maanantaina, elokuuta 07, 2006

Oh, Israel

Konflikti jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Vastakkain ovat terroristijärjestöksi luokiteltu taho ja terrosteiksi luokittelematon valtio.

Oliko tämä sota suunniteltu. Hizbollahin tai Israelin, tai molempien erikseen. Todennäköisesti molemmat ovat tähän valmistautuneet. Epäselvää on se, oliko ajankohta kuitenkaan kummankaan osapuolen vapaaehtoisesti valitsema.

Jos Hizbollah todella halusi tätä, niin lienee selvää, että Israelin yritykset tuhota sen asearsenaali ja toimintakyky ovat kohtuullisen vaikeita tai turhia. Jos nimittäin provokaatio oli tarkoituksellisesti johtamassa tähän, ei Hizbollahin johto taatusti ollut niin tyhmä, että olisi jättänyt aseistustaan ja muuta arsenaaliaan Etelä-Libanonin alueelle kokonaisuudessaan. Tai melkoinen osa on piilotettu johonkin muualle kuin kyliin ja kaupunkeihin, joita Israel katsoo joutuvansa moukaroimaan, koska näyttää että aseistus on siellä epäinhimillisen ihmiskilpitaktiikan takana.

Länsimaiden on pakko jotenkin yrittää hoitaa asiaa, vaikka se mahdottomalta joskus tuntuukin. Kaikki tietävät, vaikka kukaan ei sitä myönnä, että koko konfliktin olemassaolo on syyllisyyttään potevien länsimaiden vika. Oli maailmanhistoriallinen virhe sallia Israelin (uudellen)synty sen kulttuuristen ja ideologisten vihollisten keskelle. Tällä virheellä yritettiin paikata sitä virhettä, että ei nähty tai haluttu nähdä Saksan tekoja ja juutalaisvainoja ajoissa. Se, että Israelin synnyn salliminen oli virhe ei tietenkään oikeuta seuraavaa virhettä eli sen olemassaolon lopettamista. Kaikkia vakauden sirpaleitakin pitää nyt yrittää vaalia.

Yksi keskeinen tekijä olisi muuttaa suhtautumista nk. terroristijärjestöihin. Esimerkiksi Hizbollahin kanssa olisi pakko neuvotella. Sillä logiikalla millä sen kanssa ei neuvotella, ei myöskään Israelin valtion kanssa pitäisi neuvotella. Molemmat käyttävät epäinhimillisiä taktiikoita ja kohdistavat iskujaan siviileihin. Mutta se, mikä on sallittua valtiolle, ei näytä olevan kapinaliikkeelle/vapausliikkeelle/sisseile/terroristeille. Terrorismi on köyhän tapa käydä sotaa. Legimiteetti puuttuu molemmilta (kaikilta?) osapuolilta.

3 kommenttia:

Karjalan palautus = Karjala takaisin! kirjoitti...

LOPETA ITKUSI LÄHI-IDÄN TILANTEESTA KUN KERRAN HYVÄKSYT STALININ RIKOKSET KANSAKUNTAMME VASTAAN

Achtung:)


Rohkaisun sanaa kaikille aluepalautusta objektiivisesti ajateleville


Tutustu http://www.kavkaz.fi sivujen tavoiteosioon samoin kuin http://www.aluepalautus.net ja http://www.prokarlia.net niin saat lisää argumentteja aluepalautuksen puolesta

Ystävällisesti Isänmaan Asialla r.y. pj. Seppo Lehto

Ryssäläisille lieroille negatiivisesta maailmankuvastaan oheinen kommentti kuten Elina Arollekin:

Mitään ei ole "luovutettu" mikä on ryöstetty!

Taidat olla aika ryssäsilli, jollet moista ymmärrä!

Mitä kummaa itket palestiinalaisista ja paheksut Israelin toimia, jos kerran hyväksyt miehittäjä-Ryssän loisimisen ja miehityshallinnon alueillamme

Ystävällisesti Miehitettyjen Alueiden Liitto r.y. Tampere
pj. Seppo Lehto

Mette kirjoitti...

Jaahas, pääsipä Lehdon Seppo pistämään lusikkansa sekaan.

Minä olen itkuisella tuulella Libanonin vuoksi; luin juuri (taas kerran) Robert Fiskin kirjan "Pity the Nation", jossa Fisk raportoi Libanonin 70-luvun sisällissotaa ja 1962 alkanutta Israelin miehitystä (mukaan lukien Sabra ja Chatila). Miksi historiasta eivät opi mitään nekään, jotka ovat itse juuri tehneet sen historian?

Mette kirjoitti...

Anteeksi, tuli lyntivirhe. Israel tietenkin miehitti Libanonin eteläosat vuonna 1982. Silloin he pommittivat Länsi-Beirutia ja PLO:ta, nyt on vuorossa kaupungin eteläosa ja Hizbollah. Muuten koko juttu on täyttä deja vu:ta.