lauantaina, toukokuuta 03, 2014

Aseman leimaama (52 kuvaa Korsosta)

Rautatie on vahva osa Korsoa. Nekin - onnettomat - jotka eivät ole Korsossa käyneet, saavat mahdollisuuden lähiliikenteessä pysähtyä Korson asemalla ja pidempää matkaa kulkevat katsella ohikiitävää vilahdusta. Ennen juna-aseman tuloa 1889 Korson seutu oli lähes asumatonta erämaata.

Tikkurilan ja Keravan väliin tarvittiin kuitenkin asema ja se päätettiin 1800-luvulla rakentaa tänne. Yksi tarina Korson nimestäkin liittyy tähän. Sen mukaan aseman rakentajat perustivat aseman kohdalle välinevaraston eli korsun, josta nimi olisi juontunut. Virallisesti hyväksytty tarina on kuitenkin eri, liittyen kylien rajoihin ja niiden merkiksi piirrettyyn ristiin.

Kuva 8/52. Asema on elämää, rautatie sivistystä (2.5.2014)


















Joka tapauksessa on selvää, että rautatie leimaa Korsoa. Tämä on tyypillisesti rautatiepaikkakunta. Rautatie on edelleen yksi parhaista joukkoliikennevälineistä, jonka toimintaa soisi Suomessakin kehitettävän suuremmalla innolla.

Korso - osa suomalaista rataverkostoa jo vuodesta 1889.

Ei kommentteja: