lauantaina, lokakuuta 05, 2013

Suomen suurin omakotialue (52 kuvaa Korsosta)

Tadaa, tättärää ja niin edespäin. Fanfaarit ovat paikallaan. Siis minulta minulle itselleni. Blogissani alkaa uusi sarja: 52 kuvaa Korsosta. Ei ole vaikea arvata mistä on kysymys?

Kuvia tulee 1 per viikko eli lyhellä matematiikallani se tekee yhteensä 52 vuoden aikana. Kuvissa painottuu oma kokemukseni, tietysti. Tuleeko koko Korso esitellyksi? Tuskin. Ainakin osa minun näkökulmaani ehkä.

Korso on yksi niitä kapunginosia Suomessa, jonka suuri osa suomalaisista tietää. Näin ainakin korsolaisena kuvittelen. Kuvittelen myös, että mielikuva Vantaan Korsosta on ihan jotain muuta kuin todellisuus.

Olen kuullut, että Korso on Suomen suurin omakotialue. En tiedä onko tämä fakta, mutta suuri sellainen se on. Asukkaita on lähes 30 000, varsin hyvän kokoisen suomalaisen kaupungin verran siis. Näistä valtaosa pientaloissa.

52 Kuvaa Korsosta 1. Näkymä Nikinmäen osakaupunginosasta.
Kun minä puhun Korsosta, tarkoitain Korson suuraluetta. Näin se täällä käsitetään. Korson suuralue käsittää kuitenkin 9 kaupunginosaa: Matari, Korso, Mikkola, Metsola, Leppäkorpi, Jokivarsi, Nikinmäki, Vierumäki ja Vallinoja. Vuoden aikana tulee vähintään yksi kuva, jokaisesta.

Kun muutin alueelle, en kokenut itseäni korsolaiseksi. Identioidun asuinpaikkaani, en vielä ollut sisältynyt, että kaikki edellisen kappaleen alueet sisältyvät tähän yhteen kokonaisuuteen. Nykyisin olen kyllä jo ylpeä korsolainen.

Ei kommentteja: