.

Miten saada järjestön asiantuntijat innostumaan?

Minulla on ongelma. Käsittääkseni muillakin on sama ongelma. Järjestön asiantuntijat on vaikea saada innostumaan sosiaalisen median hyödyntämisestä. Tilanne on ehkä vielä aavistuksen kimurantimpi kuin yrityksillä. Niissä myynti kannustaa helposti.

Tiedän, pitää tehdä ainakin seuraavat:
- Näytä somen hyödyt, mitä hyötyä siitä on kullekin asiantuntijalle
- Näytä organisaation hyödyt, mitä hyötyä tästä on järjestölle
- Sitouta johto, sen avulla voidaan operoida muiden kanssa
- Somesta pitää tulla osa työtehtäviä ja rutiineja.
- Innosta ja innostu

Ainakin omassa organisaatiossa ollaan siinä vaiheessa, että sosiaalisen median palveluissa ollaan varsin kohtuullisesti läsnä. Seuraavaksi pitäisi ylittää se kynnys, että mukaan saadaan enemmän osallistuvia sisällöntuottajia.

Sisältö ei sinällään ole ongelma, sitä tuotetaan paljon. Haaste on siinä, miten sitä tuottavat ihmiset saadaan aidosti mukaan vuorovaikuttamaan. Ja levittämään sanaa(nsa).

Olen päätynyt siihen, että rimaa ei voi nostaa hirvittävän korkealle. Pitää keskittyä saamaan muutama keskeinen ihminen mukaan ja murehtia laajasta kulttuurista vasta sen jälkeen. Ja ehkä käy niin, että jokainen innostunut levittää uutta virtaa ympärilleen.

Ja toisaalta, jostain pitää löytää järjestössä(kin) ne voimavarat, joilla varmistetaan se, että on joku joka innostuu ja innostaa, tukee ja auttaa.

Miten sinä innosta asiantuntijat toimimaan somessa?

Suomen suurin omakotialue (52 kuvaa Korsosta)

Tadaa, tättärää ja niin edespäin. Fanfaarit ovat paikallaan. Siis minulta minulle itselleni. Blogissani alkaa uusi sarja: 52 kuvaa Korsosta. Ei ole vaikea arvata mistä on kysymys?

Kuvia tulee 1 per viikko eli lyhellä matematiikallani se tekee yhteensä 52 vuoden aikana. Kuvissa painottuu oma kokemukseni, tietysti. Tuleeko koko Korso esitellyksi? Tuskin. Ainakin osa minun näkökulmaani ehkä.

Korso on yksi niitä kapunginosia Suomessa, jonka suuri osa suomalaisista tietää. Näin ainakin korsolaisena kuvittelen. Kuvittelen myös, että mielikuva Vantaan Korsosta on ihan jotain muuta kuin todellisuus.

Olen kuullut, että Korso on Suomen suurin omakotialue. En tiedä onko tämä fakta, mutta suuri sellainen se on. Asukkaita on lähes 30 000, varsin hyvän kokoisen suomalaisen kaupungin verran siis. Näistä valtaosa pientaloissa.

52 Kuvaa Korsosta 1. Näkymä Nikinmäen osakaupunginosasta.

Kun minä puhun Korsosta, tarkoitain Korson suuraluetta. Näin se täällä käsitetään. Korson suuralue käsittää kuitenkin 9 kaupunginosaa: Matari, Korso, Mikkola, Metsola, Leppäkorpi, Jokivarsi, Nikinmäki, Vierumäki ja Vallinoja. Vuoden aikana tulee vähintään yksi kuva, jokaisesta.

Kun muutin alueelle, en kokenut itseäni korsolaiseksi. Identioidun asuinpaikkaani, en vielä ollut sisältynyt, että kaikki edellisen kappaleen alueet sisältyvät tähän yhteen kokonaisuuteen. Nykyisin olen kyllä jo ylpeä korsolainen.

Olen palaamassa ellen jopa palannut

Blogi palaa rikospaikalle. Kirjoittamisen tuska on yltynyt, mutta muut kiireet ovat pitäneet sen hiljaisena. Samalla tosin on ollut tuska siitä, että millainen blogi tästä tulee. Mistä minä kirjoitan, mihin minä keskityn.

Olen ostanut sen vokaalin, että blogin pitäisi keskittyä johonkin asiaan. Sellainen kiinnostaa ja kerää lukijoita. Minulla on sanottavaa viestinnästä ja markkinoinnista - etenkin järjestöjen kohdalla. Haluan kommentoida yhteiskuntaa ja politiikkaa. Haluan kertoa asioista kuvin.

Ovatko nämä yhdistettävissä? Mene ja tiedä. Koska tarkoitukseni ei ole kerätä lukijoita väkisin, vaan kirjoittaa siitä, mikä minua kiinnostaa, annan jatkon muokkautua sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu.

Somekurssilla

Herätetään blogi henkiin somekurssin johdosta. Minä vedän kurssia. Hyvä syys siis kirjoittaa itse.

Aiheena on sosiaalinen media ja ammattiyhdistysliike. Miten ayliike voi hyödyntää sosiaalista mediaa? Vinkkejä otetaan vastaan. Oma näkökulma on se, että aytoiminta on viestintää - hyvin pitkälle. Silloin kaikki viestintävälineet pitää olla käytössä

Vaikea valinta

En ole vielä äänestänyt presidentinvaalien toisella kierroksella. Luulen, että olen valintani tehnyt, mutta emmin kuitenkin edelleen. Ja sivumennen sanoen, vaihtoehtoja on aina kolme tässä äänestystapauksessa. Tyhjän äänestäminen on äänestämistä - se on kannanotto. Äänestämättömyys on pelkkää laiskuutta tai tyhmyyyttä.

Myönnän, että osin se johtuu siitä onnettomasta tosiseikasta, että ehdolla ei enää ole minkään sortin sosialidemokraattia tahi muunlaista sosialistia.

Ja se on se perusongelma. Miten tehdä valinta kahden oikeistolaisen ehdokkaan välillä? Pidän vihreitä (melko) porvarillisena puolueena, kokoomuksen kohdalla ei tarvitse edes mainita. Ja tämä pätee nimenomaan, kun tarkastellaan oikeisto-vasemmisto jakoa talouspoliittisesti. Ja etenkin suomalaisista vihreistä tämä näyttää pätevän, kansainväliset esimerkit todistavat enemmän toiseen suuntaan.

Vaakaa kallistaa hitusen kokoomuksen suuntaan se, että he ovat enemmän yhteisöllisyyden perään kuin vihreät. Vihreiden äärimmäinen individualistisuus on puolueen pahin helmasynti. Olen vakaasti sitä mieltä, että sekä toimivat yhteiskunnalliset ratkaisut että yksilöiden hyvinvointi ja onnellisuus ovat yhteisöllisiä - eivät yksilöllisiä - ratkaisuja. Kokoomuksen kyläyhteisöllinen konservatiiviyhteisöllisyys ei ole hyvä asia sekään, mutta parempi kuin puhdas yksilöllisyysoppi, jota vihriät tuntuvat edustavan.

Molempia ehdokkaita epäilen vahvasti Naton salarakkaiksi. Ihan sama mitä ovat vaalikoneisiin vastanneet, mutta mennyt evidenssi näyttäisi todistavan, että molemmat kannattavat mieluummin kuin vastustavat. Todettakoon, että henkilökohtaiesti en vastusta natoa, vastustan sotilaallisen liittoutumisen logiikkaa ylipäätään. Silläkään on paha eroa tehdä ehdokkaiden välille.

Suvaitsevaisuus ja avoimuus on yksi eron tekijä. Vaikka en pidä nyt käytetystä retoriikasta, jossa homo on automaattisesti vapaamielinen ja suvaitsevainen, niin Haavisto taitaa sitä olla ihan oikeasti. Niinistö ei ehkä niinkään. Nämä ovat arvoja, joita kunnioitan, joten iso piste Haavistolle.

Niinistö on esitellyt näkemystään vahvasta presidentistä, joka sorkkii myös sisäpolitiikkaa. Haavisto on antanut kuvan enemmän ulkopoliittisesta vaikuttajasta. Vahvaa presidenttiä en halua, enkä usko Suomen sellaista tarvitsevan, joten siitäkin menee piste Haavistolle.

Vaikka periaatteessa on melko sama, kuka on Suomen presidentti ja kaikkein mieluiten haluaisin koko instituution lakkautettavaksi, niin eiköhän se valinta ole tällä selvä.

Haavisto saa näissä vaaleissa minun ääneni.

Vahvan johtajan kaipuu

Aloitetaan tosiasioilla: vahvan johtajan kaipuu on kaipuuta diktatuuriin. Se on kaipuuta siihen, että joku vapauttaa meidät päättämisen taakasta. Että joku on niin vahva, että hänen päätöksensä menevät läpi, että hän voi johtaa. Valitettavasti viisaus ei kuulu välttämättä pakettiin.

Aihe nousee aina presidentinvaalien alla esiin. "Suomalaiset kaipaavat vahvaa johtaa" -väitettä tiputellaan  vähän väliä. Eikä ole ihan ennen kuulumatonta, että esitetään Kekkosviittauksia. Väite esitetään siksi, että se on helppoa. Ei siksi, että se olisi totta.

Vahvan ehdokkaan suosio on kovin helppo selittää sillä, että tässä näkyy perinteinen vahvan johtajan kaipuu. Se on paljon helpompaa kuin lähteä selittämään niitä henkilökohtaisen suosion syitä, joita kulloisellakin keulakandidaatilla saattaa olla. Puhumattakaan niistä yhteiskunnallisista ilmiöistä, joita näiden takana saattaa olla. Saattaa olla siitä huolimatta, että presidentivaalit ovat käytännössä politiikan viihdettä. Sitä sirkushuvia osuutta.

Ei kukaan oikeasti diktatuuria kaipaa. Vahvaan johtajuuteen kyllästytään aika nopeasti, vaikka sen perään saatetaan kaffepöytäkeskusteluissa kaivatakin. Ajatellaan vaikka työpaikkaa, jossa on kaksi pomoa. Toinen komentaa persoonansa voimalla, runnoo päätökset läpi auktoriteetillaan ja pitää sitä kautta kaikki langat käsissään. Toinen johtaa keskustellen, yhdessä muiden kanssa, toimien osana työyhteisöä - mutta johtaa kuitenkin. Ei tarvinne arvuutella kumpaa arvostetaan enemmän.

Vaikka minusta katsoen paras presidentti olisi sellainen, joka ei olisi presidentti. Menemättä kuitenkaan henkilöihin tässä kohtaa, vaan viittaamalla koko instituutioon. Presidentinviran saisi lakkauttaa. Sitä nyt ei kuitenkaan ole vielä lakkautettu, joten pakkohan siihen on joku valita. Ja mielellään tietysti hyvä tai ainakin pienin paha.

Jos pienen pyynnön saa esittää - ja saahan sen, vaikutus on toinen juttu - niin toivosin ettei valita ainakan ketään joka haluaa olla vahva johtaja. Keulakuvaksi riittää pienempikin johtaminen.

Mistä minä puhun, kun puhun kirjoittamisesta?

Otsikkokin on varastettu, enkä edes puhu, vaan kirjoitan. Varkaus tosin on tahallinen, koska se liittyy yhteyden kautta siihen, miksi bloginin tulisija on viilennyt, ellei peräti kylmennyt. Kirjoittaminen on ollut sekä tapani ilmaista mielipiteeni, että ehkä ihan pikkariikkiseltä osin tavoitteena on ollut saada keskusteluakin aikaan. Varsinainen heavy-duty substanssi, poliittinen mielipiteen ilmaisu, on vain ollut kovin vähissä.

Tämä pakottaa pohtimaan, että onko minulla enää kirjoitettavaa. Vieläkö haluan ylläpitää areenaa tätä varten, haluanko vaikuttaa johonkin, haluanko tulla kuulluksi - onko minulla ylipäätään sanottavaa? Otsikkovarkaus on kirjasta "mistä minä puhun, kun puhun juoksemisesta". Se viittaa siihen, että kirjoittamiseni on keskittynyt tuonne elämäntapablogin puolelle. Seki on liikkumassa koko ajan enemmän juoksublogin suuntaan.

Periaatteelliset mielipiteeni olen ilmaissut tässä blogissa jo moneen kertaan. En tiedä mitä uutta tai edes miten uudella tavalla sanottavaa minulla on uskonnoista, puolueista, idelogioista ja niin edelleen. Tai kai tuota aatepuolta voisi käydä aina uudelleen läpi, mutta siitä pirusta tulee helposti aika puuduttavaa.

Ja ajankohtainen poliittinen kommentointi sitten. Siinäpä se. En enää ole kovin aktiivisesti aktiivinen poliitikko, kunhan taustalla osallistun. Ehkä en siksi ole niin syvällä asioissa, että olisi - ainakaan rakentavaa - sanottavaa. Tietolähteet kyllä ovat entiset, sen puolesta voisi kommentoidakin. Huomaan vain kyynistyneeni kovastikin politiikan mahdollisuuksien ja etenkin sosialidemokraattisen politiikan suhteen. Enkä jaksaisi tai edes haluaisi pelkästään ilkeillä vinoilla. Vaikka toki silläkin on paikkansa.

Enemmän voisi ehkä kirjoittaa työmarkkinapolitiikasta, sillä siitä ei todellakaan kirjoiteta tarpeeksi tai ainakaan tarpeeksi viisaita. Ikä tosin tekee varovaisemmaksi, en ehkä enää ihan niin avoimesti lähtisi tuulettelemaan työhöni liittyvistä asioista kuin joskus ennen. Toisaalta, siellä ne vanhatkin tuulettelut ovat verkossa, joten kannattako tuota enää säästellä.

Alunperin tämä blogi oli henkilökohtaisempi, arki oli vahvemmin mukana. Se puoli on karsiutunut kokonaan pois, enkä ole juuri kuningaslajistakaan juuri ole kirjoittanut. Ehkä ilo kirjoittamiseen löytyisi sitä kautta?

Mene ja tiedä. Klikkaanko raksia ja poistan blogin? Vai löydänkö suunnan ilmaisulleni?

Pelastetaan edes pankit?

(Taas) nyt on pelastatettu pankkeja. Isolla rahalla. Sinun rahoillasi, minun rahoillani - tällä meidän yhteisellä rahallamme, jota veroilla kerätään. Kiva. Kai.

Jossain vaiheessa on ilmeisesti aika isolla yhteisellä joukolla päätetty, että pankkijärjestelmä on liian arvokas yhteiskunnillemme, jotta se voisi joutua kärsimään. Näytää vielä siltä, että on päätetty, että kunhan yksittäinen pankki on tarpeeksi iso, nekin ovat liian arvokkaita kärsimykseen. Olisi mukava nähdä pöytäkirja.

En suoraan sanottuna ymmärrä, miksi yksikään pankki ei saisi mennä nurin. Jos markkinat eivät ole lopullisessa kaaoksessa, niin sen omistamille lainoille löytyy taatuusti ostaja. Todennäköisesti velalliset eivät ehtisi kuin säikähtää ennen kuin veloilla olisi uusi isäntä. Kai pankkikin on yritys, joka voi tehdä myös konkurssin lainsääteisessä järjestyksessä.

Vielä vähemmän ymmärrystä omaan sitä kohtaan, että pankkeja pelastetaan vastikkeetta. Jos kerran päätetään pelastaa jokin pankki veronmaksajien rahoilla, niin miksi siltä ei voi vaatia mitään vastikkeeksi. Pankki voisi luovuttaa osakkeitaan siitä hyvästä, että sitä tuetaan. Siis "pääomitetaan" niin kuin hieno termi nyt kuuluu, vaikka pelastuspaketista siinäkin on kyse.

Ai, haiskahtaan sosialisoinnilta? Sitäkö markkinoilla siis tehdään joka päivä? Annetaan rahaa vastikkeeksi osakkeista. Jotenkin olen käsittänyt, että niin tämä homma toimii. Jos joku pelkää valtio-omistajaa, niin pelätköön sitten. Ehkä siinä olisi tarpeeksi pelotetta sitten pankeille laittaa asiansa nopeammin kuntoon. Pelastuskortti olisi olemassa, mutta sillä olisi hintansa.

Jos pankkeja pelastetaan, niin pitää osata vaatia vastinetta. Muuten niitä saadaan pelastaa jatkossakin. Lapsikin oppii, että saa käyttäytyä miten vaan, jos siitä ei rangaista.

Voitaisiinko jo lopettaa vakuuspuheet?

Kreikan valtiovarainministeri kertoi tänään maansa parlamentille, että vakuusasiaan löytyy Suomen kanssa ratkaisu. Kaveri kertoi, että Kreikka ymmärtää asiaan liittyvät lainopilliset ja muut hankaluudet. Saivartelija kuitenkin haluaa nyt huomauttaa jostakin.

Se huomautus liittyy siihen, että Kreikalla on useita kymmeniä miljoonia dollareita lainaa, joka on laskettu liikkeelle Englannin lain alaisena. Kyseinen saari tunnetaan kohtuullisen hyvin näissä finanssipiireissä ja on siksikin yleinen paikka valtioiden ja yhtiöiden lainoille.

Pikku probleemi syntyy vain siitä, että näissä lainoissa on klausuuli, joka sanoo, että

"So long as any note remains outstanding, the Republic shall not create or permit to subsist any mortgage, pledge, lien, or charge upon any of its present or future revenues, properties or assets to secure any external indebtedness,’"

Mitä ilmeisemmin Suomelle annettavat vakuudet tulisivat ensijaisiksi suhteessa mainittuihin tuloihin - muodostuisi senioriteetti. Tämä rikkoisi tätä lainattua klausuulia vastaan. Se taas tarkoittaisi sitä, että nämä lainat menisivät maksettaviksi heti.

Ja pam. Ketjureaktio on valmis. Kreikan muut lainat romahtavat täysin ja muodostunut riskilisä pistää dominot kaatumaan ketjussa siellä Välimeren rannalla. Raha kallistuu ja sekä yritykset, että lainaiset kotitaloudet ovat vaikeuksissa. Ja riski tähän on mitä ilmeisemmin todellinen.

Joten haluaisin, että tätäkin ja mahdollisia muita vastaavia tähän vakuusjärjestelyyn liittyviä asioita käsiteltäisiin sekä poliitikkojen puheissa, että julkisuudessa. Lisäksi haluaisin, että lopetettaisiin nyt tämä turhanaikainen vakuuksilla vääntäminen ja alettaisiin ratkaisemaan tätä kriisiä - myös me täällä, omalta osaltamme.

Kyllä, SDP varmaan ottaa poliittisen tappion, jos sanotaan, että "hitto, tämä ajatus näistä vakuuksista ei nyt oikein toimi. Hylätään se". Mutta ei kai sillä pitäisi olla mitään merkitystä, jos asioiden hoitamisessa päästään eteenpäin?

Vakuus, oi pyhä vakuus

Ja tänään saamme kuulla ilosanomaa siitä, että rahoillemme saadaan konkreettisia vakuuksia etelän kuumilta mailta. Anteeksi, jos en nyt oikein jaksa innostua näistä uutisista. Ensinnäkään, en oikein jaksa pitää näitä vakuuspuheita muuna kuin poliittisena retoriikkana. Toisekseen, koko vakuuskeskustelu vie terän siitä, mitä oikeasti pitäisi tehdä - ja puhua.

Kuvitellaan hetki, että nuo konkreettiset vakuudet Kreikalta olisivat ihan oikeasti olemassa. Kuvitellaan sitten toinen hetki sitä tilannetta, jossa noihin vakuuksiin joudutaan turvautumaan. No niin, näyttää pahasti siltä, että talous on siinä kohtaa niin solmussa, että mitään maksatuksia mihinkään suuntaan ei kuitenkaan pystytä tekemään. No, ainakin olemme moraalisia voittajia, kun meillä on vakuudet. Mitään niistä ei vain käteen jäänyt.

Kaikki taitavat tietää, että Kreikka ei koskaan eikä ikinä pysty hoitamaan velkojaan? Sivumennen sanoen ei oikeastaan kukaan muukaan tule koskaan maksaneeksi kaikkia velkojaan, mutta eihän tässä siitä ole kysymys. Vaan kysymys on siitä kuinka paljon sitä velkaa on ja ennen kaikkea siitä luotetaanko velanhoitokykyyn. Kreikalle pitää tehdä vielä saneeraukset, puleeraukset ja muutkin matokuurit ennen kuin homma on selvä. Itse järjestelmälle ja sitä hoitaville tahoillekin pitäisi tehdä jotain, mutta siihen ei taideta päästä.

Onhan se toisaalta mukavaa, että me voimme Suomessa keskittyä näihin vakuusuutisiin. Sillä tavoin on oikein leppoisa välttyä vaikeiden asioiden ajattelemiselta. Siis siltä, millä tämä velkakriisi saadaan menemään ohi. Vakuuksilla voidaan välttää vaikeista säästöistä ja niiden suhteesta talouskasvuun puhuminen. Eikä silloin tarvitse ainakaan niin isoilla kirjaimilla puhua kansainvälisten rahoitusjärjestelmien uusimista, eikä pankkijärjestelmän remontista. Puhutaan siis vakuuksista, se on kivaa.