tiistaina, helmikuuta 21, 2006

Se iänikuinen nimikysymys

Ei, tämä ei liity nuoremman poikamme nimen antamisen ongelmiin, vaikka ristiäiset ovatkin ensi sunnuntaina. Nimi on päätetty jo hyvissä ajoin aiemmin.

Tämä liittyy vuoteen 1918. Uuden tutkimuksen mukaan kaatuneiden määrä -18 sodassa on luultua suurempi. Tuossa tiedotteessa kiinnitti kovasti huomiota se, että kerrottiin sisällisodan uhrien määrän nousseen luullusta.

Vuoden 1918 tapahtumien, mikä on se poliittisesti korrektein neutralointinimi, oikeasta nimestä on väännetty kättä enemmän kuin pari kertaa, niin kapakoissa kuin historiantutkijoidenkin välillä.

Tuo sisällisota nyt ei ainakaan ole se kaikkein osuvin nimitys. Yksinkertaisesti siksi, että sotaan oli aktiivisina osapuolina sekaantuneena kahden ulkovallan joukkoja. Eikä näiden sekaantumisella ollut kysymys vain halusta auttaa jompaa kumpaa osapuolta. Samaa pätee myös käsitteen "veljessota" käyttämiseen.

Nimityksestä "vapaussota" ripitin valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla sitä käyttänyttä kadettia, että kurssin johtajaakin. Mikä ***keleen vapaussota, itsenäisyys oli jo voitettu ja vapaudesta puhujat olivat vallassa, eivätkä edes aloittaneet varsinaista sotaa, vaikkakin sotatoimet toisaalta alkoivat juuri Vaasan venäläisen varuskunnan aseista riisumisesta.

Oma nimisuosikkinin on punakapina. Punaiset aloittivat kapinan Etelä-Suomesta tietämättä ja riippumatta Pohjanmaan tapauksesta. Punaisten tarkoituksena oli kumota sen hetkinen (laillinen) valtiovalta ja korjata maassa vallalla olleet vääryydet (torpparit, maanomistus ja niin edelleen) Taustalla oli vahvana katkeruus vasemmistoenemmistöisen eduskunnan hajoittamisesta voimatoimin. Ja samalla heräävän vasemistojoukkoliikkeen katkeruus ja epäonnistumisen tunne pelkkään poliittisen ja parlamentaariseen vaikuttamiseen. Kapina, mikä kapina.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vuoden 1918 tapahtumat tai sisällissota tai vapaussota tai punakapina tai veljessota (lista ei lopu muistaakseni tähänkään) on loistoesimerkki mielenkiintoisesta historiallisesta tapahtumasta:

sellainen ilmenee jatkuvana pohdintana siitä, mistä oikein oli kysymys. Lopputuloksena on hyllymetreittäin opuksia ja monta nimeä, jotka kaikki ovat perusteltavissa.

Vertailun vuoksi: Talvisota ei ole samalla tavalla erityisen mielenkiintoinen ja keskustelu on siten lyhyt (Goljat yksiselitteisesti hyökkäsi ja Daavid pisti kampoihin.piste.)

Petteri Oksa kirjoitti...

Oh, yesh. Kaikkien nimien perusteluksi voidaan esittää relevantteja näkemyksiä. Itseasiassa kaikille nimityksille on omat perustelunsa.

Huonoin on tuo vapaussota tai sen variantti itsenäisyyssota, sillä ne sisältävät ehkä oleellisimman historiallisen virheen.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, mikä sitten on historiallinen virhe?

Jos pidättäydytään tulkinnasta ja vedotaan vain siihen, mitä asiakirjat (esim. tuo sisällissotaa edeltänyt itsenäisyyden julistus) kertovat, niin lopputuloksena paperinmakuista historiankirjoitusta.

Onko sellainen sitten jotenkin todempaa? Olisiko ko. tapahtumista ollenkaan niin rikasta historiankirjoitusta olemassakaan - mukaan lukien ns. punainen näkökulma?

Vapaussota nimeä on perusteltu tulkiten Suomen kuviot sivuosana suurempaa maailmanpoliittista näytelmää yhdistettynä spekulaatioon siitä, miten olisi itsenäisyyden käynyt punaisten voittaessa.

Tässä tulkinnassa ei ole oikeastaan väliä sillä, että 'vapaussota' oli samalla osa valkoista propagandaa.

Itse kannatan puhetapaa tässä-ja-tässä mielessä kyseessä oli se-ja-se, tossa-ja-tossa mielessä tää-ja-tää. Lopputulokseksi saadaan kerroksellinen tulkinta-apparaatti jostain tapahtumasarjasta X.

Anonyymi kirjoitti...

"Tuo sisällisota nyt ei ainakaan ole se kaikkein osuvin nimitys. Yksinkertaisesti siksi, että sotaan oli aktiivisina osapuolina sekaantuneena kahden ulkovallan joukkoja."

Pitäisiköhän tällä logiikalla myös Espanjan sisällisotaa kutsua joksikin muuksi, olihan paikalla ainakin saksalaisia, italialaisia, neuvostoliittolaisia ja ties keitä?

Niin tai näin, jollei oteta lukuun mm. Tuomo Polvisen käyttämää "vuoden 1918 tapahtumat" - käsitettä, niin sisällisota on tavallisista käytetyistä käsitteistä se, jolla on vähiten historiallista painolastia.

Punakapina kertoo vuoden 1918 tapahtumista vain yhden puolen. Valkoiset todellakin riisuivat mm. Pohjanmaalla venäläiset joukot aseista. Ja jos Heikki Ylikangasta on uskomista, niin merkittävä osa pohjalaisista lähti etelään sotimaan luullen, että vastassa on lähinnä lisää venäläisiä.

MiMy

ps. toivottavasti uutukaisella annetaan ristiäisissä joku punakapinahenkinen nimi tyyliin "varma kosto"!

Petteri Oksa kirjoitti...

Voisihan sitä, Mikko, kutsua ihan hyvin Espanjan sodaksi. Se kuitenkin on aika oleellinen osa maailmansotaa.

Ei tämä nimikysymys minulle mitenkään henkilökohtaisesti tärkeä ole. Olen vain sattunut mieltymään tuohon kapina nimeen ja sen perusteluihin eniten. Ja mitäpä filosofi historiasta ymmärtäisi ;) Sen, että historiasta opimme, että historiasta emme opi mitään(Hegel)?

Jere L kirjoitti...

Kansalaissota on myös yksi hyvin neutraali termi. Sulkee pois tuon "sisällissota" -termin aiheuttaman pienen väärinkäsityksen.

Vapaussota -nimityshän perustuu todella sille oletukselle, että Suomen vapautta puolustettiin ja että se olisi punaisten voittaessa ollut uhattuna.