tiistaina, maaliskuuta 25, 2008

Kyllä ne osaavat!

Olen Kemijärven tapauksen aiemmin ohikiitäen maininnut. Kuvittelin että aiheeseen ei tarvitsisi enää palata, mutta toisinpa todellisuus todisti.

Ovat kertoneet, että Kemijärven kunta harkitsee nyt sekä tehtaan tontin, että tehtaan pakkolunastamista. Pakko antaa tunnustusta: kyllä ne osaavat! Siis ihan aikuisten oikeasti ja myönteisellä mielellä. Laki antaa hienoisen mahdollisuuden yrittää tuota, vaikka jos oikeuteen päädyttäisiinkin, niin on vaikea uskoa laintulkinnan kallistuvan lunastuksen puolelle.

Mutta tuo asenne. Ei tyydytä siihen, että vinguttaisiin kuinka meitä sorretaan ja huudettaisi valtiovaltaa apuun. Etsitään aktiivisesti itse keinoja ja (toivottavasti!) niitä yritetään myös käyttää.

Nähtäisiin sitten sekin, kuinka kepulaiset ovat jos eivät nyt johtamassa, niin ainakin reippaasti mukana operaatiossa, jota voidaan vallan hyvin kutsua kansallistamiseksi - tässä oikeastaan kunnallistamiseksi - tai sitten ihan rapsakkaasti sosialisoinniksi.

Ei kommentteja: