Aihe nousee aina presidentinvaalien alla esiin. "Suomalaiset kaipaavat vahvaa johtaa" -väitettä tiputellaan vähän väliä. Eikä ole ihan ennen kuulumatonta, että esitetään Kekkosviittauksia. Väite esitetään siksi, että se on helppoa. Ei siksi, että se olisi totta.
Vahvan ehdokkaan suosio on kovin helppo selittää sillä, että tässä näkyy perinteinen vahvan johtajan kaipuu. Se on paljon helpompaa kuin lähteä selittämään niitä henkilökohtaisen suosion syitä, joita kulloisellakin keulakandidaatilla saattaa olla. Puhumattakaan niistä yhteiskunnallisista ilmiöistä, joita näiden takana saattaa olla. Saattaa olla siitä huolimatta, että presidentivaalit ovat käytännössä politiikan viihdettä. Sitä sirkushuvia osuutta.
Ei kukaan oikeasti diktatuuria kaipaa. Vahvaan johtajuuteen kyllästytään aika nopeasti, vaikka sen perään saatetaan kaffepöytäkeskusteluissa kaivatakin. Ajatellaan vaikka työpaikkaa, jossa on kaksi pomoa. Toinen komentaa persoonansa voimalla, runnoo päätökset läpi auktoriteetillaan ja pitää sitä kautta kaikki langat käsissään. Toinen johtaa keskustellen, yhdessä muiden kanssa, toimien osana työyhteisöä - mutta johtaa kuitenkin. Ei tarvinne arvuutella kumpaa arvostetaan enemmän.
Vaikka minusta katsoen paras presidentti olisi sellainen, joka ei olisi presidentti. Menemättä kuitenkaan henkilöihin tässä kohtaa, vaan viittaamalla koko instituutioon. Presidentinviran saisi lakkauttaa. Sitä nyt ei kuitenkaan ole vielä lakkautettu, joten pakkohan siihen on joku valita. Ja mielellään tietysti hyvä tai ainakin pienin paha.
Jos pienen pyynnön saa esittää - ja saahan sen, vaikutus on toinen juttu - niin toivosin ettei valita ainakan ketään joka haluaa olla vahva johtaja. Keulakuvaksi riittää pienempikin johtaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti