tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Pakkolaki

Hallitus pohtii oman soppansa pohjaan polttamista kaavailemalla pakkolakia, jolla osa Tehyn irtisanoutuvista jäsenistä pakotettaisiin töihin. Eli koska Tehy katsoo, että irtisanoutumiset ovat lakkoon rinnastettava työtaistelutoimi, katsoo hallitus, että se voi pakottaa töistään irtisanoutuvia ihmisiä töihin lailla. Lakossahan olisi syntynyt suojatyövelvoite, mitä tässä Tehyn painostustoimessa ei synny.

Pakkolaki on äärimmäisen kova ase, mutta niin ovat Tehyn toimetkin. Periaatteellisesti mielenkiintoinen kysymys tässä on syntymässä. Ovatko hallituksen mahdolliset toimet työtaisteluoikeuden rajaamista? Jos näin tulkitaan, pitää koko ay-liikkeen nousta takajaloilleen ja potkaista kovaa. Mutta toisaalta pitää muistaa, että harva on sitä mieltä, että Tehyn toimia voidaan kutsua lakoksi. Loppujen lopuksi kysymyksessä on painostus -ja kiristyskeino, tässä tuskin on syntymässä muita koskevaa periaatteellista käytäntöä.

Ja vaikka hallituksella on vankat näytöt sopan keittämisessä, on Tehy vastuussa keiton maustamisesta turhan tuliseksi. Saavat sitä mitä tilaavat. Täytyy muistaa sekin, että Tehy on perustellut palkankorotuksiaan sillä, että alalla ollaan vastuussa ihmisten hengistä. Paitsi kun mennään painostustoimiin, irtisanoudutaan, niin silloin ei haluta olla niistä samoista hengistä missään vastuussa.

2 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Kyllä on sitten mutkikas juttu. Eihän ketään, joka on irtisanoutunut voi pakottaa töihin - pakkotyö kun ei kuulu sivistyneeseen oikeusvaltioon. Toisaalta Tehystä on painotettu ettei kyse ole "oikeista irtisanoutumisista" vaan työtaistelutoimesta ja sen vuoksi heidän mielestään ei irtisanoutuneiden hoitajien vakansseja saa laittaa hakuun.

Jos tuo Tehyn tulkinta hyväksyttäisiin (minä en kyllä ymmärrtä kuinka ihmeessä se voitaisiin hyväksyä), silloin olisi myös perusteita säätää pakkolaki.

Parlamentilla on toki vastuunsa siinä ettei ihmisiä työtaistelun vuoksi kuole - niin pitäisi kyllä olla Tehylläkin - ja sen vuoksi pakkolain valmistelu on ymmärrettävää. Itse uskon, että ratkaisuun vielä päädytään ilmankin.

Petri Mustakallio kirjoitti...

ja juuri näemmä tuli työtuomioistuimen päätös että kunnat ovat menetelleet laillisesti kun ovat laittaneet avoimet vakanssit hakuun.

Mitäs Tehy sitten tekee kun osa irtisanoutuneista ei saakaan takaisin paikkaansa koska siinä on uusi hoitaja?