torstaina, heinäkuuta 26, 2007

Olemattomat poterot

Tasavallan pää oli tänään kiinnittänyt huomiota puolustusministeri Häkämiehen "kanttinitehtävä" -puheisiin. Ei niistä sen enempää, hyvin kuitattu.

Samassa Suomen Kuvalehden haastattelussa arvon ministeri moneen kertaan korosti sitä, kuinka ulkopolitiikka pitää demystifioida ja siitäkin pitää saada keskustella. Ilmeisesti hän kuitenkin tarkoittaa tällä sitä, että hänen pitää saada keskustella siitä niin, että hänelle ei sanota pahasti vastaan.

Ykköesimerkki hänelle olivat nimittäin nämä kuuluisat rynkyt ja Afghanistan. Häkämies pitää edelleen kummallisena, että asiaa ei voitu keskustella ja sitä harkita uudestaan. Hän korosti edelleen, että asia on enemmän poliittinen kuin jurididenkin. Saattaa, arvon ministeri, olla niin, että moni ajatuksen tyrmääjistä, on nimenomaan poliittisesti sitä mieltä, että Afghanistan on sotatoimialuetta. Ja edelleen poliittisesti sitä mieltä, että aseita ei sinne pidä mieltä. Juridiikka nyt vain on sattunut ainakin tähän mennessä tulkiten olevan näiden näkemysten puolella.

Mutta toisaalta, kesällä saa poliittokin vähän olla vapaalla. Kuten kepun Iso-K, samoin Häkämieskin löysäili puheissaan. Mikään kun nyt ei ole kovin paljon löysempää kuin sanoa, että jostakin (tässä ulkopolitiikka) pitäisi keskustella enemmän ja olla avoimempaa. Mitään omaa sisältöä keskusteluun ei sitten tarjotakaan.

Matkasta on toivuttu. Huomenna pistetään auton nokka kohti Valkeakoskea.

Ei kommentteja: