keskiviikkona, huhtikuuta 26, 2006

Maalaisliittoa lainaten

Hallituksen ja eduskunnan piiristä on viime kuukausina kuulunut vahvoja epäilyjä siitä, että maalaisliitto/kepu on lyönyt jarrut päälle kunta-ja palvelurakenneuudistuksessa. On siitä saatu kohtuullisen selväsanaisia viestejä, myös kepujohdosta. Onpa maalaisliiton suunnalta väläytelty jopa päätösten siirtämistä seuraavalle hallitukselle.

Tuossahan olisi kyse vaalien alla raskaaksi käyvän vastuun siirtämisestä seuraavalle vetoporukalle. Uudistus on maalaisliitolle raskas, heillä ei valtapoliittisesti ole kuin hävittävää.

Lainataanpas vähän vanhaa suosikkiani, totuuden Kemijokea, Maalaisliiton verkkolehti Apilaa:
"...Keskustalle ihmiset ovat tasa-arvoisia asuinpaikasta riippumatta. Tästä periaatteesta puolue ei tingi – toisin kuin esimerkiksi Sdp ja Kokoomus, joita ei kauniista puheista huolimatta tunnu juurikaan kiinnostavan kasvukeskusten ulkopuolinen Suomi."

Suojalauseke. Me ihan oikeesti puolustetaan syrjäkyliä edelleen. Syyttävä sormi kohti muita isoja puolueita, että ne ajattelevat vain kansan enemmistön etua, toisin kuin me. Maalaisliitto näyttää edelleen uskovan, että Suomi voi pysä sillä tavoin kokonaan asuttuna, kuin nyt. Me muut tiedämme ettei se voi. Kasvukeskuksista ei riitä rahaa perunasäkeillä kannettavaksi niin, että kaikki syrjäkylät tekohengitettäisiin eläviksi.

"Kunta- ja palvelurakenneuudistus on historiallinen. On erinomaisen tärkeää, että sitä valmistellaan juuri Keskustan johdolla. Puolue on satavuotisen historiansa aikana ollut turvallinen uudistaja ja on sitä edelleen. Keskusta kantaa vastuunsa jälleen kerran. "

Historiallinen, vai historiaa? Olisi kiva tietää, että mistä puolue kantaa vastuunsa, uudistuksen koko valtakunnan eduksi koituvasta läpiviemisestä vai kannattajiensa etujen turvaamisesta. Turvallinen uudistajahan tarkoittaa tuossa, että ei uudisteta liikaa. Uudistetaan silleen ihan vähän vaan ettei kenestäkään vahingossa tunnu pahalta. Siitä huolimatta, että uudistuksen tarve on enemmän kuin selkeä.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En edes lukenut loppuun kun alkoi niin vittuamaan

Ja minä en kyllä puolusta syrjäkyliä pätkän vertaa, ikinä enkä millään ehdoilla.

Mitä alueellista tasa-arvoa se on että syrjäkyliä pidetään asuttuina meidän rahoilla?

Silkkaa alueellista riistoa se on.
Jokainen sentti, joka menee yli pähkinäsaarenrauhan rajan on eräänlaista uuskolonialismia.

Kun tämä yksi niljake teki siirtomaasuomen lauluja, niin todellinen riistetty siirtomaa on oikea Suomi, ei tuo haaskio, joka elää tukien avulla.

Minä olen demarina juuri ja vain oikean Suomen asialla.

Petteri Oksa kirjoitti...

Luithan, Petja, sen verran, että huomasit sen etten ollut lainausten tai lainatun tahon kanssa samaa mieltä... Pahoittelen aiheuttamaani vitutusta ;)

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Tästä voi kuitenkin olla täysin samaa mieltä:

"Kunta- ja palvelurakenneuudistus on historiallinen. On erinomaisen tärkeää, että sitä valmistellaan juuri Keskustan johdolla."

Minä näen - toisin kuin Petja - että alueellinen hyvinvointi on tärkeää ja se ikävä kyllä edellyttää alueellista solidaarisuutta. Olemme maantieteellisten faktojen kahlitsemia.

Odotan todella mielenkiinnolla, että mitä uudistuksesta jää käteen. Sillä on taloudellisesti, peruspalveluihin tukeutuvan hyvinvoinnin, demokratian kannalta ja vaalimatemaattisesti suuren suuri merkitys. Joku sen toteuttaa, tavalla tai toisella. Toivottavasti ensimmäinen yritys riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi tuollaista alueellista solidaarisuutta.

Minusta ne voisivat osoittaa solidaarisuutta ja muuttaa pois sieltä.

Kuten omalla blogillani kerron, niitten tiestön ylläpitoon käytetyllä rahalla voitaisiin siirtää popula etelään.

Petteri Oksa kirjoitti...

Arto, en minä kyllä voi allekirjoittaa sitä, että on tärkeää, että uudistus valmistellaan Kepun johdolla. Kuten jo on nähty niin siitä ei oikein tule hyvä. Olisi parempi, jos vetovastuu olisi jollakin vastuullisemmalla taholla.

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Asettelin sanani huolimattomasti. Tarkoitin, että on erittäin hyvä, että Kepu on MUKANA. Jakamassa vastuuta ja toimimassa tuulenhalkojana, kuten aikoinaan EU-väännössä. Olet tietysti Petteri oikeassa, harva asia on hyvä kepujohtoisena.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta kepun ei pitäisi koskaan olla mukana missään, milloinkaan ja missään olosuhteissa.

Ehkä kenties historian kirjoissa ja surkeissa muistelmissa.