Kirjoitin auki toista vuotta takaperin henkilökohtaisen kehityskaareni suhteessa Eu:n. Ei, asia ei ole todellakaan miksikään muuttunut. Siihen ei ole mitään syytä, Euroopan johtava aate on edelleen kansallinen itsekkyys.
Eurokyynikko Suomessa on kuitenkin väistämättä tänä päivänä EU idealisti. Tämä tulee väistämättä mieleen, kun tarkastelee nykyistä Eurooppapolitiikkaamme ja sen tekemistä. Eihän tämä nyt tästä maailmasta ole, kun pääministeripuolueen puoluesihteeri vaatii joidenkin halavatun tukirahojen kytkemistä systeemin perussopimukseen. Korhonen is an alien, you know.
Pienellä maalla ei kansallisen itsekkyyden liitossa ole yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa, kuin olla mahdollisimman innokkaasti edistämässä kaikkea syvempään integraatioon vievää, vaikka sitten julkisestikin huutaen, että "Federaatio, nyt!". Kas, kun suuremmat jäsenmaat kuitenkin ampuvat alas, torpedoivat ja kaikilla muilla militanteilla kielikuvilla sanoen pahoinpitelevät integraatiotavoitteet. Siis jos ja kun ne eivät satu sopimaan yhteen sen hetkisen kansallisen edun ja päivänpoliittisen tilanteen kanssa.
Tämä näkökanta siis pätee pienille maille, jos uskoo siihen, että lisääntyvä yhteistyö ja integraatio on hyvästä. Ja siihen minä, Eu-kyynisyydestäni huolimatta uskon. Eli kyynisyydestäni seuraa se, että suomalaisessa politiikassa pitää kannattaa mahdollisimman Eu-myönteistä ja yhteistyötä syventävää politiikkaa. Ilmottaudunkin nyt sitten saman tien liittovaltion kannattajaksi.
Valitettavasti tämän pienen pohjoisen maan hallitus etenee poispäin eu-suuntautuneesta politiikasta. No, yhteistyö ei koskaan ole kuulunut oikeiston keskeisiin arvoihin tai toimintatapoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti