Nyt joku suomalainen poliitikko jaksoi vielä kitistä "pettymystään" ruotsalaisten päätökseen olla lähtemättä Naton NRF joukkoihin vielä mukaan. Hohhoi. Asia kun nyt ei ole millään tavalla mielenkiintoinen, lähtikö Ruotsi nyt, menikö Suomi ja mihin meni. Siis tämä tekniikka tässä asiassa.
Se mistä ei puhuta, ja joka allekirjoittaaneesta tässä on tärkeää on se, että meillä syntyy kovaa vauhtia eri organisaatioiden rakenteita kriisinhallintaa varten. On perinteinen yk:n toiminta rauhanturvaajineen, Eu:n taistelujoukot ja Naton nopea toiminta. Minusta katsoen tämä on aika hälyttävää, kun rajallisien resurssien kanssa kamppailevat organisaatiot luovat kaikki omia toimintamallejaan.
Surullisinta on se, että virta vie poispäin YK johtoisesta toiminnasta. YK on käytännöllisistä puutteista huolimatta kuitenkin kansainvälisin ja vakiintunein toimija kansainvälisellä areenalla. On surullista, että kriisinhallinnan johtaminen vie Naton suuntaan, poispäin avoimesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Ei, en demonisoi Natoa, vaan suren sitä, että huudamme sotilasorganisaation perään, kun poliittiset yhteenliittymät näyttävät kriisinhallinnassa epäonnistuvan. Annetaan sotilaiden hoitaa, nehän ovat niin kovin tehokkaitakin.
Parempi että hoidetaan jotenkin, kun ei hoideta ollenkaan. Luonnollisesti. Mutta pitäisikö kehityksestä olla huolissaan? Pitäisikö meillä olla oikea "kansainvälisen yhteisön" yhteinen mahdollisuus ja toimintamalli kriisien ehkäisemiseksi ja niiden hallitsemiseksi? Pitäisi ja pitäisi, vastaa allekirjoittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti