keskiviikkona, lokakuuta 06, 2010

Edustajalle palkkaa

Suomalainen poliittinen teatteri esittää, sarjassa käsittämättömiä jatkettuja sekoiluja: "Kansanedustajille lisää liksaa".

Ei, minusta ei ole väärin, että kansanedustajille maksetaan suhteellisen korkeaa palkkaa. Se on aika rankkaa, paljon aikaa vievää työtä ja siitä tulee maksaa jo senkin takia. Ennen kaikkea siitä tulee korvata kohtuullisesti senkin takia, että houkutus siihen, että ottaisi vastaan lahjuksia olisi mahdollisimman pieni.

Mutta tämä korotusten tekotapa. Tämä on vähän sellainen systeemi, että sitä voi verrata siihen, että tähtäilee itseään haulikolla jalkaan. Ja vaikka tietää, että se lopulta sattuu, kun ampuu, niin ampuu silti. Jokainen kansanedustaja tietää ihan tarkkaan, että korotuksista tällaisella tökeröllä tavalla tehtynä nousee meteli.

Onhan se pirun ruman näköistä, kun niitä korotusprosentteja ja euroja verrataan muihin. Ei näytä hyvältä, ei.

Ei ole mahdotonta, että järjestelmä perustuisi määriteltyyn palkkatasoon ja siihen jonkin tekijän - esimerkiksi palkkamediaanin kehityksen - kautta tulevat vuotuiset korotukset. Näin perusteet olisivat selvät ja palkka kehittyisi koko ajan, eikä isompia kertakorotuiksia tarvitsisi tehdä.

Kitinää tulisi silti, mutta ei samassa mittakaavassa. Muuttakaa järjestelmä, jos kitinästä haluatte eroon. Tai jos haluatte masokistista jalkaan ampumista, niin jatkakaa ihmeessä nykyuralla

1 kommentti:

Kimmo Käärmelahti kirjoitti...

Tervehdys

Huomasin sinun päässeen blogilistan topteniin. Onnea.
Lukaisin blogejasi ja aivallan, miksi olet listalla.
Jatka samaan tahtiin tavoitteena nousujohteinen ura. Niin blogaajana kuin muutenkin.
Kumautein muuten kanssasi ainakin yhdestä aiheesta samoihin aikoihin:
http://www.kaarmelahti.suntuubi.com/?cat=6&lang=fi&y=2010&m=10&d=01