Olen ikäänkuin pannut merkille, että olen viime aikoina kirjoittanut aika paljon työmarkkinapolitiikkaa. Aika hyvä tietysti, että asian pistää merkille, kun itse on ainakin jollain tavalla vastuullinen siitä, miten sormet seikkailevat näppäimistöllä. Käsittääkseni ainakin.
Pitänee yrittää kirjoittaa jostakin muustakin. Vaikeaa toki, kun työmarkkinapolitiikassa sattuu ja tapahtuu - valtakunnan politiikassa ei niinkään. Toki sopimuskierros on käynnissä, mutta kai nyt politiikan eväitä voisi repiä jostain muualtakin. Ei ole kovin vaikea keksiä sellaisia välikysymysaiheita, joilla voisi iskeä kiilaa hallituspuolueiden väliin. Sehän kai tarkoitus kuitenkin on. Olen toistanut tätä usein ja toistan edelleen: Opposition tärkein tehtävä on hallituksen kaataminen.
Työmarkkinapolitiikan ajankohtainen kysymys on tietysti sekin, että mitä saadaan, kun kepulainen (super) ja kokoomuslainen (tehy) johtavat liittoja, joille samat puolueet lupasivat vaaleissa ja hallitusohjelmassa jotain. Tuloksia voitte ihmetellä uutisista joka päivä.
Tarkemmasta datasta kiinnostuneet voisivat myös ihmetellä sitä, millä eväillä Super allekirjoitti sopimuksen. Sopimusosapuolihan on neuvottelujärjestö TNJ, jonka säännöt periaatteessa edellyttävät yksimielisyyttä. Siis periaatteessa Super ei ole sopimusosapuoli. Mielenkiintoinen jälkipyykki tulossa, mutta erinomaista siis, että Super irtosi kumppaninsa holhouksesta.
Ja yritetään nyt siis sitä muutakin. Tehdään se taas vaihteeksi siteeraaamalla maalaisliiton verkkojulkaisu Apilaa. Mielenkiintoisen suoraa ottaa toisen puolueen äänenkannattaja kantaa:
"Hämeenlinnalainen Koskinen ei kuulu Helsingissä asuvan puoluejohtaja Heinäluoman lähipiiriin. Juristikoulutuksen saanut ex-oikeusministeri on ulkoiselta olemukseltaan ja käytökseltään toista maata kuin ammattiyhdistysliikkeen kaaderikoulun käynyt puoluejohtaja. Siis puheenjohtaja-ainesta?
Varapuhemies sopisi hyvin Sdp:n seuraavaksi johtajaksi, sillä häntä ei tunneta politiikan pelurina. Myös pitkä ura kansanedustajana ja ministerinä, koulutus, herrasmieskäytös ja ulkopoliittinen harrastuneisuus takaisivat hyvät eväät puolueen kannatuksen kasvattamiseen ja uudistavan puolueimagon luomiseen."
4 kommenttia:
Aika vaatimaton yritys Petteri :-)
Postauksessasi oli yksi suoraan kopioitu tekstiote muuta asiaa kuin työmarkkinapolitiikkaa. Se on muuten laitonta *heristää sormea*
Tiedän, otsikointi ja yritys olikin yritys olla ironinen...
Eihän tekstiotteiden lainaaminen ole laitonta? Käsittääkseni koko teksti lainaaminen on, mutta sitaatteja t. tekstinpätkiä saa käyttää - voin olla väärässäkin.
Ellet sitten tarkoittanut, että on laitonta kirjoittaa näin vähän muuta kuin työmarkkinapolitiikkaa.
Sorry, olet oikeassa. Siteeraaminen on sallittua, koko tekstin uudelleenjulkaiseminen ei - näin tekijänoikeuslaissa. Itse olen luullut että tekstien osienkin suora ottaminen muualta ei olisi sallittua joten olen käyttänyt refrointia jos olen halunnut muualle viitata. Tulipahan nyt tuokin selvitettyä.
Käy nyt kumminkin kommentoimassa Esan ja/tai Arton kirjoituksia. Minusta tässä oijotaan mutkia aika rankasti suoraksi jos annetaan ymmärtää että tehyn pitää saada jo hyväksyttyä sopimusta enemmän, koska Katainen on heille niin luvannut. Toki heillä on oikeus vaatia ja työtaistellakin ja sitä ei mielestäni pidä kenenkään kyseenalaistaa.
Saa vaatia, mutta ei saa saada :)
Lähetä kommentti